Onko fobioita?

[Ruutiveijari]

Jostain syystä on kammo isoja, meren alla olevia asioita kohtaan. Kuten laivojen keuloissa olevia möhkäleitä, mitkä välillä näkyvät pinnalla. Tai laivojen potkureita. Ajatus meren alle joutumisesta ja tällaisen näkemisestä pelottaa. Taisi alkaa skidinä, kun ajoin veneellä karille ja se kari siellä tumman meren syyvydessä oli varsin uhkaavan näköinen.

Toinen, ei ehkä fobia mutta ällötys, on tietyt symmetriat. Kuten iso määrä reikiä vierekkäin tai kidukset ja vastaavat. Tälle on oma nimensäkin, mutta olen sen halunnut unohtaa, koska aina sen joku erehtyy googlettamaan ja saa eteensä matotissit.

 

[choose_life]

Ampiaiskammo on minullakin. Äidilleni tulee joka kerta lääkärireissu ainakin jos pään seudulle pistää. Vituttaa juuri tähän aikaan vuodesta kun kyseiset pitkäperseiset paskiaiset tunkevat ihan joka paikkaan: suuhun, silmiin, korviin, ihmisten ruokiin ja juomiin, bensatankkiin yms. Ja helvetti kun joskus on töissä istuttava kokouksessa samalla kun ampiainen pörrää katon rajassa niin ei pysty keskittymään mihinkään kun katse vaan seuraa että mihin suuntaan se seuraavaksi hyökkää.

Väentungokset. Ei nyt ehkä ihan fobia, mutta suunnaton kiukku tulee jo pitkässä kassajonossakin. En ymmärrä miten olen joskus jossain festarien ryysiksessä jaksanut olla päivätolkulla. Ehkä viinan voimalla.

Ahtaan paikan kammo. Kai tämäkin jonkinlaisena vaivaa.

Amen. Etenkin ekasta saa suht naurettavan kuvan, kun aikuinen ihminen ryntää kesken lauseen ampiaista pakoon, mutta minkäs teet - ja ei jumalauta, jos kyseisiä luonnon persläpiä on esim. bussissa. Tähän vuodenaikaan harkitsen vakavasti liekinheittimen mukana kanniskelua.

 

[Dev]

Ampiaiset ja käärmeet. Onhan se aika naurettavaa, että aikuinen ihminen pelkää jotain helvetin ampiaisia, mutta sille nyt vaan ei voi mitään. Paniikki iskee joka kerta päälle, kun tollanen pikku paskiainen alkaa pyörimään ympärillä, vaikka tietääkin, että ei se pistä jos sitä ei hätystele. Eniten noissa kammoksuttaa se, että jos pistää kaulaan.

Toinen on sitten ne käärmeet. Mulla on suurin piirtein sama kuin Schwalbella. Inhottaa katsella jo TV:stä näitä ja livenä ne vasta helvetin rumia otuksia onkin. Sydän hakkaa miljoonaa jo ihan siitä, jos näkee jonkun rantakäärmeenkin.

 

[Datsun]

Mulla on myös jonkinlainen käärmekammo sekä korkeanpaikankammo. Torontossa kun kävimme CN-towerissa oli pikkuisen vaikeaa kulkea sen lasilattian yli. Eipä silti, kesällä Luvialla Säpin majakan huipulla oleminen oli todella todella vaikeaa. Tuntui koko ajan kuin majakka olisi kaatunut - vaikka järki kuinka sanoi toisin. Tämä tuntuu pahenevan vuosi vuodelta tämä korkeanpaikankammo.

Mutta todellinen fobia minulla on isoja koiria kohtaan. Vedän aivan jumiin jos iso koira lähestyy minua - en pysty lähtemään karkuun tai edes kävelemään pois. Jos koira on agressiivinen ja lähestyy - kuka tietää vaikka kusisin housuuni.

 

[Bäcks]

Korkeanpaikan kammo:
Korkeita paikkoja kokee (onneksi) harvoin arkielämässä ja kammotukset onkin tullut koettua pääasiassa huvipuistoissa nuorempana. Esimerkkinä annettakoon vaikka jokunen kesä takaperin käyty reissu kavereiden kanssa Power Park-huvipuistossa Härmässä. Siellä oli laite, Booster vai mikä lie, aivan helvetin korkea pytinki. Tuntui, että laatta lentää pelkästä katsomisesta sinne ylös. Hyh hyh. Sitten näissä vapaapudotuksissa ynnä muissa on tullut joku kerta käytyä nuorempana ja rehellisesti sanottuna siellä korkealla odotellessa tuntuu, että paska tulee housuun.

Toisaalta sitten korkeat rakennelmat kiehtovat muuten aivan älyttömästi. Ehkäpä juuri tuon pelkäämisen takia ne myös samalla kiehtovat mielettömästi? Thaimaan reissulla vuosi takaperin tuli vierailtua ensimmäistä kertaa elämässä pilvenpiirtäjässä, Baiyoke Tower II:ssa, ja oli kyllä siisti kokemus. Vaikka reippaan 300 metrin korkeudella näköala-tasanteella pelkät metallikaiteet erotti tippumisesta, ei pelottanut juuri ollenkaan. Ehkäpä joku päivä olisi varaa lähtä vierailemaan Dubaissa ja päästä käymään maailman korkeimmassa rakennuksessa Burj Khalifassa.

Esiintymiskammo:
Tämä on tullut kouluissa todistettua moneen otteeseen, kun on pitänyt luokan eteen mennä puhumaan. Kädet tärrää ja hikoaa, ääni värisee ja kaikkea mahdollista. Aivan hirveitä kokemuksia kerrassaan.

Ahtaan paikan kammo:
Tätä ei ole varsinaisesti koskaan joutunut itse kokemaan, mutta ajatuskin puistattaa. Kaiken maailman lääkäri-sarjoja katsoessa, kun syöpä-potilaat saavat sädehoitoa sellaisessa ahtaassa putkessa tuntuu aivan hirveältä. Toki, itse sairaus on moninverroin kauheampi ja pelottavampi, mutta ei tullut tähän hätään muuta ahdasta paikkaa mieleen.

Jään peittämän veden alle joutuminen:
Tätäkään en ole itse kokenut, mutta olisi hirveä kohtalo joutua veden alle, jonka jää on peittänyt. Se paniikki mikä siitä syntyisi, kun ei löytäisi sitä ulospääsy reikää.. Hyi saatana. Pelkän vedenkään alle joutuminen ei ole mitään mieluisinta ajanvietettä, koska en ole koskaan ollut mikään Jani Sievinen (heh) vedessä. Samaan syssyyn voisi lisätä fobiaksi veden varaan joutumisen aavalla merellä.

Kylläpä sitä pelkääkin monia asioita, kun pohdiskelee. Toki lisääkin löytyy, kuten vaikka läheisen menettämiset tai sairastumiset ja muut, mutta en luokitellut niitä suoranaisesti fobioiksi, joten ei niistä tässä ketjussa enempää.

 

[TQoFE]

Onhan se aika naurettavaa, että aikuinen ihminen pelkää jotain helvetin ampiaisia, mutta sille nyt vaan ei voi mitään. Paniikki iskee joka kerta päälle, kun tollanen pikku paskiainen alkaa pyörimään ympärillä, vaikka tietääkin, että ei se pistä jos sitä ei hätystele.

Sama täällä. Sinänsä outoa, koska kipua en (muuten) pelkää. Ukkokulta ei pari viikkoa sitten tiennyt, olisiko nauranut vai hävennyt silmät päästään, kun yksi sellainen tuli pörräämään käsilaukun ympäri. Siinä sai Chanel kyytiä ja minä juoksin kiljuen parikymmentä metriä. Jep, hävetti. Paljon. Ja ihmiset tuijottivat. Ukkokulta sentään kiltisti keräsi laukkuni sisältöineen, ja toi kauhusta tärisevälle akalleen - muistaa tosin edelleen kuittailla aiheesta...

Mutta eipähän pistänyt, onneksi.

 

[TM]

Onhan se aika naurettavaa, että aikuinen ihminen pelkää jotain helvetin ampiaisia, mutta sille nyt vaan ei voi mitään. Paniikki iskee joka kerta päälle, kun tollanen pikku paskiainen alkaa pyörimään ympärillä, vaikka tietääkin, että ei se pistä jos sitä ei hätystele.

Niinpä, ovat vaan niin kamalia ötököitä että ei voi olla pelkäämättä. Yritä siinä sitten kuistilla kahvitella tai aterioida, kun joku amppari tulee pörräämään pöydän lähelle.

 

[scholl]

Onko meillä fobioita?
Ihmisillä on monenlaisia fobioita. Toisille ne saattavat olla naurun aiheita, mutta toisille kauhun paikka. Onko teillä fobioita?

Mulla on reunallaolemisen fobia. Korkea paikka ei haittaa, mutta en pysty menemään esim. katolla reunalle. Alkaa tärisee kroppa, jos olen jossakin reunalla. Mielummin pysyttelen vähän matkan päässä kaiteesta esim. näköalajutuissa jne. ja katolla en kyllä niitä reunoja alkaisi maalailemaan.

Toinen fobia on puhelimella soittamisen fobia. On vittumaista soittaa vieraalle ihmiselle. Pitää aina vähän ottaa muutama sekunti happea ennenkuin soitan. Face-to-face on paljon luontevampaa minulle.

Kolmas on paikattomuuden fobia. Vihaan sitä, jos ei ole paikkalippuja/numeroituja/merkittyjä paikkoja esim. stadionilla, jäähallissa, lentokoneessa. Koko päivä menee pilalle, asia vituttaa ja on koko ajan tunne, että kaikki tulee kuitenkin menemään pieleen. Sama on, jos vaikka minulla on paikkalippu (DB-juna, Finnair Stadium jne), mutta tiedän, että paikallani voi silti istua joku, kun menen sinne. Silloinkin vituttaa jo etukäteen, kun tiedän, että saan toivottaa henkilön huitsin nevadaan.

 

[scholl]

En ole varmaa ovatko nämä niinkään fobioita tai en tiedä ainakaan näille nimiä.

1) En voi syödä samalta lautaselta tyyliin "maista tästä" tarjoten haarukkaansa. Tai jos joku sanoo, että "syö mun lautanen tyhjäks kun en jaksa". Monet kuulemma näin tekevät, siis syövät esim. perheessä ruuat jos ei jakseta loppuun.

Toi on demarifobia. Mulla on kanssa se. Tai ei se fobiaa ole, vaan inhoa. Voin pahoin ajatuksesta, että joku maistaa jotain toisen lautaselta. Viime keväänä oltiin syömässä porukalla Hollannissa ja pöydässä oli sveitsiläissaksalainen pariskunta ja he tilasivat eri annokset ja maistoivat sitten toistensa ruokaa. Kuvottavaa. Jokainen tilaa sen annoksen, minkä haluaa, eikä sorki muiden lautasilta. Se kuuluu jo hyviin tapoihin. Jos ei jaksa syödä niin jättää loput. Sillä sipuli.

 

[ms.qvist]

Viime keväänä oltiin syömässä porukalla Hollannissa ja pöydässä oli sveitsiläissaksalainen pariskunta ja he tilasivat eri annokset ja maistoivat sitten toistensa ruokaa. Kuvottavaa. Jokainen tilaa sen annoksen, minkä haluaa, eikä sorki muiden lautasilta. Se kuuluu jo hyviin tapoihin. Jos ei jaksa syödä niin jättää loput. Sillä sipuli.

Minä en näe mitään pahaa siinä, että seurue tilaa useamman ruoka-annoksen ja sitten syödään ateriakokonaisuus yhdessä. Itseasiassa moniin kulttuureihin kuuluu tällainen tapa, naapuristamme Venäjältä alkaen ja päättyen esim. arabeihin, afrikkalaisiin kulttuureihin sekä intialaisiin tapoihin. Eikä laisinkaan kuvottavaa!

vlad.

 

[scholl]

Minä en näe mitään pahaa siinä, että seurue tilaa useamman ruoka-annoksen ja sitten syödään ateriakokonaisuus yhdessä.

Se on erikseen sellainen juttu, jossa on jokaiselle lautanen erikseen, mistä syödään ja antimet ovat sitten siinä keskellä. Italiassa esim. alkuruokien yhteydessä saatetaan tilata vaikka mitä.

Itseasiassa moniin kulttuureihin kuuluu tällainen tapa, naapuristamme Venäjältä alkaen ja päättyen esim. arabeihin, afrikkalaisiin kulttuureihin sekä intialaisiin tapoihin. Eikä laisinkaan kuvottavaa!

vlad.

Venäjä, Intia, Arabimaat ja Afrikka nyt ovat aikamoisia kaatopaikkoja kaikki, joten aika edustavan porukan löysitkin esimerkeiksi. Siitäkään huolimatta en tarkoittanut tuota kuviota, vaan sitä, että joku sörkkii haarukallaan toisen lautaselle ja nappaa sieltä jotain.

 

[ms.qvist]

Siitäkään huolimatta en tarkoittanut tuota kuviota, vaan sitä, että joku sörkkii haarukallaan toisen lautaselle ja nappaa sieltä jotain.

Tätäkin harjoitetaan monessa maassa, esim. entisellä työpaikkallani monet somalit ja turkkilaiset toimivat juuri näin. Toinen ojensi oman lautasensa, jolta toinen otti jotain ja laittoi sitten lautasen tai kulhon kiertämään ja jokainen noukki oman palasensa sieltä. Heillä oli kuitenkin pääosin ruokailuvälineet, intialaiset kun saattavat noukkia ruokaa (puhtain) käsin.

Venäläisten harjoittama tapa on ennemminkin juuri mainitsemasi, jossa antimet ovat keskellä ja jokainen ottaa sitten omalle lautaselleen haluamiaan ruokia.

vlad.

 

[TQoFE]

Siitäkään huolimatta en tarkoittanut tuota kuviota, vaan sitä, että joku sörkkii haarukallaan toisen lautaselle ja nappaa sieltä jotain.

Entä jos tekee sen ennen kuin on kertaakaan käyttänyt omaa haarukkaa suussaan?

 

[RDivis]

Entä jos tekee sen ennen kuin on kertaakaan käyttänyt omaa haarukkaa suussaan?

Se on sitten asia erikseen, tosin itse en siltikään napsisi mitään toisen lautaselta. Enkä erityisemmin perustaisi siitä, että lautaseltani mitään nappaillaan. Samaa kuvotuksen tunneta ei tosin tule.

 

[Deke]

Minä kammoan käärmeitä! Ne ovat niljakkaita ja vaanivat minua puskissa! Kuinka päästä kammosta eroon? Kenties ostan käärmeen lemmikiksi! Niinkuin salkkareissa Sebastianin Ritva! Se on mainio käärme! Kannattaa liittyä facebookissa Ritvan faniksi!
XD

 

[Laitapuolen Hyökkääjä]

Verikammo. Ei kuitenkaan päde ihan kaikkiin tilanteisiin. En pyörry esimerkiksi nenäverenvuodosta tai muusta pienestä, vaikka sitä paljon tulisikin. Mutta kerran tuli duunissa vedettyä oikein kunnolla moralla sormeen. Muistan vieläkin tilanteen, muutama kirosana, ei tuo nyt edes niinkään sattunut, mutta sitten työkaveri kysyi että kävikö pahemmin? Muistan vieläkin kuin eilisen kuinka otan työhanskan pois kädestä ja voi helvetti sitä veren määrää. Laatta oli lentää ja oli pakko mennä autoon istuskelemaan kun meinasi taju lähteä. Sairaalassa vielä vetivät skalpellilla toisen viillon, saaden näin aikaan viilloista V:n, ja sitten nostivat tuon V:n muotoisen kaistaleen pois tieltä nähdäkseen missä kunnossa jänne oli. Tuota en kyllä halua kokea ihan heti uudestaan. Jännä juttu sinänsä, että muiden verenvuodosta ei aiheudu minkään asteista heikotusta.

Pieni araknofobia myös löytyy, mutta se nyt ei niinkään rajoita elämää. En pasko housuihini mikäli hämähäkin näen, mutta onhan ne helvetin rumia otuksia. Omasta puolestani saisivat hengailla missä sitten olevatkin, mutta muijalla on vielä astetta pahempi kammo ja tämä vaatii aina meikäläistä nujertamaan he pikimmiten.

Käärmeet ovat omasta mielestäni söpöjä, mutta ymmärrän toki että niitä pelätään.

 

[katinka]

Joku täällä jo mainitsikin veden pinnan alla olevat "asiat". Etenkin jos järvi on matala ja joudun veneessä ollessani näkemään pohjan, paniikki alkaa kasvaa.

Jonkinasteinen kasvokammo, vääristyneet ilmeet esimerkiksi elokuvissa aiheuttavat puhtaan huutoreaktion. Mätänevät ruumiit, en katso niitä kököimmässäkään kauhupätkässä. Pelkään myös hyönteisiä; mitä isompia, sitä enemmän.

 

[Amerikanihme]

Suurimmat kammoni lienevät nuo täälläkin jo mainitut korkeanpaikankammo ("reunalla olemisen kammo", tekee mieli hypätä alas), ahtaanpaikankammo (mm. hissikammo, joten käytän rappusia aina kun voin tai katson, että on ainakin joku hyvännäköinen nainen samassa hississä) ja veden alle joutumisen kammo.

 

[Ketunkolo]

Korkeita paikkoja pelkään itsekkin. Tekee helvetin häijyä kattoa jostain korkeasta paikasta alaspäin.

 

[Giba]

En tiedä onko tämä fobia vai normaali reaktio, mutta muiden ulosteen haju saa yökkäilemään joka paikassa. Oma paskahan haisee ihan hyvälle. Mutta tuohon on nyt pakko tottua, koska opinnot vanhustenhoidon parissa jatkuu taas ja kotihoidon palvelussa mennään etiäppäin.

 

[Baldrick]

En tiedä onko tämä fobia vai normaali reaktio, mutta muiden ulosteen haju saa yökkäilemään joka paikassa. Oma paskahan haisee ihan hyvälle. Mutta tuohon on nyt pakko tottua, koska opinnot vanhustenhoidon parissa jatkuu taas ja kotihoidon palvelussa mennään etiäppäin.

En tiedä onko tämä kauhea pelko :D Eiköhän se lähes kaikkia paitsi, sairaala- ja hoitotyöntekijöitä yökötä. Niitäkin toki aluksi, mutta kyllä siihen kuulemma tottuu.

 

[Surukuku]

Poden kai jonkinasteista esiintymiskammoa, joka tosin sai aikoinaan melkoista shokkihoitoa, kun jouduin pitämään seminaariesityksiä eksoottisissa paikoissa vieraalla kielellä jopa n. sadalle ihmiselle kerrallaan - sellaiseen valmistautuminen ja varsinkin oman vuoron odottelu oli yhtä helvettiä.
Käytän sujuvasti hissiä tarpeen mukaan, mutta niistä minulla on muutamia paskoja kokemuksia lähinnä kerrosten väliin juuttumisina - huomasin tällöin, että ahdistus alkoi hiipiä pintaan.

 

[Kari Tappio]

Hämähäkkejä pelkään ja aivan helkkaristi. Jopa pienetkin hämähäkit saavat niskakarvat pystyyn. Ja miksi tämä ketju tuli mieleen? Koska bongasin uutisen, jossa oli tälläinen kuva Twitteristä. HYI SAAKELI!

 

[NDT665]

Hämähäkkejä pelkään ja aivan helkkaristi. Jopa pienetkin hämähäkit saavat niskakarvat pystyyn.

Hämähäkit ovat kivoja. Käärmeet ovat kivoja. Minulla on ollut molempia päänpäällä ja harteilla. Minulla on ollut yliseurallinen rotta seikkailemassa kesäpaidan alla ja olen ollut vain utelias, yhtä utelias kuin nuo otuksetkin. ”He” olivat kumminkin vain lemmikkejä, varmaankin asia olisi eri sitten luonnossa.
Voin istua pilvenpiirtäjän parvekkeen kaiteella iltaviskillä, lasketella mustan rinteen perse edellä, kävellä kotiin ratakiskoilla koomakännissä. Pistelen kesäiset laskettelurinteet maastopyörällä. Voin ylittää 20 metriä -korkean maantiesillan käsikaiteen päällä kävellen.
Pimeys on paras ystäväni metsikössä.

Mutta: oli puusilta metrin, kahden mittainen tai korkuinen ja kun sen poikkilautojen välistä näkyy virtaavaa vettä, niin – pöksyt kastuvat jo ylhäällä!
Fobiani on: lankuista tehdyt olemattoman pienet puusillat, ihan vaikka muksujen vesisissä leikkipuistossa - en todellakaan tiedä miksi.

 

[Skeleton Crew]

Hämähäkkejä pelkään ja aivan helkkaristi. Jopa pienetkin hämähäkit saavat niskakarvat pystyyn. Ja miksi tämä ketju tuli mieleen? Koska bongasin uutisen, jossa oli tälläinen kuva Twitteristä. HYI SAAKELI!

Sama. Muut ötökät saavat olla rauhassa, mutta hämähäkin nähtyäni en pysty tekemään mitään muuta kunnes olen sen hoidellut päiviltä heittämällä kengällä (tai muulla yhtä miehisellä tavalla). Toinen (hieman lievempi) on uiminen luonnossa. Kun en tiedä mitä pinnan alla, niin kovin syvään veteen minua ei järveen/mereen saa. Hiton Tappajahai...