Tästä aiheesta puhuttiinkin juhannuksena, kun perjantain alkajaisiksi otettiin kaverin kanssa pieni lenkki oman mökkipaikan laiturilta noin sadan metrin päässä olleelle retkeilymajan laiturille. Yksi porukastamme sanoi, että osaa uida ihan hyvin, mutta ei luottaisi uimataitoonsa niin paljon että uskaltaisi lähteä vastaavaa lenkkiä yrittämään. Toinen kommentoi ihmisten uimataitoa yleensä: kuinkahan usein tavallinen suomalainen tulee uineeksi kerralla yli 50 metrin matkaa muuten kuin uimahallissa, jos sielläkään?
Itse olen lapsena viettänyt niin paljon aikaa sekä isän että äidin suvun mökillä ja veneilemässä sisävesillä, että vahva uimataito on kehittynyt. Omassa suvussa ja lähipiirissä sellainen taito on ollut itsestäänselvyys. Kun se on lapsesta asti kehittynyt, ei vanhempien ole tarvinnut jokaista uintireissua valvoa. Joku holhousviranomainen siihen olisi kyllä varmaan puuttunut, kun on uitu tutussa saaressa syvän laguunin yli, pulahdettu veneestä veteen keskellä järvenselkää, telmitty ties mitä... Tällainen mentaliteetti on tuntunut olevan myös muilla sisävesillä veneilevillä ja ahkerilla mökkeilijöillä, enkä ole omassa tuttavapiirissä kuullutkaan tapauksista, että hukkumisia olisi tapahtunut tai edes vaaratilanteita. Vettä ei ole pelätty, mutta on sitä silti kunnioitettu.
Nykyisin tulee kyllä huolehdittua hyvinkin tarkasti, että vähänkään syvillä ulkovesillä uidessa ei mennä kauas rannasta yksin. Suonenveto ei ole vielä koskaan uidessa iskenyt, mutta eipä tee mieli kokeilla kepillä jäätä ja toivoa vaan ettei se ensimmäinen kerta tule missään syvässä kohdassa.
