Mainos

Ottelumusiikit

  • 76 848
  • 351

Beni49

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä se nyt kuitenkin nykypäivänä on niin, että satunnaiskatsojia miellyttää enemmän tällainen rap- ja elektroninen musiikki, joten siksi se myös jäähalleissa (suurimmaksi osaksi) soi. Tästähän oli nelosella, olikohan viikkomakasiinissa, jokin aika sitten juttua, että asiaa on myös tutkittu ja musiikkia soitetaan sen mukaan. Toki ihannetilanne olisi se, että sekä perinteisempää että uuttakin musiikkia soitettaisiin tasapuolisesti.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Verkko heiluu on mahtava ja se toisi reilusti paremman fiiliksen, kuin tuo nykyinen rallatus maalilauluna, koska se on minusta niin surkea maalibiisi ja sen lisäksi sitä käyttää moni muukin seurajoukkue ympäri maailmaa, kuten:

Amur Khabarovsk
Almtuna
AIK
Barys Astana

Siinä muutama esimerkki ja aakkosissakin päästiin vasta kirjaimeen B. En ymmärrä miksi Oulun Kärppien maalilauluna pitää olla tälläinen mielikuvitukseton ratkaisu. Arponen halusi poistaa kirkonkellot ja hänellä ja Junnolla on varmasti ollut vaikuttamista maalilaulujen valintoihin. Virkkunen olisi voinut näyttää, että Oulussa olisi voitu olla ylpeitä maalilaulusta, eikä harrastaa mitään tylsää ja ankeaa kopiointia ympäri maailmaa. Pitäisikö seuraavaksi pelipaitaan saada esimerkiksi Almtunan tai AIK:n logo?
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Täysin samaa mieltä edellisen kanssa siitä että maalilauluksi ehdottomasti verkko heiluu biisi joka toimii todella hyvin. En ole nykyisestä maalibiisistä oppinut pitämään edes ajan kanssa. Ottelumusiikeihin saisi muutenkin kiinnittää hieman enemmän huomiota. Mitkään onnelan tanssilattia discohitit eivät sovi lätkäpeliin kovinkaan hyvin. Rokkia enemmän kiitos.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Rockia enemmän peleihin kiitos. Maalilauluksi Verkko heiluu taikka Routasydämen kertosäe. Nykyinen maalilaulu oli tullessaan ihan ok, mutta on kyllä kärsinyt inflaation.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Virkkunen olisi voinut näyttää, että Oulussa olisi voitu olla ylpeitä maalilaulusta, eikä harrastaa mitään tylsää ja ankeaa kopiointia ympäri maailmaa.

Virkkunen ollut tässä mielessä pettymys. Mikä muuttui kun uusi toimari tuli taloon? Ei niin mikään. Sama tylsä status quo jatkuu. Hämmentävää, miten noin iso ammattilaisseura osaa olla niin kädetön tuotteensa kehittämisessä.
 

Boozer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Virkkunen ollut tässä mielessä pettymys. Mikä muuttui kun uusi toimari tuli taloon? Ei niin mikään. Sama tylsä status quo jatkuu. Hämmentävää, miten noin iso ammattilaisseura osaa olla niin kädetön tuotteensa kehittämisessä.

Eikö Ilkka Mikkolan vastulla ollut tulevaisuudessa myös ottelutapahtuman kehittäminen vai muistanko nyt aivan väärin? Musiikit nyt luulisi kuuluvan tuohon. Ehdottomasti uusiutua pitää ja muutenkin pitää saada uutta potkua koko tapahtumaan. Ja myös kirkonkellot takaisin ja kun vastustaja saa jäähyn niin "arvoisa yleisö. Onko hän syytön vai syyllinen? SYYLLINEN!!!". Mut eihän sitä semmosia, jokuhan siitäkin vois loukkaantua. Ja eihän sitä tunnetta sinne katsomoon muutenkaan tarvita. Eli ihan typeriä ideoita, haen vuoheni ja katson pelit Ruudusta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivon että "Verkko heiluu":ta ei tuoda enää Kärppien maalilauluksi. Se toimi aikanaan todella hyvin ja itsekin siitä tykkäsin, mutta biisihän on ymmärtääkseni todettu plagiaatiksi Alice Coopierin jostain laulusta. Maalibiisin voisi oikeastaan teettää jollain oululaisella bändillä kokonaan uudestaan ja soittaa verkkoheiluuta (jos on pakko) ja Routasydäntä sitten muuten hallissa esimerkiksi voiton jälkeen. Ottelumusiikeista vastaa ymmärtääkseni pitkälti yksi henkilö tällä hetkellä. Mielestäni tämä henkilö ei jollain tavalla ymmärrä kiekko-ottelun henkeä ja sitä, miten sitä luodaan halliin. Periaatteessa on ihan sama soittaako teknoa vai heviä. Kyse on siitä, minkälaista musiikki on. Listasta pitäisi heti ensimmäiseksi karsia hidastempoiset ja "nössöt" biisit pois, unohtaa kaikkien miellyttäminen ja valita vain niitä musiikkeja, jotka oikeasti nostattaa ihmisten adrenaliinitasoja.
 

Heads77

Jäsen
Suosikkijoukkue
zen
Periaatteessa on ihan sama soittaako teknoa vai heviä. Kyse on siitä, minkälaista musiikki on. Listasta pitäisi heti ensimmäiseksi karsia hidastempoiset ja "nössöt" biisit pois, unohtaa kaikkien miellyttäminen ja valita vain niitä musiikkeja, jotka oikeasti nostattaa ihmisten adrenaliinitasoja.
Paljoa paremmin sitä ei voisi hoitaa. Ootko ajatellu hakea paikkaa DJ:nä? *hymiö
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljoa paremmin sitä ei voisi hoitaa. Ootko ajatellu hakea paikkaa DJ:nä? *hymiö

No en ole. Mutta jos se paikka olisi esim. TE:n sivuilla haattevana, saattaisin harkita. No ehkä en sittenkään, koska en tiedä soittamiseen vaadittavasta tekniikasta mitään. Plus että minulla on tällä hetkellä muutenkin työtä.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Suojatyöpaikat kertoo kyllä kaiken siitä kuinka vakavissaan tätä tuotetta kehitetään..

Syöksyköön vittu mutaan koko paska.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suojatyöpaikat kertoo kyllä kaiken siitä kuinka vakavissaan tätä tuotetta kehitetään..

Syöksyköön vittu mutaan koko paska.
No nyt.

Kyllähän se vain valitettavaa on, että ex-pelaajille on joku aivan ihmeellinen "pakko" saada työpaikka Kärpistä, ilman minkäänlaista kokemusta. Mikkola, Loponen, Aho ja Sihvonen nyt vaikka etunenässä, onkos edes muita?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä liittyykö tämä "suojatyöpaikat" -keskustelu tähän ottelumusiikkiketjuun, sillä ymmärtääkseni musiikeista vastaava henkilö ei kai ole entinen pelaaja. Vai onko?
 
Mielestäni voitaisiin lähteä siitä liikkeelle että nuo ikiaikaiset rokkibiisit päästettäisiin ansaitulle eläkkeelle ja tilalle otettaisiin tämän vuosikymmenen biisejä. Ei nykyajan jvg-jonneja kiinnosta kuunnella mitään 70-luvun rokkia.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mielestäni voitaisiin lähteä siitä liikkeelle että nuo ikiaikaiset rokkibiisit päästettäisiin ansaitulle eläkkeelle ja tilalle otettaisiin tämän vuosikymmenen biisejä. Ei nykyajan jvg-jonneja kiinnosta kuunnella mitään 70-luvun rokkia.
Ei 70-luvun rokki ja JVG sulje toisiaan pois. Tietyissä tilanteissa voi soittaa aina erilaista musiikkia, esim. Jokereiden pelissä soi aina toisen ja kolmannen erässä Motörheadin The Game -biisi, toki tuo nyt ei ihan 70-luvulta ole mutta kuitenkin. HPK:n kotipeleissä on puolestaan eräs nerokkaimpia biisejä vierasjoukkueen saadessa jäähyn, tuolloin alkaa soimaan Irwinin kappale Häirikkö. Toki Hämeenlinna ja Irwin henkilöityy paljon toisiinsa, mutta silti tuossa on aika oiva sanoma ja pieni vittuilu vastustajalle.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Ei nykyajan jvg-jonneja kiinnosta kuunnella mitään 70-luvun rokkia.

Ja liika nykymusiikki vierottaa vanhemmat kannattajat. Tärkeintä olisi, että luodaan selkeä linja, mitä soitetaan ja missä tilanteissa. Se voi olla mitä genreä tahansa kunhan sopii ottelutapahtumiin. Tämän takia Raksilan DJ:n saisi jo vaihtaa. Tyypillä ei ole mitään käsitystä kerronnallisuudesta. Jos ottelutapahtuma oli Loposen vastuulla ja nyt sitä johtaa Mikkola, niin ei hyvää päivää. Pitäisi saada siihen hommaan sen alan ammattilainen tai ainakin ammattilaisesti ajatteleva. Tämänkin Kärpät mokaa suojatyöpaikoillaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Maalilauluksi Verkko heiluu nopeasti. Toinen asia mikä tällä kaudella on särähtänyt pahasti korvaan, kun Kärpät joutuu alivoimalle, niin kellot alkaa soimaan.. Ei oikein aukea logiikka minulle, pitiköhän se olla juuri käänteisesti vai vahingossa lipsahti noin päin :D
 

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitäs jos apinoitas änäristä New York Rangersin maalilaulu? Toimis ainakin omasta mielestäni paremmin kuin nykyinen.

The Rangers Scored!
 

Heads77

Jäsen
Suosikkijoukkue
zen
Mitäs jos apinoitas änäristä New York Rangersin maalilaulu? Toimis ainakin omasta mielestäni paremmin kuin nykyinen.

The Rangers Scored!
Mitä jos otettais saman tien vaikka sitten Dallas Starsin maalilaulu. (YouTube)

Pointti siis se, että tuo biisi on käsittääkseni tehty vain ja ainoastaan Rangersille. Ja vaikka Rangersia ei biisissä mainitakkaan, niin silti se todella vahvasti sitä huutaa. Vähän ku joku apinoisi Routasydämen. Hyvä biisi nevertheless tuokin.

Toisaalta... onhan meillä Bostonin maalitorvikin...
 

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuka siellä nykyään edes vastaa musiikeista?
 

Outlander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mikkola on siirtynyt kopista sujuvasti kärppätoimistolle myyntineuvottelijaksi. Hän muun muassa ottaa syksyn aikana yhä enemmän vastuuta Kärppien ottelutapahtumasta, kun Jouni Loponen keskittyy Qstockiin.
Tämän kai voi ymmärtää niin että melkoista kakkaa tulee olemaan ottelutapahtumat jatkossakin, en toki tiedä Mikkola:n ajatuksia tuosta mutta veikkaampa että jatkaa mielellään samalla linjalla, joka on huono. Muutenkaan Mikkolan palkkaamista ei voi ymmärtää jos ei hänellä ole mitään talouspuolen tietämystä/tutkintoa yms taustalla. Melkoista puuhakerho meininkiä valitettavasti jos näin on.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Maalilauluksi Verkko heiluu nopeasti. Toinen asia mikä tällä kaudella on särähtänyt pahasti korvaan, kun Kärpät joutuu alivoimalle, niin kellot alkaa soimaan.. Ei oikein aukea logiikka minulle, pitiköhän se olla juuri käänteisesti vai vahingossa lipsahti noin päin :D

Olen täysin samaa mieltä. Pitäis olla sen verran tyylitajua että jos kotijoukkue saa jäähyn niin ei missään nimessä soiteta kirkonkelloja.
Vastustajan jäähytilanteessa sen ymmärrän...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös