Mainos

Onko Alexander Ovetškin kaikkien aikojen paras maalintekijä?

  • 9 787
  • 46

Onko Ovetškin kaikkien aikojen paras maalintekijä?

  • Äänestäjiä
    229

teppana

Jäsen
Mielestäni on. Jos pystyy vielä tällä kaudella ottamaan Rocket Richard palkinnon n. 50 maalilla niin silloin alkaa ero jo olla melko selvä.

Oma 5 parasta ei järjestyksessä.

Ovechkin
Bobby Hull
Lemieux
Gretzky
Richard

Mieleni tekisi vielä heittää tuohon kuudenneksi Howe mutta jätetään nyt tällä kertaa pois.
 
Nick Neim

Jäsen
Mieleni tekisi vielä heittää tuohon kuudenneksi Howe mutta jätetään nyt tällä kertaa pois.
Eli mikäli ymmärrän tämän oikein, Howe mielestäsi kiilaa nuoremman Hullin ohitse. Millä perusteella, jos saanen ihan mielenkiinnosta udella?

Sanotaanko näin, että 500 pelattua peliä sekä ainoastaan 60 tehtyä maalia vähemmän ovat aika karuja lukuja, ja mielestäni tuollaiseen järjestykseen tarvitaan ihan konkreettisia perusteluja. Mikäli Howen vanhoilta päiviltä jätetään vaikkapa 3 viimeistä kautta huomioimatta (69 maalia ja yli 200 ottelua), oltaisiin tilanteessa, jossa Brett Hullilla ja Gordie Howella olisi kokonaismaaleissa alle 10 maalia eroa, ja peleissä olisi eroa siltikin lähemmäs 300 kappaletta. Hullin hyväksi.
 
Totaalimäärät eivät ole vertailukelpoisia. Howe pelasi parhaat vuotensa ajalla, jolloin maaleja tehtiin huomattavasti vähemmän per peli kuin Brett Hullin aikana. Brett Hullin paras kausi on mahdollisesti (todennäköisesti?) kautta aikojen paras maalien osalta ja tästä annan kovat pojot. Muistaakseni isomman marginaalin voitto on vain Brett Hullin isällä.

Mutta siis, siihen konkretiaan. Kun pyritään vertaamaan pelaajia aikakausien välillä tulee ottaa huomioon muuttuneet olosuhteen pelissä. Itse annan eniten painoarvoa sille, miten pelaaja on pärjännyt oman aikakautensa parhaita vastaan. Eli NHL:n tapauksessa muihin NHL pelaajiin.

Brett Hull voitti maalipörssin uransa aikana kolme kertaa. Tämän lisäksi hänellä on yksi top-3 (toinen) sijoitus. Gordie Howe voitti maalipörssin viisi kertaa ja sen lisäksi hänellä on seitsemän top-3 sijoitusta (2,2,2,2,2,3,3). Selvennyksen vuoksi listaan tässä kummankin pelaajan top-10 sijoitukset maalipörssissä uran aikana.

Brett Hull: 1, 1, 1, 2, 6, 8, 9, 10 = 8 kertaa top-10
Gordie Howe: 1, 1, 1, 1, 1, 2, 2, 2, 2, 2, 3, 3, 5, 5, 6, 6, 7, 7, 8 = 19 kertaa top-10

Parhaimmillaan molemmilla oli suhteellisen kova kilpailu vastassaan mutta Brett Hullin tapauksessa hänen kovimmat kilpakumppanit (Neely ja Lemieux) olivat molemmat usein loukkaantuneena. Gordie Howen kovin kilpailija hänen parhaimpina päivinä oli Maurice Richard joka myös oli muutaman pelin pois vahvuudesta (en nyt muista oliko loukki vai se aika kun veteli tuomaria pitkin korvia ja sai pannaa).

Alla linkit kummankin pelaajan parhaaseen kolmeen vuoteen:

Gordie Howe

Brett Hull

Näin pähkinänkuoressa, sanoisin että parhaimmat kolme vuotta Brett Hull oli parempi maalintekijä kuin Gordie Howe omat parhaat kolme vuotta. Ero on selvä, mutta ei yhtä suuri kuin se ero mikä tulee vertaisiin verrattuna näiden kolmen kauden jälkeen. Howen massiiviset 14 top-5 sijoitusta ovat uskomaton suoritus jota ei välttämättä tulla koskaan enää näkemään uudestaan (ellei nyt sitten muuan Ovechkin päätä pelata pitkää uraa).

Minulla on maalintekijöiden osalta päässä muodostunut eräänlaiset "tasot".

"Taso-1"
Ovechkin
Gretzky
Lemieux
Bobby Hull
Richard

(tässä välissä on sellainen harmaa alue johon useimmiten Gordie Howen lätkäisen. Mielestäni hän ei aivan kuulu tuonne ylimpään kastiin mutta on myös sen verran parempi kuin kukaan muu kakkostasolla että ei hän mielestäni aivan sinnekään kuulu)

"Taso-2"
Bossy
Brett Hull
Esposito
Bure
Jagr
Selänne

Nämä rankingit ovat tietenkin subjektiivisia ja riippuen painotuksista voidaan listoista saada hyvinkin erilaisia. Omani siis näyttää jotakuinkin tältä kaikkien aikojen "kovimpien" suhteen. (Jätin tarkoituksella muutamia vanhoja nimiä vertailusta pois)
 
Nick Neim

Jäsen
Totaalimäärät eivät ole vertailukelpoisia. Howe pelasi parhaat vuotensa ajalla, jolloin maaleja tehtiin huomattavasti vähemmän per peli kuin Brett Hullin aikana.
Tämän kyllä huomioin, mutta ero ottelumäärissä tuntui niin massiiviselta, että mutuilin sen kääntyvän tarkemmassa tarkastelussa silti Hullin hyväksi, vaikka tuon huomioisikin. En siis tehnyt (ainakaan vielä) laskelmia, joten mutu voi olla kuusessakin.

Brett Hull voitti maalipörssin uransa aikana kolme kertaa. Tämän lisäksi hänellä on yksi top-3 (toinen) sijoitus. Gordie Howe voitti maalipörssin viisi kertaa ja sen lisäksi hänellä on seitsemän top-3 sijoitusta (2,2,2,2,2,3,3). Selvennyksen vuoksi listaan tässä kummankin pelaajan top-10 sijoitukset maalipörssissä uran aikana.

Brett Hull: 1, 1, 1, 2, 6, 8, 9, 10 = 8 kertaa top-10
Gordie Howe: 1, 1, 1, 1, 1, 2, 2, 2, 2, 2, 3, 3, 5, 5, 6, 6, 7, 7, 8 = 19 kertaa top-10
Tämä olikin erittäin mielenkiintoinen listaus, joka kieltämättä jopa pääsi yllättämään. Tämä antaa ehdottomasti "lihaa luiden ympärille", ja ymmärrän sekä ostan tämän myötä tuota väitettä huomattavasti paremmin.

Näin pähkinänkuoressa, sanoisin että parhaimmat kolme vuotta Brett Hull oli parempi maalintekijä kuin Gordie Howe omat parhaat kolme vuotta.
Tämä kieltämättä vaikuttaa todenmukaiselta väitteeltä tilastoja tutkiessa.

Kiitokset vastauksesta, erittäin pätevä viesti teikäläiseltä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ketjun avaamisen jälkeen Ovetškin on voittanut pari Rocketia lisää ja maaleja on tällä päivämäärällä kasassa 644. Tällä kaudella niitä on syntynyt jo 37 kappaletta ja AO on matkalla kahdeksanteen maalipörssin voittoon. Hurjaa on meno edelleen.

Kaikkien aikojen paras maalintekijä.

Eikä ole millään mittapuulla. NHL-tilastoissakin vasta sijalla 14.

Aktiiviurheilijoistakin vasta toinen. Jagr ei NHL-maaleja enää lisää tee, mutta hänelläkin on maaleja tehtynä 766 siitä huolimatta, että hän haaskasi kolme huippuvuotta Putinin propagandaliigassa Venäjällä. Jos olisi Jagr pelannut NHL:ssä koko uransa niin ero olisi vieläkin suurempi.

Gretzky teki urallaan 894 maalia, joten katsellaan NHL:n kaikkien aikojen parasta maalintekijää uudestaan sitten kun Ovetshkinin maalimäärä on 895 tai enemmän.

Ja sekin oikeuttaisi vasta NHL:n parhaan maalintekijän tilastoon, arvokisoissa tehdyt maalit ovat sitten erikseen. Esimerkiksi olympialaisissa Ovetshkin on saanut tehtyä vain kahdeksan maalia. Selänne teki 24, ja paras olympiahistorian maalintekijä Harry Watson teki 37 maalia yhdessä turnauksessa. Olympiatasolla Watson on kaikkien eri aikakausien kaikkein tehokkain maalintekijä.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Jalkapallon puolelta vuoden 2016 paras maalintekijä koko maailmassa kaikki liigat huomioiden oli Nils Petersen, koska teki olympialaisissa 6 maalia. Antoine Griezmann teki saman verran em-kisoissa. Nämähän on vain mielipidekysymyksiä, mutta henkilökohtaisesti pidän Peterseniä vuoden 2016 parhaana maalintekijänä maailmassa, koska maalit tulivat olympialaisissa, joissa on kuitenkin koko maailman maat (eli parhaat) mukana.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Eikä ole millään mittapuulla. NHL-tilastoissakin vasta sijalla 14.

Aktiiviurheilijoistakin vasta toinen. Jagr ei NHL-maaleja enää lisää tee, mutta hänelläkin on maaleja tehtynä 766 siitä huolimatta, että hän haaskasi kolme huippuvuotta Putinin propagandaliigassa Venäjällä. Jos olisi Jagr pelannut NHL:ssä koko uransa niin ero olisi vieläkin suurempi.

Gretzky teki urallaan 894 maalia, joten katsellaan NHL:n kaikkien aikojen parasta maalintekijää uudestaan sitten kun Ovetshkinin maalimäärä on 895 tai enemmän.

Ja sekin oikeuttaisi vasta NHL:n parhaan maalintekijän tilastoon, arvokisoissa tehdyt maalit ovat sitten erikseen. Esimerkiksi olympialaisissa Ovetshkin on saanut tehtyä vain kahdeksan maalia. Selänne teki 24, ja paras olympiahistorian maalintekijä Harry Watson teki 37 maalia yhdessä turnauksessa. Olympiatasolla Watson on kaikkien eri aikakausien kaikkein tehokkain maalintekijä.

Tarkoitat siis, että Ovechkin on JO sijalla 14.? Siellä on samoilla sijoilla pelaajia jotka tarvitsivat monta sataa peliä enemmän tehdäkseen saman verran maaleja kuin Ovechkin. Goals per game played tilastossa Ovechkin on sijalla 6. ja oikeasti tämä sijoitus on lähes 2020-luvulla, eikä 1920-luvulla. Ilman mitään ihmeellistä Ovechkin saattaa ensi kaudella maalata ittensä maalipörssin top10.
Mainitsemasi Jagr tarvitsi 1733 peliä tehdäkseen 766 maalia. Kyllähän se maalisarake näyttää hyvältä jos pelaa 100-vuotiaaksi asti. Ovechkinin tahdilla 1700:ssa pelissä tehtäisiin yli 1000 maalia. Olisi jo se väinönkin maalimäärä pelkkää paperia jos Ovechkin tekee yhtä pitkän uran.

Tätä menoa Ovechkin pyyhkii lattiaa entisaikojen maalikuninkailla ja on täysin mahdollista, että hän tulee olemaan maalipörssissä sijalla 2.
Siihen on matkaa enää VAIN 157 maalia. Tuo määrä täyttyy ilman loukkaantumisia neljässä tai viidessä kaudessa... ja tämän jälkeen Ovechkinilla on vielä pelivuosia edessä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tätä menoa Ovechkin pyyhkii lattiaa entisaikojen maalikuninkailla ja on täysin mahdollista, että hän tulee olemaan maalipörssissä sijalla 2.
Siihen on matkaa enää VAIN 157 maalia. Tuo määrä täyttyy ilman loukkaantumisia neljässä tai viidessä kaudessa... ja tämän jälkeen Ovechkinilla on vielä pelivuosia edessä.

Tämä on tosiaan mahdollista. Sitten hän olisi maalipörssissä sijalla kaksi, mikä olisi todella kova suoritus. Mutta ei hän edelleenkään olisi kaikkien aikojen paras maalintekijä vaan sijalla kaksi.

Minun kirjoissani paras maalintekijä on se, joka on tehnyt eniten maaleja. NHL-kaukaloissa se on tällä hetkellä Wayne Gretzky. Sen takia tämän ketjun otsikkoon on selkeää ja helppoa vastata "ei" niin kauan kuin Ovetshkin ei ole ohittanut Gretzkyä.

Jos hän Gretzkyn ohittaisi maaleissa vastaisin ketjun otsikon kysymykseen "kyllä".

Sillä ei ole merkitystä, miten pitkän uran Jagr on tehnyt, Ovetshkin saa ihan vapaasti pelata halutessaan "satavuotiaaksi" jos taidot, nopeus ja kunto riittävät. Jos ei riitä niin pitkälle kuin Jagrin kohdalla niin se on sitten Ovetshkinin asia.
 
Melko yksisilmäinen tapa katsoa asiaa. Mutta jokainen tyylillään.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Melko yksisilmäinen tapa katsoa asiaa. Mutta jokainen tyylillään.

Tämä on tasan juuri se tapa, jolla ketjun kysymyksenasetteluun voi vastata. Siinä ei kysytä nykypäivän parasta maalintekijää, ei tietyn aikakauden parasta maalintekijää, ei joukkueelleen arvokkainta maalintekijää - siinä kysytään kaikkien aikojen parasta, ja kaikkien eri aikakausien parhaan maalintekijän selvittämiseen ei ainakaan NHL-ympyröissä ole parempaa ja selkeämpää mittaustapaa kuin katsoa kenen nimi komeilee kaikkien aikojen maalintekopörssin kärjessä.

Toki jokainen voi fantasioida oman lempparipelaajansa olevan se paras kaikista ikinä, tai yrittää keinotekoisesti arvottaa jotain tiettyä aikakautta arvokkaammaksi aikakaudeksi tehdä maaleja kuin jotain toista aikakautta, mutta ne ovat sitten täysin subjektiivisia. Ainoa objektiivinen tapa mitata "kaikkien aikojen" parasta on katsoa se kaikkien aikojen parhaiden maalipörssi.

Ja vaikka miten todistelisi, että jokin tietty aikakausi (esim. Gretzkyn aikakausi) olisi jääkiekon osalta jotenkin arvottomampi kuin nykypäivän aikakausi, niin edelleen uraansa jatkava ja nykypäivän aikakauteen kuuluva Jagr on edelleen tehnyt pelkästään NHL:ssä 122 maalia enemmän, arvokisoista nyt puhumattakaan.

En mitenkään Ovetshkinin uraa tai maalivainua vähättele, mutta koko ketjun kysymyksenasettelu on yksisilmäinen jos mikä, koska siihen voi vastata myöntävästi vasta sillä hetkellä kun Ovetshkinin maalimäärä ylittää 894:n maalin rajan.
 
Nick Neim

Jäsen
Tämä on tasan juuri se tapa, jolla ketjun kysymyksenasetteluun voi vastata. Siinä ei kysytä nykypäivän parasta maalintekijää, ei tietyn aikakauden parasta maalintekijää, ei joukkueelleen arvokkainta maalintekijää - siinä kysytään kaikkien aikojen parasta, ja kaikkien eri aikakausien parhaan maalintekijän selvittämiseen ei ainakaan NHL-ympyröissä ole parempaa ja selkeämpää mittaustapaa kuin katsoa kenen nimi komeilee kaikkien aikojen maalintekopörssin kärjessä.
Eihän paras ole mikään synonyymi sanalle eniten. Jos etsitään parasta maalintekijää, niin totta kai esimerkiksi pahasti kesken jäänyt ura tai jopa vielä kokonaan kesken oleva ura siihen voi vaikuttaa, eikä kokonaismääriä tuijottamalla saa välttämättä oikeaa vastausta. Pätee niin maalintekoon kuin moneen muuhunkin asiaan.

Mielestäni paras esimerkki jonka tähän sinulle elokuvaihmisenä keksin, on se, että onko maailman katsotuin elokuva myös automaattisesti maailman paras elokuva? Jos et jaa tätä mielipidettä, niin miten se eroaa tästä sinun logiikastasi maalinteossa?
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mielestäni paras esimerkki jonka tähän sinulle elokuvaihmisenä keksin, on se, että onko maailman katsotuin elokuva myös automaattisesti maailman paras elokuva? Jos et jaa tätä mielipidettä, niin miten se eroaa tästä sinun logiikastasi maalinteossa?

Vähän huono vertauskuva. Maalintekijöitä verrataan tehtyjen maalimäärien perusteella, ei maalien esteettisen kauneuden, taiteellisten arvojen tai dramatiikan perusteella. Maailman parhaan elokuvan kysymys olisi verrattavissa maailman parhaan pelaajan kysymykseen. Siitä voi sitten olla montakin mieltä ja jokainen voi olla perustellusti oikeassa oman ehdokkaansa kanssa. Toiselle voi vaikuttaa esim. arvokisavoitot ja vaikka Punakoneen pelaajien taitotaso, toisille Stanley Cupit, toisille kokonaisvaltainen pitkä ura.

Pikemminkin kysymys pitäisi asettaa muotoon "onko maailman maailman katsotuin elokuva myös automaattisesti eniten dollareita kautta aikain tuottanut elokuva"? (Vastausta on tosin vaikeampi määrittää kuin jääkiekossa, jossa maali on maali, mutta elokuvien osalta on vaikea arvioida esim. tv-katselukertojen kerrannaistuottoja, lipputulojen inflaatiota ynnä muita.)

Sen verran tästä tietysti voi joustaa, että kun kerran puhutaan kaikkien aikojen parhaasta niin jonkinlainen inflaatiotarkistus voidaan huomioida, eli että 1920-luvun parasta maalintekijää voi olla vaikeampi määritellä kuin nykypäivän maalintekijöitä koska jääkiekko oli vajaat sata vuotta sitten sen verran alkutekijöissään oleva laji, että on vaikea verrata eri maiden ja sarjojen maalintekijöiden maalimääriä. Esimerkiksi 1920 kesä(!)olympialaisissa jääkiekossa Kanadaa edusti yksittäinen seura Winnibeg Falcons, ei varsinainen maajoukkue, joten on mahdotonta tietää minkätasoisia pelaajia olisi ollut tarjolla muissa seuroissa.

Mutta vaikka tämänkin huomioi ja keskittyy ns. modernin jääkiekon aikakauteen niin siinäkin vertailussa kaksi parasta NHL-maalintekijää modernina aikakautena ovat Gretzky ja Jagr.

Koko uran kattava maalimäärä on sikälikin lahjomaton mittari, että yksittäisten huonojen tai hyvien kausien vaikutukset eivät vaikuta niin paljon kuin muilla mittareilla (esim. lyhyen uran hirmuinen maalimäärä nostaisi maaleja per peli -lukeman korkeaksi). Kun pelit on pelattu ja maalit tehty niin se on sitten siinä. Esimerkiksi kaikkien aikojen paras suomalainen maalintekijä NHL-mittapuulla on Teemu Selänne. Selänne ei kuitenkaan ole kaikkien aikojen paras suomalainen NHL-hyökkääjä (Jari Kurri on).
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Eli nyt jos kaivettaisiin jostain Mongolian jääkiekkoliigasta 895 maalia tehnyt Petri Sössössös niin hän olisi kaikkien aikojen paras maalintekijä. Unohtamatta tietysti hänen otteluitaan Mongolian paidassa Turkmenistania ja Albaniaa ja Tuvalua vastaan joissa syntyi 167 maalia.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kyllä minullakin on vähän vaikeuksia pitää vaikkapa Rod Brind’Amouria parempana maalintekijä kuin Pavel Burea tai Sidney Crosbyä vaikka hänellä muutama maali enemmän tehtynä on. Sitä ei myöskään muuta se mahdollisuus että Crosby loukkaantuisi eikä pelaisi enää peliäkään.
 
Mattiops

Jäsen
Ehkä parempi vertaus olisi se, vertaako kukaan rahamääriä eri vuosikymmeniltä suoraan keskenään ottamatta huomioon inflaatiota.

2000 dollaria oli aika helvetin kova kuukausipalkka 50-luvulla...
 
teppana

Jäsen
Eli Ron Francis on parempi maalintekijä kuin Maurice Richard, Mark Messier on parempi kuin Mike Bossy, Dave Andreychuk on parempi kuin Bobby Hull, Jason Arnott on parempi maalintekijä kuin Paul Kariya. Ryan Smyth on parempi kuin Ted Lindsay. Mikä järki on edes yrittää päästellä tällaisia "analyysejä" julkisesti?
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

Pavel Bure ei ole kokonaismäärälogiikalla NHL:n ja maailman kaikkien aikojen viidenkymmenen parhaan maalintekijän joukossa, vaikka teki messevällä 702 otannalla NHL:ssä yli 0,6 maalia per runkosarjaottelu.

Täällä on muuten kaikkien aikojen eniten maaleja tehneiden tilasto, kun maalit on suhteutettu aikakauden keskimääriin. Tässä tilastossa Howe on tehnyt eniten, Jagr toiseksi eniten, ja AO ottaa kohta Gretzkyn kiinni: NHL & WHA Career Leaders and Records for Adjusted Goals | Hockey-Reference.com
 
HR'n adjusted goals ei ole sellaisenaan myöskään täysin toimiva, esimerkiksi lyhennetyt kaudet kuten 12-13 antavat "väärän" kokonaistuloksen. Sen mukaan Ovechkin teki siis 62 maalia 48 peliin tuolla kaudella. Myöskin esim. Bobby Hullin 65-66 kausi on epäilyttävän alhainen 58 maalilla.

Mutta yhtenä arviointityökaluna se toimii, kunhan vain tiedostaa ongelmat mitä siinä on.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Vielä vähän aikaa sitten prosentit taisivat olla karkeasti arvioituna luokkaa 40/60, mutta nyt jo 50,2% on sitä mieltä, että Ovetškin on kaikkien aikojen paras maalintekijä. Hauska sitten parin vuoden päästä taas nähdä, millaista muutosta on tapahtunut.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
HR'n adjusted goals ei ole sellaisenaan myöskään täysin toimiva, esimerkiksi lyhennetyt kaudet kuten 12-13 antavat "väärän" kokonaistuloksen. Sen mukaan Ovechkin teki siis 62 maalia 48 peliin tuolla kaudella. Myöskin esim. Bobby Hullin 65-66 kausi on epäilyttävän alhainen 58 maalilla.

Mutta yhtenä arviointityökaluna se toimii, kunhan vain tiedostaa ongelmat mitä siinä on.

Totta, perusidealtaan hyvä muttei aukoton. Brett Hull on ollut yksi aikakausia ja sijoituksia vertaavissa tilastoissa selkeästi vielä nouseva nimi.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Täällä on muuten kaikkien aikojen eniten maaleja tehneiden tilasto, kun maalit on suhteutettu aikakauden keskimääriin. Tässä tilastossa Howe on tehnyt eniten, Jagr toiseksi eniten, ja AO ottaa kohta Gretzkyn kiinni: NHL & WHA Career Leaders and Records for Adjusted Goals | Hockey-Reference.com
Tässä on hyvä huomioida, että kun kaikki tietävät sanomattakin että Howe teki 801 maalia, niin se pitää sisällään vaan NHL-maalit. WHA:ssa hän teki 174 maalia eli yhteensä 975. Howe olisi näin laskettuna tilaston ykkönen ilman mitään adjustmentia. Gretzky teki WHA:ssa 46 maalia eli 894 NHL-maalin kanssa yhteenlaskettu luku on 940.
 
Bobby Hull taitaa olla kolmantena 610 NHL + 303 WHA maalia.

En tosin tiedä miltä lukemat näyttäisi playoff+runkkis maalit yhteenlaskettuna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös