Osaavia metallibändejä

  • 528 712
  • 2 940

mazapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tällä viikolla on tullut tutustuttua Before The Dawniin. Kaikki lähti tavallaan Nikulan useista kehotuksista tutustua kyseiseen bändiin, ennenkuin joku muu sen tekee. Radio Rockilla soitettava Deadsong sitten kolahti siihen malliin, että hankin muutaman testibiisin lisäksi. Siitä sitten tuli eilen käytyä Nosturissa tsekkaamassa bändi yhdessä Calliston ja Swallow The Sunin kanssa, joka oli kylläkin illan pääesiintyjä.

Tänään sain sitten hankittua innoissan bändin uusimman levyn hyllyyn. Kolahtaa ja kovaa. Deadsong on erittäin toimiva biisi, kahta bändin ensimmäistä biisiä (Wrath ja Faithless) unohtamatta.

Eilinen Nosturin konsertti oli hyvä. Jäi vain yleisölle ehkä vähän liian pienelle huomiolle, johtuen suht aikaisesta esiintymisajasta.

Eilen myös tutustuin paremmin Swallow The Suniin. Muutama biisi oli jo ennestään tuttu ja vaikutti kunnon musiikilta. Keikka toimi ja kovaa. Introna toimi Twin Peaksista tuttu death song (tai vastaava). Ennestään parhaiten tuttu biisi, Hope oli illan helmi kieltämättä. Hyvän keikan päätti sitten Twin Peaksin tunnusmusiikki. Lavarekvisiitta oli näyttävä, noinkin pienelle lavalle.

Mille naurat juuri nyt- ketjuun laitoinkin jo Ibby Loven piipahduksesta STS:n lavalla. Yksi sankari sekin.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Ehkäpä tämä on oikea ketju. Ystäväperheen poika pääsee ripille ja lahja olisi keksittävä. Jäpiskä on taitava kitaristi ja suuntautunut raskaaseen osastoon. Meidän setien Hurriganesit ja AC/DC:t yms. hän ymmärtää kääpien kansanperinteeksi.
Tavoitteenani olisi löytää pahinta mahdollista örinää rippilahjaksi.Marginaali kelpaa, kunhan levyn ehtii viikossa jostain tilata ja saada. Vinkkejä kiitos!
Olisihan se fantsua kun nuori pitkätukka toverillisesti toteaisi: ´eri vänkä platta,setä´
 

Voittaja

Jäsen
Tavoitteenani olisi löytää pahinta mahdollista örinää rippilahjaksi.Marginaali kelpaa, kunhan levyn ehtii viikossa jostain tilata ja saada. Vinkkejä kiitos!
Olisihan se fantsua kun nuori pitkätukka toverillisesti toteaisi: ´eri vänkä platta,setä´


Joku Mayhemin aikaisemman tuotannon levy olisi varmasti sopiva tuohon kuvaukseen, mutta jos jannu on metallifani viimeisen päälle, niin eiköhän siltä nuo luultavasti löydy. Tosin miksikään pahaksi örinäksi en Mayhemiakaan kutsuisi. Burzum vois olla toinen mitä kannattaa harkita.. Muilta tulee varmaan parempia ehdotuksia.
 

pelikielto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkäpä tämä on oikea ketju. Ystäväperheen poika pääsee ripille ja lahja olisi keksittävä. Jäpiskä on taitava kitaristi ja suuntautunut raskaaseen osastoon. Meidän setien Hurriganesit ja AC/DC:t yms. hän ymmärtää kääpien kansanperinteeksi.
Tavoitteenani olisi löytää pahinta mahdollista örinää rippilahjaksi.Marginaali kelpaa, kunhan levyn ehtii viikossa jostain tilata ja saada. Vinkkejä kiitos!
Olisihan se fantsua kun nuori pitkätukka toverillisesti toteaisi: ´eri vänkä platta,setä´

Myös Nile olisi hyvä valinta, nuo muusikot tuppaavat tykkäämään hyvin soitetusta musiikista. Tai Rotten Sound. Tai perinteinen Cannibal Corpse.
 

Cube

Jäsen
Ehkäpä tämä on oikea ketju. Ystäväperheen poika pääsee ripille ja lahja olisi keksittävä. Jäpiskä on taitava kitaristi ja suuntautunut raskaaseen osastoon. Meidän setien Hurriganesit ja AC/DC:t yms. hän ymmärtää kääpien kansanperinteeksi.
Tavoitteenani olisi löytää pahinta mahdollista örinää rippilahjaksi.Marginaali kelpaa, kunhan levyn ehtii viikossa jostain tilata ja saada. Vinkkejä kiitos!
Olisihan se fantsua kun nuori pitkätukka toverillisesti toteaisi: ´eri vänkä platta,setä´
Rotten Sound voisi tosiaan olla kova. Exit tai Murderworks lähinnä, tai sitten DVD Murderworks, mikä tosin on enemmänkin rumpalin märkä uni.

Älä kuitenkaan saatana sentään mitään Burzumia mene rippilahjaksi antamaan, varsinkaan jos rippimeininki on jätkän vanhemmille tärkeäkin asia.
 

Thibauld

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gwinnett Gladiators, Lukko
Omasta mielestäni Ascendancy on heittämällä Crusadea parempi levy, mutta eipä se mitään. Tuollaista tiluttelua löytyy esim. Atreyulta ja Avenged Sevenfoldilta. Ensinmainitussa rankahkot huutovokaalit voivat tuottaa ongelmia, mutta aika popahtavaa menoa on silti kyseessä. ASF sen sijaan onkin aika suoraviivaista riffikikkailua puhtain vokaalein.

Jaahans paivitetaampa tilannetta hieman. Kiitoksia kaikille hyvista vinkeista. Niinhan siina sitten kavi etta tuolle Ascendancylle kun annoin uuden mahdollisuuden niin rupesi uppoamaan.

Tuossa muutaman levyn olen nyt muita hommaillut.

Avenged Sevenfold: Waking the Fallen
- Ihan ok levy mutta ei nyt ihan suureksi suosikiksi kohonnut, ehka hieman puuduttava. Autoon hyvaa taustamusaa, siella kun ei tarvi keskittya kuuntelemiseen.

Shadows Fall: Threads of Life
- Kiitokset tasta vinkista on noussut soittolistan karkipaahan.

Scars of Tomorrow: the Failure in Drowning
- Tama kanssa soittolistan karkipaata. Ei tarjoa mitaan mullistavaa mutta tasaisen hyvaa mattoa.

Diecast: Internal Revolution
- Ei osaa taytta mielipidetta viela sanoa kun eilen latyn ostin. Ensikuulemalta loistava latty. Tassa on selkeasti enemman puhdasta laulua ja muutenkin saman kaltaista menoa kuin Triviumin Crusadessakin, jolle siis korvaajaa alun perin lahdin etsimaan.

Paljon naita nakojaan hieman samantyylisella konseptille menevia bandeja tuntuu olevan. Itse ole sen verran old school hevari ettei naissa uusissa enaa ole pysynyt mukana. Hyva silti huomata etta loistavia bandeja tulee vielakin. Ongelma taitaa vaan olla se etta miten erottua muista, kun tarjonta on runsasta.

Edit: Pieni lisays
 
Viimeksi muokattu:

Thibauld

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gwinnett Gladiators, Lukko
Jaahans nostetaampa tätä jälleen ylöspäin.

Tuossa viikonloppuna pienessä laitamyotaisessä saatiin kaverin kanssa kerättyä riittävästi rohkeutta mennä yhteen erittäin epäilyttävän näköiseen luolaan josta kuului musiikkia. Paikka tosiaan löytyi ihan vahingossa mutta olipa ihan hyvä vahinko.

Saakelin hyvää musaa oli tarjolla ensin Near Fatal Fallin muodossa ja myohemmin Souls harborin tarjoamana. Ajattelin noista pistää linkkiä vaikka nuo biisit kuulostivat livenä huomattavasti paremmilta.

Tuskin nuo bändit koskaan maailmalla tunnetuiksi pääsevät kun eivät juurikaan valtavirrasta poikkea, mutta yrityksen puutteesta tyyppejä ei voi syyttää. Tuo Near Fatal Fall oli kyllä pirun loistava. Pitää tsekkailla tuota tulevaa lättyä sillä esitetyt biisit olivat huomattavasti noita netissä olevia parempia, enemmän metal vähemmän punk luonteisia.


http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendID=50806402
http://www.myspace.com/soulsharbor
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
En ole tuota Dark Tranquillityä hirveästi kuunnellu. Mistäs levystä kannattaisi aloittaa? Tykkään melodisemmasta päästä olevasta metallista.

Viime aikoin tullut kuunneltua In Flamesin Come Clarityä. On varmaan bändin paras levy vuosiin.

Muutenkin saa suositella bändejä. Olen vähän nirso rupeamaan kuuntelemaan uusia bändejä. Pitää olla joku yksi vitun hyvä biisi, joka herättää mielenkiinnon. Esimerkiksi In Flamesia piti ruveta joskus kuuntelemaan, kun kuuli Ordinary Storyn. Toisaalta Arch Enemyltä kuulin Nemesiksen ja We Will Risen ja tykkäsin, mutta ei koko levyllinen oikein uppoa.

Olen pienessä musiikillisessa tyhjiössä, kun Sentenced lopetti.

Kai olet Poisonblackiin tutustunut? Se kai on lähimpänä Sentencediä varsinkin uudempi levy, jolla laulaa Laihiala. Vanhemmalla laulaa JP Charonista. Molemmat mielestäni todella hyviä levyjä. Uudempi on rankempaa ja enempi minun makuun, mutta myös vanha on todella hyvä. Sitten tietty tuo mainittu Charon ja varsinkin vanhemat albumit ovat aika lähellä Sentenced tyyliä. JP tietty hyvin eri tyylinen laulaja. Tämä viimeisin Charon ei enää oikein minuun uponnut. Ehkäpä kannattaisi kokeilla myös Triviumia ja Soilworkia. En nyt muista sitä Soilworkin albumin nimeä, joka ainakin oli kovasti IF henkistä. Lisäksi pakko mainita lähellä tätä tyyliä oleva Carcass albumi swansong, jota tosin TROO metallistit dissaavat, kun se ei oo niin deathia/blackia kuin edeltäjänsä, mutta kaippa sinä Carcassin jo tiesitkin. Jos et tiennyt niin muut levyt tuolta bändiltä ovat täysin erityylisiä (=rankempia ja brutaalimpia). Omasta mielestä tuo Swansong on kaikkien aikojen parhaimpia levyjä.

Dark Tranquillitiltä minulle uppoaa oikeastaan vain Damage Done.
 

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En nyt muista sitä Soilworkin albumin nimeä, joka ainakin oli kovasti IF henkistä.

En ole varma mitä albumia tarkoitat tässä, mutta Soilworkilta lähden ehdottomasti suosittelemaan albumia Natural Born Chaos. Aivan loistava. On muutkin hyviä ja vanhempihan on vähän "ärjympää", mutta tuota NBC:tä pidän kyllä bändin tuotannosta parhaimpana.
 

kovalev

Jäsen
En ole varma mitä albumia tarkoitat tässä, mutta Soilworkilta lähden ehdottomasti suosittelemaan albumia Natural Born Chaos. Aivan loistava. On muutkin hyviä ja vanhempihan on vähän "ärjympää", mutta tuota NBC:tä pidän kyllä bändin tuotannosta parhaimpana.


Kelpo levyjä kaikki, tosin kaksi viimeistä kyllä parhaita.
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Muutenkin saa suositella bändejä.

Musiikkimakusi tuntuisi olevan suht lähellä omaani, joten laitetaas pari suositusta.

Killswitch Engage. Liikkeelle kannattaa lähteä melkeinpä levyistä Alive or just breathing ja the end of heartachesta. Bändistä on joku puhunut metalcoren pioneerina toimisesta. Jos ei ole entuudestaan tuttu, niin kannattaa ainakin pari biisiä testata. Bändin uusin levy on myös ihan mallikas, muttei tarjoa mitään uutta verrattuna aikaisempaan. Saman genren All That Remains voisi olla myös ihan katsastuksen väärti.

Jo mainittu Soilwork on erinomainen, itse tykkäsin erittäin paljon Stabbing the Dramasta. Hurrien puolelta myös Scar Symmetry on testaamisen arvoinen ja sieltä levy Pitch black progress. Kotimaisista Kill The Romance on tässä viime aikoina tehnyt vaikutuksen ensimmäisellä studioalbumillaan.

Näitähän riittää, mutta tässä nyt jotain näin alkuun.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Eyefear

Lieneekö tämä loistava australialainen progemetalliporukka olla tuttu muille jatkoaikalaisille? Ensimmäinen levy oli hyvä, mutta uusin lätty, A World Full Of Grey on upeaa musiikkia. Melodista, kohtalaisen rauhallista progeilua. Suosittelen!
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Jokos teille Rammstein-faneille on tuttu Hanzel und Gretyl? Hannu ja Kerttu onpi amerikkalainen pumppu, vaikka biisit ovat tyyliin "Kaiser Von Shizer" und "Stern Krieg".
 

BattleHymn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Liverpool FC
My Dying Bride. Angstia jo 5 vuotta ennen HIMIN ekaa levyä. Ja muutenkin parempaa musiikkia, ja todellista angstia ihmisten elämään. Suosittelen.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
My Dying Bride. Angstia jo 5 vuotta ennen HIMIN ekaa levyä. Ja muutenkin parempaa musiikkia, ja todellista angstia ihmisten elämään. Suosittelen.

Kieltämättä hieno bändi. Mutta Ayreonin levyt ne vaan "passaavat" kaikki; voiko musiikki enää parantua (pl. Therion)?
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
En viitsi uutta ketjua avata, mutta onko muita Therionin keikalle (Tavastia, 4.9.2007) menijöitä? Juuri varasin liput Tiketistä, ja samaan syssyyn on kai mentävä pari päivää aikaisemmille Amorphiksen keikalle/keikoille.
 

Immo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Argentiina, Buffalo ja Everton
Täällähän ei varmaan uppoa kenellekkään
balance of power-niminen metalliorkesteri...?
 

Immo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Argentiina, Buffalo ja Everton
Noh, Töistä kun ei perskele päästetä juutuuppiin niin en ulkoa muista mitä sieltä löytyy Balance of powerista, mutta albumeista ainakin book of secrets on aika maaginen. Kyse on melodisesta hevistä jossa on oikea laulaja eikä mikään norjalainen "morgorohts" vai mitä näitä kirkonpolttajia nyt on....
Eikä sitten ollut provoa, kai tänne maailmaan kuolometalliakin mahtuu..?
 

mazapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ei kukaan muu sattunut todistamaan The Hauntedin tai Swallow The Sunin viikonloppuista QStockin keikkaa?

Molemmilta pirun tiukat setit vaikka esiintymisajat tuppaskin menemään hieman päällekäin.

Swallow The Sunilta toinen kerta kun näen bändin ja toimi edellistä paremmin, vaikka kesken jouduinkin jättämään. Kotamäestä lähtee aika uskomaton ääni niinkin pieneksi jannuksi. Toimi sisätiloissa erittäin hyvin, Twin Peaks- introineen jälleen kerran.

Hauntedilta myöskin tiukka setti. Enempiä settilistasta en muista mutta tyyliin best of mentiin. Uudelta The Dead Eye- albumilta kuultiin The Floods, The Medication, The Reflection. Aika odotetunlainen setti. Tiukkaa tykitystä alusta loppuun ja Dolving veti mahtavalla asenteella koko keikan. Dolvingin lavaesiintyminen ehkä odotettua angstimpi, mutta toimi.

Jokohan hehkutettiin tarpeeks.
 

Batigol

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Rangers, Tshekki, Argentina
Nopeasti mietittynä tähän voi jo heittää ainakin nimet:

Sonata Arctica
Manowar
Dragonforce
Stratovarius
Dreamtale
Twilight Guardians
Children of Bodom

jne.
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Tuli tuossa nähtyä Sepultura DBTL:ssa ja täytyy sanoa että juuri livenä bändi toimii erittäin hyvin. Keikka oli 1,5 h kestoltaan ja siellä tuli tietysti klassikot tyyliin Chaos A.D, Roots bloody Roots jne. Bändistä ollaan montaa mieltä miehistön vaihdosten vuoksi, vanhan liiton miehet eivät pidä uutta kokoonpanoa enää Sepulturana kun Cavaleran veljekset eivät ole messissä, mutta omasta mielestäni nykyinen kokoonpano on hyvä. Lavaenergiaa riittää, varsinkin vokalistin esiintyminen on innostavaa katsottavaa.

Teininä tuli bändiä kuunneltua jonkin verran ja nyt innostus syttyi taas. Mitä mieltä muut ovat tästä Brasilian ylpeydestä?

Muuten eniten odotuksen alla on tällä hetkellä Nightwishin tuleva platta. Enkä varmasti ole ainoa. Pitänee laittaa ennakkotilaus menemään tuolta nightwish.comin shopin kautta.
 

Roach

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tällä hetkellä uppoaa hyvin:

Killswitch Engage
Mokoma
Stam1na
Soilwork
Megadeth
Disturbed
In Flames

Sekä ehkä tämän hetken henk.koht suosikki Fear Factory.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös