Omat fyysiset vahingot, tapaturmat ja läheltä piti -tilanteet

[Pisin Kääpiö 186cm]

Perinteinen avausrepliikki: ihan tällaista ketjua en muista Jatkoajan keskustelupalstalla vielä kohdanneeni. Jos riittävän samankaltainen aihe on jo alustettu aiemmin, niin nämä lätinät voi toki yhdistää aiempien keskustelujen jatkeeksi.

Onko sinulle kertynyt fyysisiä tai miksei myös henkisiä kolhuja tapaturmien tai vahinkojen seurauksena? Oletko astunut naulaan, kaatunut polkupyörällä, tai lyönyt nitojalla niitin kouraasi? Täällä voit käydä läpi kaikenlaisia seuraamuksia niin isommista kuin pienemmistä haavereista, joissa olet ottanut osumaa. Muutama viikko teho-osastolla luut murskana, vai tikku penkistä takapuoleen, ihan sama. Kaikki muistelot tänne vaan.

Ketjussa voi huoletta kerrata myös nakkikioskitappeluja ja muita väkivaltaa sisällään pitäneitä tapahtumia, samoin kuin liikenteessä sattuneita kaikkinaisia vahinkoja. Pääasia on, että omaan kroppaan on ilmestynyt ainakin pientä kolhua tai naarmua. Ja kuten otsikko kertoo, myös läheltä piti -tilanteet ovat mainiota lukemistoa tässä ketjussa. Mielellään kuitenkin niin, että jotain hittiä on saatu, vaikka hitusen huonommalla tsägällä olisi lähtenyt saletisti myös henki.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tähänastinen vammahistoriani on kaikeksi onneksi varsin veretön ja kivuton. Pentuna jätin sormia muutaman kerran oven väliin; pikkulapsillahan on jännä taipumus tunkea sormia oven saranapuolelle, jolloin vahinkoja syntyy herkästi. Kerran olin menettää yhdestä sormesta lähestulkoon ekan nivelen yläpuolisen osan juuri tällaisessa tilanteessa. Mitään en muista kyseisestä tapaturmasta, alle 2-vuotias kun olin, mutta nopea toiminta ja taitava lääkäri kuulemma pelastivat sormen hyötykäyttöön.

Myöhemmin, ehkä noin 5-vuotiaana, sama sormi ynnä viereinen jäivät vauhdikkaasti heilahtaneen traktorin oven väliin. Mitään pehmusteita ei ollut sen enempää ovessa kuin pokassa, joten sormet saivat kunnolla käsittelyä umpiraudalta. Lääkärin mielestä tapauksessa oli onnea, kun pikkumiehen sormiin ei tullut edes murtumia. Nuo pari sormenpäätä toki liiskaantuivat kunnolla, ja mustuneet kynnet irtosivat aikanaan. Yhdestä sormesta näkee vielä tänä päivänä, että se on matkan varrella hitusen kärsinyt.

Hiihtomäessä tuli kompuroitua monet kerrat. Näin varsinkin siinä vaiheessa, kun meillä oli kaveriporukassa tapana tehdä metsiin hyppyrimäkiä. Uhkaavin tapaus tippuu onneksi läheltä piti -sarjaan. Laskin paksun lumen peittämää kallionkylkeä suksilla alas, kohti tiheässä kuusimetsässä olevaa pientä aukkoa. Kaaduin kallion juurella, kun toinen suksi osui hangen alla piilotelleeseen kantoon tai muuhun töppäreeseen. Sen verran horjahdin, että pääni hipaisi kaatuessani muuatta tukkipuuta vähän pienempää kuusta. Suksisauvakin katkesi samassa rytäkässä. Puun kyljessä jököttänyt kuiva oksanpätkä osui leukani alle, ja repäisi nahkaan noin parin tuuman mittaisen repaleen. Verta tuli kunnolla, mutta ei sentään suihkuamalla, joten totesimme porukalla ettei henki ollut vaarassa. Sen verran häijyn reiän oksa kuitenkin teki, että minun piti kinkata metsästä kotiin noin kilometrin päähän laastarointia varten. Kotona äitini ehdotti lähtemistä terveyskeskukseen tikattavaksi, mutta minä ja isäni emme pitäneet näin radikaalia menettelyä välttämättömänä. Kun leukaan ja kaulaan oli saatu laastarilappua ja idealsidettä, niin teinkin jo kovasti lähtöä takaisin suksimäkeen. Se olisi ollut muuten ok, mutta menin perhana kysymään olisiko autotallissa tai vintillä vanhoja suksisauvoja jemmassa, kun omistani toinen oli särkynyt suksimäessä. Tästäkös isäukko veti herneet nenään, kun helvetin hyvä ja uudenkarhea Exelin sauva oli paskana. Lopputulos oli, että kyseiseltä kalliolta suksilla laskeminen kiellettiin (hiihtovälineille) vaarallisena toimintana välittömästä...

Joskus ehkä 17-18 -ikäisenä olin tekemässä kotona maataloushommia. Meillä oli siihen aikaan myös pieni navetta, jossa oli jonkin verran lypsylehmiä ja mullikoita. Ruokintaparren pääpuoli oli aikoinaan rakennettu todella ahtaaksi, ja nykystandardien mukaan aivan kelvottomaksi. Päätyseinän ja jauhojaan syövien lehmien sarvien väliin jäi liian vähän tilaa, jotta tilassa kulkeminen olisi ollut turvallista. Toki parsi oli mahdollista lukita niin, että lehmät jäivät päineen parren toiselle puolelle, jolloin ruokintatila oli vapaa esimerkiksi ruokintakärryn kuljettavaksi. Tästä huolimatta lehmä saattoi työntää parsirakenteiden välistä vaivatta sarvensa, jolloin yksinäinen sarvi saattoi ilmestyä ruokintatilassa liikkujan tielle.

Yhtenä aamuna olin puhdistamassa ruokintapöydältä lehmien jättämiä jauhontähteitä. Parsi oli kiinni, eli lehmien päät eivät keikkuneet ruokintapuolella. Epähuomiossa pyörähdin ruokintapöydän päädyssä niin, että käännyin hyvin lyhyeksi ajaksi selin lehmiin päin. Eikös perhana juuri sillä hetkellä yksi lehmä työntänyt sarvensa parresta läpi, jolloin sarvi työntyi persuksiini. Tarkemmin sanoen suoraan persvakoon, johonkin sentin verran "napakympin" viereen. Minulla oli farkut jalassa, ja sen verran ne suojasivat, ettei sarvi mennyt mistään läpi. Kun lehmä huomasi, että sarvi on jäänyt johonkin kiinni, niin se tietysti nosti päänsä ylös. Siinäpä sitten keikuin jalat ilmassa ja lehmän sarvi perseessäni, useamman sekunnin ajan, kuin rodeossa. Lehmä yritti ravistaa minua irti, mutta onneksi se älysi melko pian laskea päänsä alas, jolloin sain jalat ruokintapöydälle ja väännettyä itseni irti. Ei kun hampaita kiristellen ja lyhyellä askeleella kinkaten ulos navetasta, ja isäukkon kyydillä saman tien päivystykseen. Sarvi oli onnistunut repäisemään "strategiselle alueelleni" syvän repaleen, etten rohkenisi peräti sanoa jonkinmoisen varareiän. Onneksi suku- ja rektaalijärjestelmät eivät olleet vahingoittuneet, vaikka lähellä oli. Terveyskeskuksen rouva pidätteli miten kuten nauruaan, kun näki mitä persauksilleni oli tapahtunut. Tikkaamalla tuosta joka tapauksessa selvittiin.

Kertokaapa muut välillä lisää.

 

[Lico]

Aika vähän on tapaturmia käynyt, loukkaantunut olen kyllä salibandya joskus pelatessa, mutta se ei taida ihan mennä yhteen otsikon kanssa. Joka tapauksessa jonkun hermostovian vuoksi kesken treenien molemmat jalat ns. halvaantuivat ja lyhistyin maahan kuin märkä rätti.

Pariin otteeseen on tullut astuttua nastan päälle, onneksi ne ei kovin syvälle kerkeä uppoamaan, mutta on ne aika vittumaisia kaivaa pois.

Pyörällä on joskus ajettu puuta päin, samoten lasketeltu. Mutta ehkä se kivuliain on ollut, kun sormesta lähti pieni pala pihviveitsen avustuksella.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Aika vähän on tapaturmia käynyt, loukkaantunut olen kyllä salibandya joskus pelatessa, mutta se ei taida ihan mennä yhteen otsikon kanssa.

Urheiluvammat ja missä tahansa pihahöntsässä tapahtuneet haaverit mahtuvat oikein mainiosti otsikon alle.

 

[Target]

Urheiluvammat ja missä tahansa pihahöntsässä tapahtuneet haaverit mahtuvat oikein mainiosti otsikon alle.

Ja se lista onkin sitten varsin kattava: nlkka, polvi, kylkiluita, sormi ja olkapää. Tuossa alustava lista, joka löytyy epikriisistä

 

[Jupe]

Kronologinen järjestys:
- Aulangolla noin 6-vuotiaana kunnon sketsit alasmenevissä portaissa ja pää auki niihin metallireunuksiin mitä siinä kokolattiamattorappusten reunassa on ja verta oli kaikkialla ja paljon olen kuullut.
- Himassa espoossa noin 9- vuotiaana bmx pyörällä tipuin noin neljä metriä korkealta kalliolta mutta onneksi siinä oli sellainen kieleke alla ja jäin siihen mutta se parikin metriä tuntui aika pahasti, ei ollut kypärä ei ja onneksi tulin kyljelleen siihen kielekkeelle fillarin kanssa.
- Liikenteessä meinasin nukahtaa rattiin noin 22-vuotiaana kun olin ajamassa Rukalta Espooseen, tyttöystävä oli pitänyt hereillä koko yön ja suunnilleen samoilla silmillä se 12 tunnin ajomatka himaan. Heräsin kun auto lähti loskassa liirtoon ja oli menossa vastaantulevien kaistalle. Tämän jälkeen tuli tota autoilua skarpattua huomattavasti ei lähde herkästi väsyneenä ajamaan enkä kovin mielellään edes pimeässä maantielle.
- Salibandyssa noin 30-vuotiaana polvi, kuului rasahdus ja meno jatkui mutta ristisiteestä oli irronnut silppua polvitaipeeseen joka tuli putsata by Tapio Kallio.
- Kuntosalilla noin 35-vuotiaana laitoin reilun sadankilon painot penkkitankoon lähdin nousemaan penkistä, niin whooom.. tanko tippui painoineen siihen penkille ja varmaan alta sekunti sitten olin siitä noussut, onneksi ei ollut pää välissä. Tätäkin liikettä tehty 25 vuotta mutta eka kerta kun tangon kanssa jotain tälläistä.

Pienempiä valtava määrä ja muutamia vakavia sairauksiakin, mutta ei niistä sen enempää, elossa ollaan ja tulta päin.

_

 

[kahden suunnan sentteri]

Parhaiten ovat jääneet mieleen ne kun lapsena ja nuoruudessa tuli monet kerrat ikäviä iskuja sukuelinten suunnalle. Jalkapallossa, jääkiekossa, polkupyörän päällä, aina sama saatanan kipu. Sekä etenkin se kun pyöräilin ja auto ajoi perään, satula iskeytyi välilihaan ja paskat tuli housuun. Varsinainen tähtihetki.

 

[Sanainen arkku]

Elämäni kivuliain muisto on noin 10 vuotiaana uimareissun jälkeen (ilman alushousuja) kusella käynnin yhteydessä farkkujen vetoketjun väliin jäänyt esinahka. Vaikka tapahtunutta ei seurannut minkäänlaista toipilas- saati kuntoutumisjaksoa, pidän todellakin huolen siitä, ettei vastaavaa tapahtuisi toiste.

 

[Minor]

Ihan kaikkia kolhuja en edes muista, mutta isoimmat kolhut listattuna:

Noin 5-vuotiaana kiipesin ulkorappusia ylös, kun kaide petti käden alta (pultti irtosi seinästä). Onneksi pudotusta ei ollut kuin muutamia kymmeniä senttejä, mutta otsa edellä asfalttiin ja kallonmurtuma seurauksena. Otsan sivulla on edelleenkin pieni kuoppa muistona tuosta. Talonmies toi muistaakseni ison kasan karkkia hyvitykseksi, joten no hard feelings.

Kuten @Pisin Kääpiö 186cm , myös Minor on loukkaantunut maataloustöissä. Pari kertaa olen lyönyt talikolla itseäni jalkaan, toisella kerralla vähän polven yläpuolelle reiteen ja toisella kerralla jalkapöytään. Reidestä puhkaisin ilmeisesti jonkun isomman verisuonen, kun verta tuli pidemmän aikaa runsaasti ja tietysti se talikon piikki vielä tulehdutti haavan pahasti. Jalkapöydästä ei sentään hajonnut mitään, mutta pari viikkoa piti konkata keppien kanssa. Olen myös tiputtanut traktorin keulapainon jalalle, tuolla kerralla oli onneksi turvasaappaat jalassa. Potentiaalisesta jalan murtumisesta selvisin ruhjeilla.

Kamppailulajeja treenatessa on murtunut solisluu, olkanivelestä mennyt nivelkapseli, polvesta nivelside ja hammas hajonnut.

 

[sininen]

Vaihto-oppilasvuoteni aikana USA:ssa sattui jonkinmoinen läheltä piti -tilanne, jossa valmistusaineina olivat autotallin oven yläpuolelle seinään kiinnitetty koripallokori, tikasviritys jonka ansiosta pääsin ponnistmaan noin puolentoista metrin korkeudesta ja Louisinan helteiden pehmentämä suomalaispojan pää.

Eräänä iltapäivänä olin ensimmäisenä kotona koulupäivän jälkeen ja heittelemässä palloa sukkaan. Jostain sitten tuli tämä maaginen idea koittaa donkata. En enää muista, että olinko juuri tätä tapausta ennen nähnyt White Men Can't Jump -elokuvan, joka sai ensi-iltansa juuri vaihto-oppilasvuoteni aikana vai tuliko muuten vain tarve koittaa valkoisena miehenä kokea edes yhden kerran miltä tuntuu päästä niin korkealle ja jäädä sitten roikkumaan korirenkaaseen eläimellisen huudon saattamana.

Siispä tikkaat korin lähettyville ja kokeilemaan. Jo ensimmäisellä yrityksellä ponnistus epäonnistui tikkaiden hieman liikahtaessa alta, mutta en ymmärtänyt luovuttaa. Toisella yrityksellä pääsin paremmin ylöspäin. Ehdin kokea hetkellistä riemua ennen kuin kuului valtava räsähdys koko korirakennelman takalevyineen irrotessa seinästä heti kun olin jäänyt siihen roikkumaan. Tulin sieltä selälleni alas ja metallinen korirengas tärähti pääni viereen juuri sen verran kauas, etten jäänyt sen alle, mutta sen verran lähelle että poskeen tuli pieni ruhje. Ilmat meni huolella pihalle ja haukoin muutaman minuutin keräillen itseäni, kunnes vääntäydyin levyn alta pois. Hieman hirvittää ajatella mitä olisi voinut käydä, jos pää olisi jäänyt korirenkaan ja asfaltin väliin. Nyt selvisin pienillä pintanaarmuilla ja viikon kestäneellä selkäkivulla. Isäntäperheelle en koskaan kehdannut kertoa, että miksi koripallokori oikeasti tuli sieltä seinältä alas. Kilttejä kun olivat, niin viikkoa myöhemmin oli uusi kori pihalla ja sillä kertaa ei mikään seinälle kiinnitetty viritys, vaan ihan omalla jalallaan tukevasti seisova.

Donkki toki onnistui, mutta hinta meinasi olla vähän liian kova.

 

[apulais-GM]

Paikkakunnalla on hyppyrimäki, josta on hypätty pisimmillään yli 60 metriä. Olin joskus 13-14 -vuotiaana laskenut sen alastulorinteen muutamaan kertaan hiihtosuksilla, joten 10 vuotta myöhemmin ajattelin käydä myös laskemassa. Ensimmäinen lasku onnistuikin, mutta ihmettelin miten oli niin vaikea pysyä pystyssä siinä kaarteessa kun alamäki vaihtuu tasaiseen, se on yllättävän jyrkkä muutos. Ihan kuin ei jaloissa olisi tarpeeksi voimaa, vaikka tietysti sitä oli enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Jalat vaan tärisi ja horjui.
Laskin toisen kerran, ja siinä sitten kaaduin. Ei koskenut yhtään, mutta sitten kun lähdin hiihtämään niin sitten koski. Seuraavana päivänä ei ollut mitään epäselvää siitä, oliko häntäluu murtunut vai ei. Enpä kehdannut sen takia jäädä pois työpaikalta, vaikka olisi kyllä auttanut parantumisessa. Menikin 4 tai 5 viikkoa että se parani.

Vaikka ei tuon isompi mäki ollut, niin kyllähän siinä vauhti kiihtyy varsin kovaksi kun ne alastulorinteet on melkein pystysuoria pudotuksia. Ja hiihtosukset on aika kapeat. Tuota kun muistelee, niin ymmärtää miten hurja laji mäkihyppy on. Ja siinä se ilmanvastuskin on todella kova. Kuten Toni Nieminen sanoi, jokainen voi kokeilla laittaa käden ulos auton ikkunasta 90-100 km/h vauhdissa, niin ymmärtää paremmin.

 

[Lico]

Hei tuli mieleen yks.

Joskus ala- tai yläasteella pelattiin välitunnilla sitä peliä pallolla, jossa pyritään pitämään palloa ilmassa. Yhden pompun sai ottaa maasta, jos joku homman kusi, niin tippui pelistä.

Mentiin kaverin kanssa samaan palloon, kun rinki oli suht pieni: meikäläinen hieman lyhyempänä ja kun tämä kaveri oli jo murrosikänsä puolesta kasvanut käsittämättömiin mittoihin, tunsin kaverin polven tuossa posken ja oikean silmän välimaastossa. En edelleenkään ymmärrä miten siitä ei tullut isompaa jälkeä, ei edes mustaa silmää.

 

[Underberg]

Aloitetaanpa lapsuudesta, sillä muistan erään tapauksen, mikä tapahtui kun olin 7v. Oli alkukesä ja mieleni teki niin paljon lähtee uimaan, että en malttanut olla ajamatta polkupyörällä hiljaa, vaan halusin päästä mahdollisimman nopeasti hyppäämään järveen. Oli suhteellisen jyrkkä alamäki, sitten tiukka käännös vasemmalle ja siitä n. 5metrin päässä alikulkusilta, jossa oli röpelöiset seinämät. Tottakai siinä sitten ohjauspyörä jumittui jotenkin käännöksen jälkeen ja meikäläinen veti sitten koko matkan pitkin sitä röpelöistä seinämää alikulkusillan päästä päähän ja uintireissu jäi väliin, kuten samoin myös koko kesä meni pilalle, kun ei pystynyt kävelemään kunnolla koko kesänä.

10-vuotiaana pelasin hiekkakentällä jalkapalloo Helsingissä muiden samanikäisten kanssa. Siinä sitten yksi tyyppi juoksi kiinni ja kamppas mut niin, että liu'uin pari metrii hiekkakentällä sillä seurauksella, että polvesta lähti sen verran paljon ihoa, että polvilumpio pilkotti. Ja koko loppukesä piloille kun ei pystynyt sitä jalkaa edes koukistamaan koko kesänä.

Sitten vähän tuoreempia tapauksia. Tapahtui parisen vuotta sitten pelatessani ulkomailla salibandya. Sain karvattua eräältä pelaajalta pallon pois ja kiitokseksi siitä sain viikateiskun mailalla alaselkään. Kolmen kuukauden ajan sängystä nouseminen kesti yli 20 minuuttia ja kääntyminen sattui ja kävelin kuin pingviini. Oli alin selkänikama mennyt 2mm sijoiltaan.

Ja ihan tässä kuukauden sisällä tapahtunut homma. Oltiin kaverin kanssa SELVINPÄIN kalastamassa, yhdellä saarella, mihin oli 2tunnin laivamatka. Ensimmäinen heitto onnistui häneltä kutakuinkin hyvin, mutta toinen heitto olikin sitten sellainen, että sen jälkeen oli noin tunnin omakätinen operaatio, jossa poistettiin kolmoiskoukku meikäläisen ohimosta. Siinä tuli kyllä vedettyä pikakännit.

Muuta näitä vakavampaa ei ole sattunut.. Vielä..

 

[M@rko77]

Onhan näitä lapsena saatuja vekkejä otsaan - milloin juostu pöytää päin ja milloin sisaruksia. :D Joskus ala-asteikäisenä tipuin kerrossängystä tietysti sillä seurauksella, että käsi murtui (ja tietenkin oikea eli kirjoittava yms. käsi). Aamulla äidin kanssa arvauskeskukseen, jossa eivät ottaneet edes kuvia - sanottiin vaan, ettei ole murtunut. Ja eikun kouluun. No, tietysti elo siellä oli ihan tuskaa käden olleessa tuusannuuskana. Koulun jälkeen yksityiselle, josta suoraan keskussairaalaan eli päksiin. Siellä yritettiin ensin vääntää käsi paikoilleen varmaan viisi kertaa. No, eihän se onnistunut (röntgensäteitä tuli sillä reissulla riittävästi), joten leikkaukseen eli käsi kursittiin kuntoon puukon avulla. Toinen paha accidentti oli erään jannun heittämä lumipallo suoraan silmään. Merirosvolappua vaan kehiin, onneksi ei mennyt näkö.

Armeijassa sitten sissileirillä oli oma kipinävuoro. Unipökrässä tietenkin sissikirveellä peukaloon - eikun sirraan ja kassulle ommeltavaksi (onni oli, ettei mennyt koko peukalo irti, vaan meni silleen sopivasti). En saanut edes vemppaa, vaan sissileirille takaisin peukalo paketissa. No, armeijassa meni etuhammaskin (kruunu) liukastuessani marssilta palatessa. Pappi/hammaslääkäri laittoi muovia tai mitälie. Vuosi sitten hammaslekurin mukaan oli päässyt hieman korjaukset repsottamaan. Valtiokonttori maksoi viulut eli korjauksen. On kai näitä muitakin, muistellaan niitä joku toinen kerta.

 

[adolf]

Yläasteella meni koripalloa pelatessa polvi vääntymään sillä tavalla ikävästi että sivusiteeseen tuli silloin jonkunlainen pieni repeämä. Kovasti turposi silloin eikä sillä muutamaan päivään oikein ilennyt kävellä, mutta ei siitä sitten mitään vakavampaa kuitenkaan tullut. Sairaalassa käytiin imasemassa kaikki se polveen kertynyt neste ulos. Jotain löysää sinne kuitenkin jäi kun joskus se lonksuu sillä tavalla jännästi. Ei nyt ole taas moneen vuoteen tuntunut mitään mutta muutama vuosi sitten kun olin talvella lumihommissa niin jostain syystä se silloin muljahteli enemmänkin.

Onhan noita sitten ihan lapsena tullut kaikenlaisia pieniä haavoja ja ruhjeita. Sarvien yli lentämisestä polkupyörällä alamäissä olen esimerkiksi kunnostautunut useammankin kerran.

Niin ja semmosen muistin nyt kanssa että joskus ihan 5-6 vuotiaana tasapainoilin jotenkin semmoisen aidan päällä. No siitä sitten horjahdin ja koko painolla kelekset edellä siihen aidalle. Se on jäänyt mieleen että teki aika höpönassua se.

 

[benicio]

Lapsena erään rakennuksen rauniolla leikkiessä kaverilta tippui yläkerrasta kivi päähän ja sain päälakeeni neljä tikkiä. Pari viikkoa tästä ja sama kaveri heitti kolmatta kaveria suutuspäissään kivellä silmien väliin (tähtäsi minua ja menin kys kaverin taakse piiloon...), tuloksena muutama tikki nenänvarteen ja vähän sen jälkeen kyseinen kivittäjä vielä juoksi superpallon perässä jotain kulmaa päin ja sai itsekin päähänsä tikkejä. Tämä siis kuukauden, parin ajanjaksolla.

Kerran olen ampunut naulapyssyllä sormeen, mutta kyseessä vain viimeistelynaulain eikä mennyt edes läpi. Teki kyllä todella, todella kutaa kun naula osui luuhun ja sormenpää oli monta kuukautta jännän kosketusherkkä.

Sähköiskuja, rappusissa kaatumisia ja pelivälineitä munille tietysti lukemattomia kertoja, mutta nuo päälaen tikit on ainoat lääkärikäynnin vaatineet.

 

[alwahla]

Oikea reisiluu murtui siististi ja reippaasti pudotessani 10-vuotiaana keinusta. En aluksi tajunnut, että luu oli hajalla, vaan yritin nousta seisomaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Tapaturma sattui koulussa välitunnin viimeisillä minuuteilla. Opettaja tuli huutelemaan minua noin varttia myöhemmin, jolloin tilanne selvisi hänelle. Ambulanssikyydillä ensin paikalliseen terveysasemaan, josta matka jatkui Auroraan. Polven läpi porattiin ruuvi ja jalka laitettiin vetolaitteeseen seuraaviksi kuudeksi viikoksi.

Muutama vuosi myöhemmin kesälomalla sähläsin ja mursin vasemman käteni. Aluksi Hyrylän lekuri ehdotti leikkausta, mutta päätin vaatia toista mielipidettä ja matka kävi kohti Hyvinkäätä. Tuolla koko käsivarteni lastoitettiin, koska käteni murtuma oli sellainen, ettei se vaatinut leikkausta.

Lisäksi joskus viisivuotiaana tipuin vessassa pöntön päältä alas ja tietenkin juuri siten, että leukani osui metalliseen vessapaperin pidikkeeseen. Leuasta lähti pieni palanen luuta, verta tuli ihan kiitettävästi minun huutaessa kuin palosireeni. Faija päätti antaa selkäsaunan ennen kuin lähdettiin käymään lekurilla.

Ala-asteella tuli törmättyä luokkatoveriini (kirjaimellisesti) välitunnilla koulun pihalla. Kundin ylähampaat kolahtivat vain kahden sentin päähän silmästäni, ja taas piti käydä lekurilla.

 

[Pausima]

Yläasteella oltiin poikain kanssa hakemassa kyliltä 15snt munkkeja. Mulla oli alla joku isoveljeltä saatu (mahdollisesti varastettu) pyörä, jossa etuiskarit ei vissiin olleet ihan kunnolla kiinni. Tästä sitten jotain hyppyä rotwallin yli yrittäessäni, koko etupyörä tippui ja pieni Pausima oli naamallaan maassa. Torilla olleet mummut eivät eväänsä liikuttaneet vaan paikalle soitettiin kaverin eläkkeellä olevaa isää, joka sitten mut vei terveyskeskukseen, josta siirrettiin hammaslääkäriin (viereinen rakennus). Taitavan hammaslääkärin ansiosta mulla on vieläkin alkuperäset hampaat, vaikka koko yläkalusto tais olla irti. Oli ien antanut periks ennen hammasta niin ei olleet hampaat poikki vaan ne sai vain painettua takaisin. Sitten kuukauden verran oli raudat hampaissa, tikkejä ikenissä ja söin pillillä. Oli kuulemma hammaslääkärin uran pahin traumapotilas mitä oli nähnyt.

 

[attendo]

Moi. Kerron nyt yhden hauskan tapahtuman viiden vuoden takaa. Olin koiran kaa uimassa ja jostain syystä teki mulle sen, mitä vasemmisto ja oikeisto haluu tehdä toisilleen, eli puri naamaan. Lieneekö luullut mua lumpeenlehdeksi tai miksikä lie, mutta näin teki. Alahuuli meni halki ja tikkejä se vaati. Oltiin uitu ennekin yhdessä ja ollaan uitu sen jälkeenkin joka kesä, mutta jostain syystä tuona iltana kävi niinku kävi.

 

[kahden suunnan sentteri]

Aivotärähdyksiä, vai mikä se nykyään onkaan, on tullut kymmenkunta. Tässä pahimmat:

1. Ajoin apupyörillä. Olin vähän liian hyvä ajamaan apupyörillä. Luulin ettei niillä voi kaatua, mutta voi niillä jos ajaa liian lujaa. Pää asvalttiin ja kuuppa sekaisin paskasta kypärästä huolimatta.
2. Keikuttiin, ikään kuin "keuliteltiin", parimetrisellä kakkosnelosesta häthätää tehdyllä rakennuspukilla. Keuli ympäri ja kaaren päätteeksi pää paksuun pajunrunkoon. Pää sekaisin.
3. Kolmannella luokalla leikittiin välitunnilla rajua hippaa, kohde ei halunnut tulla kiinnitotetuksi vaan lanasi jenkkifutistyylillä vastapalloon, takaraivo asvalttiin. Näkö sumeni useiden tuntien ajaksi.
4. Noin viidennellä luokalla ajoin pyörällä ilman käsiä ja kypärää, vierellä ajanut kaveri otti sarvesta kiinni ja takaraivo asfalttiin. Puhekyky hiipui noin vartti törmäyksen jälkeen ja tuli takaisin vasta äkkinäisestä väsymisestä seuranneiden päiväunien jälkeen. Nykyään tiedän että tuollaisessa tilanteessahan ei kai saisi antaa potilaan nukahtaa.
5. Yleisurheiluseuran iltapäiväkerholla kiekonheiton lomassa pelleilin pää alaspäin vanhassa voimailulaitteessa (jokin talja) roikkuen. Tietysti se vaijeri katkesi sillä hetkellä. Noin metristä suoraan pää edellä sukellus betoniin. Suuntavaisto ja paikantaju katosi täysin. Onneksi joku älysi viedä minut kotiin, pyöräily olisi voinut olla hieman haasteellista, kun jo siihen simppeliin rakennukseenkin eksyin.
6. Futispelissä tavoittelin päällä palloa, mutta vastaan tulikin nappulakenkä. Tasapaino heitti eikä pelaamisesta olisi tullut mitään. En kyllä halunnutkaan tuon iskun jälkeen, vaikka varmasti olisikin tuohon aikaan päästetty. Tuomari ei nähnyt mitään.
7. Kännissä festareilla, yllättävä nyrkki pienen vauhdinoton päätteeksi suoraan naamaan. En ehtinyt edes havaita mitä on tulossa,saati reagoida. Putosin, ja kaikki ajan ja paikantaju katosi useiksi tunneiksi. Sitten tulin ensiaputeltassa tolkkuihini ja jatkoin ryyppäämistä.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Lisäksi joskus viisivuotiaana tipuin vessassa pöntön päältä alas ja tietenkin juuri siten, että leukani osui metalliseen vessapaperin pidikkeeseen. Leuasta lähti pieni palanen luuta, verta tuli ihan kiitettävästi minun huutaessa kuin palosireeni. Faija päätti antaa selkäsaunan ennen kuin lähdettiin käymään lekurilla.

Otetaanpa sivujuonne.

Lainaamani kohta alwahlan postauksessa kuulosti jossakin määrin tutulta. Isäukolleni oli jostakin syystä muodostunut päähänpinttymä, että lapsille sattuneisiin pikkuvahinkoihin ja etenkin sairastumisiin oli reagoitava suuttumuksella. Jos kiipeilit puissa tai ulkorakennuksen katolla, niin mikäs siinä, pennun oma asia. Sen sijaan jos putosit ja loukkasit koipesi, niin tuloksena saattoi olla helvetinmoinen rähinä, tulkintani mukaan siksi että "mitäs olit niin tumpelo että putosit". Otaksun tuossa olleen sellaista taustalla, että etenkin kesäaikaan lapset olivat pienellä maatilalla tärkeää työvoimaa kaikenlaisiin askareisiin, jolloin lapsen joutuminen omaa kömpelyyttään sairastuvalle oli samalla myös työnjohdollinen miehistötappio. Tämä tietysti näin jälkiviisastelevana kotitarvepsykologin pohtilointina. Kyseisestä asiasta ei tullut myöhemmin puhetta isäukon kanssa, ja koska hän on vainajoitunut jo vuosia sitten, niin lisäselkoa ei ole odotettavissa niin sanotusti hevosen suusta.

 

[Kulkija]

Mopoikäisenä olin polkien liikenteessä ja kaverini mopolla. Saatiin loistava idea, jotta minä nappaan kaveria olkapäästä kiinni ja ajellaan vähän kovempaa vauhtia kauppaan. Idea toimi siihen asti, kunnes kaveri päätti tietämättömästä syystä vaihtaa pienemmälle vaihteelle ja mopon vauhti hiljeni sen verran, että itse jatkoin matkaa kaatuen asfaltille ilman kypärää tietenkin. Onni onnettomuudessa sain lyötyä pääni nurmikon puolelle, mutta koko vasen puoli kehosta sai ikäviä asfaltti-ihottumia.

Olisiko ollut jopa samana vuonna, kun päätin koulusta lähteä hieman nopeammin ja suoritus oli lähes täydellinen. Kompastuskiveksi ilmestyi tuulikaappi, jossa matto oli hieman mutkalla ja sain itseni kompuroitua mattoon ja käsi ulko-oven ikkunasta läpi. Ranteessa valtimon kohdilla armoton haava ja teini-Kulkija kipitti hyvin nopeasti takaisin opettajien eteen. Lopputuloksena oli tikkauskeikka ensiavussa ja tuuriakin oli sen verran mukana, että valtimoon oli haavasta vielä n. 3 milliä lääkärin sanojen mukaan.

Tuossa nyt ehkä ne rajuimmat tapaturmat mitä itselle on tapahtunut. Joskus myöhemmin saatan kertoa pienemmistä tapauksista.

 

[Mazaa]

Onhan näitä.

- Salibandypeli. Pudotuspeli. Kaksi maalia ja plakkarissa ja yksin aivan laidan vierestä läpi. Viimeisen puolustajan kebab-kioskille harhauttaen, kunnes... puun takaa tuli jäätävä taklaus. Taklaajana oli melkein pehmustettu betonipylväs aivan kentän vieressä. Ambulanssi paikalle. Ei muistikuvia.

- Jalkapallopeli. Ala-aste. Jäisellä kentällä. Täydestä vauhdista peilijäältä potku palloon ja takaraivo tonttiin. Ambulanssi paikalle. Ei muistikuvia.

- Jääkiekkopeli. Ensimmäinen vaihto. Palaan aitiota kohti ajatuksena taklata vastustaja aition reunaa vasten. Vastustaja kumartuu ja lennän pää edellä oman vaihtoaition lattialle. Kuulemma kuin Aku Ankka. Ambulanssi paikalle.

- Salibandypeli. Höntsäpeli. Vanha pelikaveri tulee ekaa kertaa pelaamaan ja ajaa keskellä kenttää pallontavoittelutilanteessa. Lennän kylki edellä maahan. En saa edes käsiä eteen. Lennossa mieleen tulee taas Aku Ankka. Taju lähtee. Ei ambulanssia. Ajan keskussairaalaan. Kolme kylkiluuta poikki. Kyynärluussa hiusmurtuma. Silmä mustana. Viikkoon en pääse sängystä ylös ilman apua. Ai ei muka kontaktilaji? En suosittele kenellekään.

- Pip. Peli. Vedin leuanvetotangolla leukoja. Päätin jostain ihmeen syystä koettaa jotain mystiseksi jäänyttä nojapuuliikettä. Tanko irtosi ensin toisesta päästä. Maan vetovoiman avittamana putosimme maahan päällekkäin. Tangon pää osui suoraan kiveksiini. Alakerran kaveri oli musta kuin mies tumma kuin tropiikin yö. Ei ambulanssia. Lääkärissä hävetti. Kahteen päivään ei ollut mitään tuntoa konehuoneessa.

- Las Vegas. Muutama päivä todella kipeänä. En halua lääkäriin. Paluu Suomeen. Suoraan sairaalaan. Ei ambulanssia. Kuumetta 40,8c ja CRP oli 650! Keuhkokuume. Paha keuhkokuume. Lääkäri sanoi, että selviän. Selvisin.

- Auto. Oma auto. Henkilöauto. Hiekkatie. Ehkä Arttu Wiskarin mökkitie. Nuori, mutta hullu. Kuuluisat viimeiset sanat. "Ootko nähnyt koskaan, kun satasen vauhdista vedän käppäristä?". Hirveällä joululla auto palaa takaisin matalasta ojasta keskelle tietä ja vain toinen kylki on sisässä kuskin oven kohdalta. Toisella puolella tietä tukkimetsä olisi vienyt hengen.

- Yksi vielä. Ala-aste ja polkupyörä. Toiseksi viimeinen koulupäivä. Olin oppinut nelosluokalla ajamaan kunnoilla ilman käsiä ja ajanut viitos -ja kuutosluokan parin kilometrin koulumatkan aina ilman käsiä ylämäkiä lukuunottamatta. Toiseksi viimeinen koulupäivä. Hiekkatie ja jyrkkä alamäki. Eturengas hyppää montusta suoraan poikittain ja lennän sarvien yli pää edellä tonttiin. Koko naaman toinen puoli aivan verinaarmuja täynnä. Seuraavana päivänä kiva mennä hakemaan todistusta. Mieleen jäi, että käyttäytymisestä sain arvosanaksi huikean kuutosen, vaikka edellisenä syksynä arvosana oli 9 ja arvosana nousi yläasteella takaisin ysiin seuraavana syksynä. Eräs opettaja ei tykännyt olla väärässä. Muistelin, että kahta enempää tuota ei olisi edes saanut muuttaa, mutta se saattoi olla "tornihuhu".

 

[Hakki#20]

Urheiluvammat ja missä tahansa pihahöntsässä tapahtuneet haaverit mahtuvat oikein mainiosti otsikon alle.

Parinkymmenen vuotisen salibandy-urani aikana sattui ainakin seuraavat haaverit:
- maila treeneissä sormeen, murtuma
- liukastuminen parkettialustalla, polvesta revähti nivelsiteet
- törmäys treeneissä pakin kanssa, aivotärähdys
- matsissa parikymmentä kiloa painavampi pakki jyräsi maalin edestä, kylkiluu murtui
- törmäys matsissa pelaajan kanssa, sama kylkiluu murtui uudelleen
- treeneissä huono alkulämmittely, pohjelihakseen repeämä
+ muutama nilkan nyrjähdys

Pidin jossain vaiheessa tauon aktiivipelaamisesta ja kun aloitin pelaamisen uudelleen vaimoni sanoi: " no, et sä vähään aikaan ole sairaslomalla ollutkaan.."

 

[kahden suunnan sentteri]

Urheilun ja lasten leikkimisen ohella ihmiskeholle vaarallista touhua on moottorikulkineet.

Yhteen aikaan pääasiallinen harrastus oli ajella porukalla mopoilla ja kevytmoottoripyörillä maaseututeitä ja traktoripolkuja. Aina parit tankilliset tyhjäksi ennen kuin mentiin syömään kaverin vitullisen milffin (rauha hänen muistolleen) tekemää bolognesea. Anyway. Kun samoja teitä aina nuohottiin niin ne muodostuivat tietysti aika tutuksi. Jonkun kerran ajelin sitten mopolla toveri kyydissäni, mutta yritin silti pysyä kaverin kannoilla joka ajeli crossi-kevarilla. Ja pysyinkin, kunnes huomasin ajaneeni mutkassa sijaitsevalle suurta ojaa ylittävälle puusillalle niin lujaa, että tällä kertaa kääntymisen sijaan todennäköisesti lennettäisiin rajusti ojan pohjalle. Aika hidastui ja oli ryhdyttävä miettimään millaisella manööverillä tilannetta on yritettävä ratkaista. Tuumasin, ettei jarrutus ole kummoinen vaihtoehto, ja kulkine on vain yritettävä oikaista ja toivoa, että se ehtii tapahtua ennen kuin renkaat luiskahtavat sillalta. Siinä sitten akrobatiseerasin vaadittavaa painonsiirtoa, jolle kyytiläisen massa antoi pahaa vaikeuskerrointa, mutta niin tapahtui, että vastaohjauksella jouset täysin pohjassa pyörä oikeni ilman että renkaiden ja puusillan reunan väliin jäi senttiäkään ylimääräistä varaa. Pellolle siitä mentiin, muttei kuoltu eikä edes kaaduttu. Vauhtia oli joku 50-60. Kyytiläinen, joka oli onneksi ajan hermolla ja piti tiukasti kiinni, ei tiennyt olisiko pitänyt olla vihainen typerästä mutkaan ajosta vai kiitollinen hienosta seivistä.

Seuraavaksi sitten PV:llä liikkeellä, yön pikkutunneilla syksyn pimeydessä uuvuttavaa keskipitkää matkaa sellaisessa umpitunnelissa, että juuri ja juuri pysyy hereillä ja pystyy näkemään joten kuten minne ollaan menossa. Päällystetyllä maaseututiellä alkoi "sallittu mopoille" kevyenliikenteen väylä, tulosuunnastani katsottuna tien vasemmalla puolella. Paikka oli ennestään hatarasti tuttu, joten arvelin että melko kaasu pohjassa voi vastaantulevien kaistan ylittäen ajoradalta kevyelle väylälle siirtyä. No, oikeasti siinä oli kyllä tiukka mutka, mutta eihän sitä siellä pimeässä huomannut. Kevyen liikenteen väylä kuitenkin sijaitsi ehkä puolisen metriä tai metrin ajorataa alempana, joten kun siitä PV:llä 70 km/h tiukan mutkan sisäkaarteen ojan yli leikkasi, niin tömähti sopivasti sille alemmalle kevyen liikenteen väylälle ennen kuin ehti oikein edes huomata mitä tapahtui. Vauhtia kun oli sopivasti niin sitä pystyi jotenkin automaattisesti pystyssä. Perävaloani seurannut kaveri tuli samaa linjaa perässä. Molempia nauratti.

Vähän sama tapahtui myöhemmin autolla, kun en huomannut, että edessä on liikenneympyrä. Käsittämätön loikka rotwallista kimmoten koko ympyrän yli, ihan kuin jossain leffastuntissa tai tietokonepelissä. Onneksi ei ollut ympyrässä kummoista kalustusta, oli vasta rakennusvaiheessa. Vauhtia jotain 70kmh. Oli minusta hyvin ihmeellistä, ettei autolle käynyt kuinkaan. Olisi luullut, että vähintään renkaita puhkeaisi tai vanteita vääntyisi.

Myös yksi toinenkin maaseudun mutka jäi mieleen, kun jälleen vaikutuksen alaisena ajellessa noin satasen vauhdissa vanha etuvetoauto lähti kuivalla kelillä sivuluisuun tutussa mutkassa johon en koskaan ollut ajanut aivan niin kovaa. Mitenkään ihmeemmin en hätiköitynyt, vaan kokemuksen turvin pidin kaasun pohjassa ja "driftasin" sillä varsin mutka-ajokelvottomalla etuvetorakkineella pehmeästi koko mutkan lävitse. Ehkä hidastuneet refleksit auttoivat asiaa, luulen. Varmaan monta yritystä saisi tehdä että sama onnistuisi uudelleen, enpä tohtinut enää kokeilla.

Jo onnen kuin oli mitään ajokortteja, tuli ajettua aika kovaa luvattomasti käyttöön otetuilla autoilla. Yhdenkin kerran sitä pelästyi kun poliisit lopettelivat ratsiaansa ja kääntyivät perään, joten oli pakko ajaa hieman ripeämmin piiloon. Pelkkä vauhdin, paikan, kelin ja ajotaidon yhdistelmä oli näin jälkikäteen tarkastellen läheltä piti -tilanne. Mutta ajamallahan sitä oppi ajamaan.

Ihan tavan liikenteessäkin oli sitten yksi keissi, valtatiellä, johon tuuliselle paikalla mäen harjanteelle syntyy usein talvisin erityisen liukas kohta. Juuri siitä kohtaa ihan normaalisti ajellessa vanhan täyteen lastatun takavetoisen rotiskon perä keveni, ja olisi ilman toimenpiteitä kääntynyt vastaantulevan rekan alle. Mitenkään tietoisesti ei ehtinyt reagoida, mutta taas tuli selkäytimestä vain rauhallinen vastaohjaus eivätkä kaikki matkustajat edes ehtineet huomaamaan mitään.

Kerran meni nilkka, kun yritin driftailla mopolla missä ei ollutkaan tarpeeksi tehoja. Nilkan liikkuvuus oli vähän rajoittunutta kymmenisen vuotta, kunnes päätin jumppailla nilkan takaisin kuntoon.

Kerran olin kyydissä, kun Nissan Cherry auto ajettiin noin satasta mutkaan kääntyvästä alikulusta. Istuin takapenkillä, kun minun puoleinen kylkeni pamahti kaiteeseen ja takasivulasi tuli syliin. Olin vöissä ja nauratti vaan. Totesin, että minun olisi kannattanut ajaa. Sitten mentiin ajamaan lopputankillinen rallia paikallisten urheiluautoilijoiden radalle ja poltimme auton. Ostettiin se puoliltaöin ihan tuota varten.

Ja kerran kaverin autolla noilla maaseudun hiekkateiden yöejeluilla heitin komeaa nelipyöräluisua mutta vähän liikaa sisäkurvista leikaten, tavallaan ihan hieno linja mutta puskuri ja syyläri pamahtivat rikki tien kanttiin. Tarjouduin tietysti korjauttamaan auton omaan lukuuni heti seuraavana päivänä, mutta auton omistajan mielestä oli järkevämpää polttaa se. Sitten poltettiin se. Ei ollut penaalin terävin kynä hän.

Pari omaa autoa meni oikein lunastuskuntoon mutta niihin ei liittynyt mitään ihmeellistä dramatiikkaa, tuota samaa ajoharjoittelua vain. Tai toisessa yks kyytiläinen menetti hetkeksi tajun kun tuli kaiutinhässäkkä takaikkunalta päähän. Itse myös simahdin lopulta autonromun lähistölle mutta se ei johtunut ulosajosta vaan viinasta.

Ja yksi läheltä piti -tilanne pitää vielä mainita, ajoin kaverin autoa ollen hänelle niin vihainen, etten välittänyt mitä autolle käy. Ajoin lyhyen matkan ja matkan varrella vain pari mutkaa. Eräs oli kiertoliittymästä sisään ja seuraavasta ulos. Talvikeli. Etuveto. Otin kovan vauhdin, ja heitin vain auton poikittain, ikään kuin mentaliteetilla "katsotaan mihin menee". Hyvinhän se sattui menemään, mutten usko että siinäkään prosentit olivat ihan puolellani. Kolmosella, joten olisiko vauhtia ollut jotain 50-60.

Kaikki kaverit olivat paljon kädettömämpiä ja huono-onnisempia näiden vehkeiden kanssa.