Olympialaiset 2022, Peking

  • 490 410
  • 2 311

KaljaVeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
235, Karjala-lippis
Kun tossa kattelen Leijonien MM-joukkuetta ja taas NHL-pelaajat loistaa poissaolollaan niin kävi taas mielessä ajatus että pitäskö Olympia-joukkueesta muutama kestokieltäyjä jättää suosiolla rannalle. Siis kyllä ymmärystä löytyy sille että jos nyt ei jonain vuonna nappaa, on klesana tai soppari on katkolla. Mutta varmasti joukkueen valitsijoille tulee eteen tilanne jossa pitää tehdä ketä mukaan otetaan niin en pistä yhtään pahakseni jos siellä katsellaan onko maajoukkuetoiminta ja MM-höntsät joskus maistuneet.

On sanomattakin selvää että pelaajia joilla ei ole ajankohtana x motivaatiota syystä x turnaukseen x, oli sitten kyse Euro Hockey Tourista, MM-kisoista tai olympialaisista, ei kannata ottaa väkisin mukaan.

Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa millään muotoa esimerkiksi olympialaisten valintoihin sillä jokainen turnaus tulee käsitellä omana tapahtumanaan ja muilla tapahtumilla ei mielestäni saa olla vaikutusta sen hetken valintaprosessiin.

Joukkuuen pelaajiston valinta tulee mielestäni suorittaa aina siten että saadaan jalkaille paras mahdollinen joukkue siihen kyseiseen käsillä olevaan turnaukseen.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kun tossa kattelen Leijonien MM-joukkuetta ja taas NHL-pelaajat loistaa poissaolollaan niin kävi taas mielessä ajatus että pitäskö Olympia-joukkueesta muutama kestokieltäyjä jättää suosiolla rannalle. Siis kyllä ymmärystä löytyy sille että jos nyt ei jonain vuonna nappaa, on klesana tai soppari on katkolla. Mutta varmasti joukkueen valitsijoille tulee eteen tilanne jossa pitää tehdä ketä mukaan otetaan niin en pistä yhtään pahakseni jos siellä katsellaan onko maajoukkuetoiminta ja MM-höntsät joskus maistuneet.

Näistä on tietysti ulkopuolisen hankala sanoa, että mitkä syyt milloinkin ovat poissaolojen takana. Mutta jos olisin päävalmentaja, niin ainakin Ristolaisen jättäisin pois olympiajoukkueesta ilman mitään omantunnon tuskia. Sen verran selvää on, että maajoukkue ei kaverille merkitse mitään. Miksi pitäisi antaa hänen poimia rusinat pullasta? Samalla poisjättö toimisi varoittavana esimerkkinä myös muille. Pitäisi vaan ennen valintojen julkistusta käydä tärkeimpien pelaajien kanssa läpi syyt poisjätölle, ettei käsissä ole uusi Vancouver, jossa selänteet ja koivut kiukuttelevat päävalmentajalle, joka on pyrkinyt valitsemaan mielestään parhaan mahdollisen joukkueen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Olikos täällä joku joskus vähän tarkemmin selvitellyt taustoja noihin Ristolaisen kieltäytymisiin MM-kisoista? Muistelisin että jos niitä vähän enemmän kaiveli niin ei niitä "sori emmä jaksa ku oon pelaa golfia" -tason kieltäytymisiä nyt niin hirveästi ollut vaan ihan järkeviä syitä taisi olla.

Eiköhän siellä valmennus ja seurajohto ole ihan hyvin käynyt näitä asioita läpi ja siellä tiedetään missä mennään. Ja muutenkaan en tajua miksi jotkut ottaa MM-kisoista kieltäytymiset niin vakavasti, ihan samalla tavalla niitä poissaoloja on kaikilla mailla ja en tiedä miten jossain kuvitteellisella Ruotsin overtid.se -sivustolla jaksetaan pelaajia suolata ja ottaa suurinpiirtein kansalaisuutta pois jos jättää MM-kisat väliin.

Jos pelaaja on sitoutunut ja motivoitunut tulemaan maajoukkueeseen niin tervetuloa. Jos pelaaja ei ole sitoutunut ja motivoitunut niin ei kiitos, ja tämä nyt siis ihan sama oli kyseessä EHT, MM-kisat, olympialaiset tai vaikka pelkkä yksittäinen harjoituspeli Intiaa vastaan. Mielestäni aiemmilla poissaoloilla ei pidä olla mitään merkitystä kun katsotaan yksittäistä turnausta ja tilannetta.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Hoffren tuota vasta kysyi podcastissaan itseltään Ristolaiselta. Mitään hampaankolossa sieltä ei Ristolaisen suunnalta maajoukkuetta kohtaan ole.

Suomen TOP4-puolustaja kisoissa. Toivottavasti onnistuu hyvin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Onhan Ristolainen useampana keväänä kertonut ihan selvästi, että ei ole mukana, koska raskaan kauden jälkeen väsyttää ja vituttaa, eikä jaksa enää jääkiekkoa ajatella hetkeäkään. Ja haluaa parantaa fysiikkaa. Pisteet hänelle rehellisyydestä, mutta asenne maajoukkuetta kohtaan on ihan selvä. Turha yrittää spinnata tätä asiaa.

Suhtautuminen jatkuviin poisjäänteihin on sitten mielipide- ja makuasia, josta tuskin on tarvetta sen enempää vääntää. Itse en valitsisi tällaista kaveria olympialaisiin, mutta ymmärrän toisetkin näkökulmat.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hoffren tuota vasta kysyi podcastissaan itseltään Ristolaiselta. Mitään hampaankolossa sieltä ei Ristolaisen suunnalta maajoukkuetta kohtaan ole.

Suomen TOP4-puolustaja kisoissa. Toivottavasti onnistuu hyvin.

Joo, minäkin kysyin äänestämältäni paikallispoliitikolta, että mites kun näyttää siltä, että ajat paikallisille ihmisille tärkeiden asioiden sijaan paikkakunnan kauneimmalta paikalta kaivosvarauksia hamuavan kaivosyhtiön asiaa. Hän sanoi, että ei pidä paikkansa. Pulinat pois siis. Äänestän häntä jatkossakin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Suomi ei ole mikään Kanada, eikä ole varaa jättää aivan kärkipakkia pois, vaikka faneja vituttaakin hänen kieltäytyminen MM-kisoista.
Näinpä. Pelaisipa vielä oikein loistokisat, niin tämä jokavuotinen itkeminen laantuisi.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Suomi ei ole mikään Kanada, eikä ole varaa jättää aivan kärkipakkia pois, vaikka faneja vituttaakin hänen kieltäytyminen MM-kisoista.

Suomi saa aivan mainion ja todennäköisesti Jalosen pelikirjaan paremmin sopivan pakiston jalkeille ilman Ristolaista. Mutulla sanoisin, että hänen poisjättönsä tuskin myöskään heikentäisi joukkuehenkeä.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Mielipiteitä saa olla, itse en näe varmasti Ristolaista parempana pakkina kuin Heiskasen. Pelitavallisesti en näe mitään ongelmaa. Ristolainen on myös johtava pelaaja, jolla on äärimmäisen kova vaatimustaso, joten en näkisi joukkuehengen kannalta minkäänlaisena ongelmana.
 
Juuri johtava pelaaja, jolla on äärimmäisen kova vaatimustaso kuulostaa sellaiselta, jolla on myös paljon potentiaalia olla hankala joukkuekaveri. Vaikuttaa, että hänellä on erittäin iso ego, enkä muutenkaan ole saanut hänestä kovinkaan positiivista kuvaa haastattelujen perusteella. Mutta toki, en häntä tunne, joten spekulaatiotahan tämä.

Puhtaasti pelillisesti varmasti on Suomen kärkipakkeja. Lindellin toki laitan ehdottomasti edelle Heiskasen ohella. Ristolaisen ryntäilyt ja säntäilyt ovat aika kaukana siitä peli-ideasta, jota Jalonen ajaa. Muutenkaan kovin peliälykkäästä pelaajasta ei ole kysymys. Itse en näe, että Ristolaisen läsnä- tai poissaololla on turnausmenestyksen suhteen minkäänlaista merkitystä. Ei se tilallekaan tuleva pakki mikään kädetön paskakasa ole.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mielipiteitä saa olla, itse en näe varmasti Ristolaista parempana pakkina kuin Heiskasen. Pelitavallisesti en näe mitään ongelmaa. Ristolainen on myös johtava pelaaja, jolla on äärimmäisen kova vaatimustaso, joten en näkisi joukkuehengen kannalta minkäänlaisena ongelmana.

Sabres on ollut pidempään niin nihkeä ja väsynyt seurattava, ettei oo hirveesti jaksanu pelejä kattella.

Mites tänä päivänä Ristolaisen kiekollisuus kun arvioidaan maltti, rytmitys, pää ylhäällä terävästi lavasta lapaan?
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juuri johtava pelaaja, jolla on äärimmäisen kova vaatimustaso kuulostaa sellaiselta, jolla on myös paljon potentiaalia olla hankala joukkuekaveri. Vaikuttaa, että hänellä on erittäin iso ego, enkä muutenkaan ole saanut hänestä kovinkaan positiivista kuvaa haastattelujen perusteella. Mutta toki, en häntä tunne, joten spekulaatiotahan tämä.

Ehkä meillä on erilainen ideologia jääkiekkoon. Itse ottaisin aina joukkueeseen kovan vaatimustason kavereita.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sabres on ollut pidempään niin nihkeä ja väsynyt seurattava, ettei oo hirveesti jaksanu pelejä kattella.

Mites tänä päivänä Ristolaisen kiekollisuus kun arvioidaan maltti, rytmitys, pää ylhäällä terävästi lavasta lapaan?

Pystyy tuota hyvällä NHL-tasolla tekemään. Mutta olisi kyllä mukava nähdä kovemmassa joukkueessa mihin se Ristolaisen taso asettuisi.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Vähän fiilistelyä MM-kisojen alla mitä se voisi olla:

Teräväinen-Aho-Kapanen
Laine-Barkov-Rantanen
Granlund-Hintz-Donskoi
Kakko-Haula-Puljujärvi

Aika paljon löytyy tulivoimaa tuosta nipusta. Puhdas jarrukenttä-ajatuksen itse heittäisin roskakoppaan, kun tähän on mahdollisuus. Hyökkäyksen lisäpaikat täytetään nelikosta Tolvanen, Armia, Kuokkanen ja Kiviranta.

Heiskanen-Ristolainen
Lindell-Nutivaara/Jokiharju
Mikkola-Hakanpää
Lehtonen-Välimäki

Vaakanainen, Juolevi tai Reunanen ei kerkeä tähän junaan. Meidän miesten, eli Määtän ja Vatasen pitää melkoinen tykkikausi vetää, että mukana ovat.

Rask, Saros ja Lankinen.

Kaksi ensimmäistä selviö, kolmanneksi 19-sankari ottamaan vaasi myös täältä pois.
 
Onko Ristolainen toisaalta niin tärkeä pelaaja Suomelle, että olisi pakko ottaa mukaan? Tasollisesti mahtuisi mukaan, mutta mites joukkuehenki ja kemiat? Onko Ristolainen valmis antamaan itsestään kaiken jäälle Leijonapaita päällä?

En ainakaaan itse muista yhtäkään turnausta Ristolaiselta leijonapaita päällä, jossa ei olisi jättänyt itsestään kaikkea jäälle.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Onko Ristolainen toisaalta niin tärkeä pelaaja Suomelle, että olisi pakko ottaa mukaan? Tasollisesti mahtuisi mukaan, mutta mites joukkuehenki ja kemiat? Onko Ristolainen valmis antamaan itsestään kaiken jäälle Leijonapaita päällä?

En kyllä näe mitään syytä, miksei Ristolainen sopisi kemioiden perusteella jengiin. MM-kisakutsusta kieltäytyminen ei kerro yhtään mitään siitä, minkälainen joukkuekaveri Ristolainen on. Nuorten vuoden 2014 kisoissa ja 2016 World Cupissa Ristolainen pelasi yhdessä monien suomalaispelaajien kanssa, jotka tulevat muodostamaan 2022 Olympiajoukkueen, joten ei Rasse mikään tuntemattomuus ole noille pelaajille.
 
Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
RIstolainen jakaa ilmeisen paljon mielipiteitä. Hyvävireinen Ristolainen olisi kyllä hyvä vahvistus tuohon suomen pakistoon, joskin sitten motivaatio maju-paitaan voitanee kyseenalaistaa. Onko sitten enemmän intoa kesken kiekkokauden lähteä pelailemaan Olympialaisiin vs. kauden päätteeksi MM-kisoihin, jää nähtäväksi.

Onhan tuolla useita hyviä puolustajia, ketä nostaa jengiin. Vielä on Välimäellä, Heinolalla ja kumppaneilla aikaa pelata varma paikka kisakoneeseen. Olli Määttä antanee jotain näyttöjä Jaloselle nyt jopa Olympialaisia ajatellen. Lehtosen uskoisin olevan melko varma nimi joka tapauksessa kun on Jalosen takuumiehiä. Jalonen taitaa muutenkin suosia näitä pelaajia, jotka ovat tuttuja ja tietää mitä heiltä saa.

Henkilökohtaisesti en usko, että Ristolainen on vuoden 2022 kisoissa ja lopputuloksen kannalta tällä tuskin on ratkaisevaa merkitystä. Olen usein toki väärässä.
 
rpeez

Jäsen
Miettikääpä nyt kuinka iso ja fyysinen nelikko puolustukseen saadaan kun otetaan mukaan seuraava lössi:

Ristolainen, Lindbohm, Hakanpää, Mikkola.

Ristolaisesta on lisäksi käyttöä ylivoimalla maalin edessä ja viivalla. Omassa päässä tiukoissa tilanteissa ainakin Hakanpää ja Mikkola on hyviä maalin lähellä mitä nyt lähiaikoina on tullut seurattua. Lindbohm saa hoitaa tappelut.

Loput kaksi on sitten Heiskanen ja Lindell.

7. pakiksi joku kiekkotaituri vaikka Heinola/Lehtonen.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Oma lottorivi neljän vuoden päähän:

Rantanen - Barkov - Teräväinen
Laine - Aho - Puljujärvi
Tolvanen - Haula - Granlund
Armia - Koivu - Donskoi
Lehkonen

Ristolainen - Heiskanen
Lindell - Honka
Vatanen - Määttä
Nutivaara

Rask
Saros
Raanta

Aika paljon on kuva muuttunut reilussa kolmessa vuodessa. Nyt kun kisat lähestyvät niin Kale(i)doskooppi näyttää tällaisia kokoonpanoja.

Rantanen - Barkov - Kakko
Kapanen - Aho - Teräväinen
Lehkonen - Haula - Granlund
Armia - Kotkaniemi - Joensuu
Komarov

Lindell - Määttä
Heiskanen - Vatanen
Ristolainen - Hakanpää
Nutivaara

Saros
Lankinen
Korpisalo

Koivu on jo lopettanut, Rinne todennäköisesti lopettaa eikä Raskinkaan jatko ole mitenkään sanottua. Hakanpää tuo puolustukseen fyysistä preesenssiä, samoin kuin Jesse Joensuu ja varamiehen roolissa Leksa hyökkäykseen. Laine on turhan egoistinen ja yksipuolinen pelaaja jolle en etenkään tuoreiden otteiden valossa näe sijaa majatalossa. Armia on profiloitunut Habseissa juurikin grinderiksi ja av-spesialistiksi.
Hyökkäykseen voisi ajatella myös Arttu Ruotsalaista, Juho Lammikkoa, Aleksi Saarelaa mutta lähinnä liipasimella olisivat Kapanen ja Lehkonen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös