Kovasti on porukalla Jokiseen vielä luottoa. Jos nyt kuitenkin lähdetään siitä että nuoret pelaajat kehittyvät tulevan vuoden aikana enemmän kuin vanhat, niin alkaa olla selvää että Aho, Laine, Rantanen, Lehkonen, Teräväinen, Granlund(it), ja ehkä jopa Puljujärvi ovat lähempänä olympialaisissa TOP6-paikkoja kuin Jussi Jokinen. Hyökkäyksessä on pari huomionarvoista seikkaa:
Laine/Rantanen - Koivu - Mi. Granlund
Aho - Barkov - Rantanen/Laine
Komarov - Filppula - Armia
Teräväinen - Haula - Ma. Granlund
Jokinen, Lehterä (Lehkonen, Korpikoski)
Rantasen ja Laineen kanssa voisi tasapainoilla riippuen juurikin siitä löytyykö Laineella kemiat paremmin Minnesotan jätkien vaiko Sashan kanssa. Aho nerokkaana kaverina pystyy pelaamaan melkein kaikkialla. Mikäli Laine asettuisi Sahsan viereen, niin kaksi ensimmäistä hyökkäysketjua olisivat tasapainoisia ja alati vaarallisia. Rantanen on ehkä suurin kysymysmerkki TOP6-jätkistä, ja voi olla että vuoden aikana siihen vaihtuukin joku kokeneempi kaveri (Jokinen, Komarov) tai ehkäpä joku muu nuori kaveri yllättää (Lehkonen, Puljujärvi). Mikäli Jokinen ja Lehterä olisivat ylimääräiset pelaajat niin sieltä löytyisi ainakin monipuolisuutta reservistä. Teräväinen nelosketjussa vähän kysymysmerkki.
Puolustajien osalla on vähän selkeämpää:
Ristolainen - Määttä
Vatanen - Lindell
Hietanen - Lepistö
Jokipakka - x
Ehdokkaita vikaan pestiin on monia: Pokka, Honka, Juolevi, ehkäpä joku eurooppalainen kokeneempi kaveri. Selkeys ei valitettavasti tarkoita laatua, ja puolustuksen osalta Suomi antaa liikaa muille maille eteen. Periaatteessa tuolla puolustuksella voisi huono NHL-joukkue pelata, mutta maajoukkueturnauksessa, johon kasataan parhaista parhaat puolustajat, on Suomen puolustus on paperia muihin verrattuna. Hyökkäys jopa kestää vertailua muiden maiden kanssa, toki samoja ongelmia siinäkin. Onneksi Suomen ase näissä turnauksissa onkin usein ollut saumaton joukkuepeli ja yhtenäisen pelisuunnitelman onnistunut toteuttaminen. Siinä pitää Marjamäen onnistua.
Maalivahdiksi Rinne, Rask ja kolmas, vähemmän kokenut kaveri, kuten Raanta tai Korpisalo. Selkeä nokkimisjärjestys olisi upeaa, mutta kun on Raskin ja Rinteen tasoiset kaverit kamppailemassa ykkösveskarin paikasta niin ei se hirveästi harmita.
Vahva luotto on, että mitalipeleissä ollaan jälleen.
- Mikko Koivu ja Mikael Granlund ovat seurajoukkueessa löytäneet hyvän kemian, joka ehdottomasti kannattaa tuoda maajoukkueeseen. En näe hyviä syitä erottaa tätä parivaljakkoa. Kolmanneksi hyökkääjäksi sovitetaan joko Zuckerin kaltaista pelaajaa, tai sitten siihen voidaan laittaa Laine.
- Meillä on erittäin hyvä ykkössentteri Barkovin muodossa, mutta ketkä laitureiksi? Laineen kanssa yhteistyö ei ole sujunut niin hyvin kuin on toivottu, mutta ehkä Laine 1,5 NHL-kauden jälkeen ymmärtää paremmin Sashan ajatuksenjuoksua. Kolmanneksi ketjuun ehkäpä jääkiekkonero Sebastian Aho?
Laine/Rantanen - Koivu - Mi. Granlund
Aho - Barkov - Rantanen/Laine
Komarov - Filppula - Armia
Teräväinen - Haula - Ma. Granlund
Jokinen, Lehterä (Lehkonen, Korpikoski)
Rantasen ja Laineen kanssa voisi tasapainoilla riippuen juurikin siitä löytyykö Laineella kemiat paremmin Minnesotan jätkien vaiko Sashan kanssa. Aho nerokkaana kaverina pystyy pelaamaan melkein kaikkialla. Mikäli Laine asettuisi Sahsan viereen, niin kaksi ensimmäistä hyökkäysketjua olisivat tasapainoisia ja alati vaarallisia. Rantanen on ehkä suurin kysymysmerkki TOP6-jätkistä, ja voi olla että vuoden aikana siihen vaihtuukin joku kokeneempi kaveri (Jokinen, Komarov) tai ehkäpä joku muu nuori kaveri yllättää (Lehkonen, Puljujärvi). Mikäli Jokinen ja Lehterä olisivat ylimääräiset pelaajat niin sieltä löytyisi ainakin monipuolisuutta reservistä. Teräväinen nelosketjussa vähän kysymysmerkki.
Puolustajien osalla on vähän selkeämpää:
Ristolainen - Määttä
Vatanen - Lindell
Hietanen - Lepistö
Jokipakka - x
Ehdokkaita vikaan pestiin on monia: Pokka, Honka, Juolevi, ehkäpä joku eurooppalainen kokeneempi kaveri. Selkeys ei valitettavasti tarkoita laatua, ja puolustuksen osalta Suomi antaa liikaa muille maille eteen. Periaatteessa tuolla puolustuksella voisi huono NHL-joukkue pelata, mutta maajoukkueturnauksessa, johon kasataan parhaista parhaat puolustajat, on Suomen puolustus on paperia muihin verrattuna. Hyökkäys jopa kestää vertailua muiden maiden kanssa, toki samoja ongelmia siinäkin. Onneksi Suomen ase näissä turnauksissa onkin usein ollut saumaton joukkuepeli ja yhtenäisen pelisuunnitelman onnistunut toteuttaminen. Siinä pitää Marjamäen onnistua.
Maalivahdiksi Rinne, Rask ja kolmas, vähemmän kokenut kaveri, kuten Raanta tai Korpisalo. Selkeä nokkimisjärjestys olisi upeaa, mutta kun on Raskin ja Rinteen tasoiset kaverit kamppailemassa ykkösveskarin paikasta niin ei se hirveästi harmita.
Vahva luotto on, että mitalipeleissä ollaan jälleen.