Olipa melkoinen meininki eilisiltana Hämeenlinna-Cityn torilla. Hakkasi mennen tullen talvisodan hengen ja lestadiolaisten suviseurojen tunnelman. Tai ainakin veikkaisin näin, koska eilisestä ei voi enää pistää paremmaksi.
Pahoitteluni niiltä palstaveljiltä ja -siskoilta, jotka joutuivat näkemään minut hetken aikaa varsin liikuttuneessa mielentilassa. Minä lähdin liikkeelle selvinpäin (kolme olutta pohjilla), mutta ne minulle tarjotut isot konjakki- ja vodka-huikat tekivät temput ja niinsanotut impulssikännit. Eli kännin, joka nousee nopeasti ja kovasti ja häipyy sitten pois eikä jätä edes kankkusta jäljelle.
Hemingways'ssa tuli juteltua erään hienon ihmisen kanssa. Tuo ihminen oli the Pasi Nielikäinen. Kysyin, uskoiko hän vaihtaessaan Ässistä Kerhoon vaihtavansa hopeajoukkueesta kultajoukkueeseen. Pasi vastasi, että hän tiesi jo kauan, että HPK voittaa kultaa. Ja että Ässät ja hopea eivät ole yhtään mitään. Astashenkon kanssa tuli myös juteltua hetki torilla. Ja sain jopa kunnian pitää hänen kultaista mitaliaan kädessä.
Eipä sillä, jotenkin uskallan veikata, etten ole ollut ainoa samanlaisia hetkiä kokenut henkilö eilisessä juhlahumussa.
Niin, tämän päivän juhla jäi valitettavasti meikäläiseltä väliin. Mutta eilisen hieno meininki ei heti unohdu.