Olli Salo KooKoon päävalmentajana

  • 54 158
  • 227

Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Moni, minä mukaan lukien, oli sitä mieltä, että Ilves valitsi väärin kun piti Myrrän ja päästi Salon menemään. Ja siltä se vähän näyttää. Ja kyllähän HPK:n kannattajatkin elättelivät toiveita, että olisi tullut Kerhoon kun Pennasen sopimus loppui.

Mutta kyllä lämmittää mieltä nähdä Antosen, Meskasen ja Salon onnistuvan. Meskanen toki sai näytönpaikkoja Ilveksessä liikaakin, mutta ei vain lähtenyt. Antonen taas joutui koirankoppiin tuntemattomasta syystä, vaikka oli ollut Ilveksen tehokkain pelaaja peliaikaan nähden, ja puolustussuuntaankaan ei vuotanut. KooKoo on ainoa joukkue Ilveksen lisäksi, jonka pelejä jaksaa isommin seurata, toivottavasti meno jatkuu samanlaisena!

Niin, nyt on mennyt jopa yli odotusten, mutta eipä tämä tarvitse kuin pienen tappioputken ja Saloa ollaan taas syöttämässä susille niin kuin koko joukkuettakin.
Ja kyllähän faneilla on oikeuskin vaatia parasta. Pieni maltti olis vaan joskus valttia.
 

Kuuskasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aikamoista hypetystä valmentajalle. Ja ansiosta. Upea on ollut alku. Jussilla oli lievästi sanottuna ”parempi” rosteri ja hyvin meni…mutta kyllä Olli on ollut koistava kapellimestari tähän oivaan orkesteriin.
Tykkään. Paljon.
Ehkä joku muukin.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Vilmos Gallo
Olli Salosta vielä pakko sen verran sanoa, että Kouvola ja KooKoo vaikuttaisi olevan hänelle aika lailla täydellinen paikka tässä vaiheessa uraa. Niinkuin aiemmin on todettu, niin Opan olemus ja ulosanti ei anna mitään super karismaattista ja itsevarmaa kuvaa, jos vertaa tosiaan vaikka puolijumala Ahokkaaseen. Voisin kuvitella, että Salon vähäisellä päävalmentajakokemuksella yhdistettynä tuollaiseen sympaattiseen ja vähän "nörttimäiseen" luonteeseen, oltaisiin ehkä hieman vaikeuksissa jossain isommassa seurassa, jossa menestyspaineet ovat eri luokkaa kuin meillä. Kouvolassa saa tehdä töitä vähän tutkan alla, eikä kopissa ole mitään kokeneita, isoja rahoja tienaavia staroja, jotka saattaisivat hieman herkemmin kyseenalaistaa nuoren päävalkun auktoriteetin vaikeissa hetkissä kauden aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Kuuskasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viimeksi muokattu:

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Kyllä täytyy sanoa että Olli Salo on ylittänyt ainakin nyt odotukset vaikka huonona vaihtoehtona en pitänyt missään kohtaa. Silti täytyy myöntää että olisin vielä ehkä halunnut Ahokkaan Jussin jatkamaan Kouvolassa vielä ainakin kauden kun jotenkin homma jäi "kesken" - tähän varmaan vaikuttaa edelleenkin pettymys maaliskuussa 2020 kun pelit loppui tunnetuista syistä kuin seinään. Mutta näillä mitään, kaikkea hyvää Ahokkaalle Turkuun ja kiitos työstä Kouvolassa. Tosin ei menestystä Tepsille KooKoota ja Ässiä vastaan :) Nyt kuitenkin Kouvolassa mennään Olli Salon johdolla ja hyvältä näyttää nytkin vaikka kausi on vielä alkupuolella. Yhtään Saloa väheksymättä varmasti erittäin tärkeä tekijä on ollut se, että Mikko Heiskanen ja Kari Lehtonen jatkaa edelleen valmennuksessa - erittäin hyvä valmennustiimi.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yhtään Saloa väheksymättä varmasti erittäin tärkeä tekijä on ollut se, että Mikko Heiskanen ja Kari Lehtonen jatkaa edelleen valmennuksessa - erittäin hyvä valmennustiimi.
Älä unohda Jukka Ahoa. Toki hiusten halkomista, mutta siltikään ei sovi unohtaa yhtä kolmesta.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Petteri Sihvonen hehkuttaa SM-liigan alkukauden superonnistujaa: "Vertaan sitä Tampa Bay Lightningin rauhallisuuteen".

 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ottamatta sen enempää kantaa mihinkään, mutta kaudella 2021-2022:

Olli Salo - Jussi Ahokas: 3-0

Pisteet: 9-0
Maaliero: 10-5

Hienoja miehiä molemmat.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olli Salosta juttu Aamulehdessä. Ilveksen ex-pakki Teemu Aalto kertoi, että ei ihmettele yhtään miksi KooKoo pärjää pärjää noin hyvin. Keväällä 2017 Ilves laittoi Tapparan ahtaalle pudotuspeleissä. Ilveksessä tapahtui pudotuspeleihin hirveä muutos taktisella puolella ja joukkue ryhtyi pelaamaan vastustajan aseita vastaan. Olli Salo oli siinä päästrategi. Aamulehti kirjoittaa lisäksi, että KooKoo on koronaviruksen kurittaman kiekkosyksyn sensaatio. Kouvolasta on tullut 2020-luvulla menestyvä jääkiekkokaupunki. Näinhän se on.

 
Viimeksi muokattu:

Caballero76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Epäilin jo aikanaan Ahokkaan palkkausta kun miehellä ei ollut kokemusta seurajoukkuevalmennuksesta. Saloa epäilin vielä enemmän jos mahdollista. Tai Saloon kohdistuvat epäilykset jos siinäkin mielessä, kun taas piti rakentaa pienen budjetin joukkue uudestaan, että ei voi onnistua taas joukkueen rakennus ja valmentaja.
Mukava olla taas kerran väärässä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Jatkoajan syksyn valmentajalistauksessa Salo ei mahdu top-5-sakkiin. Huhhei…
Valinnan tehnyt kaksi henkilöä eli Jatkoajan toimituspäälliköt Matti Koski ja Sami Iilomo.
Vai oikein päälliköt? ***huutonaurua***
Esim. HIFK:lla miljoona euroa suurempi pelaajabudjetti kuin KooKoolla, mutta joukkueiden piste-ero vain neljä pistettä ja voitot keskinäisistä tasan 1-1. Eikä Ilveksen ja Palloseurankaan pelaajabudjetit ihan sarjan pienimpiä ole. Salo vs. Ahokas keskinäisissä otteluissa tällä kaudella puhtaasti pistein 9-0 Olli Salolle ja Olli Salo ei siis tämän kaksikon mukaan mahdu viiden parhaan valmentajan joukkoon. Ok.
 
Viimeksi muokattu:

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Parempi näin. Altavastaajana on kivempaa. Nopeesti on takit kääntynyt toimituksessa Mikkelin työharjoittelijan kohdalla
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Jatkoajan syksyn valmentajalistauksessa Salo ei mahdu top-5-sakkiin. Huhhei…

Sinänsä Ville ja OJ kuuluu listalle. Mutta että Salo ei? Joku kevythenkinen mediaseksikkyys-hommeli tässä hieman vaikuttaa. Salolla on pelin valmentamisen maine, muttei vielä otsikkoarvoa. Vai onko jopa kunnianosoitus KooKoon urheilupuolen pidemmän trendin suorittamiselle ettei tällainen syksy enää nostata aaltoja?

Ehkä pysyttäydyn tuossa ensimmäisessä arviossa. Keväämmällä sitten kattellaan kellä riittää top-5 ja kellä ei.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo
Noh, siellä sentään arvioinnin lopuksi mainitaan myös nimet Jarno Pikkarainen ja Olli Salo. Kiitos siitä. Eli sijoilla 6-7 hyvinkin ollaan. Katsotaan keväällä mikä tilanne :)
 

Kalske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, KaPa-51
Vaihtaisin Salon Ahokkaan tilalle koska vain, ihan €/pistekin perusteella.
 

Kuuskasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Jatkoajan syksyn valmentajalistauksessa Salo ei mahdu top-5-sakkiin. Huhhei…
Nyt kun on kulunut viikko listauksesta, ja KooKoon sijoitus pistekeskiarvolla mitattuna on kymmenes, niin varmaan aika moni on sitä mieltä, ettei Salon kuulukaan mahtua top 5-sakkiin.
 

Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuolla syksyn flow-tilassa kovasti annoin posia Salolle. Ansaitusti. Nyt vaikuttaa ja tuntuu, että pitäisi/tarvittaisi enemmän särmää ja jämäkkyyttä. Salon analyyttistä valmennustyyliä en pidä huonona lainkaan. Hieno mies. Mutta kun joukkue surffailee niin jonkun pitää se lopettaa. Valmentajan.
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Onko Salon suurin ongelma sitten auktoriteetin puute? Kiekko-osaaminen juuri noin eli korkealla tasolla mutta karisma ei riitä?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Onko Salon suurin ongelma sitten auktoriteetin puute? Kiekko-osaaminen juuri noin eli korkealla tasolla mutta karisma ei riitä?

Olemus on ainakin hyvin erilainen kuin Ahokkaalla, mutta sanoisin isomman ongelman löytyvän selvästi heikommasta rosterista. Yritä nyt taikoa kolmesta kolmoskentästä ja yhdestä neloskentästä kultaa - siihen nähden jos pudotuspelipaikka naarataan niin se olisi huikea saavutus, tiukkaa tulee olemaan ja ensi viikon KalPa peli on kulminaatiopiste.

En syyttäisi yksin Saloa siitä, että Strömberg on kyykännyt - tätä osattiin pelätä. Ipa-mafian hän halusi tänne taas roudata ja tiesi mitä oli saamassa, koska Ipa fanienkin mietteet ovat osuneet melkein 1:1 paitsi Rautiaisen osalta. Siitä hieman suurempi vastuu kyllä hälle laukeaa, koska varmaankin tiesi saavansa Antosessa ja Meskasessa säkin epätasaista suorittamista, joskin Meskanen on nyt parantanut, siinä missä Antonen taas on vajonnut syksystä alas (Ipa fanien uhkakuvien mukaisesti. Rautiaisen sukelluksesta odotuksiin nähden on taas vaikea yksin Saloa moittia
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toisaalta Leprassa saadaan vetää kausi vihkoon koska projekti Pekka Virta. Ei tuo Salolla huonommin ole mennyt. Ahokaskaan ei Turussa tällä hetkellä ole kovin rakastettu. Annetaan nyt eka kausi treenaa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös