Osaavia metallibändejä

  • 441 769
  • 2 480

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Hyvä kipale, erittäin. Testament on jäänyt mulle vähän etäiseksi, mutta mikäli tässä on nyt tuoretta väriä tuon blackmetalmaisuuden kautta, se toimii hienosti. Laitanpa pumpun tarkempaan kuunteluun, enkä vain tyydy valmiiden soittolistojen satunnaisotantaan.

Testament on mielestäni parhaiten onnistunut näistä vanhoista bändeistä uusimmilla levyillään. Soundillisesti nämä voittaa ne 80-luvun levyt heittämällä ja porukassa oli kolmen uusimman levyn ajan itse Gene Hoglan rummuissa. Nyt bändiin liittyi sitten vielä legendaarisempi Dave Lombardo. Ei nämä uudet levyt silti 80-luvun tuotantoa voita, koska siellä on se riffikynä vaan niin kova.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Muutenkin hienoa, että sävyjä haetaan muualtakin kuin emometallipaskasta ja hyvänmielen poprockista. Jotenkin ahdistavaa, että nykynuoriso ei tajua pääosin hyvän musiikin päälle vittuakaan, vaan kuunellaan jotain ahdistavia rnb-jollotuksia ja jotain muita vastaavia, mitä en edes halua tunnistaa. Huh, saatana. No, on onneksi havaittavissa, että osa nuorista kuuntelee myös sujuvasti 70-90 -luvun rockia, metallia ja grungea, eivätkä pilaa mieltään jollain helvetin millälie.

Helpotti saatana.
Hyvä vaan että kuuntelevat jotain muuta kuin metallia niin ei tarvitse katsella posereita tai pahimmillaan Disturbed ja Five Finger Death Punch faneja. Silleenhän ahdistava tunnelma on erittäinkin mukavaa black metallissa ja doomissa sekä niiden variaatioissa. Erittäin kovaa kakkaa parhaimmillaan.

War metallissa on kyllä välillä tyyliä ihan hyvin. Ei mitään pelleilyä ja tällä EP:llä ei ole sliipattuja soundeja toisin kuin Gesundrian täyspitkällä.


 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hyvä vaan että kuuntelevat jotain muuta kuin metallia niin ei tarvitse katsella posereita tai pahimmillaan Disturbed ja Five Finger Death Punch faneja.
No, tämä on kyllä erittäin totta näinkin. Aina joku alkaisi kallistua aikuisrokkiin, ja siitä on sitten lyhyt matka tekokovaan FFDP ynnä muut osastoon. Pitäköön Provinssinsa ja reivinsä.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Onneks voi kuunnella montaa eri genreä, että ei tarvitse jumittua yhteen vaan. Lähes jokaisesta genrestä löytyy jotain hyvää ja se musa mikä soi radiossa ei ole yleensä sitä parasta laatua. Eli, jos kuuntelet radiossa soivaa räppiä tai rnbtä, niin se ei ole kyllä lähellekkään sieltä parhaasta päästä. Samoin metalli joka soi radiossa on yleensä aika kehnoa. Five Finger Death Punch on hyvä esimerkki tästä.


Radio rockilla on soinut tänään jopa 13 biisiä joista voin sanoa tykkääväni. Kaksi Anthtraxin klassikkoa, yksi klassikko Slayeriltä jne. Sielläkin siis näköjään välillä tulee hyvää musaa, mutta ei kovin paljon toki.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Juu, todellisuudessa olen erittäin suvaitsevainen jampsteri ja tykkään klassikkobiiseistä liki joka musiikin tyylilajissa ja niiden alalajeissa. Ehken kaikkea ymmärrä tai ainakaan jaksa kuunnella, mutta mikäs siinä. Tykkää kai joku jalkapallostakin, vaikka NHL-lätkä on se selväjärkisten juttu.
 
No, tämä on kyllä erittäin totta näinkin. Aina joku alkaisi kallistua aikuisrokkiin, ja siitä on sitten lyhyt matka tekokovaan FFDP ynnä muut osastoon. Pitäköön Provinssinsa ja reivinsä.
Tekokova onkin hyvä sana FFDP:sta, sehän on kuin Viagraa ottaisi ja lopputuloksena tekokova. Olen aiemmin käyttänyt ko. bändistä luonnehdintaa mukarankka.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Tekokova onkin hyvä sana FFDP:sta, sehän on kuin Viagraa ottaisi ja lopputuloksena tekokova. Olen aiemmin käyttänyt ko. bändistä luonnehdintaa mukarankka.

On olemassa päivänpoppia, niin FFDP on päivänmetallia. Just semmosta musaa, että ketään ei suututa kun kuuntelee. Paitsi meitä musiikkiautisteja.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku






Totaalisen aliarvostettu, mutta legendaarinen metallibändi, joka oli todellinen tienraivaaja. Rumpalilla vähän vaikeuksia pysyä tahdissa välillä tämän levyn biiseissä, mutta kyllä perkele potkii ja lujaa! Kitaristit sahaa nopeampaa kitaraa kuin Hanneman ja King, joten sekin kertoo jotain. "Desectrator" kappaleessa on kitarariffi, joka on soitettu sillä tekniikalla, josta tuli sitten Panteran Dimebagin tavaramerkki.

Jonkinlaista death metallin ja thrash metallin sekoitusta tämä levy on, mutta sisältäen hyvin groovea. Seuraava levy "The law" vuodelta 1992 onkin sitten enemmän groove metallia. Kova levy sekin ja kitarasoundit on omaan korvaan mehevät!



 
Viimeksi muokattu:

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Sen verran tulen pätemään tuosta omaperäisyydestä, että tuokin biisi/ Bunglen "uusin levy" on siis alunperin julkaistu jo 80-luvulla. Nyt ne ovat vain nauhoitettu uudelleen.

Joo niinpä tais ollakin.
 

MT Corso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät




Sinfonista metallia, mutta pirun äkäistä sellaista.


Tuo Septicfleshin uusin albumi oli tehosoitossa ilmestymisen aikaan. Täytyy ottaa taas kuunteluun pienen tauon jälkeen. Vahvan levyn ovat tehneet, vaikka eivät ihan parhaiden päiviensä tasolle yllä. Hyvä ja tiivis kokonaisuus, jota voi kyllä helposti suositella kaikille sinfonisen ja raskaan metallin ystäville.
 

MT Corso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Pitkästä aikaa herää kyllä kiinnostus uutta In Flames albumia kohtaan. Parista viimeisestä ei ole oikein kunnon kuvaa, muutaman kerran yrittänyt niitä kuunnella, mutta ei vaan ole lähtenyt.

Nyt on jo pari hyvää rallia ulkona, jotka lupailevat tyylillisesti paluuta vuosituhannen vaihteeseen. Kyllä sitä tavaraa kuuntelisi vielä helposti lisää, eikä tarvi edes klassikoiden tasolle yltää. Rima on siis alhaalla, saa nähdä onnistuuko Friden, Gelotte ja kumppanit toimittamaan.
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Täällä ei ole näköjään mainittu brittiläisen melodeathin lähettiläitä eli Countless Skies yhtyettä. Heidän uusin albumi parin vuoden takaa Countless Skies - Glow on mielestäni erinomaisen kelpoa melodisen laidan tunnelmallista poljentoa. Suomi-yhteyskin näköjään löytyy kun kotistudiossa nauhoitetut raidat on miksattu ja masteroitu Kouvolassa by Juho Räihä of SoundSpiral Audio. Terveisiä sinne, jos vaikutat palstalla!

EDIT: Laitetaan tuo videolinkki vielä.

 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös