Mainos

Omat fyysiset vahingot, tapaturmat ja läheltä piti -tilanteet

  • 8 485
  • 57

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Perinteinen avausrepliikki: ihan tällaista ketjua en muista Jatkoajan keskustelupalstalla vielä kohdanneeni. Jos riittävän samankaltainen aihe on jo alustettu aiemmin, niin nämä lätinät voi toki yhdistää aiempien keskustelujen jatkeeksi.
Itsensä telomisen jalo taito.

Muistaakseni erittäin viihdyttävä ketju. Ja muistaakseni olen telomiseni tuonne ikuistanut, joten ei tällä kertaa tämän enempää.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
7-vuotiaana ajelin mökillä mönkijällä. Eihän tuo kulkenut kuin 45 km/h ja todella pienestä mönkijästä oli kyse, mutta tottakai pikkupojasta tuollainenkin vauhti tuntui hienolta. Noh, painoin sitten mutkaan kaasupohjassa ja mönkijä lähti lapasesta. Typeränä pidin kiinni ohjaustangosta ja jäin kaatuessani mönkijän alle siten, että pääni (tai kypäräni) oli nurmikon ja ohjaustangon välissä. Mummini oli lähellä katsomassa ajamistani ja kun näki kaatumisen, hän juoksi mönkijän luokse, otti tulikuumasta moottorista kiinni ja veti mönkijän päältäni pois. Mummille molempiin käsiin palovammat ja minulle yksi iso mustelma reiteen. Onneksi oli kypärä päässä, sillä visiiri oli puristuksessa hajonnut käyttökelvottomaksi. Varmaan henki olisi mennyt, jos jostain syystä ei olisi ollut.

Armeijassa olin taisteluharjoituksessa joskus keskitalvella. Ryhmälläni oli jokin siirtymä asfalttia pitkin, joka piti edetä mahdollisimman nopeasti. Tie oli hyvin liukas, sillä edellisenä iltana oli satanut pientä tihkusadetta, joka oli sitten jäätynyt yön aikana. Juoksin siis tätä jäistä tietä pitkin taisteluvarustuksessa ja liukastuin suoraan eteenpäin. Rynnäkkökiväärin metallinen tuki osui kaatuessa kasvoihini, mutta onneksi vain poskeeni. Pari senttiä vasemmalle, olisi osunut hampaisiin, saman verran alaspäin, niin leukaani ja ylöspäin, niin silmääni. Tuloksena vain pieni mustelma.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Itsensä telomisen jalo taito.

Muistaakseni erittäin viihdyttävä ketju. Ja muistaakseni olen telomiseni tuonne ikuistanut, joten ei tällä kertaa tämän enempää.
Aika päällekkäin nämä menevät. Ja kas vain, minä olen käynyt kirjoittamassa ketjuun toistaiseksi viimeisen postauksen, vajaat viisi vuotta sitten. Vähän kyllä ounastelin, että jotain vastaavaa on ehkä ollut.

Sillä lailla ketjuissa on pientä eroakin, että tässä tänään avatussa ketjussa saavat olla mukana ns. avoimen sarjan vammat, eli urheilut, tappelut ja niin edelleen, sekä nuo läheltä piti -tilanteet. No, yhdistäkööt modet tai pitäkööt erillään. Pääasia että tarinaa syntyy.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Junnuna tuli harrastettua niinkin hölmöä lajia kuin hiihtosuunnistusta ja siinähän sattui ja tapahtui aina välillä. Varsinkin sattui. Yksi kivulias muisto on kuitenkin yli muiden. Oli jotkut kisat Lammin Evolla, ja rastilta (mäen päällä) lähtiessäni totesin, että valmiiksi ajettu latu-ura kiertää aika kaukaa, joten oikaisenpa tuosta umpihankea suoraan alamäkeen mäen alla kartan mukaan menevälle metsätielle. Keli oli sen verran luistava, että vauhti jyrkässä alamäessä kiihtyikin mukavasti, mutta kun metsäautotie paljastui puiden takaa niin huomasinkin että siinähän on kahden metrin oja ennen tietä. Koska aikaa oli noin sekunti reagoida asiaan niin yritin viime hetkellä ponnistaa kuin mäkihyppääjä ojan yli. Valitettavasti hyppy jäi noin puoli metriä vajaaksi, suksen kärjet osuivat ojan vastareunaan ja laskeutuminen tapahtui tyylikkäästi suorin vartaloin vatsalle kovalle tielle. Siinä ihan hetken aikaa keräilin itseäni ja jotenkin käsittämättömästi selvisin lähes pelkillä henkisillä vammoilla. Tosin alumiininen karttateline, joka jäi laskeutuessa tien ja kylkiluideni väliin, oli aivan pillun päreinä. Hengittäminen sattui aika monta päivää, mutta mitään ei kumma kyllä murtunut.
 

Makinpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Japani
Aika vähän on tapaturmia omalle kohdalle sattunut jos vertaa veljeeni, jolle aina sattuu ja tapahtuu.

Joskus pienenä oltiin veljen ja äidin kanssa uimahallissa. Uintien jälkeen meillä oli mukana vähän eväitä, joita sitten syötiin pukuhuoneessa. Veljeni pudotti jotakin pukuhuoneen lattialle ja minä ajattelin vikkelänä napata sen omaan suuhun. Äitini ei pitäny ideasta että likaiselta lattialta otettua ruokaa laitetaan suuhun ja niinpä hän yritti estää minua. Ajettelin että nappaan palasen lattialta ja syön sen nopeasti, hyvä idea muuten, mutta kun nappasin palan pöydän alta löin pääni samalla terävään pyödän kulmaan. Sairaalareissuhan siitä tuli ja tikkejä, vieläkin näkyy ohimossa arpi tuosta sähellyksestä.

Yläaste ikäisenä olin mummon mökillä, kun muistin että en ole pitkään aikaan pilkkonut kirveellä puita. Ei muuta kun tuumasta toimeen ja heti ensimmäinen lyönti kirveellä suoraan iso varpaaseen. Onneksi lyönti oli sellainen kevyempi "harjoitus" lyönti, joten tilanteesta selvittiin aika pienillä vaurioilla. Tikkejä toki tuli ja kynsi irtosi. Uimaankaan ei saanut myöskään hetkeen mennä.

Viime kesänä itselle ensimmäinen kisa kartanlukijana ja kuljettajalle myös eka kisa vasta valmistuneella autolla. Kokemattomuus ja liika into on huono yhdistelmä "pimeeseen" ralliin. Päästiin 3 kilometriä ekaa pätkää kunnes kuljettaja missasi jarrupaikan ja ajauduttiin irtosoralle, siitä sitten noin 120 mun puolen kylki edellä penkkaan ja auto nurin. Niskat muutamaksi päiväksi aivan jumiin, ei kääntynyt pää mihinkään. Kaiken kukkuraksi autosta ulos kömpiessä kuljettaja läväytti oven kiinni kun mun sormet oli vielä oven välissä :D Onneksi siellä välissä oli vaan sormen päät, joten vältyttiin murtumilta.

Ralleissa on myös katsojana ollut omat tilanteet. Muutama vuosi sitten olin katsomassa rallia Heinolassa, meitä oli ehkä reilut 20 ihmistä ulkomutkan puolella katsomassa kun eräs kilpailija pari tuli paikkaan ihan miljoona liikaa lasissa. Edessäni seisonut kuvaaja jäi auton alle ja itse onnistuin syöksymään alta pois, auton hipoessa kantapäitäni. Kaikki tavarani jäivät auton alle ja vieläkin retkijakkarassani näkyy Escortin punaista maalia... Kuvaaja selvisi tilanteesta ihme kyllä vain ruhjeilla ja rikkoutuneella polvella. Vaikka ulkomutka ei lähtökohtaisesti ole turvallisin paikka katsoa rallia, olimme kuitenkin todella kaukana tiestä, mutta Escortin älytön vauhti ja märkä heinikko tarkoittivat sitä että auto tuli kuin ohjus meitä kohti. Säikähdyksellä kuitenkin selvisin. Muitakin likitilanteita on rallia katsoessa ollut, mutta toistaiseksi en ole autoa vielä syliini saanut.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Tosi pienillä on itsekin selvitty. Ensimmäinen kunnon vamma tuli noin 5-vuotiaana kun istuin vessassamme olevan tason päällä harjaamassa hampaita. Putosin siitä sitten ja löin naamani wc-pöntön reunaan. Hampaat säilyivät ehjinä, mutta muuten taisi naama olla aika rajun näköinen.

Joskus ala-asteen alkupuolella kun sanaharkka äityi melkoiseksi tappeluksi ja eräs jannu heitti reilu nyrkin kokoisella kivellä takaraivoon. Hataria muistikuvia on siitä sen verran, että kädellä kokeilin paikkaa johon se osui. Käsi oli ihan punaisena verestä. Sen jälkeisistä tapahtumista ei oikein muista.

Samanikäisenä joskus temppuiltiin jollain nuotiopaikalla, ympäröivät puu"penkit" olivat liukkaita, siitä nurin ja otsa siihen penkin reunaan. Pikku päänsäryllä ja auenneella otsalla siitä selvittiin.

Ala-asteella pelattiin liikuntatunnilla lätkää, eräs kaveri sai sitten oikein kuningasajatuksen ja veti tyylipuhtaalla liukkarilla jalat alta. Vasen polvi kolahti jäähän rusahduksen saattelemana.

Ylä-asteella samassa lajissa, ei liikuntatunnilla tosin, sama polvi vääntyi sen verran pahasti, että jääkiekkoilu jäi siihen. Vituttanut kyllä myöhemmin, kun polvi tuli täysin kuntoon, mutta tapahtui huonoimpaan mahdollisimpaan aikaan tuo kun yläasteikäisenä niitä muitakin intressejä oli vähän liikaa. Ja pesääkään en siltä tytöltä ikinä saanut.

Salibandya pelasin neljä vuotta ja jotenkin käsittämättömästi selvisin siitä lajista ilman mitään vammoja nenämurtumaa lukuunottamatta.

Nivelsiteet hajotin oikeasta nilkasta viime keväänä koripalloa pelaillessa.

Nuo varmaan ne pahimmat. Viimeisin ärsyttävä "vamma" tuli noin kuukausi takaperin beachfutisturnauksessa kun yli-innokkaat liukutaklaukset repivät koko vasemman jalan käytännössä verille. Polvesta nilkkaan saakka oli pieniä tai vähän isompia vertavaluvia naarmuja ja haavoja. Ei sinänsä vakavaa, mutta helvetin ärsyttävää kun jalkaa ei pystynyt vääntelemään mihinkään asentoihin kun aina joku niistä haavoista sattui. Shortseja käyttäessä sai aina ihan mielenkiintoisia katseita kun haavoihin tuli rupea päälle. Tulipa samassa turnauksessa vastaanotettua myös yksi lyönti naamaan, mutta ei se osunut kunnolla eikä siitä mitään isompia jälkiäkään jäänyt. Taisi olla ihan ansaittu lyönti kyllä, tuli melko hävyttömällä pulkalla vedettyä nilkoille siinä.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei mulle oikein ole sattunut mitään. Penskana kyllä hypittiin ja kiipeiltiin ja temppuiltiin tosi paljon, mutta ei siinä iässä helposti loukkaannu. Futiskin oli aika turvallinen laji junnuille. Jotkut muut pojat kyllä puhui venähdyksistä, revähdyksistä ja nyrjäytyksistä vai mitä ne on. Vieläkään en ole jaksanut opetella mitä noi tarkoittaa.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla leikittiin kukkulan kuningasta ja kerran kaaduin polvilleni lumikasaan, jolloin lasinsiru raapaisi palasen ihoa irti. Opettaja vei terveyskeskukseen, mutta sieltä palasin takaisin kouluun joten ei mitään vakavaa.

Päälle parikymppisenä sitten kerran sammuin ulko-oven eteen ja herätessä siitä jääkylmästä betonista huomasin toisessa korvanlehdessä mustan kohdan vai oliko se sininen. No peilin edessä leikkasin saksilla sen palasin irti ja menin nukkumaan. Vieläkin näkyy toi kolo tossa. Ja kerran yks hammas taisi vähän heilua vai oliko se vaan kipeä, mutta kännissä vetäsin sen pihdeillä irti, mutta noitahan sattuu. Saatoin jopa ton takia vetää kännit kun siinä iässä en suostunut terveyskeskuksiin enkä hammaslääkäreihin.

Vähän asiasta toiseen, mutta just pari viikkoa sitten yhden ryyppyillan jälkeen löysin itsestäni mustelman varmaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Joillakin muijillahan tuntuu koko ajan olevan musta läntti jossain, eikä kyse varmaan ole että mies hakkaa tai muutakaan vastaavaa. Joillekin vaan tulee herkemmin.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
-Noin 5-vuotiaana keikuin mutsin työpaikalla keinuhevosella suhteellisen railakkaasti, ja lopulta kaaduin eteenpäin lyöden leukani lattiaan. Verta tuli aika runsaasti, mutta toimenpiteestä selvittiin liimaamalla. Arpi tuosta jäi, joskin näkymätön sellainen ja tuntuukin vaan juuri oikeasta kohtaa sivellessä.

-Ehkä vuotta myöhemmin fillaroin shortseissa ja ilman paitaa. Käännyin liian jyrkästi ja aivan liian kovassa vauhdissa, pito petti alta ja liu'uin useamman metriä hiekkaisella asfaltilla. Käsivarsi, kylki ja koko toinen jalka helvetinmoisella vereslihalla ja asfaltti-ihottumilla. Varmaan edelleen kivuliain sattumus.

-Noin 10-vuotiaana kohensin tulta avotuligrillissä. Nostin hetkeksi ritilän pois liekin päältä toimenpidettä varten, mutta laittaessani tuota takaisin kävi joku täydellinen "aivot, mitä vittua"-hetki ja otin tuosta vielä lähes hehkuvan kuumasta ritilästä suoraan paljaalla kädellä kiinni. Ei edes oikein refleksit pelanneet ja muistan pitäneeni tuosta kiinni varmaan pari sekuntia, lopputuloksena lähes koko kämmenen peittävät vesikellot. Sattui myös aivan vitusti, varsinkin kun nuo alkoivat puhkeilemaan.

-Yläasteen alkupuolella futista pelatessa murtui varvas pariinkin otteeseen, lisäksi kerran 18-vuotissynttäreinä kun päätin hypätä kännissä turhan korkealta ja tulin ihan helvetin huonosti alas. Pieniä murtumia onneksi ja parin-kolmen viikon keppikävelyllä on aina selvitty.

-Ehkä 15-kesäisenä olin Serenassa laskettelemassa. Syöksylaskuahan noissa ei ikinä saisi harrastaa, mutta harrastin aina silti ja kerran meinasi käydä hyvin köpelösti. Rinteen alaosassa oli melko kookas hyppyri, jonka vierestä olin syöksymässä kun suksi iski kiinni railoon jäisessä mäessä ja ajauduin älyttömällä vauhdilla suoraan tuohon hyppyriin. Ilmaa tuohon hyppyyn tuli ihan helvetisti, ja ilmassa oli aikaa miettiä sen verran, että tiesin että tuota en pysy pystyssä mitenkään ja parempi vaan kaatua hallitusti alas tullessa. Jotenkin tuossa onnistuinkin, mutta ympärille kerääntyi heti huolestunutta porukkaa ja joku oli soittamassa ambulanssiakin. Selvisin kuitenkin kuin ihmeen kaupalla säikähdyksellä ja pienillä ruhjeilla, kuulemma oli näyttänyt todella pahalta tuo tilanne.

-Intissä palailtiin iltavapailta kohti Vekaranjärveä jonkin verran myöhässä ja toki tuota korjailtiin melkoisella ylinopeudella. Alla oli joku ikivanha rämä, jossa oli alla joko kesärenkaat tai aivan puhki ajetut talvirenkaat, ja perä heitti joka mutkassa noita metsäteitä paahtaessa. Yhdessä mutkassa sitten kuskilta lähti hallinta täysin ja päädyttiin melkoisella rytinällä ojaan. Itse istuin ikkunapaikalla takana, ja oli ehkä kahdesta metristä kiinni että juuri tuon puoleinen ovi olisi pamahtanut suoraan puuta päin. Kaikki selvittiin kuitenkin säikähdyksellä.

-Viimeisin haveri kävi kolme päivää sitten futistreeneissä, jossa maalissa pelatessa heittäydyin hyökkäävän pelaajan jalkoihin liimaamaan palloa. Polvesta päähän, musta silmä, 4 tikkiä otsaan ja pari päivää vittumaisia särkyjä niskan ja pään alueella sekä satunnaista pahoinvointia. Tässä vaiheessa toki lähinnä vituttaa tuo musta silmä, kun ulkona käyskennellessä jengi tietysti olettaa että olen saanut turpaan. Näkisitte sen toisen jätkän. Nih.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Olen aika hyvin välttynyt onnettomuuksilta, joissa olisi syntynyt muita kuin aineellisia vaurioita.
Kivuliaimpia ovat olleet tapaus lapsena, kun sain polkupyörän tavaratelineellä istuessani tungettua jalkani pyörän pinnojen väliin, jyrkähkössä alamäessä. Aika sohjoksi meni jalka päällisin puolin, mutta ei murtumia.
Keran oli tarkoitus hyppiä katolta lumikasaan n. kolmen metrin korkeudelta. Paitsi että lumi olikin niin höttöä, että alastulo tasajalkaa jäiselle maalle aiheutti parin viikon ontumisen molemmilla jaloilla.
Teini-ikäisenä löin puita pilkkoessa itseäni kirveellä jalkaan aika huolella. Helvetisti verta, ja lääkäri piti hulluna, kun ajoin mopolla terveyskeskukseen paikattavaksi haavan alettua parin päivän päästä tulehtua.
Muutama vuosi sitten astuin kotona pimeässä tyhjään, kun rappuset yläkerrasta alakertaan alkoivatkin aikaisemmin kuin muistin...
Tulin raput alakertaan asti pää edellä selälläni maaten. Ihme litinää ja rusahtelua tuntui sisuksissani kun pääsin varovasti konttaamaan sohvalle. Ei taaskaan murtumia, ainoastaan 3-4 päivää lähes liikuntakyvyttömänä, mutta osteopaatti arveli myöhemmin selkää tutkiessaan (jos oikein ymmärsin hollantilaisen puhumaa ruotsia), että joku lihas oli osittain irronnut rustosta, ja siitä oudot tuntemukset.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaikennäköistä on sattunut muun muassa joskus 11-12-vuotiaana oltiin kaverin kanssa rakennettu mäkiautot ja niihin viritelty mitä ihmeellisimpiä etu- ja takasiipiä. Kerran sitten tälläiseen vehkeeseen lisättiin yksi rengaspari lisää, jolloin siitä tuli kuusipyöräinen. Ei siinä muuta kuin kokeilemaan mäkeen. Muuten meni hyvin mutta mäen alla, kun ohjattavuus oli "hieman" heikkoa, niin suoraan ojaan ja siitä mukava ilmalento suoraan kivikkoon. Kuin ihmeen kaupalla mitään isompaa ei sattunut. Peukalo vääntyi, jotenkin kummallisesti ja oli viikon päivät lähes kosketusarka. Myös rintaan ja käsiin tuli isot mustelmat. Tämä oli tietysti kesäaikaan hankalaa, kun vanhemmille ei kyseisestä tapaturmasta uskaltanut kertoa, niin tilannetta joutui peitteleään aika huolella.

Kerran koulun liikuntatunnilla pelattiin muistaakseni polttopalloa. Olisinko joku 8-9-vuotias ollut tuolloin. Juoksin sitten pallon perään ja jotenkin omituisesti kaaduin polvilleni ja liuin pää edellä kiviseinään. No armoton kuhmuhan päähän tuli ja opettaja syystäkin otti sivuun. Ja juuri, kun olin maininnut, että olo on ihan hyvä, niin pyörryin. Koulun terveyshoitajan kautta sitten arvauskeskukseen ja eihän siellä mitään mulle tehty. Totesi vain, että vähän pää tärähtänyt, että jos nyt taju lähtee uudestaan on syytä hakeutua sairaalahoitoon. No ei siitä mitään sitten seurannut muuta kuin iso kuhmu päässä ja hieman kyseenalaista mainetta koulussa.

Talviaikaan sattui myös todella paljon kaikennäköistä, niin en niitä nyt jaksa kaikkia tällä kertaa kirjoittaa, mutta otetaan yksi kivulias kokemus tähän vielä. Oltiin laskemassa minareilla eli minisuksilla yhdeltä kalliolta metsän keskellä mäkeä. Samasta paikasta laskettin kesäisin pyörällä, mutta se on taas eri tarina se. Mutta tuo oli semmoinen hivenen pudien välissä mutkitteleva mäki, jonne loppuun oltiin tehty tietysti iso hyppyri. Alkupäässä lähdetään kallion päältä, josta noin metrin pudotus tälle laskureitille. No ei muuta kuin sukset jalkaan ja starttia kohden. Meikäläinen ponnistaa liikkeelle ja ennen kuin edes tajuan tumahdan mitä ihmeellisimmin maahan toisen jalan taittuessa alle ja lensin päistikkää viereisiä puita päin. No sattui pirusti jalkaan, sekä ympäri koko kroppaa ja vekkejä siellä täällä. Tämänhän ei nyt missään nimessä voi antaa haitata ettei aivan luuseriksi kuviteltaisi, joten eteenpäin, vaikka sisäinen järjen ääni yrittääkin vastaan sanoa. Eihän siinä kerinnyt kuin toiseen mutkaan laskemaan, kun tämä kipeä jalka jäi sisäpuolella ja taas lähti alta. Tällä kertaa jalat edellä puita päin ja nyt jokin oksa raapaisi myös poskeen isomman puoleisen naarmun. Tässä vaiheessa sitten soi jo hälytyskellot kavereillakin, että tämän kaverin ei kannata enää laskea mäkeä. Tulivat porukassa taluttaan meikäläisen mäen juurelle, jossa sitten haavojani koitin parannella. Ei muuten puhettakaan, että olisi kotiin lähdetty. Järkeväähän se olisi ollut, sillä kun kotiin pääsin passitti äiti sitten lääkäriin, kun näytin kovin kipeältä. No Nilkkahan siellä oli nyrjähtänyt ja vähän tikkejä sinne tänne.

Kaiken näköistä tosiaan skidinä sattunut ja vielä olisi vaikka kuinka monta tarinaa kerrottavana, mutta jääköön johonkin toiseen kertaan. Se täytyy kyllä todeta, että vaikka aika tapaturma-altis olinkin, niin suurin osa näistä olisi ollut vältettävissä ihan pienellä maalaisjärjen käytöllä. Mutta toisaalta, eipä olisi lapsuus ollut läheskään niin kivaa kuin se silloin oli jos kaikesta olisi mamoillut pois.
 

godspeed

Jäsen
Ala-asteella:

1) Horjahdin luistellessa ja törmäsin kaukalon laitaan, jonka jälkeen kaaduin leuka edellä jäähän. Muutama tikki leukaperiin.
2) Vapaa-ajalla leikittiin pistettä tms, ja kun oli pimeää, niin kompastuin talon vierustalla olevaan vertikaalisesti minusta nähden olleeseen pyörätelineeseen niin että laskeuduin silmäkulma edellä sellaiseen kaareen. Muutama tikki myös
3) Luistelin maalittomassa kaukalossa jossa oli populaa aikalailla sekoilemassa. Osa oli tullut lämmimään (kyllä, lämmi se olla pitää!) ja niinhän joku sitten latasi limpun suoraan päälakeen. Muutama tikki jälleen. Ampuja oli veljen entinen kaveri, joten kun veli kuuli kuka se oli, niin se kävi kaukalossa vetämässä sitä lanttuun. Näin kuulin koulussa tapahtuman jälkeen.

Siinä ne tapaturmat tai suurimmat vammat oikeastaan olikin, sillä ehkä "viisastuin" jossain määrin kun tarpeeksi hakattiin päätä seinään. On jopa ihme, ettei koskaan ole murtunut mitään, vaikka kaikenlaisia kolauksia on sattunutkin.

Bonuksena loppuun monista hengenlähtokeisseistä se mahdollisesti tapaturmainen, kun vedin "kiihdytyskaistalta" rekan eteen. Luulin sitä siis epähuomiossa kiihdytyskaistaksi, vaikka sen liittymän, todennäköisesti kolmiolla merkatun, loppuun olisi pitänyt pysähtyä ja katsoa tuleeko kaksikaistaista motaria pitkin ketään. Rekka onnistui väistämään toiselle kaistalle, joskin taisi tulla niin nopeasti sillekin ettei ehtinyt edes tuutata. Tajusin tilanteen vasta kun rekka oli jo mennyt ohi vierestä ja matelin pientareella pöllämystyneenä.
 

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Melkoista settiä teillä useammalla käynyt! Pitääpä laittaa oma korsi kekoon eli tässä näitä muutamia jotka saman tien muistuvat mieleen.

1. Noin 5-vuotiaana olin kesällä isovanhempien luona kesällä ja vaikka itse tiesin olevani niin pahoin kalalle allerginen ettei niitä saisi edes pidellä niin tietysti innosta soikeana lähdin papan mukana onkimaan ja pappahan ei tiennyt allergiastani mitään. Pari tuntia myöhemmin olinkin jo sairaalassa saamassa hoitoa kun hengitystiet olivat lähes kokonaan turvonneet umpeen leikittyäni saaliilla. Kerrankin kala söi hienosti.

2. Noin 7-vuotiaana päätin toista pappaa omin päin auttaa halkojen teossa. Muutamaa minuuttia myöhemmin oli kirves osunut polven alle ja veri lensi kilpaa papan auton kanssa joka kiisi sairaalaan. Verenhukka oli suuri muttei luita mennyt vaan toipuminen sujui yllättävän rivakasti.

3. Päätin tätä samaa pappaani auttaa noin 8-vuotiaana polttamalla roskia saunan pesässä. Muuten meni hyvin mutta unohdin pellit kiinni ja pian alkoi oudosti väsyttää ja oikaisinkin saunan penkille ja päätin ottaa nokoset. Onneksi äiti sattui käymään sieltä minua etsimässä kun ihmetteli missä olin. Sairaalaan taas ja happea häkämyrkytykseen. Toivuin ellei sitten hapenpuute jättänyt päähän jotain jälkiä mitä joskus olen epäillyt.

4. Noin 9-vuotiaana papan kanssa marjastamaan läksin ja löysin mustikoita paljon ja lappasin niitä koriin mutta runsaasti myös naamaani. Kotona illalla nukkumaan mentyämme äiti ihmetteli miksi hengitykseni oli kovin läähättävää ja huulet sinertävät. Poimimiani marjoja tutkiessa kun epäilyt alkoivat kääntyä niihin, huomasi toiset että mustikkani olivatkin enimmäkseen sudenmarjoja. Sairaalakeikka ja lääkehiiltä taisivat syöttää ja jotain lääkettäkin. Ankaran paskomisen jälkeen tästäkin selvittiin.

5. Tämä viimeinen onkin hiukan erikoisempi juttu. Noin 11-vuotiaana koulussa oli telinevoimistelua ja onnistuin nojapuilla venäyttämään todella pahasti vatsalihakseni. Loppu tunti meni sivussa istuen mutta vasta seuraavina päivinä huomasin minua älyttömästi kauhistuttaneen vaurion joka tuosta seurasi: nivuseni pullotti todella pahasti oli kipeä kuin mikä. Huomasin että mennessäni selälleni turvotus ja kipu hävisivät saman tien. Tämä vaiva kuitenkin hävetti minua niin paljon sijaintinsa takia että en kehdannut puhua siitä kotona enkä missään muuallakaan mikä jälkikäteen ajatellen oli erittäin tyhmää ja tarpeetonta. Silloin ei 80-luvulla paljon nettiä ollut mistä olisi löytänyt tietoa joten koulun jälkeen kirjastossa etsin lääkärikirjoista ratkaisua tähän vaivaan ja löytyihän siitä nivustyrästä sitten asiaakin. Häpeä kuitenkaan ei poistunut ja mahdollinen leikkaukseen joutuminen kammotti ihan hemmetisti kun eräs sukulaisemme oli rutiinileikkauksessa jäänyt ikuisille unille pari vuotta aikaisemmin. Näinpä salasin vaivani ja opettelin eri kikkoja miten pärjäisin sen kanssa. Huomasin että liian ponnistelun ja ylensyömisen välttäminen auttoi ja aina kun oli mahdollisuus niin käväisin selälläni jolloin se vetäytyi pois pullottamasta ja kivistämästä. Se kasvoi hitaasti mutta varmasti ja kerran joskus 15-vuotiaana oli tilanne jolloin kovan fyysisen työn jälkeen se oli paisunut todella pahannäköiseksi eikä suostunut poistumaan missään asennossa. Silloin oli hätä kädessä ja kun satuin olemaan tuolloin yksin kotona niin kylmässä hiessä kylpiessäni kovissa tuskissa päätin vielä kokeilla kuumaa kylpyä. Ammeessa ihmeekseni lihasjännitys jotenkin antoi sen verran periksi että sain kuin sainkin sen survottua sisälle. Tajusin kuitenkin että tuo oli oikeasti vaarallinen tila ja päätin että jos tämä toistuu niin sitten on pakko mennä lääkärin puheille ja äkkiä. Tarinan ihmeellinen osuus on kuitenkin se miten se lopulta ratkesi. 7-8 vuotta vamman ilmaantuminen jälkeen oli lähestymässä armeijan kutsuntojen lääkärintarkastus. Pohdin että siellä se varmaan tulee esille kun toiset kertoivat että siellä pallitkin syynätään. Muutamaa kuukautta ennen tuota tarkastusta aloin laihduttamaan kun olin ollut aika reilusti ylipainoinen pitkään. Tiputin noin 15 kg ja sitten tapahtui ihme: eräänä päivänä huomasin ettei tyrää ollut näkynyt lainkaan, ei missään tilanteessa. Aikaa kului ja sama tilanne pysyi. Tarkastuksen aika tuli ja kun pyysivät yskimään niin lääkäri jopa totesi että terve mies, ei edes tyrää löydy. Tätä olen jaksanut ihmetellä vuosien varrella monet kerrat, kun kaikki lähteet kertovat ettei tällainen voi mitenkään parantua itsestään. Eipä ole palannut eikä mitään kipujakaan ole ollut vaikka tästä on aikaa jo iäisyys. Taisi silloin kerran olla aika liki käydä kylmät mutta melko uskomaton episodi kaiken kaikkiaan sanoisin.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Lapsena pulkkamäessä leikittiin formuloita ja kisat olivat toki tiukkoja, joten henkilövahingoilta ei vältytty. Kerran puu tuli eteeni, jonka lopputuloksena kova kolari, kuhmu, ilmat pihalle ja aivotärähdys.
 

dexter__35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks, sekä paikalliset.
16 vuotiaana kevarikausi loppui siihen kun lätkäreeneistä ajoin kotia ja auto heitti uukkarin eteen. Kerkesin kuitenkin kaatamaan pyörän ja väistämään siten. Pari kk eteenpäin ja juuri ennen kotiristeystä auto kääntää suoraan moponi kylkeen kääntyessä kerrostalon pihalle. En karkuun päässyt jalkakäytävälle kun sattui liikennemerkki kohdalle ja auto osui ihan polven viereen. Tien kohdassa sattui jyrkähkö alamäki olemaan niin lensin reilun kymmenen metriä alaspäin ja kenkäkin jäi mopolle... Ei vammoja tästäkään.
Sinä kesänä kun täytin 18 oli lätkän kesäreenit kesän alussa ja olivat olleet aika tiukat. Pelattiin loppuverra futista ja hyppäsin puskemaan palloa. Ilmassa molemmat pohkeet kramppiin ja vasemman jalan ulkosyrjälle alas. Jalkapöytä murtui ja siihen "ammattimainen" kiekon peluu loppuikin.
Pari kk eteenpäin sain kevarin isosta remontista ajoon ja ajattelin pienen kiertolenkin ajaa kotia päin. Ajoin futiskentän ja koulun välistä, niin edessä ajava crv kuski pistää vilkun oikealle jolloin ryhmityin keskemmälle, johon pienen koukkauksen jälkeen auto veti uukkarin ja pyörällä auton kylkeen ja nätissä kaaressa konepellin yli. Varusteina tpaita ja shortsit, mutta tästäkään ei muita vammoja kuin pieni naarmu käsivarteen. 8,4km kesti sitä iloa. Eikä muuten ollut silminnäkijöitä, niin hävisin käräjilläkin. Vituttaa vieläkin...
Viimenen mainittavampi lienee poliisien kiekkovuorolla pari vuotta sitten kun kiekko tuli oman lavan ja luistimen kärjen kautta naamaan ja tekohammasta tilalle. Huvittavinta oli että alle tunnissa kävelin hammaslääkäristä ulos, kun väliaikaisen liimauksen tekivät mutta huulen tikkauksessa meni 3 tuntia. Ihan kaksi tikkiäkin tuli. "onneksi" isä oli pari kk aikasemmin saanu kanssa kiekon pappalätkävuorolla naamaan niin löyty miulle hyvä hammaslääkäri nopeesti :)
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Lyhyen elämäni aikana ei ole vielä ehtinyt sattumaan hirveästi, mutta tässä nyt jotain:

Tämä tapahtui öbaut 8 vuotta sitten, ollessani 12-vuotias. Pelailtiin parin kaverin kanssa pleikkaria kotona, ja siinä sitten löin levyn sisään koneeseen. Äkkiä päätin kuitenkin vaihtaa toiseen peliin, ja vielä hetken kuluttua vaihdoin kuitenkin vielä kolmanteen peliin. Olin sen suuremmin katsomatta istumassa alas Ikean taittotuolille, ja istuin/kaaduin kuitenkin vähän vajaaksi tuolista. En itse asiassa ole ihan varma miten tuossa kävi, jotenkin tuolin istuttava osa oli ilmeisesti hiukan ylhäällä ja kun löin perseeni/selkäni tuohon tuoliin, otin välittömästi tukea. Kuinka ollakaan, vasemman käden keskisormi jäi tuon taitettavan osan ja tuolin jonkin metallisen, pari milliä ohkaisen nivelen väliin, ja sitten vielä oma paino siihen päälle. Kaaduin perseelleni lattialle, ja kaverit taisivat siinä vähän nauraa. Itse kuitenkin välittömästi tunsin, että sormelle kävi jotain. Noh, katsoin siinä sitten nopeasti kättäni, ja sormenpää roikkui siinä pienen nahanpalan varasssa ja verta tuli. Aloin tämän nähtyäni hysteerisesti huutamaan ja poraamaan. Kaverit tajusivat nopeasti, ettei ollutkaan niin hauskaa. Toinen kavereista huusi tulemaan vessaan, joka on itseasiassa 10 senttiä omasta huoneestani vasemmalla. Sivuutin tämän kuitenkin kokonaan, ja lähdin juoksemaan vessan ohi kipua pois kohti olohuonetta. Kaveri juoksi paperin kanssa pyyhkimässä verta lattialta ja pian menin lavuaarille ja pistin niin paljon paperia sormen ympärille kuin vain kykenin. Kaveri kaivoi puhelimestani äidin numeron ja soitin aivan shokissa hänellä. Olivat isäni kanssa parin kilometrin päässä siivoamassa juuri menehtyneen pappani kuolinpesää. Huusin puhelimeen varmaan niin sekavia, ettei äitini saanut selvää ja kysyi että mikä hätänä. Huusin itkien puhelimeen jotain "Saatana mun sormi katkes" tai jotain vastaavaa. Kyllä tajusivat ja tulivat sitten minuutissa tai parissa kotiin ja lähdettiin siitä sairaalaan. Siellä annettiin pari desiä kipuun jotain soppaa, ja sitten odottelemaan käytävälle kivuissani. Noh, 6 tuntia myöhemmin, vuorokausi oli varmaan juuri vaihtunut, pääsin kirurgille. Olin siinä kuusi tuntia odotellut pääseväni operoitavaksi, ja tämä virolainen lääkäri nimeltä Villem ottaa vihdoin huoneeseensa. Menen pöydälle makaamaan, ja siinä jotain alkuvalmisteluita tekevät. Sitten joku tulee huoneeseen toisesta ovesta, ja kysyy kuka tilasi pizzaa. No Villem lähtee sitten hakemaan pizzaansa, ja minä odottelen pöydällä pelonsekaisin tuntein, saadaanko sormea ikinä enää pursittua takaisin samanlaiseksi. Melko nopeasti tuli Viron poika takaisin, ja laittoi oliko nyt seitsemällä tikillä sormen kasaan. Siihen tyssäsi sitten jääkiekon peluu muutamaksi kuukaudeksi, kun sormi oli pienessä paketissa. Joka päivä piti vaihtaa sideharsot sun muut sormeen, ja suihkussa käydessä piti lyödä muovipussi käteen ja teipillä umpeen. Muistan pelanneeni muutama viikko tapahtuman jälkeen luokkani koripallojoukkueessa, vaikka koulun oma terveydenhoitaja sekä liikunnanopettaja eivät sitä todellakaan suositelleet. Voin sanoa, että tuotti aivan saatanallista kipua vastaanottaa pallo ikävästi juuri tuohon sormenpäähän, mutta kipu on ohimenevää ja muutenkin pallopelejä tuolloin rakastaneena minua tuskin olisi hirveästi mikään pysäyttänyt. Vielä suurempaa kipua tuotti tikkien poisotto jollain puukolla. Nykyään sormi toimii ihan normaalisti, kun tuo sattui onneksi katkeamaan vasta viimeisimmän sorminivelen jälkeen noin puolesta välistä. Kynsi ja sormenpää on epäsymmetrinen, tikeistä jäänyt arpi, eikä ole ihan kunnolla luutunutkaan, mutta siinä se kuitenkin on ja toimii. Tunto on vähän kyseenalainen, mutta mihin kukaan sellaista yhden sormen päässä tarvitsee.

Yksi vakavampi läheltä piti -tilanne kävi myöskin tossa ihan kodin vieressä varmaan 10-vuotiaana, kun päätin pyörällä ottaa kunnon vauhdit viereiseltä kujalta ja jarruttaa T-risteyksen keskelle. Sieltä sitten saatanan kovalla vauhdilla tulin ja jarrutin risteykseen, ja sitten tietysti auto päätti puskan takaa tulla samaan aikaan vasemmalta jotain neljääkymppiä. Jarrutin niin, että pyörän sarvi hipaisi juuri ja juuri auton kylkeen. Pysyin pystyssä, eikä siinä sattunut sen pahempaa. Autoilijakin varmasti pelästyi aivan helvetisti, ja ei olisi varmaa montaa sekunnin kymmenystä tarvittu, niin olisin ollut auton nokkapellin kohdalla ja siitä varrmaan sitten lentänyt ties minne. Tuo oli henkisesti aika kasvattava kokemus, oppi vähänkuin kantapään kautta. Ainakin näin jälkikäteen sitä miettii, kuinka helvetin tyhmä täytyy olla, että ajaa tuollaiseen risteykseen pyörällä ja toivoo ettei kukaan osu.

Ja sitten vielä tulee mieleen yksi autoon liittyvä tarina. Tässä kohtia taisin olla vielä muutaman vuoden taas nuorempi. Enoni oli lähdössä lomamatkalle, ja toi autonsa meille säilytykseen. Jätti avaimet eteisen naulakkoon ja sanoi, että "käyttäkää jos tarviitte". No minä sitten joku päivä sain kuningasidean mennä ajelemaan tai jotain vastaavaa. Otin avaimet, työnsin virtalukkoon ja löin auton käyntiin. Taisi olla vielä vaihde päällä, joten varmaan kytkin pohjassa olen käynnistänyt. Auton edessä sattui olemaan meidän perävainu, ja sen aisa oli ylhäällä sekä osoitti kohti kyseisen Renaultin tuulilasia. Siitä sitten lähdettiin ykkösellä aika äkäsesti, ja vauhti pysähtyi puoliksi naapurin puolelle ja aisa tuli tuulilasista läpi. Alkuun oli kova järkytys ja pelotti kuinka paljon tulee huutoa, kun menen sisälle kertomaan mitä tapahtui. Sitähän tietysti tuli, mutta ei ympäri korvia sentään vedelty. Muistan, miten en seuraavalla kerralla uskaltanut poistua autostamme, kun menimme serkuille kylään. Pelkäsin, että enokin olisi niin vihainen, mutta lähinnä taisi koko suku pelästyä ettei itselleni sattunut mitään.

Jääkiekossa olen saanut varmaan 3-4 aivotärähdystä, joista tuorein huhtikuulta. Pelasimme Isomäessä jotain tasokkaampaa jengiä vastaan, ja pelasin pakkia. Käänsin vastahyökkäyksen tullen oman sinisen kohdalla takaperinluisteluun, ja luistin tökkäsi samalla hetkellä ilmeisesti jäässä olevaan pieneen railoon. Lensin siitä sitten selälleni jäähän, ja löin pään melko ikävästi. Hetkeksi sumeni silmissä, ja kun taas sekunnin kuluttua avasin silmät, oli kuin pienessä krapulassa olisin ollut. Peli oli vasta alle puolivälin, ja viidella pakilla pelatessa vedin suurinpiirtein joka toista vaihtoa. Teki mieli jättää hommat kesken kun harvemmin krapulassa pelaamisesta mitään tulee, mutta jotenkin väänsin pelin loppuun saakka. Hallilta lähdettäessä onnistuin unohtamaan toiset kenkäni sinne (lähdin mukana olleet crocsit jalassa), johtuen juurikin varmaan tästä kaatumisesta. Seuraavana päivänä sitten olo oli vielä samanlainen, ja siinä ei voinut juuri muuta kuin levätä ja välttää valaistusta. Pikkuhiljaa tuokin helpotti.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä sopisi kyllä tuohon "sitä on tänään tasan niin monta vuotta"-ketjuunkin, mutta menköön tänne.

Siitä on tänään tasan neljä vuotta kun työtapaturmassa hukkasin vasemman käden sormenpäät yläjyrsimeen. Eipä tartte leikata niin montaa kynttä enään. Ja tätä seurasi osteomyeliitti eli luutulehdus ja n. 8kk kierre reviisioissa sekä saman mittainen antibioottikuuri iv:sti sekä pari muuta antibioottikuuria suun kautta. Ja lähes saman ajan kestänyt pahoinvointi.

Ja lisäksi on selkä leikattu kun olin 30-vuotias. Oik. nilkka koki puukotuksen parikymppisenä.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
-kolmevuotiaana jouluaattona keikuin tuolilla patterin vieressä ja kaatuessa pää patterin reunaan. Lääkärissä liimalla kiinni, arpi tuosta toki jäi.

-viisivuotiaana pesäpallomailasta päähän pelin tiimellyksessä. Silmä mustana ja arpi muistona.

-kolmannella luokalla pelleiltiin jotain ja kaaduin kivilattialle, yksi etuhammas poikki.

-viidennellä luokalla tipuin koulun pihalla olleelta muurilta päälleni, onneksi tuli noina vuosina harrastettua judoa ja tulin ukemilla alas. Muistona pieni ventti päässä.

-"kiekkouralla" viisi kertaa hampaat huulesta läpi, kolme aivotärähdystä, polvet ja nilkat ainakin kertaalleen romuksi, jalkojen "halvaantuminen" yhteentörmäyksen seurauksena, jokunen musta silmä. "Uran" lopetti olkapään rikkoutuminen, toki se olisi loppunut muutenkin kyseisen kauden jälkeen.

-loppusodan viimeisenä yönä Masin ovenreuna osui silmien väliin ja tarvetta olisi ollut muutamalle tikille. Eipä noita tullut silloin laitettua ja arpi on hieman erikoisen näköinen varsinkin kun on väsynyt.

-ravintolassa neekerpoika yritti vetää tuopilla kaveria naamaan mutta sain onneksi takaraivon väliin. Siruja tuli ulos vielä vuosia tapahtuman jälkeen.

-koiran hammas osui käteen ja käteen kohtuullisen iso vekki.

-työuralta parikymmentä tikkiä erilaisten tapahtumien seurauksena.

Onneksi ei tarvitse tehdä mallin töitä.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Yläasteikäisenä oli tapana kavereiden kanssa käydä laskemassa pulkalla paikallisessa laskettelukeskuksessa sulkemisajan jälkeen. Eli kiivettiin hikihatussa laskettelurinteen laelle ja laskettiin pulkalla alas. Etenkin rinteen ollessa jäinen vauhdit kasvoivat aika suuriksi. Kerran laskettiin kaverin kanssa kaksi päällä ylhäältä. Vähän ennen loppua rinteen reunassa oli iso kumpu, josta ajateltiin hakea vielä kunnon loppuvauhdit. Huomattiin vasta kummun laella että joku oli rakentanut kummun huipulle hyppyrin. Ja siihen tietysti osuttiin. Ja kun tultiin hyppyriin keskirinteestä päin vähän sivu suuntaan niin hyppy suuntautui suoraan rinteen ulkopuolelle ojaa kohti. Oli muuten komea ilmalento. Ehdin ilmassa miettiä kaikessa rauhassa että kohta sattuu ja paljon. Ihme kyllä ei sattunut pahasti. Jysähdettiin kaverin kanssa ojan pohjalle ja selvittiin pienin pintavaurioin. Molemat kyllä puhallettiin sen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Joitakin mieleen juolahtavia haavereita:
- Tapahtui ollessani niin pieni, että asiasta ei ole mitään muistikuvia. Rikoin jonkun isosiskoni lasi- tai posliiniesineen, josta sisko otti kostovälineeksi rikkoutuneen palasen ja viilsi kunnon vekin ohimoon. Ohimossa on muistona kymmensenttinen arpi.
- Olin varmaan 18-vuotias, kun kaaduin pienessä huppelissa jäisessä piharinteessä. Peilijään päällä oli pieni kerros pakkaslunta, jolloin aivan yhtäkkiä jalat lähtivät alta ja naamalleen tonttiin. Toinen puoli naamasta aivan veressä ja tuloksena melko varma aivotärähdys, koska laatta alkoi lentää melkein heti. Otin pienet välikuolemat ja jatkoin hetken päästä juhlia. Silloin olisi pitänyt mennä päivystykseen.
- Lapsena Serenassa laskin Villivirrassa (oliko sen niminen?) vatsallaan pää edellä. Jossain laskussa vedin sitten naama edellä pohjaan ja huuli ja nenä auki. Onnistuin muistaakseni jotenkin luikkimaan wc-tiloihin tyrehdyttämään verenvuodon, joten selvisin ilman seuraamuksia.
- Juoksin lapsena puidulla viljapellolla ja kaaduin siten, että sellainen maahan pystyyn jäävä viljankorsi meni toisesta sieraimesta sisään. Verta tuli aivan järkyttävästi, mutta tälläkin kertaa onnistuin välttämään lääkäreitä. Tämä on ollut ehkä vittumaisin sattuma, koska rikkoutunut sierain muistuttaa yhä silloin tällöin itsestään aloittaen veren vuotamisen. Varsinkin kylmät ja kuivat pakkasilmat ovat myrkkyä, kun menee kylmästä sisälle lämpimään. Joskus olen lääkäriltä kysynyt polttamisen mahdollisuutta, mutta sanoi vaurion olevan niin laaja, että ei onnistu.
- Nilkkojen nivelsiteet ovat moro. Yhteensä viisi kertaa mennyt ja tilanne tällä hetkellä 3-2 oikean nilkan "eduksi". Ei tule jäämään tähän. Sählyssä pitäisi varmaan kantaa kyynärsauvoja mukana.
 

rosba70150

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Muksuna tosiaan oli pakottava tarve jättää sormet ovien väliin tai muuten vaan lyödä niitä joka paikkaan ja tietty sormet sen johdosta nykyään sojottaa mikä minnekkin. Joskus 12-13v lätkämatsissa ajelin vastapalloon jotain 20cm pidempää jannua. Molemmat siinä lens perseelleen sillä erotuksella että mulla jäi käsi oman kropan alle ja napsahti poikki. Huoltaja ei suostunut uskomaan vaihtoaitiossa että käsi oli paskana ja koitti käskee takas kentälle.

Intissä ampumaleirillä en jaksanu alkaa purkamaan asetta vaan päätin pimeessä teltassa vaan polkasta jalalla liikkuvat taakse ja putsata piipun nopeaan. No sillahan jäi sitten tietysti sinne patruunapesään ja aloin siinä sormella kaivamaan sitä pois niin kumppari lipsahti viritintapilta ja liikkuvat tuli täysillä sormille. Kirosin hetken ja ei kauaakaan kun kynsi alkoi mustumaan. On muuten miellyttävä tunne kun kaks lämäriä pitää kiinni ja hoitaja työntää neulan kynnestä läpi.

Vanhemmalla iällä ei ole pahempia kolhuja tullut, tosin muutama vuos takaperin päätin pyöriä erään helsinkiläisen yökerhon rappuset alas. Hampaat tuli huulesta läpi ja pää turposi kuin ilmapallo.

Edit. Tulipa mieleen vielä yksi kun tuossa noin kymmenen vuotta sitten tuli ostettua olutta pullossa tölkin sijaan. Tultiin sitten joskus yöllä baarista frendien kanssa mun luokse jatkoille ja avasin bissen leipäveitsellä, samalla avaten myös valtimon (tai jonkun sellasen) peukalosta. Ei siinä sit enää yöllä jaksanut lähtee kännissä minnekkään niin lyötiin haava intin ensisiteellä umpeen ja jatkettiin dokaamista. Aamulla sitten herätessä tuntu syke melko rajusti peukalossa ja päätin avata siteen ja tarkistaa tilanteen. Vertahan sieltä roisku ympäriinsä ja ei muuta kun tikattavaksi. Ilmeisesti edellinen ilta tuoksahti meidän porukasta melko vahvasti koska lääkäri käski menemään kaljalle tikkauksen jälkeen
 
Viimeksi muokattu:

Sapergia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, San Jose,Everton
Kaikkea on sattunut, perinteinen viehe korvaan, kamppailulajeissa normisti murtuneita sormia, kylkiluita, nenä. Loppuelämän kannalta, huonoin idea oli laskea kohtuullisen kokoisen hyppyrimäen alastulorinnettä alas, silloin hajosi selkä ja on vaivannut viimeiset vuosikymmenet. Kerran liukastuin mökillä metsätöissä pudoten selälleen kivikkoon, erikoista sinänsä, ajelin 450 km kotiin ja kylkiluu napsahti vasta autosta noustessa. Typerin sattuma on kun remppasin kämppää. Olin ottanut listat pois seinistä, ja tapetoidessa tietysti kumarruin ja pystyssä listassa oleva naula,40mm, napsahti polvilumpion alle.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Tätäkin ketjua lukiessa ei voi kuin todeta, että toiset vaan ovat tapaturma-alttiimpia kuin toiset, heh. Minä olen kuitenkin harrastanut jääkiekon ja kamppailulajien lisäksi lisäksi kaikenlaisia ns. extreme-lajeja koko nuoruuteni ja pitkälle näihin päiviin asti (kiipeilyä, maastopyöräilyä, motocrossia, laskettelua ja lumilautailua, kajakki-melontaa, sukellusta jne. jne..) osaa noista varsin vaativalla tasolla. Koskaan ei ole - siis itselle - mitään vakavampaa sattunut, mutta kavereita on aina välillä saanut raahata sairaalaan, ambulanssiin tai pelastushelikopteriin. Muutama kaveri on jäänyt myös matkan varrelle.. yksi kaveri samassa reissussa ollessamme. Silloin oli fiilikset aika matalalla.

Tosin se täytyy tunnustaa, että vanhemmiten ei enää kykene tekemään samoja juttuja kuin nuorempana. Vaikka ns. tekniikka olisikin vielä hallussa, pää ei enää yksinkertaisesti taivu samoihin juttuihin... Sen olen oppinut jo aikoja sitten, että pakottamalla homma ei onnistu. Ensin täytyy olla sellainen sopiva flow-tila, että kannattaa yrittää jotain uskaliasta, siis omien rajojen ylittämistä. Siis varsinkin noissa "extreme"-lajeissa (oikeasti inhoan koko sanaa..)

Omat vammat..:

1.) Selkänikaman vääntyminen jääkiekossa, jonka naprapaatti tai kiropraktikko sai lopulta korjattua , kun lääkärit eivät siihen kyenneet.
2.) Kyynärpää kerran murtunut ja pikkurilli myös... kyynärpää jääkiekossa ja pikkurilli koriksessa.
3.) Nilkka on muljahtanut kerran ja polvi tähystysleikattu myös kertaalleen (kumpikin jalkapallon seurauksena..).

4.) Kerran olen lähes hukkunut, kun aloittelijana erehdyin taitoihini nähden turhan haastavaan jokeen kajakin kanssa. Jäin pyörteeseen/stoppariin kieppumaan ja varmaan jokusen kiekan ehdin siinä pesukoneessa myllätä, ennenkuin pääsin pullahtamaan siitä pois. Stoppareihin voi pahimmassa tapauksessa jäädä jumiin pitkäksikin aikaa, ainakin tarpeeksi pitkäksi, että ehtii hukkua, Ei ollut kiva tunne yskiä vettä keuhkoista... vieläkin muistaa sen tunteen, kuinka palavasti halusi säilyä hengissä.

Läheltäpiti-tilanteet mieli ja alitajunta onneksi blokkaavat nopeasti, joten niistä ei ole jäänyt muistoja tai pelkotiloja poislukien tuota kajakki-kokemusta, joka pienen pelonsekaisen kunnioituksen jätti veden voimaa kohtaan... joskin harrastusta olen edelleen jatkanut, viimeksi kuluneena kesänä. Muutoinkaan mitään paikkaa ei särje eikä kolota ja täysipainoisesti pystyy vieläkin treenaamaan, joten tyytyväinen täytyy siltä osin olla ja varsinkin näillä kilometreillä.
 

Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Oon aina ollut tapaturmille altis mutta tässäpä nämä pahimmat:
1. Olin n. 6v ja asuin Porvoossa, eräänä kesäisenä päivänä olin vanhempien kanssa viettämässä päivää yleisellä uimarannalla (se oli joku saari missä ranta sijaitsi) siellä oli lapsille tehty semmoinen n. 8m x 8m kehikko laitureista veteen ettei lapset mene liian syvälle. No siellähän nuori Tikiti meni sitten yhdessä vaiheessa pääty laiturin päälle, missä ihmiset otti aurinkoa ja hyppäsin pommilla veteen. Hetken siinä sitten ihmettelin mihin jäin kiinni. Yhtään en kipua tuntenut vaan revin itseni irti ja jatkoin uimista. Kohta rantaan mennessä kysyin isältä:"mikä minulla roikkuu tässä? " ja osoitin reittäni. Olin sitten hypännyt työmiesten jättämään n. 6cm paksuun ruosteiseen repaleisen rautaputkeen mikä oli juuri veden pinnan alla. Se upposi sitten luuhun asti reidessä, n. 2cm valtimosta. Siitä sitten uimarannan ensiapuun ja siitä veneellä rantaan missä odotin 45min isän sylissä ambulanssia kun laittoivat sen väärään suuntaan. Loppujen lopuksi pääsin ommeltavaksi ja söin sitten pingviini tuuttia siinä leikkauspöydällä.
2. Tähän kohtaan riittää kun sanoo että crocksit ja moottorisaha on huono yhdistelmä. Pikkuisen hipaisi pottuvarpaasta ja saatanan appiukko oli niin kännissä että ei pystynyt minua lekuriin viemään vaan ajoin itse. Oli sitten ottanut kuvia minun verisestä kengästä kun olin poissa, piti kuulema muisto jättää.

Ps. Onko kellään tietoa mikä tuo uimapaikka voisi olla? Olisi hauska käydä siellä uimassa uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös