Melkein tuli tippa linssiin videon alussa, kun ukot käveli estradille. Kaikki, jotka on kuunnellut melodödöä vuosituhannen vaihteen tienoilla, ehkä ymmärtää, miksi meinas iso mies herkistyä. In Flamesin Clayman oli mun käyntikortti raskaampaan musaan, kun paras kaveri tyrkkäs levyn käteen ja käski ottaa himaan kuunneltavaksi. Sen jälkeen IF:sta muodostu mulle se tärkein yksittäinen artisti/bändi. Kaikki The Halo Effectin jäsenet voidaan luokitella kyseisen genren pioneereiksi. Etenkin Danielin paluu kannujen taakse lämmitti kovasti, samoin Jesperin ja Peterin läsnäolo. Mitään uutta ei tässä keksitä - Mun korvaan biisissä on sitä Colony/Clayman/RtR soundia, ja pakosti toki DT:ta, koska Stanne vastaa vokaaleista. Kappale on tasaisen hyvä, ei mitään uutta, enemmänkin nostalgista. Innolla venaillaan täyspitkää ja kiertuetta.