Mainos

Otteluseuranta: 13.5.2012 - Päivä 10

  • 154 793
  • 715
Tila
Viestiketju on suljettu.

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
No Kal€han sen pilasikin, hei. Kuka on ollut kasvoillaan mainostamassa kisoja, Veikkaajaa, Elisaa, Suomen armeijaa ynnämuuta? Ketä on raijattu Sääksämäen säälipäiville ja Keikyän kulkusmarkkinoille? Kaverista on oikein mielellään puristettu mehut ja kun tulos tässä, niin kuoret voikin sitten heittää menemään?

Jälkiviisana voidaan aina sanoa, että Granlundin olisi kyllä ehdottomasti kannattanut lähteä tätä Kummolan klaania pakoon Minnesotaan. Pelillisesti helvetin iso askel taaksepäin tapahtui tällä kaudella. Syksy mentii vielä viime kevään pohjilla, mutta sen jälkeen on tapahtunut täydellinen romahdus. Syylliset tässä ovat Mikke itse, Kummola ja media. Saas nähdä palaako Granlund ikinä sille edes viime kevään tasolleen.
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Pakkeihin kaatui taas peli, koko jengissä ole kuin Väänänen, jolla voimaa taklata ja vääntää Kanadan & USA isojen kundien kanssa. En ole noin surkeaa peliä Suomelta nähnyt MM-kisoissa vuosiin kun viimeisin matsi. Kova on duuni Jalosella saada tuo jengi lentoon.

Mihin on kadonnut Granlund vm. 2011? Ekojen matsien aikana luulin tuon olevan takaisin, mutta viimeiset matsit ja etenkin PA-jengejä vastaan on osoittanut aivan muuta.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Lehtonen feikkaa loukkaantumisen, jotta pääsis pois tuolta, kun ei muuten vaihdeta...? ;)

Tammosta nyt puhutaan. Oliko tuo loukkaantuminen niin paha, ettei siita torstaihin mennessa selvia? Tuskinpa? Mutta se "loukkaantuminen" oli henkista laatua enemmankin, luulisin. Tat Mertarantakin puheli.

Ja se tarjoaa oivan pakoreitin seka Lehtoselle, Suomen valmennustiimille etta kaikille Canal+ asiantuntijoille (Nokka ja Ara). Tosin Tami Tamminen, josta varmaan ollaan monta mielta, sanoi nyt, etta Lehtonen on nahty ja nyt Vehanen kehaan ja onneksi on viela Ramo varalla. EHT:n perusteella sanoi, etta Lehtonen on Suomen ykkosmokke vuorenvarmasti.

Kusessa Suomi joka tapauksessa on torstaina USA:ta vastaan ja nimenomaan tamanpaivaisen peliesityksen perusteella.
 

Diagonaali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaisjoukkueet
Huutonaurua tälle. Jääkiekkoliiton vikahan se on, kun Selänne ei jaksa tulla enää vanhoilla päivillään maajoukkueeseen, Koivulta loppui soppari, Pitkästä ei ole koskaan juurikaan kiinnostanut maajoukkuepelit ja Jokista ei maajoukkue kiinnosta ellei pääse varmasti ykkös-kakkosketjuun.

Kysytään uudestaan, ketä sieltä NHL:stä olisi voitu valita? Nokelainen ja Petrell toki olivat mahdollisia, mutta eipä heistäkään olisi ollut Suomen puolustusongelmien ratkaisijoiksi. Eipä tainnut hirveästi muita halukkaita sitten ollakaan.

Jos joukkueenjohto olisi uskottavasti pystynyt aikaisemmissa kisoissa näyttämään näille kavereille että pystyvät pitämään paletin kasassa ja antamaan Olli Jokiselle, Teemu Selänteelle, Saku Koivulle paikan joukkueessa. niin tässä ei olisi mitään ongelmaa. Olet todella naivi, jos ajattelet, että kotikisat eivät Saku, Teemua, Ollia tai Jonia kiinnostaneet. Mutta kun on jo kerran aikaisemmin törmännyt valmentajaan, joka ei vain pysty käsittelemään isoja tähtiä joukkueessaan, niin mielellään varmaan keskittyy sitten perheeseen ja muihin jääkiekko peliä tärkeämpiin asioihin ja antaa nuorempien sitten munata itsensä kotikatsomon edessä.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mihin on kadonnut Granlund vm. 2011? Ekojen matsien aikana luulin tuon olevan takaisin, mutta viimeiset matsit ja etenkin PA-jengejä vastaan on osoittanut aivan muuta.

Rikkonainen vuosi takana ja siihen perään monen viikon sairastelu (flunssa tai kylki, valitse itse :)) ennen play-offeja. Peruskuntoa rakennettiin vähän alusta uudestaan ja pari matsia menikin ok. Nyt näkyy se kuntopohjan pettäminen ja/tai loukkaantumisen varominen? Mahdollista on toki sekin, että kaverilta on otettu 'oma peli' - iloinen pelaaminen - pois. Siitä on nähty vain väläyksiä. Viime vuonna Mikke tuli puskista useimmille vastustajille. Ja Jaloselle :)

Siihen en usko, että taito yhtäkkiä vaan häviää.
 

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Yritä nyt hyvä ihminen lukea niitä viestejä. Sanoja en laittanut kenenkään suuhun. Jos et huomaa, niin siinä lauseen perässä on kysymysmerkki.

Luepas kuule itse niitä aiempia viestejäsi:

Teikäläisen mielestä Suomi alkaa tekemään maaleja ja puolustamaan kun maalivahti vaihtuu? Tämä onkin ihan uutta tietoa meikäläiselle.

Kysymysmerkki on tosiaan ensimmäisessä virkkeessä, toki sen huomasin. Toisen virkkeen takia tuo kuitenkin näyttää kontekstina siltä, niinkuin olisin tuollaista vihjaillut. Plus rivien välistä on tulkittavissa pienimuotoista provoilua, jolla pyrit saamaan aiemman viestini näyttämään idioottimaiselta. Täysin ala-arvoista roskaa siis tällainen, kai sen nyt jumalauta itsekin tajuat?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
USA torppasi Granlundin aika tylysti kumoon, kun tällä oli kiekko. Tila ja aika otettiin totaalisesti pois,
 

Metro4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitin Raukka, Pulu, STL, Töölö, Storm
Kyllä luulemme.

Ja täysin väärässä tulette olemaan. Tuo pakisto Ossia ja Joonasta lukuunottamatta (5&6 varauksin) siellä EI OLE puolustajia, on vain
mikkihiiriä, jotka ei pärjää fyysisessä pelissä millään tasolla.

Mut joo,
tää oli Kärpän tappio ja Mäenpäälle lisää peliaikaa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Lehtonen "loukkaantuu" ja pääsee keskittymään seuraavaan otteluun.

Enemmän sitä Lehtosta nilkkaan sattui kuin Janne Pesosta koskaan on sattunut, silti Janne Pesonen on se joka on aina kaatuilemassa ja filmaamassa kun muka sattui. Sen lisäksi se jätkä kuluttaa enemmän energiaa mussuttamiseen kuin pelaamiseen.

Olipahan taas peli Suomelta, eikä kyllä hyvältä näytä. Molemmat Pohjois-Amerikan joukkueet kaatoi Suomen ja tässä jälkimmäisessä ei pystytty antamaan edes vastusta. Filppula oli hyökkääjistä oikeastaan ainoa joka uskalsi ja pystyi pelaamaan, Mikkokin oli tässä pelissä surkea. Ja puolustajista vain Väänänen ja Järvinen selvisi pelistä ja paineesta kunnialla, Mäenpään ja Hietasen kisat saisi olla tässä ja Suomen pitäisi siirtyä pelaamaan kuudella pakilla kun tuo minnihiiripari ei pärjää. Ja Lehtosen kisat tosiaan luultavasti oli siinä, Vehanen pelaa loput kaksi matsia. Tuolla puolustamisella se on ihan sama kuka sinne maaliin laitetaan joka tapauksessa jos vastustaja päästetään metrin päästä vapaasti iskemään kiekkoja maaliin ne lopulta sinne menee. Lehtonen ei saanut tässäkään pelissä mitään apuja Suomen kenttäpelaajilta, toivottavasti edes Vehanen saisi.

Salmelalta ihan hyvä hämmennyshaku, Jenkki filmasi nätisti Salmelan pihalle vaikka olihan se taklauskin rumahko. Heti kun Salmela oli ovea potkien pihalla koki Jenkki ihmeparantumisen ja sama jätkä oli pyörittämässä hankkimaansa vitosta vajaan minuutin pelin jälkeen. On se kova, ihmettelen ettei NHL:ssä ole opittu ottamaan taklauksia tuon paremmin vastaan, toivottavasti oppi meni päähän jo tällä Salmelan taklauksella.
 
Kyllä Lehtonen on ollut luvattoman surkea koko turnauksessa. Ylipelaava torjuntatyylikin on peräisin jostain 90-luvulta. C'mon! Meillähän piti olla kolme voittavaa maalivahtia! Ei näitä tän viikonlopun tappioita tietenkään olisi voinut välttää edes Rinteellä, mutta olisihan se nyt aivan älytöntä antaa Lehtoselle kolmas mahdollisuus epäonnistua tiukassa paikassa samalla kun täydellisen turnauksen tähän asti pelannut viime kevään maailmanmestariveska avaa luukkua.
 

Diagonaali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaisjoukkueet
Enemmän sitä Lehtosta nilkkaan sattui kuin Janne Pesosta koskaan on sattunut, silti Janne Pesonen on se joka on aina kaatuilemassa ja filmaamassa kun muka sattui. Sen lisäksi se jätkä kuluttaa enemmän energiaa mussuttamiseen kuin pelaamiseen.

Olipahan taas peli Suomelta, eikä kyllä hyvältä näytä. Molemmat Pohjois-Amerikan joukkueet kaatoi Suomen ja tässä jälkimmäisessä ei pystytty antamaan edes vastusta. Filppula oli hyökkääjistä oikeastaan ainoa joka uskalsi ja pystyi pelaamaan, Mikkokin oli tässä pelissä surkea. Ja puolustajista vain Väänänen ja Järvinen selvisi pelistä ja paineesta kunnialla, Mäenpään ja Hietasen kisat saisi olla tässä ja Suomen pitäisi siirtyä pelaamaan kuudella pakilla kun tuo minnihiiripari ei pärjää. Ja Lehtosen kisat tosiaan luultavasti oli siinä, Vehanen pelaa loput kaksi matsia. Tuolla puolustamisella se on ihan sama kuka sinne maaliin laitetaan joka tapauksessa jos vastustaja päästetään metrin päästä vapaasti iskemään kiekkoja maaliin ne lopulta sinne menee. Lehtonen ei saanut tässäkään pelissä mitään apuja Suomen kenttäpelaajilta, toivottavasti edes Vehanen saisi.

Salmelalta ihan hyvä hämmennyshaku, Jenkki filmasi nätisti Salmelan pihalle vaikka olihan se taklauskin rumahko. Heti kun Salmela oli ovea potkien pihalla koki Jenkki ihmeparantumisen ja sama jätkä oli pyörittämässä hankkimaansa vitosta vajaan minuutin pelin jälkeen. On se kova, ihmettelen ettei NHL:ssä ole opittu ottamaan taklauksia tuon paremmin vastaan, toivottavasti oppi meni päähän jo tällä Salmelan taklauksella.

Jalosen joukkue on raiskattu aina kun on Pohjois Amerikkalainen joukkue vastassa. Jalonen ei välttämättä sinä asiassa ole mikään poikkeuskaan Suomalaisessa kiekkohistoriassa. Raaka totuus tällä hetkellä on, että parhaat pelaa NHL:ssä ja jos meidän joukkueen runko on tehty jostain marginaalisarjoista, niin menestymisen mahdollisuudet ovat yhtä marginaaliset
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Salmelalta ihan hyvä hämmennyshaku, Jenkki filmasi nätisti Salmelan pihalle vaikka olihan se taklauskin rumahko. Heti kun Salmela oli ovea potkien pihalla koki Jenkki ihmeparantumisen ja sama jätkä oli pyörittämässä hankkimaansa vitosta vajaan minuutin pelin jälkeen. On se kova, ihmettelen ettei NHL:ssä ole opittu ottamaan taklauksia tuon paremmin vastaan, toivottavasti oppi meni päähän jo tällä Salmelan taklauksella.

Tuossa ei ole pätkääkään kiinni siitä, että yhdysvaltalaispelaaja pelastui isommilta vammoilta vaan siitä, että tuollaisesta olisi voinut koitua todella vakavat seuraukset. Aivotärähdys, päävamma tai niskavamma - ja onhan pelaajia halvaantunutkin.

Salmelan tempauksen törkeys ei tällä kertaa piillyt seurauksissa vaan itse teossa.

Vertauskuva siviilielämästä: Repa ottaa ladatun aseen ja ampuu Kakea takaapäin aseella päähän, koska Kake vain vituttaa. Luoti nirhaisee Kakea päähän mutta ei läjäytä aivoja katukivetykselle. Kake jatkaa laastarin jälkeen menoaan. Onko Kake filmaaja ja ihmeparantumisen kokenut, ja pitäisikö Repa päästää teosta täysin vailla seurausta ja rangaistusta?

Ihan sama periaate Salmelan teossa. Se, että iskun kohde ei sattunut loukkaantumaan pahemmin ei vaikuta siihen, etteikö Salmela olisi sitä tahallisesti yrittänyt erittäin rumasti ja törkeästi. Tuollainen ei kuulu vastustajien kunnioittamiseen urheilussa eikä jääkiekkoon, ja tuosta kuuluu tulla pelikieltoa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tuossa ei ole pätkääkään kiinni siitä, että yhdysvaltalaispelaaja pelastui isommilta vammoilta vaan siitä, että tuollaisesta olisi voinut koitua todella vakavat seuraukset. Aivotärähdys, päävamma tai niskavamma - ja onhan pelaajia halvaantunutkin.

Jos ei satu niin ei sinne kentällä jäädä makailemaan ja ihmeparanemaan heti kun kaveri on pihalla. Salmela ansaitsi taklauksestaan ison jäähyn mutta ei se jenkkipakin pelaaminenkaan ainakaan minulta abloodeja saa, eikä myöskään Janne Pesosen sukeltelu vaikka sillä jäähyn jenkille kalastikin.

Katsotaan kuinka monta viestiä menee Jarkko Ruudun mainitsemiseen.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tuossa ei ole pätkääkään kiinni siitä, että yhdysvaltalaispelaaja pelastui isommilta vammoilta vaan siitä, että tuollaisesta olisi voinut koitua todella vakavat seuraukset. Aivotärähdys, päävamma tai niskavamma - ja onhan pelaajia halvaantunutkin.

Vertauskuva siviilielämästä: Repa ottaa ladatun aseen ja ampuu Kakea takaapäin aseella päähän, koska Kake vain vituttaa. Luoti nirhaisee Kakea päähän mutta ei läjäytä aivoja katukivetykselle. Kake jatkaa laastarin jälkeen menoaan. Onko Kake filmaaja, ja pitäisikö Repa päästää teosta täysin vailla seurausta ja rangaistusta?

Ihan sama periaate Salmelan teossa. Se, että iskun kohde ei sattunut loukkaantumaan pahemmin ei vaikuta siihen, etteikö Salmela olisi sitä tahallisesti yrittänyt erittäin rumasti ja törkeästi.

Jep. Olen kovan pelin ystävä ja vitutuksenkin ymmärtää, mutta temppu oli yksinkertainen vastuuton, kusipäinen ja tökerö. Pelkkää säkää, ettei sattunut mitään.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Pakko myöntää, että USA:n leijonille suorittama väkisinmakaaminen aiheutti suurta mielihyvää. Toivottavasti jenkit onnistuvat toistamiseen, niin Kummolan ja greedy birdin kotikisojen korttitalo saa ansaitsemansa lopun.

Thank you, USA!
 

Greffin

Jäsen
Salmelalta ihan hyvä hämmennyshaku, Jenkki filmasi nätisti Salmelan pihalle vaikka olihan se taklauskin rumahko. Heti kun Salmela oli ovea potkien pihalla koki Jenkki ihmeparantumisen ja sama jätkä oli pyörittämässä hankkimaansa vitosta vajaan minuutin pelin jälkeen. On se kova, ihmettelen ettei NHL:ssä ole opittu ottamaan taklauksia tuon paremmin vastaan, toivottavasti oppi meni päähän jo tällä Salmelan taklauksella.

Katsoin tuon tilanteen useamman kerran, enkä kyllä käsitä, että miten saat tuon tilanteen puolustajan vastuulle. Eihän suoraan numeroihin tulevaa taklausta oikein voi oppia ottamaan vastaan? Tuomio oli mielestäni oikein, vaikka pelaaja ei loukkaantunutkaan. Lisäski antaisin ainakin pari ottelua pelikieltoa päälle.

Salmelalta muutenkin todella typerä teko. Peli oli jo ratkennut ja noissa tilanteissa voi sattua äärettömän pahastikin. Olisi taklannut vaikka puhtaasti tai haastanut nyrkkihippaan.

Kovan pelin ystävä olen, mutta tuollaiset aivopierut saisi jättää pois.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Slovakia - Sveitsi ei ollut katsojaystävällistä kiekkoa 1. erässä, mutta slovakit pelaavat järkevästi energiaa säästäen. Kurinalainen puolustuspeli, lyhyet vaihdot ja hyvät vastaiskut ovat Vladimir Vujtek sr:n suojattien menestysresepti. Ja ennen kaikkea, nyt jäällä nähdään taisteleva ja yhtenäinen slovakkiryhmä. En muista, milloin olen päässyt seuraamaan vastaavaa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Salmelalta muutenkin todella typerä teko. Peli oli jo ratkennut ja noissa tilanteissa voi sattua äärettömän pahastikin. Olisi taklannut vaikka puhtaasti tai haastanut nyrkkihippaan.

Kovan pelin ystävä olen, mutta tuollaiset aivopierut saisi jättää pois.

Minä olen sitä mieltä että jääkiekossa saa välillä olla mulkku, varsinkin jos oikeasti halutaan hämmentää niin jotain poikkeuksellista silloin pitää tehdäkin. En tarkoita että ketään siellä pitää loukkaannuttaa tai tappaa mutta kannatan pientä rumaa jälkipeliä (jos halutaan siis hämmentää), vihellyksen jälkeen tullut taklaus tai veskarin syliin ajaminen voi olla niitä keinoja. Ei ehkä kaunista tai reilua mutta harvoin näissä kekkereissä ne kivoimmat ja mukavimmat jätkät pärjää.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
NHL - tuo jumalten liiga. Tämä kaikkien aikojen tärkein jääkiekko-ottelu USA:n ja Suomen välillä oli todiste siitä, että NHL:n jumalien ei tulisi edes joutua pelaamaan näitten jarkkoimmosten ja radulovien kanssa samoissa kaukaloissa.

Kyllä se vain niin on, että kun joukkueen rosteri on täynnä NHL-pelaajia ja suuri osa näistäkin vähintäänkin kohtuullisessa roolissa omissa joukkueissaan, ei tällaisilla jarkkoimmos-paketeilla kuuhun saakka ole asiaa. Jos näistä kisoista nimenomaan Kanadan, USA:n, Ruotsin ja Venäjän nimilistoja katselee, niin kyllähän nuo pelaajat yhteen hiileen puhaltaessaan pyyhkivät Suomea mano-a-mano tämän 5-0 edestä. Suomen joukkueen vahvuus on lähes jokaisissa arvokisoissa yhtenäinen joukkuepeli ja kisojen parhaimmistoon kuuluva maalivahti. Jos nämä kaksi asiaa eivät toteudu, niin matka loppuu lyhyeen.

Salmelalta täysin käsittämätön tempaus. Mies katsomoon loppukisoiksi, eihän tuollaisille aivopieruille ole minkäänlaista käyttöä minkäänlaisessa jääkiekko-ottelussa. Huomenna sitten Kazakstania vastaan tasuri ja Slovakia menee loput ottelunsa voittamalla jatkopeleihin.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Minä olen sitä mieltä että jääkiekossa saa välillä olla mulkku, varsinkin jos oikeasti halutaan hämmentää niin jotain poikkeuksellista silloin pitää tehdäkin. En tarkoita että ketään siellä pitää loukkaannuttaa tai tappaa mutta kannatan pientä rumaa jälkipeliä (jos halutaan siis hämmentää), vihellyksen jälkeen tullut taklaus tai veskarin syliin ajaminen voi olla niitä keinoja. Ei ehkä kaunista tai reilua mutta harvoin näissä kekkereissä ne kivoimmat ja mukavimmat jätkät pärjää.

Mulle jäi nyt epäselväksi, että oliko tuo Salmelan teko siis mielestäsi hämmentämistä, mulkkuutta ja jotakin poikkeuksellista, jonka allekirjoitat vai hölmön pelaajan älyvapaa ja piittaamaton teko, jonka tuomitset? Jossakin edellisessä viestissäsi lässytit jostakin numeroihin taklattavan vastuusta ja nyt näköjään ihan aiheen vierestä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mulle jäi nyt epäselväksi, että oliko tuo Salmelan teko siis mielestäsi hämmentämistä, mulkkuutta ja jotakin poikkeuksellista, jonka allekirjoitat vai hölmön pelaajan älyvapaa ja piittaamaton teko, jonka tuomitset? Jossakin edellisessä viestissäsi lässytit jostakin numeroihin taklattavan vastuusta ja nyt näköjään ihan aiheen vierestä.

Mielestäni Salmelan teon tarkoitus oli hämmentäminen. Enkä tuomitse tekoa koska jokainen näki että Jenkki kerkesi todellisuudessa ottamaan näennäisesti taklauksen vastaan ja pehmentämään osumaa laitaan kädellään ja kuten ihmeparantumisesta näimme mitään ei todellisuudessa tapahtunut. Hyväksyn Salmelan saamaan jäähyn ja mahdollisen pelikiellonkin. Jos todella olet sitä mieltä että kun tiedät pelaajan olevan selkäsi takana kuten jenkkien numero 7 tiesi ja silti ei edes yritä ottaa vastaan taklausta (hyppää korkeammalle laitaa vasten) niin ei hyvää päivää? Salmelan teko oli rumahko, jenkkien 7 olisi voinut toimia toisinkin mutta näillä mennään.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos todella olet sitä mieltä että kun tiedät pelaajan olevan selkäsi takana kuten jenkkien numero 7 tiesi ja silti ei edes yritä ottaa vastaan taklausta (hyppää korkeammalle laitaa vasten) niin ei hyvää päivää? Salmelan teko oli rumahko, jenkkien 7 olisi voinut toimia toisinkin mutta näillä mennään.

Mites toimit, kun Salmela muutti luistelusuuntaa juuri ennen päätyyn menoa ja päätti mennä Goligosken taakse, vaikka tosimies olisi mennyt kiekkoon ja ottanut itse taklauksen vastaan. Salmela valitsi itselleen sopivamman vaihtoehdon ja tehosti sitä vielä pienellä poikkarilla. Ei paljon antanut Goligoskelle vaihtoehtoja ottaa taklausta vastaan tuossa tilanteessa. Mitä se tuossa yritti hämmentää?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös