Oravanpyörä – kun elämä on yhtä ja samaa

[Fordél]

Sitä ei tarvitse siis murehtia, mutta kesällä töissä vietetyt neljä kuukautta tuntuivat henkisesti erittäin raskailta. Opin koko ajan työssäni ja minusta pidettiin, mutta joka päivä 8 tuntia alkoi ahdistaa yhä enemmän. Kouluun paluu oli valtava helpotus. Mietinkin kuinka selviän tulevista vuosikymmenistä.

Joku voisi tässä kohtaa väittää, että olen väärällä alalla. Pidän kuitenkin työstäni omalla tavallaan. Se on mieluisinta työtä mitä realistisesti voin kuvitella tekeväni.

Itsellä on vähän samansuuntaisia kokemuksia, joten ymmärrän hyvin, että et ole välttämättä väärällä alalla. Homma nimittäin voi monesti mennä niin, että ala on ihan oikea, mutta työtehtävät ovat väärät. Samalla alalla voi olla työtehtävissä suuriakin eroja riippuen, että mitä konkreettisia työtehtäviä homma pitää sisällään. Jollekin esimerkiksi kirjalliset työtehtävät ja raportointi voivat olla puuduttavinta mitä tietää ja toiselle ne ovat paras osa työtä. Toinen viihtyy sosiaalisissa tilanteissa ja ihmisten parissa, toinen haluaa vetäytyä omaan työhuoneeseensa. Silti nämä kaksi voivat olla samassa duunipaikassa ja tehdä aikalailla samaa hommaa.

Voisin kuvitella, että insinöörinkin (vaikka tarkempaa alaa kun en tiedä) hommat voivat pitää sisällään vaika mitä erilaisia työtehtäviä. Kun pystyy hakeutumaan juuri itselle mieluisiin työtehtäviin, homma voi olla todella antoisaa ja työtä jaksaa tehdä vuosikymmeniä. Toisaalta pikkasenkin väärillä työtehtävillä homma voi olla ahdistavaa.

 

[Sanainen arkku]

Itsellä on vähän samansuuntaisia kokemuksia, joten ymmärrän hyvin, että et ole välttämättä väärällä alalla. Homma nimittäin voi monesti mennä niin, että ala on ihan oikea, mutta työtehtävät ovat väärät. Samalla alalla voi olla työtehtävissä suuriakin eroja riippuen, että mitä konkreettisia työtehtäviä homma pitää sisällään. Jollekin esimerkiksi kirjalliset työtehtävät ja raportointi voivat olla puuduttavinta mitä tietää ja toiselle ne ovat paras osa työtä. Toinen viihtyy sosiaalisissa tilanteissa ja ihmisten parissa, toinen haluaa vetäytyä omaan työhuoneeseensa. Silti nämä kaksi voivat olla samassa duunipaikassa ja tehdä aikalailla samaa hommaa.

Voisin kuvitella, että insinöörinkin (vaikka tarkempaa alaa kun en tiedä) hommat voivat pitää sisällään vaika mitä erilaisia työtehtäviä. Kun pystyy hakeutumaan juuri itselle mieluisiin työtehtäviin, homma voi olla todella antoisaa ja työtä jaksaa tehdä vuosikymmeniä. Toisaalta pikkasenkin väärillä työtehtävillä homma voi olla ahdistavaa.

Minulla omassa työssäni innostavinta on yllättävät tilanteet. Useimmille muille ne ovat kauhistus. Vastenmielisintä on kaikki, mikä hoidetaan tietokoneella. Osalle porukasta tietokoneelle (ihmisten) pakeneminen tuntuu olevan hyvinkin tärkeää.

Toiset rakastavat suunnittelua, minun vahvuuteni ovat varasuunnitelmat ja luova ongelmanratkaisu.
Erittäin usein huomaan haluavani tehtäviin, joihin useimpien mieli ei tee.

@Shard osta Ilves ;)

 

[MegaForce]

Tätähän se elämä on itsellä tuntunut olevan viimeiset vuodet. Aamulla töihin, töissä samanlaiset jargonit työkavereiden kanssa, työsähköpostin läpikäynti, slackaaminen, pari palaveria ja sitten klo 15-16 kotiin. Mitään kovin yllättävää työssäni ei usein tapahdu. Ehkä päikkärille, salille tai kävelylle, joskus after workille. Pari konserttia ja ulkomaanreissua aina vuoden aikana, jolloin pääsee hetkeksi irtaantumaan rutiineista ja oravanpyörästä.

 

[adolf]

Kesäloma alkoi juuri. Tässä kun kerran vuodessa tulee se 4 viikkoa aikaa ja tilaa oikeasti elämässä kunnolla pysähtyä, elää ja mennä sekä tehdä asioita ilman sen ihmeellisempää aikataulua, niin sitä ajattelee että on tästä elämästä kyllä valtaosa nykyään vaan sellaista harmaata suorittamista. Hyvinkin samankaltaisia aatoksia, kuin @MegaForce tuossa ylempänä kirjoitti.

Ja ikää kun tulee enemmän, niin sitä alkaa tajuamaan vähän elämänsä rajallisuutta, ja heräämään siihen, että ei antaisi tämän ainutkertaisen tilaisuuden livetä huomaamatta sormiensa läpi. Elämätön elämä on kamala asia.

No tulipas syvällistä.

 

[septi]

Tässäkin asiassa on jännä nähdä kuinka erilaisia ihmiset ovat. Itse ainakin pidän perusarjesta ja olen aika rutinoitunut ja introvertti ihminen. En jaksaisi sitä jos joka ilta, tai edes useimpina iltoina, olisi jotain menoa tai kävisi vieraita. Enemmän tykkään olla kotona tuttujen juttujen ympärillä ja oman perheen kanssa ja päivät "kahdeksasta-neljään" töissä. Tietyt rutiinit vielä ovat erityisen tärkeitä, esim. aamut noudattavat useimmiten samaa kaavaa ja oudolta/ikävältä tuntuisi siitä poiketa kun se on se tapa miten päivän saa käyntiin.

Viikonloppuisin kaipaa ehkä enemmän vaihtelua ja tekemistä, kunhan pääosan viikonlopuistakin saa viettää kotona, mutta arjessa tuntuu että juuri se rutiini pitää pyörät pyörimässä.

 

[adolf]

Tässäkin asiassa on jännä nähdä kuinka erilaisia ihmiset ovat. Itse ainakin pidän perusarjesta ja olen aika rutinoitunut ja introvertti ihminen. En jaksaisi sitä jos joka ilta, tai edes useimpina iltoina, olisi jotain menoa tai kävisi vieraita. Enemmän tykkään olla kotona tuttujen juttujen ympärillä ja oman perheen kanssa. Tietyt rutiinit vielä ovat erityisen tärkeitä, esim. aamut noudattavat useimmiten samaa kaavaa ja oudolta/ikävältä tuntuisi siitä poiketa kun se on se tapa miten päivän saa käyntiin.

Viikonloppuisin kaipaa ehkä enemmän vaihtelua ja tekemistä, kunhan pääosan viikonlopuistakin saa viettää kotona, mutta arjessa tuntuu että juuri se rutiini mikä pitää pyörät pyörimässä.

Toki näin, ja taidan olla itsekin aika samanlainen ihminen, kuin sinä.

Mutta se vaan, että jos se arki kapenee vain siihen herää aamulla - käy töissä - käy kaupassa - käy salilla/lenkkeilemässä - katso pari tuntia jotain suoratoistapalvelua - käy nukkumaan - huomenna sama uusiksi - siivoa vapaapäivinä ja hoida muita askareita tyyppiseksi rumbaksi, niin tarvitsen minä ainakin kyllä muutakin.

 

[mekabyte]

Se mitä eniten tuntuu nykyään kaipaavan on ns hidas tekeminen. Lomilla kun ei tunnu olevan aikaa chillailuun ja puuhasteluun vaan pitää painaa pihahommia tai sitten sinkoilla pitkin suomea näkemässä ihmisiä. Joo, valintoja on asua omakotitalossa ja nähdä sukulaisia. Mutta jonkinsortin kaukokaipuu yksinkertaiseen olemiseen ja elämiseen on aika usein päällä. Jotenkin se erämökki tms ilma liikoja mukavuuksia kiehtoo. Vois keskittyä olennaiseen eli vedenkantoon, lämmittämiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Ehkä olisi paikallaan joku retriitti korpeen ilman nykyajan härpäkkeitä ja häiriöitä.

 

[K.A.H]

Se mitä eniten tuntuu nykyään kaipaavan on ns hidas tekeminen. Lomilla kun ei tunnu olevan aikaa chillailuun ja puuhasteluun vaan pitää painaa pihahommia tai sitten sinkoilla pitkin suomea näkemässä ihmisiä. Joo, valintoja on asua omakotitalossa ja nähdä sukulaisia. Mutta jonkinsortin kaukokaipuu yksinkertaiseen olemiseen ja elämiseen on aika usein päällä. Jotenkin se erämökki tms ilma liikoja mukavuuksia kiehtoo. Vois keskittyä olennaiseen eli vedenkantoon, lämmittämiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Ehkä olisi paikallaan joku retriitti korpeen ilman nykyajan härpäkkeitä ja häiriöitä.

Jaan ajatuksesti, toki sillä erotuksella että asun rivitalossa. Mutta siltikin tuntuu että kaikkea on liikaa, ja jotenkin tunnen vastenmielisyyttä kun katselen tätä naapurustoa noin yleisesti. Tuijapensaat aseteltu siististi riviin, on sähköauto, palju, grillikota ja ehkä joku vene. Asumme oikein keskiluokkaisuuden ytimessä, ja joku siinä on alkanut tökkiä pahemman kerran. En vain osaa pukea sitä sanoiksi. Kaikki näyttää ulospäin liian hyvältä, ja tiedän ettei asiat kuitenkaan ole niin. Se on monilla vain kulissia. Ei siis ole naapureita, eikä ihmisiä vastaan mitään mutta tarvitseeko ihminen niin paljon kaikkea materiaa ympärilleen? Meidän oma asuntomme alkaa olla kulahtanut, ja vähän kaikki on 20 vuoden takaa. Mutta ei, ei kiinnostaisi tippaakaan tehdä remonttia kun en saa mitää iloa irti jostain uudesta lattiasta ja maalatusta seinästä. Sekin mietityttää.

Vanha buddhalainen sananlasku sanoo että "pilko puita ja kanna vettä". Nuo on tietysti aina kryptisiä ja vertauskuvallisia, mutta ehkä siinä ihan tuommoisenaan on hitunen totuutta.

 

[Straight Edge]

Ekat parikymmentä vuotta asuin omakotitalossa, ja nyt sitten kolmisenkymmentä vuotta kerrostalossa. Oon tykännyt kyllä niin hitosti siitä, ettei ole omaa pihaa / hyötypuurtarhaa / lumitöitä / jne. jne. Eikä sen puoleen omaa kesämökkiä, venettä, moottoripyörää, asuntovaunua jne. jne. Mukava on vuokrailla kaikenlaista, ja se tuo kivasti elämään sisältöä kyllä. Auto taloudesta löytyy, muutama fillari, skootteri.

Meikä tykkää kans arkipuuhista, ja ne saa toteutua mielellään hyvin pitkälti samanlaisina aina. NHL-kauden päättyminen tuo tullessaan pienen tottumisen taas siihen, ettei aamu ala aina jääkiekko-ottelulla. Onneksi lokakuu koittaa taas kohta.

Aika vähän sitä lopulta meikäläinen kaipaa vaihtelua. Oon saanut luotua aika lailla sellaisen paketin, joka passaa mulle.

 

[K.A.H]

Tätähän se elämä on itsellä tuntunut olevan viimeiset vuodet. Aamulla töihin, töissä samanlaiset jargonit työkavereiden kanssa, työsähköpostin läpikäynti, slackaaminen, pari palaveria ja sitten klo 15-16 kotiin. Mitään kovin yllättävää työssäni ei usein tapahdu. Ehkä päikkärille, salille tai kävelylle, joskus after workille. Pari konserttia ja ulkomaanreissua aina vuoden aikana, jolloin pääsee hetkeksi irtaantumaan rutiineista ja oravanpyörästä.

Käyt töissä, keräät rahaa ja ostat sitten uusia hienoja kiiltäviä tavaroita. Siitä se onni tulee, vai mitä? Totta puhuen itse olen nyt vanhempainvapaalla, ja vaikka eräänlaista työtä se on tämäkin niin en ole koskaan tuntenut tämmöistä henkistä vapauden tunnetta ja helpotusta vaikka en paljoa, tai ainakaan kauaksi kotoa voi poistuakaan. On aivan saakelin hienoa ettei työ rajoita elämääni millään tavalla tänä kesänä. Suurinta onnea koen iltaisin, kun kävelen tuon kotimme vierestä lähtevän metsälenkin rauhaksiin ja teen sieltä havaintoja joka ilta, kuinka luonto muuttuu pitkin kesää. Ja vaikka lapsen hoitaminen vie aikaa todella paljon, niin sillä "työllä" tuntuu olevan todellinen merkityksellisyyden tunne, joka kieltämättä aika usein uupuu palkkatyössäni.

 

[1313]

Kaikki näyttää ulospäin liian hyvältä, ja tiedän ettei asiat kuitenkaan ole niin. Se on monilla vain kulissia.

Aika tyypillinen ilmiö maailmassa, jossa ihmiset arvotetaan heidän tekojensa ja aikaansaannostensa mukaan.
Tällöin on ilmeistä pyrkiä osoittamaan tekojaan ja aikaansaannoksiaan materialistisen hyvinvoinnin kautta. Asuuko siellä kodissa kuitenkaan lämpö, rakkaus ja välittäminen?

Noin kuukausi sitten käsiini tarttui Tommy Hellstenin kirja "Olemisen voima". Oli todella avartava kokemus ja samalla sukellus tutkimaan omaa itseä ja ja omaa ajattelua. Suosittelen kyseistä kirjaa lämpimästi.

 

[septi]

Totta puhuen itse olen nyt vanhempainvapaalla, ja vaikka eräänlaista työtä se on tämäkin niin en ole koskaan tuntenut tämmöistä henkistä vapauden tunnetta ja helpotusta vaikka en paljoa, tai ainakaan kauaksi kotoa voi poistuakaan. On aivan saakelin hienoa ettei työ rajoita elämääni millään tavalla tänä kesänä. Suurinta onnea koen iltaisin, kun kävelen tuon kotimme vierestä lähtevän metsälenkin rauhaksiin ja teen sieltä havaintoja joka ilta, kuinka luonto muuttuu pitkin kesää. Ja vaikka lapsen hoitaminen vie aikaa todella paljon, niin sillä "työllä" tuntuu olevan todellinen merkityksellisyyden tunne, joka kieltämättä aika usein uupuu palkkatyössäni.

Kannattaa nauttia joka hetkestä! Itsekin pidin isyysvapaata nuoremman lapsen kanssa pari vuotta sitten 3 kuukautta ja sitä aikaa vieläkin muistelee haikeana. Osui vielä mukavaan aikaan touko-heinäkuuksi kun kelit olivat kohdallaan. Ja kontrasti oli iso kun tuota aikaa edelsi koko tähänastisen työurani ylivoimaisesti kiireisin ja stressaavin jakso. Vaikka lapsenhoidossa tietysti työtäkin oli niin paljon tuli myös ulkoiltua ja kierrettyä eläinpuistoja, ulkoilureittejä, leikkipuistoja ja uimarantoja ja nautittua siitä kiireettömyydestä. Tuo rytmi päikkäreineen yms. toimi itselle muutenkin hyvin ja mm. paino tippui 8kg tuon kolmen kuukauden aikana ihan itsestään ilman yritystä.

Elämän suurimpia katumuksia on että ensimmäisen lapsen isyysvapaat käytin talon rakentamiseen ja vaimo piti samalla lomia ja hoiti lasta; "ei se lapsi sitä kuitenkaan muista". No, itse muistan ja mielellään toisenlaisena muistaisin ne ajat. Ja näin jälkiviisaana olisi mielellään toisenkin kanssa ottanut isomman osan noista vanhempainvapaista. Kyllähän sitä tänäkin keväänä monta kertaa on mielessä käynyt kuinka kiva olisi arkipäivänä vain lähteä muksujen kanssa jonnekin rannalle/eläinpuistoon töiden sijaan. Nimenomaan arkipäivinä oli hienoa käydä kun joka paikassa oli rauhallista.

 

[Eddie]

En ehkä elä oravanpyörässä, koska teen vuorotyötä, jossa ei ole mitään säännöllisyyttä. Työpäivät voivat olla pitkiäkin. Lapset ovat nyt harrastusiässä ja jalkapalloa, sekä jääkiekkoa halutaan pelata joukkueessa. On alkanut tulla selväksi, että työ ja lasten harrastukset eivät kohtaa aikataulullisesti. Asutaan vielä sellaisessa paikassa, että ilman apua ei reeneissä kuljeta. Työn ainoa hyvä puoli on se, että vaikka se ihan duunariammatti on niin siinä tienaa ihan ok, kun jaksaa tehdä pitkiä päiviä.

On kuitenkin alkanut ahdistaa tämä työ, koska haluan olla mukana lasten harrastuksissa. Voisin vaihtaa halutessani kevyempään päivätyöversioon, mutta sitten palkka tippuu reilusti ja voidaan tuo jääkiekko unohtaa, joka on kuitenkin se rakkaampi harrastus molemmille. Jotain pitäisi alkaa keksimään, että voisi mahdollistaa lasten täysipainoisen harrastamisen... On kyllä aika ankara ahdistus päällä tienaamisen ja oman vapaa-ajan tasapainon suhteen. Pelkään, että burnout/masennus tässä iskee, jos en keksi, miten saisin asiat tasapainoon.

 

[Leon]

Ei tää oo mitään oravanpyörää. Nytkin menee työmatkat kesän ajan jännän äärellä, kun metro ei kulje steissille asti. Lisäksi naapuritontilla rakennetaan eikä koskaan tiedä, mikä kävelyreitti on väliaikaisesti poikki. Kaupassa käyntiin tulee ihan uutta värinää. Etätöitäkin tulee tehtyä. Koska ei oo ILPiä, pitää käyttää pöytätuuletinta helteiden ajan. Tossa propelissa on on/off -pylpyrä, jota voi kääntää keskiasennosta (off) joko oikealle (on) tai vasemmalle (on). Sillä ei ole väliä, kumpaan suuntaan kääntää, toiminta on aina sama. Mutta vaihtelua sekin tuo, kun kääntää välillä toiseen suuntaan.

 

[iibor]

Tässäkin asiassa on jännä nähdä kuinka erilaisia ihmiset ovat. Itse ainakin pidän perusarjesta ja olen aika rutinoitunut ja introvertti ihminen. En jaksaisi sitä jos joka ilta, tai edes useimpina iltoina, olisi jotain menoa tai kävisi vieraita. Enemmän tykkään olla kotona tuttujen juttujen ympärillä ja oman perheen kanssa ja päivät "kahdeksasta-neljään" töissä. Tietyt rutiinit vielä ovat erityisen tärkeitä, esim. aamut noudattavat useimmiten samaa kaavaa ja oudolta/ikävältä tuntuisi siitä poiketa kun se on se tapa miten päivän saa käyntiin.

Viikonloppuisin kaipaa ehkä enemmän vaihtelua ja tekemistä, kunhan pääosan viikonlopuistakin saa viettää kotona, mutta arjessa tuntuu että juuri se rutiini pitää pyörät pyörimässä.

Tämä oli kuin omalta näppikseltä.

Itse nautin nimenomaan tästä nykyisestä elämäntilanteestani todella paljon. Aamulla herätys 6.30 - 7.00 välillä kun lapset heräävät ja kipittävät huoneestaan meidän makkariin. Siinä sitten vähän köllöttelyä sängyssä lasten kanssa ja joskus Pikku Kakkosta arki-aamuisin, viikonloppuisin sitten tietenkin lastenohjelmia. Aamupala, koiran kanssa ulos, autolla tai pyörällä toimistolle, kotiin neljän-viiden aikaan, lasten kanssa leikkejä, lapset nukkumaan 19.30-20.00, hetki aikaa vaimon ja koiran kanssa ja sitten nukkumaan viimeistään 23. Parasta <3!

Jos joskus on se tilanne, että vaimo ja lapset on yön pois, itse nautin silloin siitä, kun saa olla kotona vain aivan yksin koiran kanssa. Ehkä jopa yksin pihalla porealtaassa lonkeron kanssa.

Itsellä vaikuttaa varmasti myös sekin, että vielä 25-vuotiaana elin sellaista menevää elämää, joka ei koskaan tuntunut omalta, mutta koska muutkin. Tuon elämän myötä tuli mukaan myös velat ja pariin kertaan henk.koht konkurssi. Nyt kun nuo kaikki on vain huonoja muistoja, osaan entistä enemmän nauttia aivan perinteisestä perhe-elämästä.

 

[Creed Bratton]

Itse olen aika työorientoitunut ja työllä on merkittävä rooli omassa elämässä. Samalla toki omat lapset ovat toki kaikkein tärkeimmät joten näiden edellä mainittujen parissa arki pitkälti pyörii.

Toki olen luonteeltani aika levoton, niin onhan tässä kaikenlaisia projekteja myös käynnissä. Tällä hetkellä pyöritän paikallisen urheiluseuran yhtä jaostoa ja siihen liittyen koordinoin tapahtumia. Lisäksi omakotitalossa riittää tehtävää.

Vaimolla meinaa välillä hermo palaa, kun säädän menemään, mutta ainakin vielä ollaan yhdessä pysytty.

 

[K.A.H]

Aika tyypillinen ilmiö maailmassa, jossa ihmiset arvotetaan heidän tekojensa ja aikaansaannostensa mukaan.
Tällöin on ilmeistä pyrkiä osoittamaan tekojaan ja aikaansaannoksiaan materialistisen hyvinvoinnin kautta. Asuuko siellä kodissa kuitenkaan lämpö, rakkaus ja välittäminen?

Noin kuukausi sitten käsiini tarttui Tommy Hellstenin kirja "Olemisen voima". Oli todella avartava kokemus ja samalla sukellus tutkimaan omaa itseä ja ja omaa ajattelua. Suosittelen kyseistä kirjaa lämpimästi.

Tommy vaikuttaa hienolta mieheltä kyllä. Itsekin lukenut hänen kirjojaan ja myös haastatteluja kuunnellut.

Itseäni materia on alkanut vähän jopa ahdistamaan, vaikka meillä sitä ei ylettömästi olekaan. Mutta silti välillä tuntuu että jo pelkkä rivarikämppä ja auto on sekin jo liikaa. Minusta asia saattaa olla jopa niin, että mitä enemmän ihmisellä on materiaa huolittavanaan, niin sitä vähemmän aikaa jää juuri mainitsemillesi lämmölle, rakkaudelle ja välittämiselle. Aika usein ihmisille tulee avioero esim. jonkin taloprojektin valmistumisen jälkeen. Taikka puoliso valitsee ennemmin harrastuksensa kuin yhdessäolon perheensä kanssa.

 

[Pottakameli]

Omissa vuorotöissä jokainen viikko on erillainen ja joskus ei tarvitse edes päiväsaikaan töissä olla. Olen suuri yövuorojen ystävä monestakin syystä...ensinäkin saa olla useimmiten melko rauhassa, toki yhteistyötä tarvitsee muiden osastojen kanssa tehdä tarpeen mukaan. Vapaapäivät menee myös miten sattuu ja ainut pysyvä on lasten koulut ja harrastukset. Yhteishuoltajuuden myötä on myös ns. rauhallisia iltoja ilman lapsia tai ketään muutakaan ihmistä. Näitä tarvitsee ehdottomasti, koska olisi kamala ajatus, että joku olisi aina odottamassa kotona töistä tullessa.

Kerrostalossa ei tarvitse miettiä sen enempää ja kun ei kiinnosta pihan laittaminen ja muut askareet.

 

[KiVi]

Queens of the Stone Age on tiivistänyt tämän parhaiten:

Sometimes the same is different
But mostly it's the same

 

[K.A.H]

Näitä tarvitsee ehdottomasti, koska olisi kamala ajatus, että joku olisi aina odottamassa kotona töistä tullessa.

En tiedä tarkoititko asian ihan niin kuten sen ymmärsin, mutta minusta on mahtavaa ja parasta että kotona on joku tai jotkut minua odottamassa kun tulen töistä. Se ei suinkaan ole itsestäänselvyys, eikä tiedä onko huomenna enää niin. Siksi sitä pitää arvostaa ja vaalia enemmän kuin mitään muuta.

 

[iibor]

En tiedä tarkoititko asian ihan niin kuten sen ymmärsin, mutta minusta on mahtavaa ja parasta että kotona on joku tai jotkut minua odottamassa kun tulen töistä. Se ei suinkaan ole itsestäänselvyys, eikä tiedä onko huomenna enää niin. Siksi sitä pitää arvostaa ja vaalia enemmän kuin mitään muuta.

Sanotaanko, että itse rakastan sitä, kun tulen toimistolta kotiin, niin kumpikin lapsista juoksee eteiseen isiä vastaan. Ja haluavat kertoa päiväkotipäivästään. Tuosta nautin suunnattomasti. En kuitenkaan voi kieltää sitä, etteikö eilen, kun olin heittänyt lapset isovanhemmille yökylään ja vaimo oli lähtenyt pyöräreissulle länsirannikolle, olisi tuntunut aika hyvältä, kun vastaan tulikin vain meidän kultainennoutaja ja saimme röhnöttää sohvalla leffaa katsellen täydessä hiljaisuudessa ja rauhassa :D

 

[Patarouva]

En tiedä tarkoititko asian ihan niin kuten sen ymmärsin, mutta minusta on mahtavaa ja parasta että kotona on joku tai jotkut minua odottamassa kun tulen töistä. Se ei suinkaan ole itsestäänselvyys, eikä tiedä onko huomenna enää niin. Siksi sitä pitää arvostaa ja vaalia enemmän kuin mitään muuta.

Ei kai se, että nauttii, kun saa tulla välillä kotiin, jossa ei juuri nyt odota ketään tarkoita, ettei joku olisi jossakin juuri sinua odottamassa.

Kun mies tekee vuorotöitä ja minä olen töissä virka-aikana niin molemmilla on mukavasti mahdollisuus saada omaa aikaa ja rauhaa kotona. Tykätään olla ja nyhjätä yhdessä, mutta molemmille on aina tärkeää olla omassa rauhassa myös silloin, kun ollaan kotona. Esim. yhteisinä vapaapäivinä herään yleensä aikaisemmin ja mies taas nukkuu pitempään, ja taas toisaalta minä menen nukkumaan aikaisemmin. Oma aika on molemmille tärkeää.

 

[Pottakameli]

En tiedä tarkoititko asian ihan niin kuten sen ymmärsin, mutta minusta on mahtavaa ja parasta että kotona on joku tai jotkut minua odottamassa kun tulen töistä. Se ei suinkaan ole itsestäänselvyys, eikä tiedä onko huomenna enää niin. Siksi sitä pitää arvostaa ja vaalia enemmän kuin mitään muuta.

Tarkoitin kyllä aikalailla juuri sitä. Eli itse pidän siitä ettei kotona ole ketään töiden jälkeen, jolloin ei ole velvollisuuksia toisia kohtaan tai ei tarvitse tehdä mitään yhteisiä juttuja...tai edes puhua kellekkään, ellei lasten hamsteria lasketa.

Jos nyt vaikka kuvitteellisesti pääsen töistä klo 21 ja käyn kaupassa vielä eli olisin kotona hieman ennen 22.
En millään jaksaisi viettää aikaa kenenkään kanssa, kun kaikki sosiaaliset energiat on imetty töissä.

Suurin osa vapaa-ajasta menee lasten kanssa touhutessa muutenkin plus muut sosiaaliset suhteet, niin tuollainen "extra-vapaa" ihmisistä on mahtavaa, josta en kovin helpolla vielä luovu. Tästä syystä on näe itseäni kunnon parisuhteessa pitkään aikaan, koska se tuppaa usein menemään siihen suuntaan että majaillaan samassa paikassa usein. Samalla kun on oppinut tähän elämänrytmiin, niin sitä muuttuu myös itsekkäämmäksi ja voi olla hankala sopeutua sellaiseen tilanteeseen taas, että joku haluaa osan aikaasi tai jakaa sitä lähes päivittäin kanssasi (poislukien lapset, koska ne on aina ykkösasia).

 

[Straight Edge]

Sanotaanko, että itse rakastan sitä, kun tulen toimistolta kotiin, niin kumpikin lapsista juoksee eteiseen isiä vastaan. Ja haluavat kertoa päiväkotipäivästään. Tuosta nautin suunnattomasti. En kuitenkaan voi kieltää sitä, etteikö eilen, kun olin heittänyt lapset isovanhemmille yökylään ja vaimo oli lähtenyt pyöräreissulle länsirannikolle, olisi tuntunut aika hyvältä, kun vastaan tulikin vain meidän kultainennoutaja ja saimme röhnöttää sohvalla leffaa katsellen täydessä hiljaisuudessa ja rauhassa :D

Tuo oli kyllä huikeaa aikaa, tai ite kävin melkein aina hakemassa tyttären päiväkodista ja sain kuulumiset tuoreeltaan. Nyt kun kakara on asunut jo useamman vuoden omillaan, on töistä kotiin tullessa kaksi nälkäistä kattia vastassa. Sekin on ihan mukava homma.

Kyllä vaimon kanssa kaksistaan eläminenkin maistuu, ei ollut ollenkaan vaikeaa laittaa lasta maailmalle. Niin sen kuuluu mennäkin. Vaan tuntuipa mukavalta käydä aamulla likka hakemassa bussilta viikonlopuksi tänne kotinurkkiin!

 

[K.A.H]

Tarkoitin kyllä aikalailla juuri sitä. Eli itse pidän siitä ettei kotona ole ketään töiden jälkeen, jolloin ei ole velvollisuuksia toisia kohtaan tai ei tarvitse tehdä mitään yhteisiä juttuja...tai edes puhua kellekkään, ellei lasten hamsteria lasketa.

Jos nyt vaikka kuvitteellisesti pääsen töistä klo 21 ja käyn kaupassa vielä eli olisin kotona hieman ennen 22.
En millään jaksaisi viettää aikaa kenenkään kanssa, kun kaikki sosiaaliset energiat on imetty töissä.

Suurin osa vapaa-ajasta menee lasten kanssa touhutessa muutenkin plus muut sosiaaliset suhteet, niin tuollainen "extra-vapaa" ihmisistä on mahtavaa, josta en kovin helpolla vielä luovu. Tästä syystä on näe itseäni kunnon parisuhteessa pitkään aikaan, koska se tuppaa usein menemään siihen suuntaan että majaillaan samassa paikassa usein. Samalla kun on oppinut tähän elämänrytmiin, niin sitä muuttuu myös itsekkäämmäksi ja voi olla hankala sopeutua sellaiseen tilanteeseen taas, että joku haluaa osan aikaasi tai jakaa sitä lähes päivittäin kanssasi (poislukien lapset, koska ne on aina ykkösasia).

Ymmärrän kyllä pointtisi. Ihmisiä on erilaisia, ja ehkä omalla kohdallani olen saanut tarpeeksi omaa aikaa kun sain pitkään viettää sinkkuelämää ja senkin jälkeen lapsetonta elämää melkein nelikymppiseksi asti. Jossain 35-ikävuoden kohdalla se pelkkä oma aika alkoi kuitenkin tuntua tyhjältä, merkityksettömältä ja turhanpäiväiseltä. Sain elää sitä vaihetta kaiketi liiankin pitkään, eikä nyt haittaa vaikka oma aika on vähissä. Nyt vietän enemmän kuin mieluusti lähes aikani perheeni kanssa. Välillä väsyttää kyllä hurjasti, mutta onhan tässä toisenlainen merkityksen tunne kuin sinkkuna ollessa.