Osaavia metallibändejä

  • 528 733
  • 2 940
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onkin merkillistä että Appstoressa olevasta Anyplay-sovelluksesta levy löytyy jo alusta loppuun loistavalla äänenlaadulla ilmaiseksi vaikka ei ole edes vielä ilmestynyt. Mihin kukaan Spotifyta tarvitsee vai onko tuossa Anyplayssa joku koira haudattuna?

Anyplaysta en osaa sanoa mitään, mutta kyllä tuo levy googlen tietojen mukaan on vuotanut pari viikkoa sitten nettiin.
 

Rambonator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Porin Ässät
Täytyypä mainostaa tälläistä bändiä, jonka löysin kaverin suosituksesta eli Starkill. Yleensä olen vähän skeptinen näille 'oudosti' nimetyille bändeille ja mm. sen takia kesti kauan tutustua myös bändiin nimeltä Between Buried and Me, mutta sekin osoittautui ihan päteväksi. Mutta Starkillistä, soittavat melodista/synfonista black/death-metallia, joka ainakin itselle kolahtaa. Löytyy mm. Spotifysta mikäli joku haluaa tutustua enemmän ennen levyn hankintaa. Ja tuosta alta Youtuben ihmeelliseen maailmaan yhtyeen kappaleeseen 'New Infernal Rebirth'.


STARKILL - New Infernal Rebirth (OFFICIAL VIDEO) - YouTube

Levy oli ihan kelvollinen, ei nyt loppujen lopuksi mitään ihmeellistä mutta ihan perusnäppärä melodeath levy. Itsekin tuon tosiaan ostin, ja tuli hyvä tovi kuunneltuakin, kyllästynyt tokikin jo.

Itse tulin tänne mainostamaan semmoista bändiä kuin Witherscape. Dan Swanön (Edge of Sanity) uusin kahden miehen bändi. Mies hoitaa itse levyllä ainakin laulut, rummut ja synat, kitarat ja vissiin basson hoitaa duon toinen puolisko, jonka nimeä en nyt päähäni saa. Kuitenkin, duon levy, The Inheritance, on helvetillisen kova levy. Swanön lauluääni varsinkin on todella hyvässä vireessä. Puhtaat kuulostaa totuttuun tapaan loistavalta, mutta varsinkin murinat ovat edelleen ihan yhdet kovimmista raskaamman metallin saralla. Levyllä ei ole yhtään skipattavaa kappaletta, joka on omalla kohdalla loistava suoritus, koska yleensä löydän lähes joka levyltä niitä biisejä, mitä ei yleensä jaksa kuunnella. Suosittelen levyä kaikille Swanön tuotannon ystäville, ja muutenkin raskaammasta metallista pitäville. Tällä hetkellä meikäläiselle ehdolla vuoden levyksi. Turisaksella on tähän vielä kuitenkin sanansa sanottavana.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Itse tulin tänne mainostamaan semmoista bändiä kuin Witherscape. Dan Swanön (Edge of Sanity) uusin kahden miehen bändi. Mies hoitaa itse levyllä ainakin laulut, rummut ja synat, kitarat ja vissiin basson hoitaa duon toinen puolisko, jonka nimeä en nyt päähäni saa. Kuitenkin, duon levy, The Inheritance, on helvetillisen kova levy. Swanön lauluääni varsinkin on todella hyvässä vireessä. Puhtaat kuulostaa totuttuun tapaan loistavalta, mutta varsinkin murinat ovat edelleen ihan yhdet kovimmista raskaamman metallin saralla. Levyllä ei ole yhtään skipattavaa kappaletta, joka on omalla kohdalla loistava suoritus, koska yleensä löydän lähes joka levyltä niitä biisejä, mitä ei yleensä jaksa kuunnella. Suosittelen levyä kaikille Swanön tuotannon ystäville, ja muutenkin raskaammasta metallista pitäville. Tällä hetkellä meikäläiselle ehdolla vuoden levyksi. Turisaksella on tähän vielä kuitenkin sanansa sanottavana.

Kiitos muistutuksesta! Bongasin levyn arvostelun jossain vaiheessa kesää ja päätin ottaa kuunteluun, jahka lätty ilmestyy, mutta niin vain unohtui. Laitetaan nyt kuunteluun, kun näkyy löytyvän Spotifysta.

Varovaiset ennakkosuositukset omasta puolestani debyyttilevynsä ilmeisesti piakkoin julkaisevalle Amendfoilille - olkoonkin, etten ole bändiin vahvasti aiemmin tutustunut. Hyviä arvosteluja on tippunut: Amendfoil.com, Kaaoszine.

Youtubessa parikin maistiaista levyltä. Tarkkaa vetoa on ja kyllähän tämä levy täytyy tarkistaa kunhan pihalle putkahtaa.
 

LannyMc

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tilasin joku aika taaksepäin heräteostoksena Shade Empiren albumin Omega Arcane. Minulla ei aikaisempaa kokemusta kyseisestä pumpusta ole, ja nyt pyöräytin levyä ensimmäistä kertaa soittimessa. Ja huhheijaa! Onpahan kerrassaan jymäkkää meininkiä.

Ensimmäisenä mieleen tulee todella vahvat Dimmu Borgir-vaikutelmat kaikkine melodioineen, koskettimineen ja jousisovituksineen, mutta on mukana mukavasti tuoreemmankin kuuloista otetta. Biisit vyöryvät eteenpäin lyijynraskaina ja tempo on paikka paikoin hengästyttävää. Biisit tuntuvat suorastaan massiivisilta ja niissä riittänee sulateltavaa pidemmäksikin aikaa. Kerta kaikkiaan piristävä uusi tuttavuus. Suosittelen lämpimästi melodisen black/death metalin (tai mihin nyt ikinä tätä haluaa tai voi kategorioidakaan) ystäviä tutustumaan bändiin, jos se ei ole jo entuudeestaan tuttu.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jumalauta, nyt löytyi kova bändi. 40 Watt Sun (linkki YT, Open My Eyes -biisi) on englantilainen doomista (Warning nimisen bändin pohjilta perustettu) vaikutteensa ammentanut bändi, nykyinen tyyli kääntyy kai post metallin puolelle. Harvoin kuulee näin, hmm, ahdistavan intensiivistä musiikkia. Bändi on julkaissut yhden levyn, 2011 tuli ulos The Inside Room ja tänä syksynä on tulossa toinen täyspitkä. Bändi esiintyy myöhemmin syksyllä Savoy-teatterissa, lämppärinä Betrayal at Bespin, joka on parasta mitä on Satakunnasta hetkeen tullut. Keikat ovat kuulemma todella puhuttelevia kokemuksia.

Suosittelen lämpimästi melodisen black/death metalin (tai mihin nyt ikinä tätä haluaa tai voi kategorioidakaan) ystäviä tutustumaan bändiin, jos se ei ole jo entuudeestaan tuttu.

Tsekkaapas suomalainen Assemble the Chariots. Mulle ei oikein uponnut, liian sinfonista settiä, mutta aika hyvin tehtyä ja kyseisestä genrestä tykkääville varmasti toimii.

TJEU: Assemble the Chariots - Infernal Towers Arise (Official Lyrics Video) - YouTube
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tilasin joku aika taaksepäin heräteostoksena Shade Empiren albumin Omega Arcane. Minulla ei aikaisempaa kokemusta kyseisestä pumpusta ole, ja nyt pyöräytin levyä ensimmäistä kertaa soittimessa. Ja huhheijaa!

Uusi levykin on tosiaan hyvä, mutta odotukset vaan olivat ainakin itselläni aivan liian korkealla Zero Nexuksen jälkeen. Kyseessä oli kuitenkin omasta mielestäni aivan kirkkaasti merkittävin kotimainen metallilevy vuosikausiin. Siitä tosin kymmenen pistettä bändille, etteivät lähteneet edes yrittämään uutta Zero Nexusta vaan tekivät jälleen jotain aivan muuta.

Siltikin. Muistan edelleen millaisen vaikutuksen Zero Nexus aikoinaan teki. Ensin nelisenkymmentä minuuttia suu auki henki salpaantuneena ja Victoryn viime minuuttien aikana liikutuksen ja hämmenyksen sekainen euforia.

Mutta osaava bändi joo. Shade Empire.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Insomniumilta uusi single Ephemeral:

Insomnium: New Song Released - Blabbermouth.net

"INSOMNIUM in 2011 parted ways with guitarist Ville Vänni and replaced him with Markus Vanhala"

Eikös tämä Ville Vänni vetänyt puhtaat lauluosuudet ainakin viimeisimmällä levyllä ja ollut vielä yhtyeen toinen pääsäveltäjistä?

Taidat sotkea Ville Vännin Ville Frimaniin, joka on yhtyeen varsinainen pääsäveltäjä. Viime albumillakin Friman kirjoitti kymmenestä biisistä kahdeksan ja oli ensimmäinen osasäveltäjä kahdessa muussakin (Niilo Sevänen oli kummankin biisin kakkossäveltäjä, Vänni sai kolmoskrediitit biisiin Song Of The Blackest Bird). Friman hoitaa myös puhtaat laulut.

Friman ja Sevänen ovat Insomniumin perustajajäseniä yhdessä rumpali Markus Hirvosen kanssa, he olivat perustamassa bändiä 1997. Vänni liittyi bändiin 2001 eli vuosi ennen debyyttilevyä ja on siis soittanut tähän mennessä kaikilla albumeilla.

Vännillä taisi siviiliura tulla bändiuran tielle, Vännihän on koulutukseltaan kirurgi.

Jos Insomniumista on kiinnostunut, kannattaa haalia käsiinsä Watch Me Fall -yhtyeen ainoaksi jäänyt levy Worn vuodelta 2001. Turkulainen, Ville Vännin perustama Watch Me Fall ehti tehdä siis yhden studiolevyn, ja Turussa historiaa opiskellut Niilo Sevänen liittyi bändiin vokalistiksi. Sevänen siis laulaa tuolla levyllä. Kun Sevänen liittyi Vännin bändiin, niin tuota pikaa Vänni liittyi sitten Seväsen bändiin eli Insomniumiin. Watch Me Fallin ura jäi tuohon, mutta Insomnium porskuttaa edelleen. Oli jo alkudemoista asti selvää, että bändi tulee pitkälle menemään.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
MyGrain:lta ilmestyi eilen uusi albumi, Planetary Breathing. Pari kertaa tullut nyt kuunneltua läpi ja iskee kyllä omaan makuun ihan hyvin. Waking Up The Damned tuntuu näin muutaman kerran jälkeen levyn kovimmalta tekeleeltä mutta katotaan mitä uudet kuuntelukerrat avaa. Täytyy mainita vielä Dreamscape biisinä mikä kuulostaa hienolta.

18.10. bändi olisi Nosturissa keikalla Kiuaksen kanssa ja ajattelin itse mennä katsastamaan livekunnon.

Ei mikään vuoden kovin levy(se kuuluu vielä toistaiseksi Omnium Gatherumin Beyondille) mutta hyvä ja pitkää kuuntelua kestävä teos kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Thrash-metal. Jollei kiinnosta älä lue eteenpäin.

Kolme vuosikymmentä hieman tutkan alla runnonut Onslaught julkaisi viime viikolla aivan helvetin kovan levyn, jolla bändi ansaitsisi viimeinkin hieman isompiakin otsikoita. Kyseessä siis sitä aitoa oikeaa hieman brutaalimpaa klassista rässiä Sodomien ja muiden hengessä.

Live-vire mennään tsekkaamaan Tampereelle 29.10. jolloin lämppäreinä Death Metal - legenda Master ja Venomin ex-äijien Mantasin ja Demolition Manin M:pire Of Evil.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vännillä taisi siviiliura tulla bändiuran tielle, Vännihän on koulutukseltaan kirurgi.
Olen tykännyt Insomniumista jo jonkin aikaa, mutta en ole sen kummemmin perehtynyt bändin taustoihin. Katselin viikonloppuna Youtubessa olevan minidokkarin ja siinä ilmeni, että sellainen lievä sivistynyt leima bändin musiikissa ja genrestä huolimatta myös ulkoasussa ei mielikuvissani ollut ollenkaan väärä. Mitäpä tuo Sevänen tekee duunikseen? Ilmeisesti ulkomailla asustelee myös Frimanin lisäksi, joka on kai tutkijana Briteissä. Jos yksi on vielä kirurgi, ei Insomnium juuri natsaa perinteiseen sosiologiseen tyypittelyyn alaluokkien musiikkiharrastuksesta. En minä nyt tuon päälle muutenkaan laske, mutta tässä kohtaan pyllistys perinteiselle näkemykselle tuntuisi olevan varsin selkeä.

Edit: Näyttikin vokalisti-basisti olevan Kotkan kaupungin hommissa.

Edit 2: http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/akateeminen-death-metal--yhtye-kirurgi-tohtori-ja-pari-maisteria/2011/10/1419260

Oikeastaan aika tylsää, kun ei osaa enää kysellä mitään, vaan Google hoitaa kaiken.
 
Viimeksi muokattu:

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Tuodaanpas esiin tällainen yhden miehen (Tuukka Laitinen) döödisprojekti kuin Apocalypse Warhead. Todella tiukkaa paukutusta, ukko hoitaa itse murinat, kitarat ja bassot. Mun makuuni varsin täyteläiset soundit ja murinahommat on hallussa for good. Tuosta vaikka: Apocalypse Warhead

Vektor tuossa taannoin jo mainittiinkin, eipä siitä nyt sitten tähän kohtaan enempiä, käsittämättömän hyvähän se on.

Mutta tuommoisen teknisemmän thrashin/deathin ystäville voisi pudota Revocation mukavasti - todella teknistä nakutusta mutta rullaa hyvin, soitinmasturbointi ei ole itsetarkoitus. Tsekatkaa jostain. Spotifyssä ainakin on. Muutenkin tämä genre putoilee nyt hyvin, onhan näitä bändejäkin siinä. Clock Paradox on kova, Creinium, Dectepit Birth, Enslavedkin, Gorod, miksei Nerve End ja Nicolekin, Psycroptic, Spawn of possession ja ehkä parhaana kaikista:

Witherscape. Dan Swanön uusin juttu, nerokkuutta. Parasta koskaan. Tai ainakin nyt.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos mun mielestä Dark Tranquillityn Projector on aivan helvetin kova levy, ja samalla yksi ainoita oikeasti hyviä modernimman meiningin metallilevyjä, niin mitähän muuta mun kannattaisi kuunnella?

Kiitos ja näkemiin.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Miten minusta tuntuu, että tässä genressä tulee oikeasti hyviä albumikokonaisuuksia todella harvakseltaan? Aina kun yrittää tutustua johonkin kehuttuun uutuuteen, niin yleensä se on kuitenkin jotain lyttyyn masteroitua ääliömättöä tai tekniikkaan perustuvaa kikkailua. Missä on hyvät sävellykset, isot kokonaisuudet, fiilis ja tunnelma?

Kun tarkemmin miettii, niin viimeisimmät täysosumat tuntuvat ajoittuvan vuodelle 2011, jolloin olikin varsin hyvä "sato".

Moonsorrow - Varjoina kuljemme kuolleiden maassa
Primordial - Redemption at the Puritan's Hand
Sólstafir - Svartir Sandar
Tenhi - Saivo (ok, ei metallia, mutta musiikista välittyvä tunnelma on tärkein)

Suosituksia otan enemmän kuin mielelläni vastaan!
 

Jonte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Detroit Red Wings
Suosituksia otan enemmän kuin mielelläni vastaan!

Otanpa tässä ketjussa varmaan sadatta kertaa esiintyvän Insomniumin. Heidän uusintaan (One for Sorrow, joka myös ilmestynyt 2011) pidetään monien mielestä heidän uransa, tähän mennessä, parhaana levynä. One For Sorrowia on pidetty erittäin ehjänä kokonaisuutena ja jossei täydellisenä, niin erittäin hyvänä levynä. Myös edelliset Insomniumin levyt hyviä levykokonaisuuksia omasta mielestäni. Tutustu ihmeessä, josset ole jo tutustunut!
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Otanpa tässä ketjussa varmaan sadatta kertaa esiintyvän Insomniumin. Heidän uusintaan (One for Sorrow, joka myös ilmestynyt 2011) pidetään monien mielestä heidän uransa, tähän mennessä, parhaana levynä.

Noniin, kiitoksia suosituksesta! Kuuntelin jotain Insomnium-kiekkoa joskus todennäköisesti heidän alkuaikoinaan, mutta tuolloin matsku oli itselleni liian deathmetal-painotteista. Ilmeisesti tyyli on kuitenkin elänyt ja kehitystä tapahtunut, joten täytyy ottaa tämä uusin kiekko kuunteluun!
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Noniin, kiitoksia suosituksesta! Kuuntelin jotain Insomnium-kiekkoa joskus todennäköisesti heidän alkuaikoinaan, mutta tuolloin matsku oli itselleni liian deathmetal-painotteista. Ilmeisesti tyyli on kuitenkin elänyt ja kehitystä tapahtunut, joten täytyy ottaa tämä uusin kiekko kuunteluun!

Kokeilepa myös Tuomas Saukkosen uutta projektia Wolfheartia, jonka ensimmäinen ilmestyi vasta. Saukkonenhan on tunnettu siitä, että tekee kaiken itse ja viimeisen päälle ammattimaisesti. Tainnut jokaisesta lukemastani arvostelusta saanut myös erinomaisen arvosanan. Eipä tuo ikinä ole minkään projektinsa kanssa huonoa levyä tehnyt. Before The Dawn nyt varmaan se tunnetuin.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kokeilepa myös Tuomas Saukkosen uutta projektia Wolfheartia, jonka ensimmäinen ilmestyi vasta.

Tuttu bändi ja yhtyeen kitaristi jonka tunnen, onkin mainostanut tätä uutukaista sosiaalisen median puolella varsin kiitettävästi. Ei ehkä ihan meikäläisen pala kakkua kuitenkaan, liian tuotettua, liian riffivetoista.. Myönnettäköön toki, että tämä näkökulma on syntynyt parin biisin perusteella, mutta jotenkin allergiareaktioita aiheuttava deathmetal-efekti niistä tuli ;)
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miten minusta tuntuu, että tässä genressä tulee oikeasti hyviä albumikokonaisuuksia todella harvakseltaan? Aina kun yrittää tutustua johonkin kehuttuun uutuuteen, niin yleensä se on kuitenkin jotain lyttyyn masteroitua ääliömättöä tai tekniikkaan perustuvaa kikkailua. Missä on hyvät sävellykset, isot kokonaisuudet, fiilis ja tunnelma?
Omasta mielestäni progressiivisen metallin saralla löytyy noita kokonaisuuksia vaikka millä mitalla, mutta en toisaalta tiedä välitätkö niin progemetallista ja toisaalta jos välität, niin ne ehkä tiedätkin jo.

Anyway, ainakin Ayreonilta, Pain of Salvationilta, Dream Theaterilta ja Riversidelta löytyy näitä peräänkuuluttamiasi albumikokonaisuuksia progen puolelta. Ainakin omaan makuuni iskeviä sellaisia.

Osa noista nyt on vähän kiikun kaakun siinä, että onko metallia, tai ainakaan ihan koko tuotantonsa osalta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Calliston Noir-levy on mielestäni varsin kiva kokonaisuus. Pitäisi ihan pitkästä aikaa kuunnella ajatuksella läpi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No, perhana. Nyt sitten muistin, kun sampio tossa mainitsi Calliston.

Eli tänä vuonna ilmestynyt Cult of Luna: Vertikal. Aivan hillittömän kova albumi ja nimenomaan kokonaisuus, joka maalailee todella futuristisia, kylmänkolkkoja maisemia. Kuin soundtrack johonkin Blade Runnerin kaltaiseen tummasävyiseen ja postapokalyptiseen tieteiselokuvaan. Mikä liene oli yhtyeen perimmäinen ajatuskin ja se onkin onnistuttu tuomaan täydellisesti esiin.

Kiireesti tutustumaan jos ei ole jo!
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tasapuoliset kiitokset kaikille suosituksista!

Täältä vinkataan (taas) Ghost Brigadea.

Tämä onkin ollut pitkään tutustumislistalla, mutta jäänyt jostain syystä unholaan. Pitänee ottaa tuo Isolation Songs alkajaisiksi kuunteluun.

Falcenbach - Asa (linkki vie levyn avausraitaan Vaer Stjernar Vaerdan)

Joku Falkenbachin vanhempi levy (nimeä en saa päähäni) ei itseäni sytyttänyt, jotenkin tuli sellainen tylsempi ja yllätyksettömämpi versio Moonsorrowista mieleen. Täytyy tämä uutukainen kuitenkin tsekata, koska bändithän tuppaavat kehittymään.

Anyway, ainakin Ayreonilta, Pain of Salvationilta, Dream Theaterilta ja Riversidelta löytyy näitä peräänkuuluttamiasi albumikokonaisuuksia progen puolelta. Ainakin omaan makuuni iskeviä sellaisia.

Progemetalli, sikäli kuin se monesti mielletään, ei ole itselläni ikinä ollut se juttu. Ainakin Dream Theater ja PoS ovat omaan makuuni aivan liikaa tekniseen kikkailuun niin tuotannollisesti kuin soitannollisestikin nojaavaa tavaraa. Toki jos Tool lasketaan progemetalliksi, niin se kyllä toimii ;) Ayreoniin olen yrittänyt tutustua, mutta jotenkin vähän hengetön fiilis siitäkin on jäänyt itselleni.

Calliston Noir-levy on mielestäni varsin kiva kokonaisuus. Pitäisi ihan pitkästä aikaa kuunnella ajatuksella läpi.

Tämä olikin ainoastaan nimenä tuttu. Täytyy tuo Noir tsekata!

Eli tänä vuonna ilmestynyt Cult of Luna: Vertikal.

Tämä on varsin tuttu yhtye ja albumi. Unohtuikin mainita tuossa ensimmäisessä viestissäni, ehdottomasti kuuluu viime aikojen kovimpien albumikokonaisuuksien joukkoon!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös