Mainos

Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 247 108
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Itseäni pisti silmään se, että Suomen peli lepää muutaman ketjun (ykkösketju ja ykkösyv) varassa. Ilman Granlundin ja Selänteen ns. virtaa Suomi olisi tuuliajolla. Toki Immonen ja muutama muu sälli väläyttelee, mutta saa nähdä kestääkö Suomi näillä miehillä loppuun asti.

Vaikea yhtyä kyllä tähän. Ykkösketjulta on ehkä ollut viihdyttävintä peliä paikka paikoin, mutta nyt kolmen pelin jälkeen ehkä kakkoskenttä on kuitenkin ollut kokonaisvaltaisempi. OJltä loistava Norja matsi ja nyt Ruutu ehkä isoimmassa roolissa Kanada matsissa. Tietysti sekin vaikuttaa, että Norja ja Kanada olivat selkeästi Itävaltaa fyysisempiä. Pehmeämmät maat pitäisi olla sitten ykköskentän heiniä kun saavat rauhassa operoida, mutta jos heidät taklataan irti kiekosta niin sen kentän panos on aika lähellä nollaa.

Ylivoiman tärkeys nyt on ihan selvä juttu. Jokainen joukkue tarvitsee ykkösylivoimaansa. Ykkösylivoiman tökkimisen vuoksi Venäjän tuloksetkin ovat olleet selkeästi alakanttiin. Ei joka paikassa turhaan tuputeta vanhaa kliseetä, että nykyjääkiekossa erikoistilanteet ratkaisevat pelejä.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitähän vaivaa Komarovilla on? Todella nihkeää menoa ja luistelu ei toimi yhtään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vähän väärässä ketjussa tämä keskustelu, mutta vastataan nyt tänne, missä alkuperäinen viesti on.

Minuakin harmitti kanadalaistuomari jo etukäteen. Ei siksi, että olisin pelännyt puolueellisia tuomioita, vaan siksi, että sen tiesi jo etukäteen, että Jatkoaika räjähtää liitoksistaan, jos tulee joku epäselvä vihellys. Valitettavasti noihin valittajiin liittyy nyt myös Teemu.
Siirrän keskustelun tänne.

Onko Teemu nyt valittaja kun kävi pelin aikana psyykkaamassa tuomaria sekä ärsytti isällisesti Crosbya? Höpö höpö. Loistavaa psykologista peliä. Eipä tullut tuomareilta enää helppoja vihellyksiä pelin tämän jälkeen, eikä se Crosbykaan mikään maaginen ollut (ei toki ole ollut koko turnauksessa). Teemu on ottanut hyvin kapteenin roolin haltuun.

Onko se Jatkoaikakaan nyt "räjähtänyt liitoksistaa"? Otteluseurantaketjussa en ollut, mutta tässä ketjussa olen nähnyt ottelun jälkeen yhden kritisoivan viestin tuomareiden kansallisuutta kohti. Mielestäni tuomarit vihelsivät erinomaisesti tätä yhtä tilannetta lukuunottamatta. Kukkoselle olisi voinut pelin loppuvaiheilla viheltää isonkin rangaistuksen hänen taklauksestaan, joten loppujenlopuksi virheet taisivat mennä tasan. En siltikään 100 % hyväksy kanadalaisia tuomareita Kanadan ottelussa.

Venäjästä: Suomella on mielestäni erinomaiset mahdollisuudet Venäjää vastaan. Näen Venäjän sopivan Suomelle huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi juuri Kanadan. Kun Suomi pelaa yhtä kurinalaisesti kuin tänään, Venäjän tähdet turhautuvat, alkavat hyökkäämään yltiöpäisesti sekä sooloillen, mikä avaa Suomelle hyviä vastahyökkäyspaikkoja. Toki on myös mahdollista, että Venäjä voittaa 6-0.

Tadun teesit: Rask maaliin. Korpikoski pysyvästi kolmoseen ja J.Jokinen kakkoseen. Aaltosen haluaisin myös vaihtaa Kontiolan viereltä, mutta ei ole ketään oikeastaan heittää tilalle. En usko Salmisen olevan sen parempi.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans

Miksei sitten Suomessa saa tuomaritoimintaa arvostella? Ai niin, kyseessä on olympiakisat ja haukkujana on Teemu. Kaikki tietää tilanteen - myös tuomarit. Miksi haukkua heidät lyttyyn julkisesti ja vielä Teemun toimesta?! Hänen jos kenen luulisi käyttäytyvän herrasmiesmäisesti ja valita sanansa oikein (kuten Sidney teki).
 
Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko Teemu nyt valittaja kun kävi pelin aikana psyykkaamassa tuomaria sekä ärsytti isällisesti Crosbya?

Tadun teesit: Rask maaliin. Korpikoski pysyvästi kolmoseen ja J.Jokinen kakkoseen. Aaltosen haluaisin myös vaihtaa Kontiolan viereltä, mutta ei ole ketään oikeastaan heittää tilalle. En usko Salmisen olevan sen parempi.

Niin siis tässähän on kyse siitä että Teemu siirsi tuon "psyykkaamisen" pelin jälkeen julkisuuteen. Niin kuin Crosby sanoi niin tommoset pitää jättää jäälle.

Aaltonen pelasi OK, mun mielestä. Oli alussa harvoja hyökkääjiä jotka uskalsi olla luovia hyökkäyspäässä, mutta kun olivat J.Jokisen kanssa aivan eri aaltopituudella niin nopeat pikkunäppärät syötöt meni harakoille ja sitten koko porukka siirtyi selviytymismoodiin ensimmäisen erän puolivälin tienoilla. Jotain eloa tuohon tosiaan tuli kun Korpikoski siihen siirtyi eli se saatetaan pitää yhdessä.

Hauskana yksityiskohtana muuten pelistä mainittakoon että kun toista erää oli pelattu yli kymmenen minuuttia niin ainoat suomalaislaukojat kohti Kanadan maalia olivat super offensiivinen Lasse Kukkonen ja Juhamatti Aaltonen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksei sitten Suomessa saa tuomaritoimintaa arvostella? Ai niin, kyseessä on olympiakisat ja haukkujana on Teemu. Kaikki tietää tilanteen - myös tuomarit. Miksi haukkua heidät lyttyyn julkisesti ja vielä Teemun toimesta?! Hänen jos kenen luulisi käyttäytyvän herrasmiesmäisesti ja valita sanansa oikein (kuten Sidney teki).

Haukkua lyttyyn = "- Jos olisi ollut joku muu kuin Crosby, niin ei olisi tullut jäähyä. Jos tilanteessa olisi ollut norjalainen, niin tilanteesta ei olisi vihelletty jäähyä. "

Täysin samaa mieltä olen Selänteen kanssa. Tietenkin Sidney käyttäytyy "herrasmiesmäisesti" eikä tee asiasta numeroa, koska hän oli tilanteessa se "nolompi" osapuoli. Toki hyvin hankittu jäähy häneltä. Nämä asiat juuri pitää ottaa julkisuudessa esille, jotta tulevissa peleissä tietyt pelaajat eivät saa erityiskohtelua.

Tietenkin tuomaritoimintaa saa arvostella, en minä ole sellaista kieltänyt.

Niin siis tässähän on kyse siitä että Teemu siirsi tuon "psyykkaamisen" pelin jälkeen julkisuuteen. Niin kuin Crosby sanoi niin tommoset pitää jättää jäälle.

Höpö höpö. Selänne ja Suomi on tullut tänne voittamaan. Niin pitkään kun on mahdollista, että Kanada kohdataan finaalissa, kannattaa psyykkistä peliä tuomareita ja Kanadaa kohti jatkaa, vaikka sillä jotain "koodia" rikottaisiinkin.

Onko tämä nyt ensimmäinen kerta kun jokin pelaaja kertoo mielipiteensä tuomarin ratkaisusta pelin jälkeen? Ilmeisesti.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Haukkua lyttyyn = "- Jos olisi ollut joku muu kuin Crosby, niin ei olisi tullut jäähyä. Jos tilanteessa olisi ollut norjalainen, niin tilanteesta ei olisi vihelletty jäähyä. "

Täysin samaa mieltä olen Selänteen kanssa. Tietenkin Sidney käyttäytyy "herrasmiesmäisesti" eikä tee asiasta numeroa, koska hän oli tilanteessa se "nolompi" osapuoli. Toki hyvin hankittu jäähy häneltä. Nämä asiat juuri pitää ottaa julkisuudessa esille, jotta tulevissa peleissä tietyt pelaajat eivät saa erityiskohtelua.

Tietenkin tuomaritoimintaa saa arvostella, en minä ole sellaista kieltänyt.

Tarkoitin, miksei tuomaritoimintaa saa arvostella Suomessa ja SM-liigassa. Kakkua tulee heti, jos alkaa nillittämään pillipiipareiden toiminnasta. Ja siksi toisekseen, siitä vaan itse viheltämään. Olisin myös tulkinnut tuon tilanteen jäähyn arvoiseksi, jos olisin seisonut vieressä. Ihmisiä hekin ovat.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja siksi toisekseen, siitä vaan itse viheltämään. Olisin myös tulkinnut tuon tilanteen jäähyn arvoiseksi, jos olisin seisonut vieressä. Ihmisiä hekin ovat.
Ei minun tarkoituksena ollut dissata tuomareita, tuomarit olivat mielestäni eilen lähes erinomaisia. Kyse on psyykkisestä pelistä ja vaikuttamisesta tuomareiden tuleviin ratkaisuihin.
 
Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Ei minun tarkoituksena ollut dissata tuomareita, tuomarit olivat mielestäni eilen lähes erinomaisia. Kyse on psyykkisestä pelistä ja vaikuttamisesta tuomareiden tuleviin ratkaisuihin.

Ei nuo nyt kovin erinomaisia olleet. Suomi-Kanada pelin lopussa jäi selkeitä jäähyjä viheltämättä, kuten se tilanne, jossa Tuomo Ruutu vedettiin poikittaisella selästä pää edellä laitaan. Kukkonenkin olisi voinut saada tiukemmalla linjalla jäähyn. Selvempiä tilanteita kuin Crosbyn "torppaaminen". Venäjä-Slovakia pelissä taas kolmannessa erässä slovakit saivat jäähyn pienemmästäkin hipaisusta.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Suomella kolme ottelua takana olympialaisissa ja vähän kaksijakoiset fiilikset Leijonien esityksistä. Kanadaa vastaan huomasi selkeästi sen, kuinka Suomen materiaali on kaventunut, eikä Suomi pystynyt kiekollisessa pelissä vaahteralehtejä haastamaan kuin ottelun loppupuolella. Taisteluilme oli kuitenkin ottelun ajan hyvä, minkä vuoksi näinkin pitkälle päästiin.

Eniten huolestuttaa luonnollisesti se, että yksikään ketju ei pystynyt eilen haastamaan Kanadaa ja ns. dominoimaan kentällä. Toki oli etukäteen tiedossa, että kanukeilla on huikea materiaalietu, joten sitä vasten peilaten ei ollut mikään yllätys, että näin kävi. Kuitenkin olisin toivonut, että isossa kaukalossa joku ketju olisi noussut ja ottanut roolia. Ketjumuutoksilla saatiin kuitenkin homma paremmin toimimaan ja etenkin Kontiolan ketju alkoi näyttää elpymisen merkkejä Korpikosken siirrettyä toiselle laidalle. Ykkösketjulle täytyisi vielä löytää toimiva sentteri, sillä eilisen pelin perusteella homma ei ottanut toimiakseen. Toki Granlund oli jäässä, mutta jotenkin muutenkin tuntui ettei Immonen soveltunut Selänteen ja Granlundin keskellä parhaalla mahdollisella tavalla. Voisi olla kokeilemisen arvoista harkita vaikkapa Lehterää tuohon rooliin ja laittaa Immonen puolustavampaan rooliin Suomen parhaana aloittajana.

Maalivahtipeliin Suomi ei eilen kaatunut, mutta ei voi sanoa että Tuukka Rask olisi mikään ilmiömäinen ollut. Kaksi helpohkoa maalia meni sisään, millaisia ei yksinkertaisesti saa tulla tällä tasolla, mikäli Suomi haluaa isompia maita voittaa. Materiaalieron ollessa vastustajien puolella Suomen maalivahtipelin on oltava liki täydellistä. Kahden ottelun perusteella minulla ei ole kovin vahva luotto Raskiin ja fiilikset ovat vähän samanlaiset kuin Kiprusoffin suhteen Vancouverissa. Välillä otteet ovat oikein hyviä, mutta ilmassa leijuu romahtamisen pelko. Tuukka pelaa välillä tilanteita pahasti yli ja välillä sijoittuminen on pahasti pielessä.

Vastassa on siis todennäköisesti isäntämaa Venäjä, joten vastustaja ei oikeastaan helpotu lainkaan Kanadasta. Toki Kanadalla on vieläkin laajempi materiaali etenkin puolustuksen suhteen, mutta Suomen puolustajat joutuvat ehkä vieläkin kovempaan testiin kuin eilen. Eilen puolustuspeli oli hyvää, eikä Kanadaa päästetty laukomaan kovin paljoa - ei etenkään niiltä vaarallisimmilta paikoilta. Suomen puolustuksen täytyy olla vähintään eilisen tasolla, minkä lisäksi hyökkäyspeliin täytyy löytyä lisää avaimia.

Kanada-pelin parhaat ja huonoimmat:

+++ Petri Kontiola
Ensimmäinen puolisko ottelusta oli heikkoa tekemistä, minkä jälkeen KHL:n tehomies ryhdistäytyi. Harvoja suomalaispelaajia, jotka uskalsivat haastaa ja pelata kiekollisesti ottelun loppuun saakka.

++ Teemu Selänne
Ainoa onnistuja ykköskentästä. Pelasi tunnollisesti molempiin päihin ja oli ilo nähdä Selänne vääntämässä kulmissa sekä ryöväämässä kiekkoa pois. Energiaa tuntuu olevan ja mikäli rinnalle saadaan hieman kiekollisempi sekä nopeampi sentteri, niin tulostakin alkaa tulla vielä enemmän.

+ Tuukka Rask
Rask paransi Itävalta-ottelusta selkeästi ja torjui tasaisesti läpi ottelun. Mitään todellisia gamesavereita mies ei esittänyt, mutta vaikeilla hetkillä piti Leijonat pelissä mukana. Arvosanaa pudottaa kaksi päästettyä maalia, mitkä molemmat livahtivat vähän turhan helposti selän taakse.

--- Juuso Hietanen
Peliaika väheni ottelun loppua kohden, kun peli ei oikein sujunut. Nihkeä peli Hietaselta kaikin puolin, mutta toivottavasti parantaa seuraavaan otteluun.

-- Jussi Jokinen
Varjojen mailla koko ottelun ajan ja hänet siirrettiin kaimansa kanssa kakkosketjuun. Siellä peli sujui hieman paremmin, mutta Jussi Jokiselta kaivataan selkeästi parempia otteita. Hän on joukkueen suurimpia NHL-tähtiä, joten seuraavassa ottelussa hänen on pakko ottaa suurempia roolia.

- Mikael Granlund
Liian hitaita nousuja ja tuntui, ettei oikein mikään suju. Uskalsi kuitenkin pelata kiekollisesti ja yrittää, vaikka pelivire ei ollut aivan kohdillaan. Taistelee sinnikkäästi kentällä, minkä vuoksi ei joukkueen pahin floppaaja.

Venäjää vastaan lähtisin hieman erilaisella kokoonpanolla ja lisäisin joukkueen kiekollista kapasiteettiä muuttelemalla ketjuja. Laittaisin myös maalivahdiksi Kari Lehtosen, vaikka tämän kommentin myötä saan varmasti paskaa niskaan. Minulla on vain sellainen fiilis, että tiukassa paikassa ratkaisuhetkillä Lehtonen kykenee sen 1-2 gamesaveria enemmän nappaamaan kuin Rask. Se on juuri se marginaali, mikä voi erottaa Suomen mitalipeleistä. Korostan siis, että Raskiin Suomi tuskin kaatuu, mutta Lehtosen avulla meillä on paremmat mahdollisuudet voittaa tärkeä yksittäinen ottelu.

Mikael Granlund - Jori Lehterä - Teemu Selänne
Kimmo Timonen - Sami Vatanen

- Lehterä on klassinen keskushyökkääjä, jollaista Selänne kaipaa rinnalleen. Barkov olisi ollut optimaalinen tuohon paikkaan, mutta Lehterä ja Kontiola ovat seuraavaksi parhaat vaihtoehdot. Kontiolan peli sujuu toisessa ketjussa, joten sitä ei ole järkevää rikkoa. Uskoisin, että Granlund saa myös Lehterästä lisäpontta.

Jussi Jokinen - Olli Jokinen - Tuomo Ruutu
Olli Määttä - Sami Salo

- Olli Jokinen aloitti turnauksen vahvasti, mutta viime pelissä esitys oli kokonaisuudessaan vaisu. Kokeneelta osastolta kaivataan onnistumisia, joten mielestäni fiksu veto heittää Jussi Jokinen tuohon ketjuun tuomaan kiekollista osaamista lisää. Kanadaa vastaan Olli Jokinen vaihdettiin useita kertoja aloituksesta pois ja Jussi Jokinen kykeni paikkaamaan Ollia erinomaisesti aloituksissa.

Lauri Korpikoski - Petri Kontiola - Juhamatti Aaltonen
Sami Lepistö - Juuso Hietanen

- Maestro Kontiolan otteet ovat olleet laskusuhdanteessa, mutta löysi Kanada-ottelun loppuvaiheessa paremman pelivireen. Uskaltaa pelata kiekollisesti ja haastaa. Juhamatti Aaltoseen pätee samat sanat ja voisin väittää, että näihin kahteen yhdistettynä Korpikosken nopeus, niin tämä ketju tulee hankkimaan Suomelle ainakin pari ylivoimaa Venäjää vastaan.

Leo Komarov - Jarkko Immonen - Antti Pihlström
Ossi Väänänen - Lasse Kukkonen

- Tämän ketjun tärkein tehtävä on rymistellä kentällä ja voittaa aloituksia Suomelle. Immonen on joukkueen vahvin aloittaja ja luotettava puolustussuuntaan. Nopeus ei aivan riitä hyökkäysketjuun, joten lähtisin rohkeasti hakemaan tällaista muutosta. Pihlström toi hyvää energiaa Kanada-ottelussa, joten mielestäni hän voi jatkaa mukana. Sakari Salminen voidaan ottaa reservistä kesken puolivälierän, mikäli kiekollista taitoa tarvitaan johonkin ketjuun lisää.

Kari Lehtonen
Tuukka Rask
 
verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Siirrän keskustelun tänne.

Onko Teemu nyt valittaja kun kävi pelin aikana psyykkaamassa tuomaria sekä ärsytti isällisesti Crosbya? Höpö höpö. Loistavaa psykologista peliä. Eipä tullut tuomareilta enää helppoja vihellyksiä pelin tämän jälkeen, eikä se Crosbykaan mikään maaginen ollut (ei toki ole ollut koko turnauksessa). Teemu on ottanut hyvin kapteenin roolin haltuun.
Kiitos keskustelun siirrosta, nyt se on ainakin vähän enemmän oikeassa paikassa.

Missä vaiheessa arvostelin Teemun kommentteja kentällä? Kentällä näiden mielipiteidensä esittely on ihan ok ja niillä saattaa jopa voittaa jotain, mutta tuomareiden haukkuminen tällaisen pelin jälkeisessä haastattelussa ei ole kyllä mitään muuta kuin säälittävää selittelyä. Tykittipä sitten vielä arvostelut siihen samaan syssyyn omasta maalivahdista ja omasta työnantajastaan. Tosi ammattimaista kapteeniltamme.

Kuten jo eilen toisessa ketjussa mainitsin, uskon, että Teemu oli vielä pelin jälkeen adrenaliineissa ja päästeli höyryjä siinä kameroiden edessä. Olisi vaan tehnyt paikoista ne pari häkkiä, niin ei tarvitsisi märehtiä jotain Crosbyn kaatumisia.
 
Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Kanada-pelin parhaat ja huonoimmat:

+++ Petri Kontiola
Ensimmäinen puolisko ottelusta oli heikkoa tekemistä, minkä jälkeen KHL:n tehomies ryhdistäytyi. Harvoja suomalaispelaajia, jotka uskalsivat haastaa ja pelata kiekollisesti ottelun loppuun saakka.

++ Teemu Selänne
Ainoa onnistuja ykköskentästä. Pelasi tunnollisesti molempiin päihin ja oli ilo nähdä Selänne vääntämässä kulmissa sekä ryöväämässä kiekkoa pois. Energiaa tuntuu olevan ja mikäli rinnalle saadaan hieman kiekollisempi sekä nopeampi sentteri, niin tulostakin alkaa tulla vielä enemmän.

+ Tuukka Rask
Rask paransi Itävalta-ottelusta selkeästi ja torjui tasaisesti läpi ottelun. Mitään todellisia gamesavereita mies ei esittänyt, mutta vaikeilla hetkillä piti Leijonat pelissä mukana. Arvosanaa pudottaa kaksi päästettyä maalia, mitkä molemmat livahtivat vähän turhan helposti selän taakse.

--- Juuso Hietanen
Peliaika väheni ottelun loppua kohden, kun peli ei oikein sujunut. Nihkeä peli Hietaselta kaikin puolin, mutta toivottavasti parantaa seuraavaan otteluun.

-- Jussi Jokinen
Varjojen mailla koko ottelun ajan ja hänet siirrettiin kaimansa kanssa kakkosketjuun. Siellä peli sujui hieman paremmin, mutta Jussi Jokiselta kaivataan selkeästi parempia otteita. Hän on joukkueen suurimpia NHL-tähtiä, joten seuraavassa ottelussa hänen on pakko ottaa suurempia roolia.

- Mikael Granlund
Liian hitaita nousuja ja tuntui, ettei oikein mikään suju. Uskalsi kuitenkin pelata kiekollisesti ja yrittää, vaikka pelivire ei ollut aivan kohdillaan. Taistelee sinnikkäästi kentällä, minkä vuoksi ei joukkueen pahin floppaaja.

Katsottiinkohan me samaa peliä? Kontiolalta eilinen peli oli heikko. Huono puolustusvalmius ja kiekollisena ei tuonut kentälle sitä, mistä syystä joukueeseen on valittu; liikettä ja kiekon hallintaa. Kontiolan ketjulla oli yksi hyvä pitkä hyökkäys, joka ilmeisesti osui monen silmään, mutta vaikea sillä on vielä peliä plussalle vetää. Pitäisi kuitenkin pystyä pelaamaan hyvin myös ne 90 % muusta peliajasta.

Siitä olen samaa mieltä, että Selänne pelasi eilen vahvan pelin. Pelin alussa, kun koko muu joukkue oli sillassa, niin Selänne ja Rask taistelivat. Siinä vaiheessa Teemu kävi jopa oman maalin takana pari kertaa taklaamassa ja voittamassa kiekon Suomelle. Sen lisäksi oli varmaan Vatasen kanssa ainoa, joka siinä vaiheessa pystyi tuomaan kiekon keskialueen yli ja pystyi vähän rakentamaan peliä.

Kokonaisuutena eilinen näytti sen väsyneen KHL-NHL-keskustelun todellisen suunnan. Ainoa KHL-hyökkääjä, jonka liikenopeus riitti eilisessä pelissä oli Pihlström. Että silleen. Pihlströmiä ei vissiin kuitenkaan pidetä KHL:n parhaana suomalaisena. Näitä: "meidän isi on parempi kuin teidän isi"-arviointeja olisi hyvä joskus suhteuttaa pelaajien ominaisuuksien mukaan.

Sitten taas toisaalta Lepistö ja Hietanen pärjäsivät eilisessä pelissä hienosti, kuten pärjäsivät Väänänen ja Kukkonenkin omassa roolissaan. Pikkaisen enemmän tarvitaan vielä meidän johtavilta pelaajilta. Granlund ei ollut eilen oma itsensä. Tulikohan Barkovin loukkaantumisesta hänelle näyttöpaineita? Sen verran oli ukko eilen kipsissä ja kiekollinen pelaaminen oli jotain muuta, kuin hänelle ominaista. Mikke jarrutti eilen eniten Selänteen peliä. Vatanen oli eilen hyvä, mutta järkeä tarvitaan vielä ylösnousuihin. Milloin on järkevää viedä päätyyn asti ja milloin pitää luopua kiekosta. Vielä eilen hän tuntui hakevan mahdollisimman näyttävää suoritusta. Määttä on nousuissaan paljon parempi kuin Vatanen (parempi ajoitus), mutta hänellä pahimmat arviointivirheet tulevat omassa päässä. Eilen Määttä kierrettiin kaksi kertaa todella pahasti.

No herrat Granlund, Vatanen ja Määttä ovat vielä nuoria ja heillä on aikaa oppia virheistä.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Katsottiinkohan me samaa peliä? Kontiolalta eilinen peli oli heikko. Huono puolustusvalmius ja kiekollisena ei tuonut kentälle sitä, mistä syystä joukueeseen on valittu; liikettä ja kiekon hallintaa. Kontiolan ketjulla oli yksi hyvä pitkä hyökkäys, joka ilmeisesti osui monen silmään, mutta vaikea sillä on vielä peliä plussalle vetää. Pitäisi kuitenkin pystyä pelaamaan hyvin myös ne 90 % muusta peliajasta.
Juurihan minä tuossa sanoin, että puolet ottelusta oli heikkoa tekemistä. Mielestäni Suomi sai pelistä kiinni juuri tuon Kontiolan ja Aaltosen pyörityksen jälkeen. Tuossa tilanteessa Suomi sai Törmäsen sanoin "melkein maalintekopaikan", jonka jälkeen ote alkoi pikkuhiljaa kääntyä Leijonille. Myös jatkoajalla Kontiola uskalsi pelata vahvasti kiekollisena ja hakea ratkaisuja. Sen sijaan turhan moni muu pelaaja vain roiski kiekkoa, jollaista en itse ainakaan kovin rakentavana pidä.

Korostan myös sitä, että koko Suomen joukkue oli totaalinen vastaantulija ensimmäiset 43-44 minuuttia pelistä. Kontiolan ketju oli yksi muiden joukossa tuon ajan, mutta mielestäni suurin syy Leijonien parantuneelle peli-ilmeelle ottelun loppupuoliskalla oli se, että Korpikoski siirtyi Kontiolan ketjuun ja tuon ketjun peli alkoi toimia. Liike parani huomattavasti, kun hidas Jussi Jokinen lähti toiseen ketjuun.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Koitetaan kasata joitakin ajatuksia eilisestä pelistä näin huonosti nukutun yön jälkeen. Ensinnäkin kokonaisuutena hieno esitys. Ensimmäinen erä katseltiin nimiä selässä ja unohdettiin luistellä sekä pelata omaa peliä. Toisen erän lopussa Suomi alkoi saada juonesta kiinni, eikä se Kanadakaan enää niin tuoreelta näyttänyt. Kolmas erä oli todella hyvää ja viihdyttävää kiekkoa. Rask otti monta huippukoppia ja olihan siinä molemmilla paikkoja ratkaista peli.

Suomen puolustus tuntui kyllä kovasti riittävän, siis tämä naurettava pakisto, joka ajoi maailmantähtiä pitkin seiniä painaen tietyt ratkaisupelaajat täysin pimentoon. Kotoisen Liigan pelaajat etunenässä. Pitääkö olla ylpeä ja lopettaa se saatanan nauraminen? -Kyllä.

Ihan tarpeeksi on yksilöitä parjattu virheistä tai heikommasta ottelusta, joten siihen en lähde. Turnaus jatkuu ja eilisen kaltaisella esityksellä Venäjä on kaadettavissa. Venäjä, jonka viisikkopeli on kaukana Kanadan vastaavasta. Pakkohan sieltä on joku mainita. Liike on verkkaisempaa, mutta tekee legenda silti kentällä niin paljon oikeita asioita ja rauhoittaa olemuksellaan.

Selänne > Crosby.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Suomen puolustus tuntui kyllä kovasti riittävän, siis tämä naurettava pakisto, joka ajoi maailmantähtiä pitkin seiniä painaen tietyt ratkaisupelaajat täysin pimentoon. Kotoisen Liigan pelaajat etunenässä. Pitääkö olla ylpeä ja lopettaa se saatanan nauraminen? -Kyllä.

Siis minä ainakin olen aidosti helvetin ylpeä näistä Suomessa pelaavista pakeistamme, upeaa peliä pojilta. Ja hei, vielä aikas maukkaita kiekollisia ratkaisuita, miten pojat tiukassakin paikassa saivat useimmiten laadukkaan syötön kaverille ja rauhoittivat pelin.

Paljon on - ja syystä - puhuttu tästä nuoresta sukupolvesta vatasineen ja määttöineen. Silti on syytä todeta, että Suomella on mahtavia pelaajia myös täällä Euroopan puolella, löytyy Konnaa ja Immosta.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Ihan kohtuullinen peli Suomelta Kanadaa vastaan, mutta omaa hyökkäyspeliä on saatava paremmaksi, mikäli meinataan tosissaan taistella turnauksen voitosta. Barkovin loukkaantuminen oli erittäin paha takaisku, kun näki kuinka hyvällä tasolla Barkov pystyi pelaamaan. Tosin Kanada olisi ollut erittäin hyvä mittari myös Barkoville, kun tilaa olisi ollut vähemmän. Barkov on muuten aivan loistava takakarvaaja, vähän saman tyylinen kuin Datsjuk. Hiipii vaivihkaa iholle ja iskee sitten todella terävästi esim. mailannostolla ja ryövää kiekon. Myös Selänne on kunnostautunut erinomaisesti näissä pienissä puolustuspeliteoissa saman tyylisellä takakarvauksella.

Immonen on eilisen perusteella liian kevyttä kauraa ykkössentteriksi, eikä pystynyt oikeastaan ollenkaan auttamaan ketjuaan. Pitäisikö Granlundia sittenkin kokeilla keskellä ja esim. Korpikoski sitten vasemmalle? Tämä tosin sotkisi taas muut ketjut, joten tuskinpä tätä tullaan enää tässä vaiheessa tekemään. Toisaalta Venäjä on tähän nähdyn perusteella huomattavasti kevyempi kuin Kanada, joten ehkä sitä tilaa löytyy taas paremmin myös Immoselle.

Ohut sauma Suomella on joka tapauksessa vaikka finaaleihin, jos kaikki natsaa. Se vaatii myös sitä, että kaikki pelaavat omalla huipputasollaan, eikä välipäiviä enää tule, kuten vaikkapa Granlundilla eilen. Jotenkin ei ollut Granlundilla tuttua terävyyttä otteissa ja ratkaisut viipyivät turhan pitkään. Toivottavasti oli vain väliaikaista. Ekassa pelissä Mikke oli erinomainen, mutta sen jälkeen on otteet olleet vaisumpia.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Siis minä ainakin olen aidosti helvetin ylpeä näistä Suomessa pelaavista pakeistamme, upeaa peliä pojilta. Ja hei, vielä aikas maukkaita kiekollisia ratkaisuita, miten pojat tiukassakin paikassa saivat useimmiten laadukkaan syötön kaverille ja rauhoittivat pelin.

Niin ja tämä Suomen kahdeksan pakin peluutus pitäisi tiivis tahtisessa turnauksessa sataa Suomen laariiin mitä pidemmälle mennään. Itse en ollut Väänäsestä huolissani ennen turnausta sillä hän on maajoukkueessa poikkeuksetta onnistunut joten Ossi on ollut papereissani tasollaan, tai no on hän ollut parempi mitä odotin. Kukkonen on myös pelannut todella hyvin eikä ole suikkaroinut kertaakaan.
 
Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Kyllähän tuo Määttä-Vatanen oli eilen selkeästi meidän paras pakkipari. Näistä kahdesta jampasta on kyllä lupa odottaa todella suuria, kun peli on nyt jo noin hienoa.

Ennen kisoja kritisoin Lasse Kukkosen valintaa, kritisoin sitä edelleen, mutta olipahan hieno peli eilen Lasselta! Tätä lisää, niin voidaan ruveta puhumaan ansaitusta paikasta. Väänänen oli jopa parempi, mutta kyllähän Ossin kasetti kestää kovissakin paikoissa ja Väänänen ehdottomasti kuului alunperinkin joukkueeseen. Eihän tämä Kukkonen-Väänänen pari kiekolla mitään osaa tehdä, mutta jos omassa päässä on peli tuollaista kuin eilen niin meillä ei ole pakkien suhteen hätää. Respectit näille jampoille.

Hyökkäyksen tulivoima on hieman vähäinen kyllä, onneksi Vatanen oivaltavilla syötöillä ruokkii heikompaakin kaveria, mutta kyllä tuolla Barkovia, Filppulaa tai Koivuja tarvittaisiin.

Puolustuksen kautta ja hyvällä maalivahtipelillä Venäjä kaatuu. Ja mikä olisikaan hienompaa kuin pudottaa Venäjä Venäjällä.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Ihan ensiksi täytyy kyllä hehkuttaa sitä tapaa, miten Selänteen Teukka on hienosti osoittanut noin 80% jatkislaisten olleen väärässä joukkuespekulaatioissaan. Onhan se tosin ymmärrettävää, että teksti-tv -fanit eivät ole nähneet, miten älykäs pelaaja Teemusta on vanhuuden päivillään tullut ja vähäisistä pisteistä huolimatta peli on tälläkin kaudella ollut varsin hyvää. Eilinen osoitti myös sen, että huoli Selänteen puolustuslaiskuudesta ei ainakaan maju-paidassa ole aiheellinen. Teukka veteli molempiin suuntiin erittäin hyvällä asenteella. Oli myös eilen se kuuluisa johtaja, joka esimerkillään, pelirohkeudellaan ja hyvillä suorituksilla veti joukkuetta perässään pari ekaa erää.

Siitä päästäänkin sitten eilisen pelin onnistujiin. Hyökkääjistä Selänteen lisäksi Pihlström pelasi vahvasti. Jalat tikkasi sellasta tahtia, että Kanadan pakit olivat ihmeissään. Kiekollisenakin pystyi kelvollisiin ratkaisuihin, joten monta plussaa Pillulle.

Myös Aaltonen, Ruutu ja O.Jokinen olivat ok. Ruudulta löytyy näihin koviin maajoukkuepeleihin niin paljon tsemppiä, että pystyy korvaamaan ne heikkoudet kovalla yrityksellä ja taistelulla. Aaltonen oli yllättävänkin hyvä ja jos vielä saisi vähän lisää rohkeutta näihin isoihin peleihin, niin olisi kova täsmäase. Nopeus on näissä peleissä kovaa valuuttaa.

Puolustajista löytyi montakin onnistujaa. Vatanen nyt on mainittukin jo joka tuutissa, hieno peli ja erittäin hyviä avauksia. Vielä enemmän kuitenkin sytyin Väänäsen Ossin äijämäisyydelle. Varsinkin vikassa erässä Ossi heitti Crosbya ja muita kanukkeja seinälle niin ihanasti, että siinä ihan innostui. Ossi ja Kukkos-Lasse uskalsivat pelata kovaa, kun kanukkituomareilla oli salliva linja. Erittäin hienoa! Myös Salo petrasi kovasti aiemmista peleistä ja Määttä pelasi aikalailla samalla hyvällä tasolla.

Pahimpia pettymyksiä olivat Granlund, Timonen, Korpikoski ja J.Jokinen. Granlund ei vaan tunnu viihtyvän näissä kovissa peleissä. Timosella oli huono päivä. Korpikoski oli tänään omien kenttiensä syöpä. Ei vaan riittänyt pelikäsitys ja pelinopeus. Muistan ainakin pari tilannetta, joissa Korpikoski olisi nopeammin syöttämällä avannut Suomelle loistavan maalipaikan. Jokis-Jussi nyt ei myöskään saanut mitään aikaiseksi.

Kontiola, Komarov, Lehterä ja Immonen olivat ok. Tykkäsin Immosen taklauspelistä, mutta hyökkäyspäähän Jakella ei ole oikein mitään annettavaa, kun vastus kovenee. Kontiolan ja Lehterän kohdalla huomaa karusti KHL:n ja NHL:n erot. Jalkanopeus ei vaan riitä, kun pelitempo kasvaa ja tila vähenee.

Rask oli maaleista huolimatta erittäin hyvä.

Barkovin loukkaantuminen on kyllä paha isku Suomen ykköskentälle. Nyt siihen ei oikein löydy tarvittavan laadukasta korvaajaa. Puolustuspelin ja maalivahdin täytyy onnistua täydellisesti, jotta voidaan mennä pitkälle. Kiekkoa Suomi ei pysty hallitsemaan kovia maita vastaan, joten viimeistelyn täytyy toimia myös.
 
Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Hyvinhän ne Leijonat taisteli suurta ja mahtavaa cänädää vastaan. Eihän meillä montaa maalipaikkaa ollut ja hyvin huomasi Koivun, Filppulan ja Barkovin poissaolon = materiaali on kevyt. Rask imasi sen ekan mutta korjasi tilanteen monella gamesaverilla. Eikä cänädä vaikuttanut mitenkään ylivoimaiselta, ihan hyvin oltaisiin voitu voittaa tuo peli. Oliko suomen luisteluvoima sitten niin ylivoimaista vai mistä johtui vähäiset taklaukset? Selänne pelasi pirteästi ja ihan oikein teki kun ripitti kultapoju Sidiä. ;)

Tuleva vastus venäjä on paha mutta kaikki maathan ne pitää pystyä voittamaan jos oikeasti etsitään parasta hokimaata.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
-- Jussi Jokinen
Varjojen mailla koko ottelun ajan ja hänet siirrettiin kaimansa kanssa kakkosketjuun. Siellä peli sujui hieman paremmin, mutta Jussi Jokiselta kaivataan selkeästi parempia otteita. Hän on joukkueen suurimpia NHL-tähtiä, joten seuraavassa ottelussa hänen on pakko ottaa suurempia roolia.

Jussi Jokinen on mielestäni alusta asti ollut väärä mies tuohon Konnan ketjuun. Jos ykkönen on kiveenhakattu (toivottavasti ei), niin paljon saisi aikaan vaihtamalla Korpedon ja Jussin paikkoja. Näki jo lyhyen kokeilun aikana, että kemiat toimivat niin paljon paremmin, nyt molemmat ketjut koostuvat keskenään liian samankaltaisista pelaajista hukaten kaikkien yksilöllistä potentiaalia.
 
Viimeksi muokattu:

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kyllähän tuo Määttä-Vatanen oli eilen selkeästi meidän paras pakkipari. Näistä kahdesta jampasta on kyllä lupa odottaa todella suuria, kun peli on nyt jo noin hienoa.

Ennen kisoja kritisoin Lasse Kukkosen valintaa, kritisoin sitä edelleen, mutta olipahan hieno peli eilen Lasselta! Tätä lisää, niin voidaan ruveta puhumaan ansaitusta paikasta. Väänänen oli jopa parempi, mutta kyllähän Ossin kasetti kestää kovissakin paikoissa ja Väänänen ehdottomasti kuului alunperinkin joukkueeseen. Eihän tämä Kukkonen-Väänänen pari kiekolla mitään osaa tehdä, mutta jos omassa päässä on peli tuollaista kuin eilen niin meillä ei ole pakkien suhteen hätää. Respectit näille jampoille.

Hyökkäyksen tulivoima on hieman vähäinen kyllä, onneksi Vatanen oivaltavilla syötöillä ruokkii heikompaakin kaveria, mutta kyllä tuolla Barkovia, Filppulaa tai Koivuja tarvittaisiin.

Puolustuksen kautta ja hyvällä maalivahtipelillä Venäjä kaatuu. Ja mikä olisikaan hienompaa kuin pudottaa Venäjä Venäjällä.

Muuten hyvä mutta Määttä ja Vatanen eivät pelaa samassa parissa.
 
Metro4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitin Raukka, Pulu, STL, Töölö, Storm
Kyllähän tuo Määttä-Vatanen oli eilen selkeästi meidän paras pakkipari.

Anteeksi? Katsoitko pelin? Vatanen-Timonen ja Salo - Määttä.

Mitä tulee siihen, etteivätkö Lasse&Ossi osaa tehdä kiekolle mitään...no Olympia-Ossi laittoi kiekkoa reppuun Tuomon avustuksella. Lisäksi molemmat tämän pakkiparin pelaajat ovat erinomaisen vahvoja omissa ja kiekko saadaan kyllä varsin sutjakkaasti liikenteseen hyökkääjille.

Vielä MG:sta...Joku tuossa totesi, että oliko liikaa näyttämisen tarvetta, kun Sasha jäi pois. Varmasti näinkin, mutta kun kiekko ei pysy lavassa, niin sitä pitää laittaa reippaasti liikkeelle. Jatkoajan analyysissä oli hyvin tuotu esille se, että Mikke mietti liikaa ratkaisujaan ja siksi homma ei toiminut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös