Olympiakisat 2014: Suomi

  • 2 237 393
  • 6 559
Tila
Viestiketju on suljettu.

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Tarkoitin, että omien kokemusteni mukaan Suomessa tällainen ajattelu on yleisempää, mitä monessa muussa maassa. En ole mielipiteitteni kanssa yksin, asiasta on viime päivien aikana keskusteltu palstan "Muu Urheilu"-osiossa, Sotshin kisoihin liittyen.

No, eipä sekään että sinä ja muutama muu nimerkki keskustelette asiasta tee asiasta siltikään faktaa. Pysyn edelleen kannassani, ko. ajattelu on yleistä kaikkialla.

On jokaisen oma moka, jos ei ole Suomen mahdollisuuksiin uskonut, koska paperilla näyttää huonolta. Minä olen sanonut tällä palstalla jo kuukausia sitten, että Suomi taistelee mitalista, as always. Eli totta kai Suomella on samat mahdollisuudet, kuin aina ennenkin.

Perustin silloin ja perustan arvioni edelleen siihen, että Suomen valmistautuminen, valmennus ja pelitapa ovat jo pitkin perintein näiden turnausten vahvimpia.

Spordemaisesti nostat itsesi jalustalle, sinä olet sanonut Suomen pelaavan mitaleista. Osa väärin kannustaneista ja uskoneista joutaisi nyt häpeämään nurkkaan, mitäs ette uskoneet, minä uskoin ja tiesin.

Minusta on eri asia olla realisti, varsinkin kun kisoista jäi pois neljä ykköskorin miestä. Vancouver oli mitalista huolimatta melkoinen vuoristorata, ehkä osittain senkin perusteella en tiennyt ollenkaan mitä odottaa näiltä kisoilta.
 
Nämä ovat selityksiä. Mikäli NHL-pelaajat olisivat niin paljon parempia, mitä tässä ketjussa väitettiin case Bergenheim - Salmisen yhteydessä, esittämilläsi syillä ei pitäisi olla merkitystä tulosten kannalta.

3/4 kisojen parhaista jengistä on täynnä änäripelaajia. Sun analyysi; "Tämä turnaus on osoittanut NHL pelaajien ylivertaisuutta huutaneiden nimimerkkien puheet tyhjiksi." Kaikki järjellinen logiikka todistaa taas päinvastaista. Ei tästä oikein voi muuta johtopäätöstä tehdä kuin että tapahtui mitä tahansa tosielämässä pään sisäistä jankkausta ei mikään muuta.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->Nimim. MustillaKorteilla seisoo nyt vähän turhan tanakasti. Suomi on tässä turnauksessa materiaaliltaan hyvä kakkoskorin joukkue yhdessä Venäjän ja Tsekin kanssa. Lisäksi oli odotettavissa, että varsinkin Tsekin menestyshaaveet kaatuvat maalivahtipeliin, joten Suomen nelostila olisi nähdäkseni korkeintaan yhden sijan parannus siihen mitä todellisissa asiantuntijapiireissä odotettiin.

Suomi on siis suorittanut kykyjensä mukaisesti. Pientä venymistä oli pisteen kairaaminen kanukeilta, joka takasi sopivan ja heikoimman mahdollisen puolivälierävastustajan. Kaikki tästä eteenpäin olisi kovaa ylisuorittamista, ja valitettavasti Suomi kohtaa turnauksen parhaan joukkueen seuraavaksi. Silti, yhdessä pelissä prosentit ovat aina paremmat kuin sarjassa.

Siitä olen samaa mieltä, että ns. media-asiantuntijat ja kansa arvostavat liiaksi pelaajien yksilöominaisuuksia ja liian vähän henkisiä joukkuepelaamiseen liittyviä taitoja. Seikka näkyy vahvasti paitsi Suomen aliarvostamisessa myös Venäjän yliarvostamisessa. Jossain vaiheessa venäläisten kohdalla pitäisi hyväksyä se tosiasia, ettei kyse ole alisuorittamisesta vaan siitä, että venäläiset ovat hyviä hiihtämään mutta joukkuepelitaidoiltaan keskinkertaisia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
3/4 kisojen parhaista jengistä on täynnä änäripelaajia. Sun analyysi; "Tämä turnaus on osoittanut NHL pelaajien ylivertaisuutta huutaneiden nimimerkkien puheet tyhjiksi." Kaikki järjellinen logiikka todistaa taas päinvastaista. Ei tästä oikein voi muuta johtopäätöstä tehdä kuin että tapahtui mitä tahansa tosielämässä pään sisäistä jankkausta ei mikään muuta.

Sinulla on nyt lukemisen ymmärtämisen kanssa vaikeuksia, puhun Suomen joukkueesta.

Ennen kisoja, Salmisen valitsemisen yhteydessä, syntyi tässä ketjussa paskamyrsky, jonka yhteydessä Suomen joukkue haukuttiin perinpohjin. Perusteluina käytettiin NHL:n selkeää paremmuutta verrattuna kaljaliiga KHL:ään. Monien nimimerkkien mielestä Suomi ei voi pärjätä, koska meillä on mukana kaksi kentällistä miehiä KHL:stä.

Nyt pelit ovat osoittaneet, ettei se taitoero ole sellainen, etteikö hyvällä pelitavalla ja sitoutumisella sitä voida kuroa kiinni, kuten Suomi on osoittanut. NHL:ssa pelaa parhaat, mutta pelaajien taitoero ei ole niin suuri mitä täällä on huudettu, KHL ei ole mikään kaljaliiga ja aika hyvin se Kovalchukin maaleja tekee.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Suomi on siis suorittanut kykyjensä mukaisesti. Pientä venymistä oli pisteen kairaaminen kanukeilta, joka takasi sopivan ja heikoimman mahdollisen puolivälierävastustajan. Kaikki tästä eteenpäin olisi kovaa ylisuorittamista, ja valitettavasti Suomi kohtaa turnauksen parhaan joukkueen seuraavaksi. Silti, yhdessä pelissä prosentit ovat aina paremmat kuin sarjassa...

Pidit siis Venäjää heikoimpana nelikosta Slovenia, Latvia, Tsekki ja Venäjä?

Olen asiasta eri mieltä ja väittäisin että niin on aika moni muukin.
 

Courier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, HIFK, AS Roma
Pientä sukupolven vaihdosta havaittavissa? :>

Kimmo Timonen 0+2 - 17:45
Sami Vatanen 0+4 - 18:49

On ollut kyllä mahtavaa katsella näiden nuorien tähtiemme esiinmarssia. Granlund, Barkov, Vatanen ja Määttä ovat ylittäneet kaikki odotukset vaikka osa saa hädin tuskin ostettua keski-olutta kaupasta. Silti näiden nuorten johdolla ollaan mitalipeleissä. Kyllä näyttää tulevaisuus hyvältä, vaikka kohta Selänteet, Koivut ja Timoset häviävät kuvioista.

IFK:n miehenä Mikael Granlundin onnistumiset ovat tietysti lämmittäneet eniten. Kehitys menee koko ajan tälläkin kaverilla eteenpäin, ja nyt uusimpana juttuna on se että hän laukoo paljon enemmän. Neljässä pelissä kolme maalia ja peräti 19 laukausta.

Sami Vatasen kiekollinen pelaaminen ei ole yllättänyt yhtään, vaikka silläkin saralla on ylitetty odotukset. Mutta tuo Samin puolustuspelaaminen on hämmästyttänyt eniten. Kaverihan pelaa kuin Timonen parhaina päivinä. Sijoittuu hyvin, antaa erinomaisia avauksia, hyvän luistelunsa ansiosta vaikeasti ohitettava ja osaa tehdä todella kylmäpäisiä ratkaisuja kovankin paineen alla. Jos Ducksien puolustuksesta on niin kova kilpailu pelipaikoista ettei meinaa mahtua pelaavaan kokoonpanoon, niin toivottavasti siirtyy jossain vaiheessa johonkin toiseen joukkueeseen.

Olli Määtän häikäisevän kehityksen seuraaminen on ollut minulle vähän kaksijakoista. Tämä siksi kun odotin että Flyers varaisi Määtän kun siihen oli mahdollisuus ja ennen kaikkea kovaa tilausta. Mutta ei varattu ja tottakai Määttä päätyi vielä kaiken lisäksi pahimman verivihollisen leiriin - Penguinsiin ja tekee nyt siellä omaa läpimurtoaan. Ihmeellinen kaveri kyllä tämäkin, jonka rookie-pelaajalle tyypillistä tason notkahdusta olen odottanut melkein koko kauden, mutta mitä vielä, parantaa vain. Puolustuksen yksi kulmakivistä jo tässä iässä.

Sasha Barkovin loukkaantuminen oli tosi paha isku. Harmittaa paljon kaverin puolesta, kun Tapparan paidassakin kävi vähän sama juttu playoffseissa. Onneksi näitä tilaisuuksia tietysti vielä tulee. Floridan pelejä seuranneena tiesi että miten hyvää all-around pelaamista sopi odottaa, mutta silti yllätyin että miten hyvin esim. yhteispeli Granlundin kanssa löytyi heti. En muista että milloin viimeksi jonkin kaksikon pelaamista olisi ollut noin jännittää seurata. Varmaan Sakun ja Teemun. Toivottavasti tämän loukkaantumisen myötä Suomelle ei käy niin kuin Tapparalle, mutta pahoin pelkään, että nyt annettiin liikaa siimaa vastustajille.

Näiden nuorten lisäksi meillä on tulossa vielä nuorten-MM joukkueesta mm. Teräväinen ja Ristolainen, joten kylläpä näyttää hyvältä Suomen tulevaisuus.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Nautitaan tästä niin kauan kuin voidaan. Sinänsä Suomen onni näissä turnauksissa on että playoffeissa pelataan vastustajaa vastaan vain yksi ottelu. Jossain paras viidestä tai paras seitsemästä sarjassa tuo materiaaliero todennäköisesti tulisi esiin, mutta meidän onneksemme tuollaisia sarjoja ei arvokisoissa pelata.

Jännittää kyllä tuo perjantain matsi. Ruotsi on kertaluokkaa kovempi jengi kuin Venäjä ainakin puolustuksen kohdalta ja molarikin on huipputasoa. Ruotsi on tosin päässyt todella helpolla tähän mennessä tässä turnauksessa, eikä sen ole varsinaisesti tarvinnut antaa kaikkeaan oikein missään matsissa vielä. Tällaisissa lyhyissä turnauksissa kaikki on mahdollista enkä pidä Suomen loppuottelupaikkaa täysin mahdottomana.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Pidit siis Venäjää heikoimpana nelikosta Slovenia, Latvia, Tsekki ja Venäjä?

Olen asiasta eri mieltä ja väittäisin että niin on aika moni muukin.

En pidä. En vaan nähnyt Suomella niin hyviä mahdollisuuksia muihin, että niitä olisi kannattanut ottaa lähtökohdaksi.
 

Metro4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitin Raukka, Pulu, STL, Töölö, HyRi
Iso ottelu,

Mutta isompia on vielä edessä. Koko joukkueelta miehekäs peli, mukaan lukien myös Hietanen, joka on henkilökohtainen inhokkini, koska on kovin heppoinen näihinkin karkeloihin.

Näinhän se menee ja pitää mennäkin, kun ammattilaisista on kysymys. Koko kanukki- ja Venäjä-pelin ensimmäisen 8 min ajan pimeyden laaksossa vaellellut MG kerää itsensä ja tekee paluun aurinkoon. Hienoa!

Tuolla ketjussa joku moitti Mikken dissaamisesta, mutta mielestäni jokainen pelaaja on yhtä hyvä kuin edellinen pelinsä/vaihtonsa. Ja jos pelaa tulosyksikössä, tulosta on vaan yksinkertaisesti tehtävä, oli seurajoukkue/tausta mikä hyvänsä. MG osoitti eilen todellakin olevansa ammattimies, ottelun alku täysin vihkoon, jäävuorenhuippuna halihali-jäähy hyökkäysmaalin takana --> Venäjän maali.

Tuukasta tuskin tarvitsee mainita muuta kun, että jatkakoon valitsemallaan tiellä. Veskariasia on lukittu.

Omaan silmään luottopari 4-5 pärjäsi kohtuullisen hyvin, vaikka Åssi olikin pari kertaa aavistuksen myöhässä Radulovin kanssa. Olympia-Ossi muisti kuitenkin opettaa komposiitin avustuksella pelisääntöjä Herra 47:lle.

Kerrankin Aaltonen teki sitä mitä häneltä odotetaan, turha pyöriminen pois, pakki tsufeelle ja verkko tötterölle. Ilo seurata, toivottavasti pelihuumori säilyy sveduja vastaan samalla tasolla.

Kuten jo todettua, seuraava vastus on Venäjä x 2, eli mitään ei tulla saamaan ilmaiseksi. Ruåtsalaisilta ei saa suuta pieksemällä tai taklaamalla pelihuumööriä pois, vaan he pelaavat aivan viimeiseen sekuntiin sata lasissa. Ei tule olemaan helppoa, butt I never promised you a rose garden...

Tämä joukkue on jo ylittänyt itsensä ja ainakin minun odotukset.

Men, mycket vill ha mer!

(PS. kasi näytti kolmannen puolivälissä todella väsyneeltä, toivottavasti palautuminen onnistuu perjantaiksi)
 
Sinulla on nyt lukemisen ymmärtämisen kanssa vaikeuksia, puhun Suomen joukkueesta.

Ennen kisoja, Salmisen valitsemisen yhteydessä, syntyi tässä ketjussa paskamyrsky, jonka yhteydessä Suomen joukkue haukuttiin perinpohjin. Perusteluina käytettiin NHL:n selkeää paremmuutta verrattuna kaljaliiga KHL:ään. Monien nimimerkkien mielestä Suomi ei voi pärjätä, koska meillä on mukana kaksi kentällistä miehiä KHL:stä.

Nyt pelit ovat osoittaneet, ettei se taitoero ole sellainen, etteikö hyvällä pelitavalla ja sitoutumisella sitä voida kuroa kiinni, kuten Suomi on osoittanut. NHL:ssa pelaa parhaat, mutta pelaajien taitoero ei ole niin suuri mitä täällä on huudettu, KHL ei ole mikään kaljaliiga ja aika hyvin se Kovalchukin maaleja tekee.

Mikä sen taitotason sitten sulle osoittaa jos ei nämä kisat. Neljän porukan joukkoon ei kertakaikkiaan olisi voinut oikeastaan mahtua juurikaan enempää änäripelaajia vaikka miten päin olisi mennyt. Joka tapauksessa neljän joukossa olisi ollut minimissään yksi europelaajia sisältänyt joukkue oli se sitten Suomi tai mikä tahansa muu. Eli tämän enempää ei olisi arviosi voinut mennä vikaan missään vaiheessa ja nyt julistat olleesi oikeassa?

Ei sillä, kerrasta poikki niin Raskilla voi Suomi mennä vaikka minne asti. Onhan pelikin viime pelin perusteella hyvin kasassa joskin välierässä se vasta kunnolla mitataan kun vastaan tulee joukkue eikä lauma yksilöitä karmeat paineet kasassa. Jos sieltä esim. kultaa tulee niin pointtisi on likimain oikeassa mutta tähän mennessä kisat ovat osoittaneet änärin ylivertaisuuden.
 

eläin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Maajoukkue, DIF, HIFK, Väsby Hockey
Oli kyllä loistavaa lätkää Suomelta eilen. Ei tullut duunissa hirveesti tehtyä :).

Ei yhtään hullummin mennyt tämä 2014 vuosi Suomen maajoukkueille.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Eli tämän enempää ei olisi arviosi voinut mennä vikaan missään vaiheessa ja nyt julistat olleesi oikeassa?...

....Jos sieltä esim. kultaa tulee niin pointtisi on likimain oikeassa mutta tähän mennessä kisat ovat osoittaneet änärin ylivertaisuuden.

Ok, turha meidän on tästä enempää kinata. Kannattaa käydä lukemassa tätä ketjua niiltä ajoilta kun Immosen ja Salmisen valinta putkahti julkisuuteen ja rinnastaa ne jutut nykyiseen todellisuuteen.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
->Nimim. MustillaKorteilla seisoo nyt vähän turhan tanakasti. Suomi on tässä turnauksessa materiaaliltaan hyvä kakkoskorin joukkue yhdessä Venäjän ja Tsekin kanssa...
.

Minusta on eri asia olla realisti, varsinkin kun kisoista jäi pois neljä ykköskorin miestä. Vancouver oli mitalista huolimatta melkoinen vuoristorata, ehkä osittain senkin perusteella en tiennyt ollenkaan mitä odottaa näiltä kisoilta.

En missään nimessä väitä, että Suomi olisi materiaaliltaan ykköskorin joukkue, vaan nimenomaan kakkoskorin.

Sen sijaan "arvoturnausjoukkueena" Suomi on kaikkiin tilastoihin ja historiaan perustuen selvä ykköskorin joukkue. Suomella on aina hyvin valmistautunut jengi, joka pelaa parhaiten pienessä altavastaajan asemassa, hyvän puolustuksen ja maalivahdin sekä erityisesti valmennuksen kautta.

En nyt jaksa tästä asiasta enempää vääntää, mutta totean vielä kerran, ettei Suomen kisamenestys ole kiinni siitä, onko joukkueessa Konnaa ja Immosta vai Bergenheimia ja Filppulaa. Itse suhtaudun aina luottavaisesti Leijonien KHL-runkopelaajiin, erittäin hyviä pelaajia näihin turnauksiin.

Ja Knoxille vielä, että innostuin tuosta Sporde-vertauksesta, hieno mies kyseessä ;)
 
Ok, turha meidän on tästä enempää kinata. Kannattaa käydä lukemassa tätä ketjua niiltä ajoilta kun Immosen ja Salmisen valinta putkahti julkisuuteen ja rinnastaa ne jutut nykyiseen todellisuuteen.

Mitä tekemistä sillä on että olisiko Salminen tai Bergenheim pelanneet pelin tai kaksi suhteessa siihen että änärijoukkueet ovat pärjänneet tähän mennessä niin hyvin kuin mahdollista? Nykyinen todellisuus kun on tuo. Tietysti jos taivaasta olisi tipahtanut neljäs puhtaasti änärijengi mikä olisi pistänyt viimeisenkin europelaajia sisältäneen jengin pois jatkosta olisi jutuillasi jotain todistuspohjaa, esim. Kanada2, Kanada3 jne. Tähän mennessä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ihan asiasta toiseen, myös Jatkoajan tämän päivän kolumnin inspiroimana:

Mikke Granlundista on kovaa vauhtia tulossa suurpelaaja Leijoniin. Ainakin minun mielestäni on todella kiinnostavaa funtsia sitä, miten tietyt pelaajat nostavat profiiliaan joka kerta Leijona-paidassa.

Vaikka miten olisi se oma peli kulkenut seurajoukkueessa, niin maajoukkueessa peli kulkee kuin ajatus, kuten Mertaranta sanoisi.

Ville Peltonen taitaa tästä olla se klassisin esimerkki, tehokaskin kuin mikä.
Nyt MG on ottamassa sitä paikkaa, sillä erolla, että Ville oli "Ruotsin tappaja", nyt MG "Venäjän tappaja".

Tuomo Ruutukin on ihan käsittämätön pelimies. Koko kausi penkin alle ja loukkaantumisi = odotukset nollissa. Mutta tuolla Tuomo vetää taas ihan helvetin hyvin Leijona-paidassa, as always.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Huomasitteko muuten kuinka Suomi oli selkeästi kehittynyt aloituksissa. Olli Jokisen ketjussa Jussi Jokinen kyyristyi välillä aloituksiin ja Immosen ketjussa aloitukset vasemmalta Suomen näkökulmasta otti yleensä Granlund. Tukitoimet aloituksen jälkeen toimi myös loistavasti. Aaltosen maalihan tuli täysin harjoitellun kuvion jälkeen. Omissa aloitusten jälkeen kaikki lähes jenkkifutismaisesti tiesi tismalleen mihin mennä ja miten kiekko saatiin siniviivan ja mahdollisesti punaviivan yli. Nyt aloituksissa ei jäädä jalkoihin ja näin anneta kaverille ilmaisia paikkoja. Hyviä merkkejä ilmassa joskin materiaaliltaan Suomi on näistä neljästä joukkueesta heikoin, mutta ei se Suomea nyt ennenkään ole haitannut.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Ihan asiasta toiseen, myös Jatkoajan tämän päivän kolumnin inspiroimana:

Mikke Granlundista on kovaa vauhtia tulossa suurpelaaja Leijoniin. Ainakin minun mielestäni on todella kiinnostavaa funtsia sitä, miten tietyt pelaajat nostavat profiiliaan joka kerta Leijona-paidassa.

Vaikka miten olisi se oma peli kulkenut seurajoukkueessa, niin maajoukkueessa peli kulkee kuin ajatus, kuten Mertaranta sanoisi.

Ville Peltonen taitaa tästä olla se klassisin esimerkki, tehokaskin kuin mikä.
Nyt MG on ottamassa sitä paikkaa, sillä erolla, että Ville oli "Ruotsin tappaja", nyt MG "Venäjän tappaja".

Tuomo Ruutukin on ihan käsittämätön pelimies. Koko kausi penkin alle ja loukkaantumisi = odotukset nollissa. Mutta tuolla Tuomo vetää taas ihan helvetin hyvin Leijona-paidassa, as always.

Ainakin omasta mielestäni Granlund ja myös Vatanen pääsevät käyttämään vahvuuksiaan paremmin isommassa kaukalossa, jonka takia väkisinkin nostavat tasoaan maajoukkueessa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Huomasitteko muuten kuinka Suomi oli selkeästi kehittynyt aloituksissa. Olli Jokisen ketjussa Jussi Jokinen kyyristyi välillä aloituksiin ja Immosen ketjussa aloitukset vasemmalta Suomen näkökulmasta otti yleensä Granlund. Tukitoimet aloituksen jälkeen toimi myös loistavasti..

Jep, huomasin saman. Erittäin iso parannus Kanada-peliin, mutta eihän siitä ole ehtinyt tänne kirjoittaa, kun itse kullakin on keulinut tanakasti pelin jälkeen.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
En missään nimessä väitä, että Suomi olisi materiaaliltaan ykköskorin joukkue, vaan nimenomaan kakkoskorin.

Sen sijaan "arvoturnausjoukkueena" Suomi on kaikkiin tilastoihin ja historiaan perustuen selvä ykköskorin joukkue. Suomella on aina hyvin valmistautunut jengi, joka pelaa parhaiten pienessä altavastaajan asemassa, hyvän puolustuksen ja maalivahdin sekä erityisesti valmennuksen kautta.

Kylläkyllä, tästä ollaan samaa mieltä.

En nyt jaksa tästä asiasta enempää vääntää, mutta totean vielä kerran, ettei Suomen kisamenestys ole kiinni siitä, onko joukkueessa Konnaa ja Immosta vai Bergenheimia ja Filppulaa. Itse suhtaudun aina luottavaisesti Leijonien KHL-runkopelaajiin, erittäin hyviä pelaajia näihin turnauksiin.

Ja Knoxille vielä, että innostuin tuosta Sporde-vertauksesta, hieno mies kyseessä ;)

Minusta kuitenkin paljon todennäköisempää on että Suomi pärjää paremmin joukkueella jossa pelaa M.Koivu ja Filppula entä Kontiola ja Immonen. En tarkoita etteikö Suomi voi pärjätä noilla herroilla (niinkuin nyt on pärjännytkin), mutta lähtökohtaisesti Suomi on kovempi joukkue Koivu/Filppula akselilla.

Minusta oli ihan realistista olla vähän varautunut Suomen mahdollisuuksiin ennen kisoja.

Ja Sporde on hieno mies!
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Granlund ja Selänne ovat olleet huikeita vetureita koko joukkueelle hyökkäyksessä sekä pelillisesti, tuloksellisesti että henkisesti.

MGltä odotin paljon ja ehkä vielä enemmän on nyt saatu. Teemun suhteen jaksoin olla toiveikas ja onhan tuo vetänyt aivan huikeaa turneeta. Pelkästään hyvää peli-ilmettä, pisteitä todella tärkeisiin paikkoihin ja johtavuutta. Ihan kästittämätöntä johtajuutta. Puolustaakin hanakasti koko ajan. Ei voi tarpeeksi hehkuttaa. One more olympiad?!?

Barkovin poisjäänti oli Suomelle kova isku, mutta ykkönen toimi laiturien vetämänä Venäjää vastaan silti. Immonen ei ole pettänyt tms, mutta ei ole vielä löytänyt laitureitaan. Mitäs siitä, jos nuo pelaavat tällä tasolla silti.
Immonen on tuohon silti nyt paras valinta mielestäni, ei vaan ole enää muita jäljellä.

OJn touhusta olen tykännyt kaikin puolin. Tuo sitä uskottavuutta joukkueeseen ja juuri noita aloituskikkailuja jne. Hienoa katsottavaa.

Konna, Komarov ja Pihlström ovat onnistuneet todella vahvasti. Ja Aaltonen osui kovassa paikassa! JJltä odottelen skarppausta, mutta on kyllä sellainen pelaaja joka onnistuu huippukavereiden kanssa, mutta harvoin nostaa ketjunsa tasoa. Eli ehkä ihan odotettua peliä.

Puolustusta liidaa aivan odotetusti (tämän kauden perusteella) Vatanen ja Määttä. Timonen sitten peesaa. Ossi ja Lasse vetävät huikeaa turnausta. Ainoa ns pettänyt pakki on ollut Salo, joka ei ole kyllä hyvällä tahdollakaan ollut hirmuisen luotettava ilmestys. Toivottavasti pystyy vielä parantamaan.
Hietanen- Lepistö jaksaa pelottaa, mutta aika vähällä on selvitty. Täyttäneet kaavaillut ruutunsa.

Jos huomenna on Tuukka time, niin taivas on rajana.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Jääkiekossa(kin) on monta tapaa voittaa. Voi olla parempi materiaali, parempi hyökkäys, parempi puolustus, parempi maalivahti tai parempi pelitapa. Suomen vahvuus on kahdessa viimeisessä. Näinkin voi voittaa. Potkupallon puolella aikanaan Kreikan EM-kulta perustui myöskin pelitapaan. Asiantuntijat vaan yleensä katsovat rostereita ja vetävät siitä johtopäätöksensä, ja siksi menevät välillä metsään. Joukkuepelissä tulos on vaan muutakin kuin pelaajien tilastojen summa. Suomella on useamman vuosikymmenen aikana pakosta jouduttu keskittymään pelitavan ja joukkueena toimimisen kehittämiseen vastustajia hivenen heikomman materiaalin takia. Sen takia Suomi on asiassa tällä hetkellä kaikki muita edellä. Olisi mukavaa nähdä, että tämä riittää päätyyn asti, mutta Ruotsi voi silti olla meille liikaa. Matsin voittaja on lähellä Olympi kultaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Olisi mukavaa nähdä, että tämä riittää päätyyn asti, mutta Ruotsi voi silti olla meille liikaa. Matsin voittaja on lähellä Olympi kultaa.

Ruotsi on kova vastustaja, altavastaajana taas lähdetään. Taitotasolta Ruotsin joukkue ei suuresti Venäjästä eroa, mutta pelin organisoimisessa se on selkeästi edellä. Tästä syystä Suomen pelaaminen pitää olla astetta tarkempaa ja jäähyjä ei vaan saa ottaa, koska Karlsson.

Pidän silti USA:ta kisojen suosikkina, se on pelannut mielestäni parasta peliä.
 

rpeez

Jäsen
Puolustusta liidaa aivan odotetusti (tämän kauden perusteella) Vatanen ja Määttä.

Täällä kun puhutaan odotuksien ylittämisestä, niin omalla kohdalla Vatanen on sen tehnyt, ei taidoillaan (jotka ei siis ole yllätys), vaan ottamalla noin isoa roolia ja 110% haluna ratkaista pelit. Hienoa.

Määttä pelaa hienosti, mutta en oikeastaan ole siitä yllättynyt kun on jonkin verran seurannut hänen viimeaikaisiaan otteitaan pingviineissä.

Itseasiassa epäilen ettei Määttä ole vielä edes näyttänyt kaikkia kortteja mitä hihasta löytyy. Venäjä pelissä pelasi todella varman päälle, joka oli varmasti viisasta. Mutta uskon, ja hieman odotankin, että jos Suomi joutuu pahaan siltaan, Määttä voi olla hyvinkin se pelaaja jolta vielä nähdään joku huikea hyökkäyspään suoritus.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Asiantuntijat vaan yleensä katsovat rostereita ja vetävät siitä johtopäätöksensä, ja siksi menevät välillä metsään.

Osuvasti alkaa tämä nhl.comin artikkeli.

"One of these days, people will learn to stop underestimating Finland at the Olympics."

Muutenkin ihan hyvää luettavaa. Tosin äkkiseltään Selänteen kommentit lopussa hieman oudoksuttaa. Siinä ikäänkuin koittaa perustella, miksi Suomi olisi altavastaaja. Tuosta ei oikein uhku sellaista varmuutta omaan tekemiseen. Tämän lisäksi Teukka sanoi luulleensa kesken Venäjä pelin tämän olevan hänen viimeisensä peli maajoukkueessa. Venäjähän johti tuota peliä ainoastaan ensimmäisessä erässä 87 sekuntia.

Ei näistä varmaan huolestua pitäisi...
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jääkiekossa(kin) on monta tapaa voittaa. Voi olla parempi materiaali, parempi hyökkäys, parempi puolustus, parempi maalivahti tai parempi pelitapa. Suomen vahvuus on kahdessa viimeisessä.
Mä näen että Suomen vahvuus on kolmessa viimeisessä. Viisikkopuolustus on ihan huippuluokkaa ja kurinalaista, siihen kuuluu pelin kääntymisen jälkeen nopeasti alas tulevat ja takakarvaavat hyökkääjät. Tähän vielä kiekkoja syövät hyökkääjät, en ole monessa huippujengissä nähnyt Korpikosken, Komarovin, Pihlströmin kaltaista uhraitumista, peitetään ja heittäydytään kun tulee laukauksia.

Näen että Suomi antaa tasoitusta vain hyökkäyksen terävimmän kärjen osalta. Mutta sitäkin voi tarkastella kääntäen, Venäjällä oli se kisojen terävin kärki ja mihin se riitti? Päävalmentajankin ihmettevä kommentti matsin jälkeen oli osuva kun itki Ovechkinin tehojen perään, kannattaisi koutsinkin miettiä olikohan se kuitenkaan se Venäjän suurin ongelma kisoissa?

Venäjä on jäänyt kivikautisen pelitapansa kanssa pulaan ja antaa liikaa valtuuksia tähdilleen sooloilla luottaen yksilötaidon tuomiin tehoihin.

Pelitaktisesti Suomi on ihan terävintä kärkeä, monissa tärkeimmissä matseissa on viimeinen silaus puuttunut ja nimenomaan hyökkäystehojen osalta.

edit: parempi materiaalikin on riippuvainen siitä miten materiaali toteuttaa pelitapaa ja onko se pelitapa riittävä voittamaan vastustaja, eli Suomella oli eilen parempi materiaali kun kyseessä kuitenkin joukkuepeli

_
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös