Osallistu Telian Liiga-tuotteen kehitykseen – sana on vapaa!

  • 772 131
  • 5 070
Tila
Viestiketju on suljettu.

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Miksi pitää puhua paskaa työnantajasta selän takana? Varmaan asiallista kritiikkiä saa antaa, mutta paskanpuhumisen käsitän kaikkena ylimääräisenä mustamaalaamisena ja jopa valehteluna, ilman että sille on välttämättä edes mitään oikeita perusteita.

Ei mitään mustamaalamista, mutta prosesseista puhumista. Hyvä ystäväni on esimerkiksi eräässä suomalaisessa lääkefirmassa ja olin itsekin siellä konsulttina pienen pätkän. Vaikka Suomessa lääketurvallisuus onkin hyvällä mallilla, niin se taustasirkus on vain uskomaton ja huvittava.

Siksi haluaisin sisäpiirin tietoa Teliasta, en tunne ketään siellä olevaa. Telialla ei ole mitään lakisääteistä velvollisuutta, niin silloin se on ihan sama miten sen tekee.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Ei kai ongelmaa olisi jos noita pelien oheispalveluita olisi ollut heti alusta lähtien. Ensimmäisenä viikonloppuna ei ollut mitään, ei yhtään mitään. Pelkät virheelliset grafiikat erätauoilla. Nyt niitä tuodaan vähitellen. Osa on todella hyviä (Liigalive 360) ja osa aivan luokattomia (koosteet). Koosteetkin olisi ollut helppo saada hyvälle tasolle katsomalla edes yksi kooste Ruudulta tai muista sarjoista. Nyt tuntuu olevan maksavien asiakkaiden tehtävänä auttaa paketti valmiiksi, vaikka se Telian mukaan oli valmis 14.9. Voit sanoa mikä esim. minun sanomisista on ollut mielestäsi aiheetta?
Itse myöhästyin Liiga avauksesta reissun takia, Liiga live ainakin tänään toimi ihan hyvin, koosteita en ole katsonut. Varmasti sinulla on omasta mielestäsi syytä olla tyytymätön tuotteen tasoon, tarkoitin aikaisemmalla viestilläni omaa kokemustani, ja sitä mikä minulle Liiga ottelun seuraamisessa on tärkeintä, lupausten pettäminen asiakkaiden suhteen on ala arvoista toimintaa, mutta itse en vielä ole kokenut näin käyneen omalla kohdallani.
 

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Tänään näkyi ensimmäisen erän jälkeen virheellisiä tilastoja, kun maalivahdille oli merkattu jo torjunnat toiseen ja kolmanteen erään. Mistähän lie tämmöiset johtuu? Luulisi että nuo on tulee automaattisesti jostain liigan sivuilta? Nuo tilastot on ihan perusjuttu ja ne nyt pitäisi ihan ensimmäiseksi saada kuntoon, kun kuva näkyy ja ääni kuuluu (mutta ei mullistavasti vaan kuten aina liigamatseissa).

Kuitenkin itsellä ei nyt ole ollut mitään ongelmia itse lähetysten kanssa, sain tilattua luottotiedoista huolimatta liigapassin ja kaikki on sinällään toiminut, joten olen ollut tyytyväinen tähän. Ymmärrän sen että on alkukankeutta tässä, ja näillä mennään nyt. Tuote paranee aivan sata varmasti koska tähän on ladattu Telialla resursseja ja porukkaa, iso juttu olla mediatalo kun aiemmin vain operaattori. Tsemppiä sinne, itse en viiti enää sen enempää itse tuotetta kritisoida koska homma toimii, kunhan ne viimeiset viilaukset saataisiin tähän ja koosteisiin joku osaava tekijä.

Muistelen kauhulla Urho-TV lanseerausta, kun ei yhtään peliä edes nähnyt kokonaan.
 
Viimeksi muokattu:

Yopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koosteisiin on luvattu jo parannusta, mutta annetaan nyt tämäniltaisen osalta palautetta siltä varalta, että noita tullaan käymään jotenkin läpi. Sport - TPS -ottelun avausmaali vie seitsemän minuutin koosteesta lähes kolme minuuttia. Koko videotarkistukselle ei ole koosteessa tosiaan mielestäni tarvetta etenkään maalissa, jonka hyväksymisessä ei olisi pitänyt olla mitään epäselvyyttä selostajan pohdiskeluista huolimatta.

Sitten, kun noita koosteita aletaan nopeuttamaan näyttämällä kuitenkin maalit vähintään pariin otteeseen, niin toivottavasti näitä ei laiteta alkuun tökkivällä ääniraidalla, vaan äänen annetaan jatkua katkeamattomana nykyisten uusintojen tyyliin.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Ajattele nyt kerrankin omilla aivoillasi. Kumpi on kannattavaa liiketoimintaa? 1. Asiakas tilaa tuotteen 2. Asiakas ei tilaa tuotetta. Ei se asiakas sitä boksia ota, jos liigapaketti ei kiinnosta. Ja sen paketin saa ilman sitä boksiakin. Ja ne, jotka suosivat boksia, ottavat paketin boksilla joka tapauksessa. Typerin skenaario ikinä luulla, että tuo boksikauppa on ydinbisnestä edes tässä marginaalibisneksessä. Striimaajaat striimaavat joka tapauksessa tavalla tai toisella, oli se tv-appsi tai ei. Luulisin, että todella harva Android-tv:n käyttäjä menee masentuneena kauppaan tilaamaan sen boksin. Kyllä ne menevät viereiseen kauppaan hakemaan kolmenkympin kertakorvauksella sen CC:n.

Typerintä luulla, että olisi ydinliiketoimintaa. Mutta ihan yhtä typerää luulla, ettei Telian tarkoitus olisi nimenomaan myydä kaikkea omaa liitymää/palvelua/boxia liigalla "kiristämällä". Liiga ja yksinoikeus on vain väline siihen. On maksettu oikeuksista iso summa, jonka varjolla pääsee laskuttamaan paljon isomman summan omilla jo olemassa olevilla tarjonnoilla.
Noita boxejakin on varmaan jossain valmiina jo kaapit täynnä, pitäähän niistä se raha saada pois mikä niihin laitettu.

Telia myös ihan suoraan tämän sanonut ja ilmoittanut. Esim. ettei kilpailijoiden kautta aleta antamaan, koska halutaan omien kautta raha pois, koska se on mahdollista.

Ei Teliaa sinänsä kiinnostaa vittuakaan edistää ensimmäisenä liigan näkymistä tai helppoa saatavuutta kaikille tai fanien kiekkoannoksen saaminen, vaan omien tuotteiden ja palveluiden myynti ja rahan teko.

Jos joku muuta luulee, niin se se vasta typerää on.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Ei ole suora vastaus sinulle vaan yleisemmin.

Kuten todettua niin Telian lähetys ilmaisee 5-8 Mbit kaistaa eli 10M netti ei tähän riitä. Tähän soppaan kun yhdistetään vanhat 2,4Ghz wifi modeemit, operaattoreiden alueiden rajallinen kapasiteetit, kodin muut käyttäjät. Sori mutta 4G ei ole mikään livestreamaus työkalu.

Te kenellä ongelmia niin ajakaa komentokehotteessa ping -n 999 telia.fi. Katsokaa tuleeko katkoja sekä miten ajat käyttäytyy. Jos ajat heittelee tai katkeilee niin se näkyy kuvassa 100% varmasti.

En epäile tätä, mutta miksi kaikki muu näkyy ja toimii? Onko se nyt vaan niin, että kun jokaisen kenen mitkäkin laitteet ja netit näkee että jahas, telialta tulee kiekkolähetys, niin nyt me ei toimitakkaan vaikka muuten aina kyllä toimitaan ja riitetään?

Eikö näissä ole kaikilla tullut oikeastaan esiin se, että muut kaikki toimii, tämä Telian tuote ei. Miksi?
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Telia on eri alan toimija. Teleoperaattori eikä mediatalo. Ei tässä mitään ihmeellistä ole.

Kyllä kyllä, pointti vaan olikin jos kaikki muut toimii samoilla linjoilla ja koneilla, mutta yksi eli Telia ei, niin miten se silti silloin voi vaan olla siellä asikkaan käyttäjän päässä, koneissa ja linjoissa se syy, kuten täällä näytetään aika paljon niin ajattelevan.

En kiistä etteikö asetuksia olisi pielessä ja joillakin varmasti vikaa linjoissa ja laitteissa myös. Silti liian usein tuntuu olevan vain se yksi joka ei toimi.
 

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Telia on eri alan toimija. Teleoperaattori eikä mediatalo. Ei tässä mitään ihmeellistä ole.
Onhan Telia ollut jo pitkään mediatalo. Ainakin olin joitakin vuosia sitten heidän "Viihde" asiakkaansa. Nyt Telia pyrkii vielä enemmän mediatuottajaksi mutta ei ainakaan vielä ole siinä hyvin onnistunut.

Edit: Verrattuna tietenkin Elisaan tulee "omaa" tuotantoa hieman myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Eikös näiden koosteiden pitänyt olla muitakin kuin pelkkiä maalikoosteita? Nyt sai neljä tuntia odottaa 56 sekunnin koostetta SaiPa - Kärpät pelistä.
 

Wire

Jäsen
Kyllä kyllä, pointti vaan olikin jos kaikki muut toimii samoilla linjoilla ja koneilla, mutta yksi eli Telia ei, niin miten se silti silloin voi vaan olla siellä asikkaan käyttäjän päässä, koneissa ja linjoissa se syy, kuten täällä näytetään aika paljon niin ajattelevan.

En kiistä etteikö asetuksia olisi pielessä ja joillakin varmasti vikaa linjoissa ja laitteissa myös. Silti liian usein tuntuu olevan vain se yksi joka ei toimi.

Kunnian himo eli laatua ei tiputeta vaikka pitäisi. Sama ongelma oli Sanomalla alussa. Sitten laatua tiputettiin niin kauan että iso möly katosi. Toivottavasti Telia tekee asetukset jotka tiputtavat ja niillä joilla putkea riittää näkyy kunnon laadulla.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Onhan Telia ollut jo pitkään mediatalo. Ainakin olin joitakin vuosia sitten heidän "Viihde" asiakkaansa. Nyt Telia pyrkii vielä enemmän mediatuottajaksi mutta ei ainakaan vielä ole siinä hyvin onnistunut.

Edit: Verrattuna tietenkin Elisaan tulee "omaa" tuotantoa hieman myöhemmin.

Boldasin. Tähän varmaan pyritään, ja on viety tietoa eteenpäin jamitänäitänyton.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Nyt @Telia oikeasti nämä maali-/ottelukoosteet kuntoon. Juu ei varmaan ole priorisoitu korkealla, mutta ehkä helpoin asia, jonka voitte tehdä ja tulos näkyy heti. Joku ne nytkin kasaa ja sille henkilölle vois sanoa, että turhat kohtaukset pois ja vain oleellinen mukaan.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Onhan Telia ollut jo pitkään mediatalo. Ainakin olin joitakin vuosia sitten heidän "Viihde" asiakkaansa. Nyt Telia pyrkii vielä enemmän mediatuottajaksi mutta ei ainakaan vielä ole siinä hyvin onnistunut.

Edit: Verrattuna tietenkin Elisaan tulee "omaa" tuotantoa hieman myöhemmin.
Elisa on muuten btw vetänyt vielä enemmän vihkoon Mestiksen kanssa kuin Telia liigan, joten ehkä Elisasta ei kannata mallia ottaa.
 

Telia

Jäsen
En epäile tätä, mutta miksi kaikki muu näkyy ja toimii? Onko se nyt vaan niin, että kun jokaisen kenen mitkäkin laitteet ja netit näkee että jahas, telialta tulee kiekkolähetys, niin nyt me ei toimitakkaan vaikka muuten aina kyllä toimitaan ja riitetään?

Eikö näissä ole kaikilla tullut oikeastaan esiin se, että muut kaikki toimii, tämä Telian tuote ei. Miksi?

Eilen ei havaittu meidän päässä mitään yleistä ongelmaa Liiga-lähetyksissä. Toki jos laitteet ja yhteydet ovat ajantasalla ja se puoli jo tarkistettu, niin sitten asia vaatii tarkempaa selvitystä meidän päästä. Tämä hoituu nopeiten chat-palvelumme kautta kirjautumalla Omille sivuille.

Nyt @Telia oikeasti nämä maali-/ottelukoosteet kuntoon. Juu ei varmaan ole priorisoitu korkealla, mutta ehkä helpoin asia, jonka voitte tehdä ja tulos näkyy heti. Joku ne nytkin kasaa ja sille henkilölle vois sanoa, että turhat kohtaukset pois ja vain oleellinen mukaan.

Koosteista onkin keskusteltu täällä jo aiemmin ja näistä on palautetta laitettu eteenpäin eli tämä on otettu huomioon!

JoonasL / Telia
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olihan kiva yllätys lauantaina, kun ajattelin katsoa pelin tabletin kautta. Laitteessa Cyanogen OS v. 12 tai 13 ja Telia TV tulille. Ilmoitus että toistoa ei voida aloittaa koska laite on rootattu. Noh, käytän web-selainta, ei onnistu koska webselain Androidilla huutaa vaan että pitää asentaa Telia TV sovellus. Eli lopputulemana katsoin matsin kännykän näytöltä tihrustaen.

Miksi ihmeessä root oikeudet vaikuttavat siihen, voiko peliä katsoa vai ei. Root oikeuksien käytöstä pois ottaminenkaan ei auttanut, vaan sama virheilmoitus.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miksi ihmeessä root oikeudet vaikuttavat siihen, voiko peliä katsoa vai ei. Root oikeuksien käytöstä pois ottaminenkaan ei auttanut, vaan sama virheilmoitus.
Taitaa DRM-asiat vaikuttaa siihen, että tuollaiseen ratkaisuun on päädytty. Telia TV -sovelluksesta ei voi ottaa kuvakaappauksia samasta syystä roottaamattomallakaan laitteella ja tuohon törmää myös joissain verkkopankkisovelluksissa tietoturvan takia.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Mietin hetken lähdenkö kirjoittamaan tästä, mutta..

Katsoin äsken kaksi Ilves-pelin koostetta viikonlopulta ja huomasin äkkiä kelailevani turhaa kuraa yli. Ei näitä tehdä siten, että otetaan 10s ennen maalia alku ja sitten annetaan valua livelähetyksestä niin pitkään, että hidastukset on kaikki näytetty. Jos seitsemään minuuttiin ei saa muuta mahtumaan kuin maalit ja hidastukset, niin ei hyvä.

Koosteet tehdään siten, että kolmeen minuuttiin mahtuu maalit + yksi tai kaksi hidastusta ja muutama läheltä piti -tilanne, jos sellaisia on ollut. Reiluun seitsemään minuuttiin täytyy saada jo jonkinlaista kokonaiskuvaa ottelun flow:sta, eikä niitä hidastuksia tarvi tosiaan montaa olla per maali. Kuvanlaatu oli muuten Rauman pelissä ihan jees, mutta Hakametsän kooste näytti suttuisemmalta. Kameratyöskentely näytti noiden perusteella ihan hyvältä, jos nyt positiivisia juttujakin haetaan.

Perusjuttuja tämmöiset leikkaamiset. Ottakaa nyt vaikka viime kausien Ruudun pätkiä auki ja katsokaa, että miten ne on tehty. Keräätte plussat ja miinukset ja opitte varmasti jotain. Jos pyritte tekemään halvalla, niin kuraa tulee ulos, ei mahda mitään.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Olihan kiva yllätys lauantaina, kun ajattelin katsoa pelin tabletin kautta. Laitteessa Cyanogen OS v. 12 tai 13 ja Telia TV tulille. Ilmoitus että toistoa ei voida aloittaa koska laite on rootattu. Noh, käytän web-selainta, ei onnistu koska webselain Androidilla huutaa vaan että pitää asentaa Telia TV sovellus. Eli lopputulemana katsoin matsin kännykän näytöltä tihrustaen.

Miksi ihmeessä root oikeudet vaikuttavat siihen, voiko peliä katsoa vai ei. Root oikeuksien käytöstä pois ottaminenkaan ei auttanut, vaan sama virheilmoitus.
Mahtaako windowsilla pystyä admin-tunnuksilla katsomaan peliä?

Jos itse olet cyanogenin asentanut, niin googlaa "hide root android", pitäisi lähteä toimimaan noilla vinkeillä, jos on vain tuosta kiinni.
 

Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Miksi ihmeessä root oikeudet vaikuttavat siihen, voiko peliä katsoa vai ei. Root oikeuksien käytöstä pois ottaminenkaan ei auttanut, vaan sama virheilmoitus.

Voisin vaikka lyödä vetoa, että syynä on Telia digiboxin myyminen.. Jos joka kiinan 30€ android boxilla voisi peliä katsella, kuka noita boxeja sitten ostaisi. Toki tässä "ajatellaan asiakkaan parasta".. :D
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koosteita on tosiaan ollut tuskallista katsoa kun samaa maalia hinkataan seitsemästä kuvakulmasta. Helppohan se tosin on lähetyksestä vain napsaista maalitilanteet hidastuksineen ja lyödä ne peräkkäin, mutta vähän toivoisi panostusta noihin pätkiin. Ruudusta mallia, heidän koosteet olivat juuri sopivan mittaisia ja maalitilanteiden lisäksi mukaan mahtui myös torjuntoja/taklauksia.
 

Telia

Jäsen
Taitaa DRM-asiat vaikuttaa siihen, että tuollaiseen ratkaisuun on päädytty. Telia TV -sovelluksesta ei voi ottaa kuvakaappauksia samasta syystä roottaamattomallakaan laitteella ja tuohon törmää myös joissain verkkopankkisovelluksissa tietoturvan takia.

Jep, juurikin näin. Emme pysty takaamaan DRM:n (Digital Rights Management) toimivuutta rootatuilla laitteilla. Tämän vuoksi olemme pakotettuja sulkemaan ne palvelumme ulkopuolelle.

Ilari / Telia
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä kyllä, pointti vaan olikin jos kaikki muut toimii samoilla linjoilla ja koneilla, mutta yksi eli Telia ei, niin miten se silti silloin voi vaan olla siellä asikkaan käyttäjän päässä, koneissa ja linjoissa se syy, kuten täällä näytetään aika paljon niin ajattelevan.

En kiistä etteikö asetuksia olisi pielessä ja joillakin varmasti vikaa linjoissa ja laitteissa myös. Silti liian usein tuntuu olevan vain se yksi joka ei toimi.
Minä vastaan tähän samaan asiaan, jälleen. @Telia on kauheassa kiimassaan toimittaa asiakkaalle mahdollisimman pienellä viiveellä sitä lähetystä, unohtanut puskuroinnin ja laittanut päälle yliagressiivisen automaattilaadun. Asiakkalla ei ole vaihtoehtoa valita ja lukita yhtä laatua, vaan automaatti hoitaa kaiken. Kun nämä asiat yhdistää niin pienikin latenssin kasvu, mikä voi olla hyvinkin hetkellinen asia johtaa siihen että asiakkaan saama lopputuotteen laatu on paskaa. Vastaavasti taas toiseen suuntaan tämä automaatio ei ole yhtä agressiivinen ja se puskurointi on tehty niin paskasti että se aiheuttaa muuttuessaan aina hikkoja. Tälläistä ongelmaa ei esiinny missään netflixeissä yms. kun siellä on varaa antaa asiakkaalle sitä puskuria enemmän.

Tähän kun lisätään joku lauantain kierros missä 7 peliä ja muutoinkin todella suuri normaalikuormitus koko maan verkoissa, niin noita hikkoja nyt vaan väkisinkin tulee. Tässä nyt vaan tunnutaan lähtevän vähän sellaiselta, "buuttaa modeemisi ennen kuin peli alkaa", ajatustasolta liikenteeseen. Eikä siitä että se muutaman sekunnin puskuri, ei ole sama asia kuin minuuttia aiemmin puhelimeen kilahtava tulosmuutos.
 

Telia

Jäsen
Tänään ensimmäistä kertaa Maanantaivalmentajat nähtävillä klo 18:00 Liiga TV -kanavalla!
Ohjelmassa on tarkoitus pureutua alkavan liigaviikon kuvioihin. Juontajana on Tuomas Nyholm ja asiantuntijan roolissa tällä kertaa Ismo Lehkonen.
Tämä on katsottavissa myös jälkikäteen TeliaTV:n ohjelmakirjastosta.
JoonasL / Telia
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös