Otteluseuranta 2.–3.1.2023 (7. kisapäivä)

  • 43 339
  • 1 067

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tämä on jotenkin niin hupaisaa, että aletaan kivittämään ainoastaan yhtä kaveria. Joo maali meni suurimmaksi osaksi Heimosalmen piikkiin, mutta oli siinä Huuhtanenkin mukana säheltämässä.

Onhan siellä maalivahtikin maalissa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Futisforumilla voi vähän hymyilyttää
Salaa nekin on kendojanareita.

Itse toki en ymmärrä, miksi osa suomalaisesta futisyhteisöstä on niin katkeroitunut. Itse ainakin toivon Suomelle yhtä paljon menestystä, oli kyseessä jääkiekko, jalkapallo, tai vaikka koripallo.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Näin on helppo tällä hetkellä sanoa, ja en sinäänsä ole eri mieltä. Varmasti parempiakin valmentajia löytyisi. Täytyy myös muistaa, että Ahokkaalla meni myös aikansa, ennen kuin tällä tasolla tuli menestystä, vaikka oli u-18 kulta alla. Mielestäni tämä sukupolvi ei vain Suomella ole kovin erikoisen tasoinen, näkyi selkeästi jo USA-ottelussa. Ainakin selkeät tähtipelaajat puuttuivat.
USA-peli oli tietty aika karsea suoritus, mutta omasta mielestäni homma lähti lopullisesti lapasesta siitä Ervastin typerästä kostosta, mistä tuli boxia ja Jenkit teki häkin. Sen jälkeen ei enää oikein päästy mukaan. Käytännössä tohon provosoitumiseen asti peli olis voinu mennä kummalle tahansa, fokus katosi?
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Näin on helppo tällä hetkellä sanoa
Nyt nostan omaa häntääni sen verran, että ihan samaa kirjoitin jo alkusarjan aikana. Ahokas oli kuitenkin semmoinen periaatteessa hyvä valinta, nouseva valmentaja. Lämsä ei ole saavuttanut missään mitään ja KHL- ura aukeni ihan vaan Jokereiden vanavedessä.
 

Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
Salaa nekin on kendojanareita.

Itse toki en ymmärrä, miksi osa suomalaisesta futisyhteisöstä on niin katkeroitunut. Itse ainakin toivon Suomelle yhtä paljon menestystä, oli kyseessä jääkiekko, jalkapallo, tai vaikka koripallo.
Pieni osa se siellä ff2:lla meuhkaa. Ne jotka ovat eri mieltä, eivät uskalla tuoda mielipiteitään julki, jotteivät näyttäydy nössöinä.
Pakko toivoa Tsekkien kultaa näistä kisoista.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tämä on jotenkin niin hupaisaa, että aletaan kivittämään ainoastaan yhtä kaveria. Joo maali meni suurimmaksi osaksi Heimosalmen piikkiin, mutta oli siinä Huuhtanenkin mukana säheltämässä.

Toisaalta Heimosalmelta viiva kiinni Huuhtasesta huolimatta, Ruotsia sekoittava syöttö nopeasti ja jonkun toimesta 3-1. Nyt puhuttaisiin miten oivaltava sekä laadukas suoritus kiekolliselta kärkipakilta oli.

Tilanne meni kuitenkin toisin ja ikävä kyllä Heimosalmelta itseltään tuntui olevan vaikea turnaus kaikkinensa ja tuota kautta voi kiteyttää ihan koko joukkueen suorituksen. Aina valmennuksesta pelaajistoon.

Tällä kertaa tällainen turnaus ja nyt joukkue purkamaan pettymystä.
 

MegaForce

Jäsen
USA-peli oli tietty aika karsea suoritus, mutta omasta mielestäni homma lähti lopullisesti lapasesta siitä Ervastin typerästä kostosta, mistä tuli boxia ja Jenkit teki häkin. Sen jälkeen ei enää oikein päästy mukaan. Käytännössä tohon provosoitumiseen asti peli olis voinu mennä kummalle tahansa, fokus katosi?
Pelikuri ja hermokontrollin pitäminen ovat tärkeitä asioita jääkiekossa. Toisaalta siinä pelissä oltiin myös niin pahassa purjeessa välillä, että ilman huippumaalivahtia tulosta ei olisi ollut otettavissa. Tässä Ruotsi-ottelussa taas kävi huono tuuri lopussa, sekä muutama henkilökohtainen virhe sekä puolustuksessa, että viimeisissä ratkaisuissa.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tämä on jotenkin niin hupaisaa, että aletaan kivittämään ainoastaan yhtä kaveria. Joo maali meni suurimmaksi osaksi Heimosalmen piikkiin, mutta oli siinä Huuhtanenkin mukana säheltämässä.

Sitä miettii ainakin itse, että miten nuori jääkiekkoilijan alku tollasiin osaa suhtautua.

Nimenomaan siksi, ettäHeimosalmi itse melko varmasti syyllistää itseään jopa enemmän kuin täällä öyhöävät fanipojat tai sitten on valtaisa itseluottamus.

Pakko sanoa vaikka täällä Lämsää nyt arvostellaan, niin hieno ratkaisu pelaajan kannalta antaa Heimosalmen jatkaa kentällä takaiskun jälkeen.

Pakisto oli kokonaisuutena melko tasaisen surkea omassa päässä. Erikoisia höntyilyjä ja vähän näennäistä mailalla puolustamista.
Omissa papereissa Vilen oli kyllä selkeästi kokonaisvaltaisesti paras pakki.

En tiedä minkälainen vaikutus pelitavan iskostamiseen joukkueeseen oli sillä, että elokuun kisoista tähän on melko lyhyt aika. Aika tietenkin kaikilla sama, mutta Suomi nyt yleensä on menestynyt toimivan pelitavan ansiosta ja tarvisi eniten sitä aikaa siihen hiomiseen.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Salaa nekin on kendojanareita.

Itse toki en ymmärrä, miksi osa suomalaisesta futisyhteisöstä on niin katkeroitunut.

Eiköhän syy ole kummassakin osapuolessa eli "katkeroituneissa forumisteissa" ja "kendojanareissa". Kummastakin leiristä löytyy ne ääripään idiootit, jotka koittavat painaa toista lajia ja maajoukkuetta alas, ja loputon kierre on valmis.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Rami koutsiksi ensi kisoihin. Lämsä on nähty.
Tätä Summasta kun oikeasti miettii, niin ei välttämättä olisi huono vaihtoehto. Ramin parhaat ominaisuudet valmentajana voisi toteutua lyhyessä turnauksessa tämmöisten nuorten sällien kanssa. Eikä pelaajillekaan niin raskas persoona olisi kuin seurajoukkueessa missä ollaan paljon enemmän tekemisissä kauden mittaan.

Vaan ei taida Summanen ja SJL:n herrat olla edelleenkään ihan "made in heaven..."
 

Vilko93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jukurit
Tästä vahvasti eriävää mieltä. Suomi pelasi tänään parhaan pelinsä ja oli kyllä valtaosan pelistä parempi. Momentum vaihteli virheiden seurauksena mikä on tyypillistä junnukisoille. Tällä kertaa ne virheet kostautui Suomelle ja kaveri iski kiekot maaliin napsua tehokkaammin. Ruotsi oli huono ja peli hävittiin siihen, että maalipaikoissa ei oltu naapuria terävämpiä.

Tsäkki tai Toblerone tulee tiputtamaan Ruotsin jos niiden pakit jatkaa noin heikkoa pelaamista. Moraalinen finaali käydään kyllä USA-Kanada kamppailussa.
En kyllä Ruotsia laskisi ulos välierässä. Ottelut eivät ole sukua keskenään, ja varmasti parantavat seuraavaan matsiin. Harmi homma tämä lopun sulaminen, kun kisoissa heikosti pelanneet Leijonat kuitenkin pelasivat turnauksen parhaan pelinsä tärkeimmässä paikassa, mutta ei sitten kuitenkaan riittänyt.

Ennen ottelua olin varma että Ruotsi vie, mutta kyllähän toiveet nousivat ottelun edetessä. Kuitenkin, kun Kemell ei kuutisen minuuttia ennen loppua kihauttanut hyvästä tontistaan hienosti rakennetun hyökkäyksen päätteeksi, tuli vahva tunne että Ruotsi tulee vielä rinnalle ja ohi. Vähän ennen tasoitusta Suomi menetti otteen täysin, joten lopulta tässä ei kovin pettynyt edes jaksa olla. Pikkuleijonat oli tänä vuonna keskinkertainen nippu valmennusta myöten, ja tulos sen mukainen. Lämsää en suuremmin jaksa alkaa dissaamaan, mutta en silti ihan näe millä meriiteillä se tämän pestin alkujaan sai. Tappiovalmentaja.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ne jotka ovat eri mieltä, eivät uskalla tuoda mielipiteitään julki, jotteivät näyttäydy nössöinä.

Tai vielä parempaa, oma ensimmäinen FF2-nimimerkkini(sama kuin nykyiseni täällä) bannattiin kun olin kirjoittanut palstan jääkiekkotopiciin liian asiallisesti(eli en käyttänyt sanaa "kendo" tai muutenkaan harrastanut lajipilkkaa). Toki tässä meni muitakin kun joku palstan moderaattoreista oli nimimerkin Stig Tofting yllytyksestä päättänyt järjestää "kristalliyön" jossa kaikki jääkiekkoon liian positiivisesti suhtautuvat poistettiin palstalta.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Tšekki pelaa aika hienoa kiekkoa, Sveitsi ollut totaalinen vastaantulija. Uskoin heidän laittavan vähän paremmin kampoihin. Finalistiainesta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Suomi pelasi tänään parhaan pelinsä ja oli kyllä valtaosan pelistä parempi.

Minusta Suomi ei ollut pelillisesti parempi Ruotsia missään vaiheessa. Telineisiin jäi suomi, niin kiekollisessa taidossa, kuin taktisessa viisikkopelissä, siksi oli ihan sama montako epätoivoista ruiskaisua Suomi sai kohti maalia, ei niissä mitään vaaraa ollut, kuten ei juuri muissakaan Suomen peleissä. Ainoa yhteenveto minkä voi tehdä, on kiekollisesti huono peli ei tuota ja taktisesti köyhä peli päättyy tappioon. Kun puhun kiekollisesta tekemisestä, en sitten tarkoita yhtä joka kuskaa, vaan viisikkoa, joka pelaa, kiekkoa kiekottomanakin. Tämä oli muuten Ruotsinkin puute, mutta yksilötaito kiekolla oli parempi, kuin yhdelläkään Suomen verrokilla.

Vaikea sanoa, oliko tänäinen paras peli turnauksessa, ehkä, mutta paras oli todella huono tuolle tasolle. Kuten kirjoitin, tuolla esityksellä olisi vääryys mennä jatkoon jollain tuuripompulla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: PJPT
Vaikea sanoa, oliko tänäinen paras peli turnauksessa, ehkä, mutta paras oli todella huono tuolle tasolle. Kuten kirjoitin, tuolla esityksellä olisi vääryys mennä jatkoon jollain tuuripompulla.

Eihän Suomi millään tuuripompulla ollut menossa jatkoon. Huuhtasen maalihan oli todellinen maalintekijän maali. Ja aina 57. minuutille saakka tuo näytti riittävän jatkoon.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eihän Suomi millään tuuripompulla ollut menossa jatkoon. Huuhtasen maalihan oli todellinen maalintekijän maali. Ja aina 57. minuutille saakka tuo näytti riittävän jatkoon.

Tarkoitin enemmän sitä, että tekeminen kaikissa peleissä oli kiikun kaakun viivalla ja kokonaisuutena pelkkää selviytymistä. Siksi olisi joku hannu hanhi, jolla menee jatkoon ollut karman vastaista. Toisaalta, ihme on jos Ruotsikaan saa peliä enemmän esittää, koska ei siinäkään paketissa kovin moni asia toiminut pelillisesti.
 
Tarkoitin enemmän sitä, että tekeminen kaikissa peleissä oli kiikun kaakun viivalla ja kokonaisuutena pelkkää selviytymistä. Siksi olisi joku hannu hanhi, jolla menee jatkoon ollut karman vastaista. Toisaalta, ihme on jos Ruotsikaan saa peliä enemmän esittää, koska ei siinäkään paketissa kovin moni asia toiminut pelillisesti.

Sikäli olen eri mieltä kanssasi, että ei Suomen peli näissä kisoissa ollut selviytymistä kuin USA:ta vastaan. Ruotsia vastaan oli vaikeita jaksoja, mutta myös tosi hyviä jaksoja. Avauspelissä Sveitsiä vastaan Suomi oli rehellisesti sanottuna huono, mutta ei sekään selviytymistä minusta ollut.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
On muuten tollai suomalaisittain ihan perseen kuulonen nimi, Snakkeruud

Edit: Se kestikin alle 9min se peli. Saksalla jopa nolla laukausta ja peli jenkeille 3-0. Hyvää yötä.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sikäli olen eri mieltä kanssasi, että ei Suomen peli näissä kisoissa ollut selviytymistä kuin USA:ta vastaan

Tässä me nähdään eri tavoin, Kyllä kiekolla pitää pystyä muuhunkin kuin roiskimaan se syvään ja yrittää ehtiä painimaan. Tämä oli Suomen joukkueen ainoa pelillinen taktinen variaatio ja kaikki heitin pelinsä katsoin. Minusta tuo ei vaan riitä hyvin pelaavan joukkueen kriteeriksi. Kun pelaa noin, on selviytymässä ihan joka ikisessä pelissä, se on sitten vaan kiinni vastustajan taitotasosta, väännetäänkö tasaisesti, vai pudotaanko kyydistä kuin eno veneestä. Usaa vastaan ei nimenomaan edes selviydytty millään laseilla katsellen, muita vastaan toki, kun taitoa ennen Usaa ja Ruotsia niin paljon vastaan tullut, silti minusta sekä Slovakia, että Latvia väänsi tämän Suomen kanssa tasaväkisesti pompun pelejä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: PJPT
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös