Mainos

Osaavia metallibändejä

  • 571 044
  • 3 154

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
"Kaikkihan" toki tietävät, että Kai Hansen ja Michael Kiske ovat osaavia metallimiehiä, mutta Unisonicista harvempi tietää ja jos tietää niin sen, että debyyttialbumi ei niin metallia ollut. No nyt tuli viikko sitten uusi EP For The Kingdom, joka on melko suorasukaista Powermetallia, kuten myös se EP:n kakkosraita, joka ei tulevalla levyllä tule olemaan. Mutta sekin on powermetallinen pläjäys ja "ihankiva". Pidän todella paljon näistä uusista biiseistä ja siitä, että bändi ei enään pelkää kuulostavansa Helloweeniltä.

Ja kyllä For The Kingdomin säkeistöt tuovat mieleen jonkun ikivanhan Scorpionsbiisin laulun osalta, mutta siihen ne yhtäläisyydet jäävät. Kyllähän näitä biisejä, jotka kuulostavat joltain vanhalta, tulee nykyään joka bändiltä.

Ei tässä pyörää olla keksitty uudelleen, mutta luulisi tämän EP:n lämmittävän, jos on joskus Helloweenistä tykännyt(+ heidän jalanjälkibändeistä). Gamma Raylta tämä ei niinkään kuulosta. Olisi kyllä hienoa nähdä bändi livenä.

Uudet biisit bongaa Spotifystä ja Yuotubestakin..
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Ja kyllä For The Kingdomin säkeistöt tuovat mieleen jonkun ikivanhan Scorpionsbiisin laulun osalta, mutta siihen ne yhtäläisyydet jäävät. Kyllähän näitä biisejä, jotka kuulostavat joltain vanhalta, tulee nykyään joka bändiltä.
Kyllä. Scorppareiden 70-luvun lopun kappale Is There Anybody There tuli kyllä samantien mieleen.

Sinänsä tämä Unisonicin biisi on kieltämättä oikein toimiva. Debyyttinsä löytyy lp-hyllystä ja eiköhän uusikin albumi tule hommattua. Milloinkohan olikaan julkaisu?
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kyllä. Scorppareiden 70-luvun lopun kappale Is There Anybody There tuli kyllä samantien mieleen.

Sinänsä tämä Unisonicin biisi on kieltämättä oikein toimiva. Debyyttinsä löytyy lp-hyllystä ja eiköhän uusikin albumi tule hommattua. Milloinkohan olikaan julkaisu?

Light Of Dawn julkaistaan 1. elokuuta. Joitakin keikkojakin Edguyn kanssa on sovittu, mutta Suomi ei ole vielä lähelläkään noita paikkoja.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Uusi Mastodon albumi Once more round the sun luonnollisesti parhautta. Niin tarttuvaa ja smoothia, mutta silti progressiivista ja tuttua Mastodonia. Suosittelen, upea levy.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Uusi Mastodon albumi Once more round the sun luonnollisesti parhautta. Niin tarttuvaa ja smoothia, mutta silti progressiivista ja tuttua Mastodonia. Suosittelen, upea levy.

Toinen kuuntelukerta menossa. Onhan se hieno levy, toki hieman mainstreamimpaa mita edelliset mutta ei se haittaa. Mastodon on edelleen ihan vitun hyva.

Suosikki tahan mennessa levyn paatosraita Diamonds in the witch house.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oliskohan nyt 20 soittokertaa tällä levyllä johon kyllästymispiste ei ole vielä lähelläkään (nykytuotoksilla äärimmäisen harvinaista). Bändi, jonka pitkä ura on ollut toistaiseksi itselle täysin merkityksetön ja imago hieman luotaan työntävä, kenties liiallisista punk-vivahteista johtuen. Viime vuonna julkaistun levyn myötä otan metallilusikan kiltisti oikeaan käteen ja syön karvasta punaista soppaa, joka maistuu joka suullisen jälkeen yhä paremmin. Taitavasti kokattua, nyansseja enemmän kuin ulkoasu lupaa ja lisää pitää saada.


Carcass - Surgical Steel
Surgical Steel by Carcass on Spotify
tai
CARCASS - Surgical Steel ( Full Album 2013 ) - YouTube

Juu, Tuskassa eturivissä todistamassa että homma toimii professionaalin puhtaasti myös livenä.

Kaikille, jotka pitävät teknisestä, melodisesta mutta myös brutaalisen päälle käyvästä metallista. Vuosikymmenen teos Reigning bloodin jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Vuosikymmenen teos Reigning bloodin jälkeen.

En viitsi takertua tässä mihinkään näistä hämmentävistä yksityiskohdista, mutta hyvin sanottu kuitenkin!

Carcass on tosiaan itsellenikin melko tärkeä bändi ja jotain vuosi, kaksi sitten tms kun kuulin, että sieltä on tulossa uutta levyä, niin aika kova pelko oli päällä ettei nyt menisi ihan perseilyksi. Ja turhaan pelkäsin, sillä hyvä albumihan Surgical Steel on.

Carcass top-3 silti nyt, aina ja ikuisesti :

1: Necroticism
2: Symphonies Of Sickness
3: Heartwork
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Vuosikymmenen teos Reigning bloodin jälkeen.

Monesti näkee ko. teosta nimitettävän virheellisesti Raining Bloodiksi, mutta voi sen näköjään noinkin kirjoittaa. Eikä sitä nyt aivan samalla vuosikymmenellä julkaistu uusimman Carcassin kanssa ; )

No joo, vittuilu sikseen: Yllätti kyllä Carcass paluualbumillaan positiivisesti, vaikka itse nautinkin mieluummin raatoni raaempana ja alkukantaisempana annoksena. Symphonies ja Necrotism ovat olleet tässä taloudessa kovimmassa luukutuksessa, mutta ei debyyttiäkään paskaksi kehtaa haukkua. Heartwork on mielestäni ratusen yliarvostettu, olkoonkin että se näytteli suurta roolia melodisen death metallin synnyssä ja muokkautumisessa. Ei siinä, hyvä levy tuokin vielä oli, toisin kuin Swansong, jolta ei löydy kuin muutama semi-menevä virsi Keep On Rotting In The Free Worldin hengessä. Ei Surgical Steel kolmen ensimmäisen levyn tasolle nouse, eikä ollut edes vuotensa kovin julkaisu, mutta kyllä se Heartworkin pesee omissa kirjoissa ja jätti lopulta varsin hyvän - joskin snadisti liian steriilin - maun suuhun. Kova levy kyllä.

Edit: haunted shores ei ollut näköjään yhtä pienisieluinen kuin allekirjoittanut. Sitä paitsi Master Of Puppets oli kovempi levy kuin Reign In Blood...
 
Viimeksi muokattu:

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Mulle taas Heartwork on se kovin Carcass, toki pidän aiemmistakin.

Mutta kyllä tuo uusin oli positiivinen yllätys, ehdottomasti.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Täällä ääni kanssa Necroticismille. Parastahan Surgicalissa oli se että se oli oikeasti hyvä. Vuosikymmenen (tai parin) levyksi sillä kuitenkin matkaa. Monasti nuo vanhojen suosikkien sanottavat on jo sanottu eikä uudet levyt iske enää niin kovasti, varsinkin kun pitää vielä ylittää aiempia saavutuksia joita vanhentuneet kuulijat pitävät klassikkoina. Mitähän mahtaa käydä esim. Entombedin tai Obituaryn uusimpien kanssa, tuskin sieltä mitään Left hand pathia tai Cause of deathia on tulossa, noin vaikutuksen kannalta.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Sitä paitsi Master Of Puppets oli kovempi levy kuin Reign In Blood...

Saattoi tosiaan olla. Siinä ja siinä. Ride the Lightning tosin oli parempi kuin Puppets. Ja Morbid Angelin Altars of Madness, Celtic Frostin To Mega Therion, Deathin Leprosy sekä Iron Maidenin Seventh Son of a Seventh Son sitten ne neljä muuta joiden joukosta se vuosikymmenen levy mielestäni löytyy.


Monasti nuo vanhojen suosikkien sanottavat on jo sanottu eikä uudet levyt iske enää niin kovasti, varsinkin kun pitää vielä ylittää aiempia saavutuksia joita vanhentuneet kuulijat pitävät klassikkoina. Mitähän mahtaa käydä esim. Entombedin tai Obituaryn uusimpien kanssa, tuskin sieltä mitään Left hand pathia tai Cause of deathia on tulossa, noin vaikutuksen kannalta.

Tästä olen kyllä täysin samaa mieltä. On mielestäni lähestulkoon sääntö, että bändi julkaisee parhaan / parhaat levynsä kolmen ensimmäisen julkaisun aikana ja tämän jälkeen alkaa väistämätön alamäki. Hyvin harvoja poikkeuksia nyt tietysti löytyy, kuten mm Iron Maiden (Seventh Son), Death (koko tuotanto), Celtic Frost (Monotheist) ja kevyemmän rockin puolelta nopeasti mieleen tulee ainakin Bon Jovi (New Jersey). Mutta noin periaatteessa ei uuteen bändiin tutustuessa mene pahasti vikaan jos ottaa haltuun vain kolme ekaa.

Obituaryn kohdallahan tilanne on sinänsä toinen Carcassiin verrattuna, että bändi on ollut koko ajan aktiivinen. Levyjä on tullut tasaisen epätasaisesti. Joskaan bändin ei olisi tarvinnut kolmannen levynsä (the End Complete, 1992) jälkeen julkaista yhtään mitään. Sen jälkeen kun laatu on laskenut dramaattisesti levy levyltä.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En viitsi takertua tässä mihinkään näistä hämmentävistä yksityiskohdista, mutta hyvin sanottu kuitenkin!

Heh, ajatus joskus kulkee sorminäppäryyttä ovelammin. Tarkoitin siis lähinnä sitä että arvostan tällä hetkellä tuon kirurgian käsikirjan "vuosikymmenen" (ööö 10-luku?) teokseksi yhtä selvällä kaulalla kuin em. hieman mutkat suoraksi nimetyn Slayerin omana aikakautenaan. Tosin, onhan tässä vielä jokunen vuosi aikaa muilla yrittäjillä nokittaa Jeffiä ja kumppaneita.

Enkä lähde tuohon bändinimien pudottelukisaan, vaan tarkoitus oli nostaa Carcassia esille niille, jotka kenties ovat ohittaneet bändin vuosien varrella meikäläisen tapaan liian "valitse oma lempinillityksesi" vuoksi. Erittäin otsikon mukainen orkesteri.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Heh, ajatus joskus kulkee sorminäppäryyttä ovelammin. Tarkoitin siis lähinnä sitä että arvostan tällä hetkellä tuon kirurgian käsikirjan "vuosikymmenen" (ööö 10-luku?) teokseksi yhtä selvällä kaulalla kuin em. hieman mutkat suoraksi nimetyn Slayerin omana aikakautenaan.

Kyllä, kyllä. Pystyin lukemaan rivien välistä asian laidan.

Kun musiikkia pitäisi arvottaa järjestykseen listauksia tms varten, itselläni on selkeästi oleellisin asia se, että minkälainen "tunnetila" levystä on jäänyt verenkiertoon. Räjähtikö tietoisuus, itkikö onnesta kun se ei ollutkaan pettymys, rakastuiko siihen heti ensikuulemalla... Nämä levyt tuppaavat aina tällaisissa listauksissa asettumaan edelle niihin verrattuna, jotka ovat ajan kanssa vaivihkaa kasvaneet suosikkilevyiksi.

Hyvä esimerkki on omalla kohdallani 80-luvulta Celtic Frostin To Mega Therion ja 90-luvulta vaikkapa Agallochin Pale Folklore. Eivät ne enää pääse yllättämään puun takaa, mutta joka kerta kun ne laittaa soittimeen, muistaa samantien taas kuinka upea hetki oli kuulla ne ekaa tai tokaa kertaa joskus ajat sitten.

Ja toden totta. Carcass on bändi joka kuuluu tähän topiciin. Huonoimmalllakin julkaisullaan (Swansong) bändi oli kuitenkin sata kertaa parempi kuin useimmat metalibändit koskaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Saattoi tosiaan olla. Siinä ja siinä. Ride the Lightning tosin oli parempi kuin Puppets. Ja Morbid Angelin Altars of Madness, Celtic Frostin To Mega Therion, Deathin Leprosy sekä Iron Maidenin Seventh Son of a Seventh Son sitten ne neljä muuta joiden joukosta se vuosikymmenen levy mielestäni löytyy.

Kova lista kyllä. Omalla kohdalla Puppets on SE levy, jota tuskin tulee mikään koskaan syrjäyttämään. Tuo levy aikoinaan ajoi ala-asteella raskaamman musiikin pariin ja se omaa nykyään jo niin voimakasta nostalgia-arvoa omissa silmissä, että menee jo pelkästään sen painolla monen haastajan ohi. Puppets on ainoa levy, jota minä olen koskaan nimittänyt täydelliseksi, sillä ollakseen täydellinen, tulisi levyn olla vähintään Puppetsin tasoinen tapaus. Ei ole tähän päivään mennessä tullut vastaan vielä, ja tuskin tuleekaan, em. henkilökohtaisista tunnekytköksistä johtuen.

Mikäli minun tulisi kasata kasarin kovimmista levyistä listaa, kärkiryhmästä - Puppetsin takaa - löytyisivät juurikin Deathin Leprosy, Metallican Ride The Lightning, Morbid Angelin Altars Of Madness ja Slayerin Reign In Blood. Lisäksi näiden kanssa tasapuolisesti kamppailisivat ainakin Kreatorin Pleasure To Kill, Dark Angelin Darkness Descends,Possessedin Seven Churches, Megadethin Peace Sells... sekä Stonen debyytti. Näiden paremmuusjärjestystä voisi minulta tiedustella kerran päivässä kuukauden ajan, ja luultavasti saisi joka kerta erilaisen listan aikaan.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mulle taas Heartwork on se kovin Carcass, toki pidän aiemmistakin.

Mutta kyllä tuo uusin oli positiivinen yllätys, ehdottomasti.

Tuo Surgical Steel oli kyllä tod. posiitivinen yllätys.

Heartwork on myös itselle tärkeä levy, mutta mulle kovin Carcass:in levyistä on ehdottomasti Tools Of The Trade.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Obituaryn kohdallahan tilanne on sinänsä toinen Carcassiin verrattuna, että bändi on ollut koko ajan aktiivinen. Levyjä on tullut tasaisen epätasaisesti. Joskaan bändin ei olisi tarvinnut kolmannen levynsä (the End Complete, 1992) jälkeen julkaista yhtään mitään. Sen jälkeen kun laatu on laskenut dramaattisesti levy levyltä.

Täh? Eikö, muka edes World Demise uppoa, jossa on bändin paras biisi "Don't care"? Vanhana Obituary -fanina on kyllä bändin eduksi sanottava, että uudemmista Frozen In Time on varsin hyvä lätty ja samoin Back From The Dead! Ainakin itselleni uppoaa täysillä.

Tuskassa käyneenä pitää nostaa vanha suosikkini Emperor esille! Emperor vaan on helevetin kova bändi! Vasta nyt eka kertaa livenä kuultuna oli niin hyvä, kuin osasin odottaa. Soitto tulee, kuin levyltä, paitsi soundit vieläkin paremmat! Huonoja biisejähän bändillä ei olekaan. Paska juttu jos nyt vihdoinkin lopettavat, eikä enää pääse näkemään toistamiseen.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Täh? Eikö, muka edes World Demise uppoa, jossa on bändin paras biisi "Don't care"? Vanhana Obituary -fanina on kyllä bändin eduksi sanottava, että uudemmista Frozen In Time on varsin hyvä lätty ja samoin Back From The Dead! Ainakin itselleni uppoaa täysillä.

No joo, tietysti jos pitää asiat asettaa jollekin asteikolle, niin onhan se nyt selvää että Obituaryn jokainen levy on täyttä timanttia verrattuna johonkin Bring Me the Horizoniin tai Asking Alexandriaan.

Mutta lähinnä siis sitä ajoin takaa, että kolmen ensimmäisen levyn jälkeen ei omasta mielestäni enää koskaan päästy samoihin sfääreihin ja arvaamattomuuteen / vaaran tunteeseen. John Peelin Choosin Death kirjassa on mielestäni kaiken kuvaava kertomus John Tardyn sanoituksista ja mikkiin oksentamisesta.

No joo mutta tarkoitin sitä, että ehkä Obituary on kolmannenkin levyn jälkeen julkaissut ihan kivoja kokonaisuuksia, mutta kylmä totuus on IMO se, että eivät ne mitään lisäarvoa tuo tällä statuksella operoivalle bändille. Varsinkaan kun 2010-luvun undergroundissa möyryävät kotimaiset Maveth, Lantern, Swallowed ja Krypts hakkaavat julkaisuillaan kaiken mitä Obituary on julkaissut The End Completen jälkeen.

Peace out ja kuunnelkaa Rippikoulun Musta Seremonia levyä!
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Eka demo oli paras, kuten sanonta kuuluu. Ekan levyn biisit ovat niitä joita bändit ovat kellareissaan hioneet usein vuosia, mikä kuuluu sitten ensimmäisellä levytyksellä. Toisella ja kolmannella sitten sävellystyöhön käytetään vähemmän aikaa ja siinä mitataan onko säveltäjillä rakennuspalikoita tehdä uutta vai onko eväät syöty. Ja tuleeko neljättä koskaan. Toki tämä on subjektiivinen käsitys, jonkun mielestä kaikki Motörheadin levyt ovat kaikki yhtä parhaita piste. ;)

Joitain poikkeuksiakin iloksemme löytyy, parissa eri mielessä. Jotkut bändit heräävät hitaammin kuin toiset. Esim. Panteran glamrock-versio ehti tehdä kai 4 levyä ennen Cowboys from helliä. Toki jos aloittaa ajanlaskun siitä, niitä "hyviä levyjä" ehti tulla myös vain sen 3 kappaletta. Yksi 2000-luvun parhaista metallilevyistä IMHO, Behemothin Evangelion oli yhtyeen yhdeksäs. Siinä muutos tosin ei ollut niin radikaali sillä lupauksia oli herätelty jo aiemmilla levyillä mutta alkuaikojen geneerinen black metal ei ollut oikeasti kovin ihmeellistä.

Sitten se toinen puoli. Vanhaa ilahduttaa kun vanha suosikki onnistuu tekemään taas jotain korvaa miellyttävää vaikka klassikoista on se 20 vuotta. Mainittu Surgical Steel siis ehdottomasti tätä osastoa. Muita minusta mainitsemisen arvoisia ovat Testamentin Dark Roots of the Earth, Annihilatorin Feast ja Moonspellin Alpha Noir. Testamentilta osasin odottaa jotain hyvää tulevaksi vanhan kokoonpanon takia mutta Moonspell yllätti täysin puskista, kokemus vain parani Suomen klubikiertueen myötä.

Sen sijaan bändit kuten Sepultura, Morbid Angel, Paradise Lost.. Ei kiinnosta juuri vähää alusta mitä he enää tekevät, vaikka kaikilla on huikeita metalliklassikoita vyön alla. Myös Slayer voisi harkita eläköitymistä -nyt- kun tähän asti suoritukset ovat olleet jopa melko tasalaatuisia ja varsinkin kun Hannemann ei ole enää kuvioissa. Sen sijaan Type O Negativen Peter Steele lähti (myös) liian aikaisin, uskon että siellä olisi vielä ollut hyvää matskua pään sisällä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Oi, tuommoinen festari. Tuonnehan pitäisi joskus päästä:

UK Tech-Fest | The UKs Premier Tech-Metal Festival

Muoks.: Aika monta tuntematonta nimeä, pitää alkaa ottaa järjestelmällisesti haltuun - jos vaikka löytyisi uusia gorodeja ja tesseract:tä.

Meikäläinen luuli tuntevansa tämän musiikkityylin kuin omat taskunsa, mutta nyt ampuu kyllä lujaa ohi ja yli, kuin Kudrocin Krisu aikoinaan. Onko nuo jotkin gospelcorefestarit, vai miksi en tunnistanut ainuttakaan bändiä?

Edit: Tech Metal, eli jotain Dillinger Escape Planin tyylistä matskua vai?
 

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Edit: Tech Metal, eli jotain Dillinger Escape Planin tyylistä matskua vai?

Siihen suuntaan, vaikkakaan Dillinger ei ole mun makuuni aivan kärkinimiä. Eniten mulle putoaa tällä hetkellä:

Gorod
Nerve End (FIN)
Clock Paradox (FIN)
Psycroptic
Meshuggah (tietysti, aina)
TesseracT
Khroma (FIN)
Necrophagist
Spawn of Possession
Origin
The Faceless
The Ocean

Nyt ainakin. Mutta oli tuossa iso osa itellekin täysin tuntemattomia nimiä. Mä en varsinaisesti ole niinkään Dream Theater -miehiä, vaan paremminkin sinne Originin suuntaan. Onhan DT:lläkin silti hetkensä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt ainakin. Mutta oli tuossa iso osa itellekin täysin tuntemattomia nimiä. Mä en varsinaisesti ole niinkään Dream Theater -miehiä, vaan paremminkin sinne Originin suuntaan. Onhan DT:lläkin silti hetkensä.

Huh, ei tässä nyt sentään ihan täysin olla vielä pudottu junasta, sen verran tutumpia nimiä löytyi tuosta listasta.

Origin ulosti muuten juuri uuden albumin. Odottaisi vissiin postissa vinyylinä, mutta pitää jättää huomiseen. Mikäli on Entityn tasoista matskua, odotus palkitaan kyllä. Ei siinä että yhtyeen aiemmatkaan heikkoja tekeleitä olisivat olleet, mutta Entity nousee omilla listoilla korkeimmalle korokkeelle yhdessä Informis Infinitas Inhumanitasin kanssa.

No, debyytti jätti kieltämäti hieman kylmäksi, vaikka välillä muistuttaakin hieman Dying Fetusta (joka on aina positiivista).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös