Onko NHL muuttunut liian pehmeäksi?

[müller]

Eilisen COL-NSH pelin perusteella ainakin näkee vielä taklauksia ja tappeluita NHL:ssä. Mutta onneksi nykyään turhat tappelut ja törkeät taklaukset loistavat poissaolollaan. Itse tykkään nykymenosta enemmän, kuin ennen milloin joka jengillä oli nelosketjun goonit aina siellä keskenään tappelemassa huvin vuoksi aloituksen jälkeen.

 

[Maatta]

Katsoin muistin virkistykseksi Lemieux vs. McCarty. Iloisissa tunnelmissa ottelu lähti liikkeelle kun ekalla sekuntilla alettiin maksattamaan edellisen kohtaamisen jälkitunnelmia. Vaimo saattaa katsoa pahalla silmällä miestä tuollaisen jälkeen katsomossa jos yhdysvaltalainen perhe saa tuollaisen ensikosketuksen jääkiekkoon. 1979 vaimo olisi nähnyt lyöntejä läheltä tai ehkä jopa saanut itsekin turpaan kun Boston Bruins pistäytyi Rangers fanien katsomossa joulutunnelmissa. Onko tuollainen "tuote" myyvä artikkeli vaikka lapsiperheelle?

Yksi syy tappeluiden ja vihaamisen vähenemiseen on keskinäisten otteluiden vähäinen määrä. Silloin kun oli alkuperäinen kutonen 1942-67, niin keskinäisiä pelejä oli paljon enemmän (14) kaudessa koska vihulaisia oli vain 5. Nykyään Vancouver kohtaa jonkun Tampa Bayn ehkä kerran kaudessa. Seuraavalla kaudella kärhämät on jo unohdettu ja tappelukaveri ehkä loukkaantunut/AHL:ssä/vaihtanut seuraa/lopettanut.. Tai ehkä hän pelaa pelaajan kanssa samassa ketjussa. Vihaaminen on vaikeaa koska huomenna vastustaja voi olla samassa seurassa.

Onko nelosketjun tappelijoissa järkeä kysymykseen voi hakea vastausta kysymällä voiko nykyjääkiekkoa pelata kolmella kentällä. Punaviivan poistaminen on tehnyt pelaajista nopeampia. Keskimääräinen painoindeksi yli 25 ja rasvaprosentti alle 10. Tappelijat eivät oikein ehdi mukaan noihin seikkailuihin. 80 ottelua kaudessa on niin paljon, että energiaa ei jaksa käyttää tappelemiseen. 60 ottelua kaudessa ja matseihin tulisi palautumisen myötä lisäenergiaa mutta tietyt instanssit eivät oikein suostu siihen. Kun nykykiekkoa vertaa 80-lukuun, niin 80-luku on minusta se ringette koska pelaajat eivät osanneet silloin luistella ja tasoerot olivat valtavat. Se kiekko on kuin hidastetusta elokuvasta, aikaa on loputtomasti. Nykyjääkiekossa 5-0 tilanteessa häviöllä oleva joukkue pyrkii toisen erän puolivälissä tasoihin vaikka se onnistuu ehkä kerran tuhannesta. 80-luvulla vastustaja keskittyisi tuossa vaiheessa selkäsaunan antamiseen.

Kyse on myös toisen ihmisen kunnioittamisesta. Nyrkkeilyssäkin vastustaja saatetaan huumata. Missä menee raja kun pyritään voittamaan? Onko se Jarkko Ruudun "kaikki keinot on sallittuja" vai jotakin muuta. Sen verran pitäisi edes olla miehissä munaa, että Huhtalat ja Stevensit kävisivät pyytämässä uran lopettanutta taklausta anteeksi. Päätä on auottu kentällä loputtomasti mutta sitä yhtä sanaa ei saada suusta.

Uskon että Tortorella vastaa huutoon, häntä itseään kyllä vihataan jatkossakin.