Itse katson kaikki mitalit "menestymiseksi" ja oikeastaan myös vuodesta toiseen mitalipeleihin pääsemisen, (ellei pelaa niitä sitten kuin vaikkapa TPS keväällä 2018). Marjamäen SM-pronssi ja CHL-finaalisija ovat mielestäni samaa komeaa jatkumoa. Isossa kuvassa esimerkiksi JYP oli mielestäni sellainen "minidynastia" vuodet 2008-2018, sillä he olivat kahden mestaruuden ohella kuitenkin kaikkiaan kahdeksan kertaa mitalipeleissä ja viidesti mitaleilla. Kirsikkana kakun päällä vielä CHL- ja ET-voitot. Mitali on seurasta riippuen usein hieno asia, mutta mestaruus on aina mestaruus.
Pronssiottelu sarjapeleissä on jokseenkin ristiriitainen, sillä kaksi välierissä pettynyttä joukkuetta kohtaavat. Toiset haluavat vain kesälomille, kun taas toisille sama joukkue lähtee ottamaan mitalit "vielä kerran pojat"-mentaliteetilla. Niissä on päättynyt tyylikkäästi niin Humlin, Wallinheimon kuin Koskirannan tarinat. Pienemmille seuroille tai pitkän mitalittoman jakson päätteeksi pronssin merkitys on isompi, kun taas jollekin Tapparalle, HIFK:lle, Kärpille ja viime keväästä eteenpäin myös Ilvekselle se on valtava pettymys.