Omat fyysiset vahingot, tapaturmat ja läheltä piti -tilanteet

[Urheiluministeri]

Olen ollut aina varustettu melko korkealla itsesuojeluvaistolla. Kavereiden silmissä olin siis nössö, kavereiden vanhempien silmissä taas järjen ääni. Oli miten oli, tällä luonteenpiirtellä lienee osansa siinä että olen välttynyt suuremmilta fyysisiltä arjen vastoinkäymisiltä ja poklomeilta. Tuurintynkääkin on tässä mielessä ollut mukana.

Äkkiä ajateltuna tulee mieleen se tapaus alakouluvuosilta, kun vuoden 1997 jalkapallon Suomen Cupin finaalissa Haka päihitti jatkoajalla TPS:n. Tästä minulle epämieluisasta lopputuloksesta kimpaantuneena paiskasin kiinni ensin radion, ja sen jälkeen huoneeni oven. Harmittavasti sattui keskisormi olemaan karmin ja oven välissä pahaan aikaan, ja polille lähdettiin sormenpäätä näyttämään. Kynsi irtosi aikanaan, ja uusi kasvoi tilalle.

Toinen sormen telominen tapahtui ehkä vuosi edellisen jälkeen ollessani metsänistutustöissä. Tietäähän sen pöljempikin, että kosteassa savimaastossa pottiputken leukojen väliin jää tavaraa ihan tukkeeksi asti. Sitä putken päätä sitten käsillä ropeltamaan puhtaaksi, varmistamatta kuitenkaan, että leuat oli lukittu auki-asentoon. No pienen nyrkin kokoinen köntti savea tuli putken leuoista ulos, ja se pieni nyrkkikin ehti melkein kokonaan pois kiinni loksahtavien leukojen tieltä. Niin pienestä oli kiinni, että ainoastaan pikkurillin pää jäi leukojen väliin. Muutaman päivän perästä kynnen alla oli sen verran paljon pakkautunutta verta, että edellisestä tapauksesta oppineena kuumensin klemmarinpään ja porasin sillä kynteen reiän. Veri tuli pois, ja muutaman ajan perästä kynsikin niksahti irti uuden, entistä paremman tieltä.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Toinen sormen telominen tapahtui ehkä vuosi edellisen jälkeen ollessani metsänistutustöissä. Tietäähän sen pöljempikin, että kosteassa savimaastossa pottiputken leukojen väliin jää tavaraa ihan tukkeeksi asti. Sitä putken päätä sitten käsillä ropeltamaan puhtaaksi, varmistamatta kuitenkaan, että leuat oli lukittu auki-asentoon. No pienen nyrkin kokoinen köntti savea tuli putken leuoista ulos, ja se pieni nyrkkikin ehti melkein kokonaan pois kiinni loksahtavien leukojen tieltä. Niin pienestä oli kiinni, että ainoastaan pikkurillin pää jäi leukojen väliin. Muutaman päivän perästä kynnen alla oli sen verran paljon pakkautunutta verta, että edellisestä tapauksesta oppineena kuumensin klemmarinpään ja porasin sillä kynteen reiän. Veri tuli pois, ja muutaman ajan perästä kynsikin niksahti irti uuden, entistä paremman tieltä.

Tuttua toimintaa. Istutin suunnilleen 12-17-ikäisenä männyntaimia, pääasiassa kunnan omistamiin metsiin. Istutusputkeakin kokeilin, mutta se soveltui huonosti ruukkutaimille, jotka kasvatin itse kotona. Taimitarhalta tilatut ei-ruukutetut taimet oli helpompi tunkea putkeen, kun nuo pahviruukkutaimet istutti parhaiten kuokalla.

Saakeli, siinä sai tehdä rahansa eteen kyllä töitä, kun männyntaimet piti yhdelläkin palstalla raahata ajoittain soisen ja välillä kivikkoisen metsämaan läpi metsäautotien varrelta istutustyömaalle. Kartasta katsoen matkaa oli vajaa kilometri suuntaansa. Kun tuota matkaa ei oikein huvittanut tehdä kovin montaa kertaa päivässä, niin 90 taimen laatikoita raahattiin molemmissa käsissä betoniraudasta itse tehdyllä kantohäkkyrällä. Metsänhoitoyhdistykseltä lainaksi saatuun taimirinkkaan sai lisäksi max. kolme 90 taimen laatikkoa, jotka kulkivat työllä ja tuskalla selässä. Enimmillään junnuikäinen pystyi kantamaan siis viittä taimilaatikkoa. Raskas kuorma, koska taimien multapaakut olivat tietenkin kosteita, mutta eipä tarvinnut hakea jatkuvasti lisää taimia.

Vahinkojakin sattui. Ikinä en lyönyt kuokalla jalkaterääni, sellaistakin on kuulemma sattunut. Mutta kerran kompuroin itseni kunnolla johonkin juurakkoon. Tasapaino oli vähän huono, kun yhdessä kädessä oli kuokka ja toisessa lähes täysi taimilaatikko. Lensin naamapuoli edellä ryteikköön, jonka edessä oli metsäkoneen renkaan jättämä savinen painauma, täynnä vettä ja alinna savivelliä. Styroksinen taimilaatikko rysähti kahtia, oksanpätkä vetäisi poskeen kunnon verinaarmun, reidet ja vyötärö loiskahtivat siihen saviseen vesiläpeen, ja koiven alle jäänyt kuokka napsautti keskelle sääriluuta helvetin kipeän mustelman. Hyttyset aterioitsivat paljaalla alaselälläni. Elämän varsinaisia kohokohtia. Tuollainen kesätyössä hankittu kokemus muuten lisää kummasti opiskelumotivaatiota!

 

[Runtulin]

Ei liity minuun mitenkään, mutta täytyy sanoa että teki pahaa katsella vain kuvia (linkki: IS)

Läheltä pitää.

 

[Jäävuorineuvos]

Neuvos tykkää ukkosesta ja mielellään seuraa myrskyn kehittymistä.

Kerran mökillä Turun saaristossa kiipesin korkealle kalliolle mökin takana ja istahdin sinne suht ylös. Oli lähestymässä kunnon ukkonen. Jyrinät alkoivat olla aika messevät ja salamointi jo näkyvää kunnes.......

Pilven reunasta löi salama aika lähelle niin että kalliolla ollut kivi, jolla istuin tärähti aika hyvin.

Lähdin siinä vaiheessa tupaan. Lisäksi olin mökillä yksin.

 

[moby]

Juuri eilen tuli päähän denttiä. Olin tyhjentämässä tiskikonetta ja koneen yläpuolella oli astiakaappi ovi auki. Iskin sitten pään oven kulmaan sen verran kovaa, että verta tuli kuin härän kurkusta. Onneksi tuo haava meni umpeen nopeasti, kun suihkuttelin siihen kylmää vettä. Itseasiassa paljon nopeammin kuin muutama viikko sitten kun viilsin veitsellä sormeen. Sormen haava umpeutui vasta parin tunnin kuluttua vs. pään haava about 15 minuutissa.

Vessa tosin oli kuin teurastamo ja keittiön lattiakin kuin kirvesmurhan jäljiltä.

 

[Urheiluministeri]

Tuttua toimintaa. Istutin suunnilleen 12-17-ikäisenä männyntaimia, pääasiassa kunnan omistamiin metsiin. Istutusputkeakin kokeilin, mutta se soveltui huonosti ruukkutaimille, jotka kasvatin itse kotona. Taimitarhalta tilatut ei-ruukutetut taimet oli helpompi tunkea putkeen, kun nuo pahviruukkutaimet istutti parhaiten kuokalla.

Saakeli, siinä sai tehdä rahansa eteen kyllä töitä, kun männyntaimet piti yhdelläkin palstalla raahata ajoittain soisen ja välillä kivikkoisen metsämaan läpi metsäautotien varrelta istutustyömaalle.

Näinhän se on, pottitaimet oli näppärä paukutella maahan putkella. Kuokkahommista ei minulla ole kokemusta, 90-luvulla pohjois-suomessa taidettiin ainakin männyt paukutella maahan enimmäkseen pottitaimina.

Näppärää, paitsi jos sattui sellainen äestysala niin kuin kerran "yhistyksen hommissa" minulle ja kaverilleni osoitettiin. Siinä mielessä oli ihan otollinen paikka, että annonlaitaan pääsi autolla ja me poikoset tietenkin polkupyörällä. Mutta siihen se hauskuus loppuikin. Istutusta kaipaavalla vaaranlaella oli peruskallio melkolailla pinnassa, eikä millään tahtonut löytyä parin metrin välein sopivaa kuntanpalasta johon taimen olisi polkaissut. Siinä viikon aikana taisi muutamakin ruma sana päästä kun täräytti rautaisella putkella maapalloon niin että kipinät sinkosivat. Tai sitten jos putken kärki löysikin sopivan välmän ja upposi maahan, eivät leuat mahtuneet aukeamaan kokonaan ja putkea nostaessa taimi tarttui neulasistaan leukojen väliin ja nousi maasta putken mukana, parhaassa tapauksessa vieläpä juuret paljaina.

Kolmas mukavalta tuntuva vastoinkäymistyyppi oli tietenkin se, että pehmeän otolliselta tuntuvassa paikassa olikin lähinnä varpujen juuria. Vaikka taimi tällöin ehkä jäikin maahan, ei sitä tietenkään saanut kiinteän maa-aineksen vähyydestä johtuen tiivistettyä siihen kohtaan riittävien kasvuolosuhteiden edellyttämällä tavalla. Kun putken nosti tämmöisessä tilanteessa maasta ylös. saattoi taimi kellahtaa kyljelleen tai hojeltua juurien väliin niin kuin poro suonsilmään. Latva vain pilkotti, eikä metsänhoitoyhdistys tietenkään sellaista voinut asiakasomistajan tahtona hyväksyä.

Elämän varsinaisia kohokohtia. Tuollainen kesätyössä hankittu kokemus muuten lisää kummasti opiskelumotivaatiota!

Kyllä. Jostakin syystä en itsekään lähtenyt isäni jalanjäljissä harjoittamaan metsurin ammattia vaan . Loma-aikoina toki on toki mukava ryskää rantteella tai raivuuhommissa.

Mutta nämä lähinnä henkisiä vammoja. Fyysiseltä puolelta on vielä pakko mainita, että olen monesti harkinnut oikean jalan pikkuvarpaan korvaamista proteesilla. Se on melkein viikottain, kun potkaisen tuon tietyn varpaan kipeästi esimerkiksi tuolin tai pöydän jalkaan. Se sattuu, ja sääliksi käy.

Olin tyhjentämässä tiskikonetta ja koneen yläpuolella oli astiakaappi ovi auki. Iskin sitten pään oven kulmaan sen verran kovaa, että verta tuli kuin härän kurkusta.

Tätäkin tapahtuu melko usein. Koskaan ei ole vielä mennyt verellä roiskimiseksi, mutta kipeäähän se tekee ja silmissä mustenee.

Niin, ja kerran lapsuudessa sattui sekin, että istuin koulupöydän ääressä työtuolilla. Taaksepäin nojatessa tuolin runko murtui ja istuinosa irtosi "tolpasta". Siinä hötäkässä tipahdin tietysti itsekin tuolilta, ja tietäähän sen, suoraan persuksilleni tuon törröttävän tolpan päälle. Häntäluu oli todella kipeä muutaman päivän ja arka vielä pidempään. Ei ollut asiaa seuraavan päivän liikuntatunnilla suunnistusharjoituksiin.

 

[MikGo]

Lapsena sain kaksi kertaa leuan auki ja vieläkin siinä arpi on. Ensimmäinen kerta oli kun kohellettiin potkukelkoilla kaverin kans. Hän törmäsi minuun niin, että löin leukani potkukelkan istuinosan selkänojan poikkipuuhun, joka sen voimasta meni poikki. Verta tuli ja paljon. Toinen kerta oli kun yritin potkia saappalla polkupyörän etulokasuojaa vauhdissa suoraksi. Noh kaikkiahan tietää kuinka siinä käy ja saapas pinnojen väliin ja lensin kovasta vauhdista leuka edellä asvalttiin.

Lätkässä mennyt solisluu poikki, oikean käden kämmenluu murtunut ja kertaalleen polvesta sivuside revennyt. Pari aivotärähdystäkin tullut, mutta onneksi näin vanhenmiten oppinut pitämään pään ylhäällä.

Pahin tapahtuma oli, jossa oli hengenlähtö lähellä tapahtui kanoottireisulla kavereitten kanssa. Kaverini oli hieman valmiiksi jo maistissa ja rupesi pelleilemään sitten kanootissa. Paikka jossa meloimme oli suhkoht kovaa virtaava joki. Joen yli oli kaatunut puun ja sen yhdestä kohtaa pääsi ylitse, jossa ei oksat tulleet tielle. Noh kuitenkin saimme kanootin poikittain ennen tätä puuta ja joen virtaus sitten keikautti kanootin ympäri. Itse sain kanootista kiinni, mutta kaveri jäi sitten osaksi kanootin alle ja osaksi puun oksistoon kiinni niin ettei päässyt pinnan alta ylös. Kanoottia yritin työntää liikkelle, mutta sekin oli tarttunut puuhun. Lopuksi sain sen liikkeelle ja samalla myös kaveri sitten pulpahti pintaan. Molemmilla oli tottakai pelastusliivit, mutta ilmeisesti kaikkien sattumien summien kautta liivit eivät nostaneet kaveria heti pinnalle. Oli aika jäätäävä katsella kaveria sinne pinnan alle kun yritti päästä kaiken tavoin sieltä joen pohjalta ylös. En tiedä kauanko kaveri siellä pinnan alla oli, mutta pitkältä aika tuntui. Sen verta pelästyttiin kaikki tapahtumaa, että tätä jokavuotista kanoottireissua ei ole enää tehty.

 

[Red Label]

- 7-vuotiaana kirkkistä leikkiessä olin piiloutunut puun alle. Puusta oli juuri leikattu osa oksista pois. Noh, lähdin sitten juoksemaan ja tunsin vihlovaa kipua vasemmassa korvassa. Oksantynkä oli ollut juuri korvan sisällä, mutten huomannut sitä, ja lähtiessäni juoksemaan korva repesi kahtia.

Juoksin sitten himaan ja huusin että minusta tulee kuuro! Pyyhe pään ympärille ja taksilla sairaalaan tikattavaksi, 12 tikkiä sain muistaakseni.

- 9-vuotiaana olin lähdössä VPK-leirille, ja yhden frendin faija oli tuomassa skidiään perheen koira mukanaan. Suloinen suomenpystykorvan ja huskyn risteytys.

Menin polvilleni ja halasin koiraa. Koirahan ei tästä pitänyt, vaan puri ensin palan samasta saatanan korvasta irti, jonka jälkeen siirtyi ranteeni kimppuun. Onneksi oli paksu takki ja huppari päällä, koska niistä huolimatta oikean ranteen valtimon kohdalla on edelleen arpi. Oli hilkulla ettei mennyt läpi.

Tällä kertaa tuli 17 tikkiä, ja tästä lähtien korvasta on puuttunut nipukka.

- Viime vuoden tammikuussa liukastuin pääkallokeleillä, ja kaaduin koko 95-kiloisen ruhoni painolla suoraan nilkkani päälle. Vieläkään en ymmärrä miten voin liukastua niin, että nilkka jää perseen alle ja istahdan häntäluu edellä sen päälle. Nilkka murtui, häntäluu onneksi ei.

Osittain tästä kipsistä (ja geeneistä) johtuen minulla todettiin tänä vuonna laskimoperäinen säärihaava. Taas kuukauden saikku, ja tukisukat loppuiäksi. Tosin tämä ei ole tapaturma, joten ei siitä sen enempää.

Joskus ala-asteella murtui myös varvas, mutta se parani nopeasti.

Että sellaista!

P.S. Joskus ala-asteikäisenä heitin teräksisen petankkikuulan ilmaan, pitihän nuoren kundin katsoa kuinka korkealle sen oikein saa heitettyä. En vain tajunnut väistää kun se tuli alas, ja osui keskelle kuuppaa. Näin jälkikäteen ajateltuna on suoranainen ihme, ettei mitään sen suurempaa sattunut. Pää oli toki kipeä muutaman päivän.