Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

  • 4 119 531
  • 17 512

iSOjaakoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Bayern München
En sano että Tieksola olisi huono, mutta tähän tilanteeseen olis minustakin tarvittu pakkia. Toki jos tällä saahaan hyökkäykseen lisää kilpailua ja eräs surfailija vilttiin niin olisin erittäin tyytyväinen...

Ja toki vielä on pari päivää aikaa naarata se pakki kotiin.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Latehan on jo kuukauden pari antanut "poikien pelata", vaikka kyllä se alkukaudesta vaikutta aika tiukalta. Pääosinhan Kärpät on pelanneet vapaasti riskejä ottaen nyt viime ajat, mutta kieltämättä esimerkiksi Ilves-pelissä se ei tuottanut yhtään mitään. Kärpillä ei ollut vastausta Ilveksen loistavaan puolustukseen. Kenties sinne olisi yksi Tieksola tehnyt sen eron, kenties ei.

Ilves-pelissä tuntui että hyökkäyspelissä puuttui kaikki jatkumo.

Tuossa joukkueessa on kuitenkin pelaajia, jotka osaavat jääkiekkoa pelata hyökkäyssuuntaan yksilöinä kaikesta huolimatta, joten mielestäni se kertoo nimenomaan valmennuksen puutteellisesta onnistumisesta.

Puolustuspelihän oli taattua Latea - Ilves piti kiekkoa ja pyörittikin, mutta ei montaa a-luokan paikkaa saanut (toki niitäkin oli).
 
Mandrake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bayern München
Eiköhän sieltä tuoda sisään parasta mitä saadaan. Tyhjästä on paha nyhjäistä. Vaikka hyökkäyksessä onkin leveyttä, niin ei mua haittaa yhtään, että sinne tuodaan lisää leveyttä kirittämään näitä nykyisiä tuhnuilijoita. Tieksola ihan ok wildcard. Antaa pojan näyttää mikä on miehiään tänä keväänä. Eipä tuossa ainakaan paljoa hävittävää ole.

Varmasti puolustukseenkin joku otettaisiin, jos joku sellainen olisi otettavissa, josta koettaisiin olevan hyötyä. Tuskinpa sieltä mitään yv:n erikoismiestä on saatavilla, kun heille on kysyntää muuallakin, paremmin pelaavissa ja paremmin maksavissa seuroissa.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Ilves-pelissä tuntui että hyökkäyspelissä puuttui kaikki jatkumo.

Tuossa joukkueessa on kuitenkin pelaajia, jotka osaavat jääkiekkoa pelata hyökkäyssuuntaan yksilöinä kaikesta huolimatta, joten mielestäni se kertoo nimenomaan valmennuksen puutteellisesta onnistumisesta.

Puolustuspelihän oli taattua Latea - Ilves piti kiekkoa ja pyörittikin, mutta ei montaa a-luokan paikkaa saanut (toki niitäkin oli).
Näkisin, että se huono hyökkäyspeli esim juuri tuossa Ilves-pelissä juontaa juurensa siihen alkukauden tiukkaan träppipaska-pelitapaan. Peli ei tule vieläkään selkärangasta, vaikka hyviä jaksoja onkin. Mutta siis vaikka juuri tuossa Ilves-pelissä näytti siltä, että pelaajat "pelkäsivät" pelata rohkeasti ja siksi se hyökkäyspeli näytti niin tuhnulta.

Toinen ongelma on se, että Kärpillä ei ole sellaista tulosketjua, joka pelistä toiseen ottaisi sen vastuun siitä hyökkäyspelistä. Sellainen kun olisi, mikä saisi usein sen pyörityksen hyökkäysalueelle, niin olisi paljon helpompi muiden kenttien kokeilla samaa hyvällä itseluottamuksella. Kärppien peleissähän on ollut ihan selvästi nähtävillä tällä kaudella, että kun ei ole selkeää kärkikenttää sinä iltana, niin peli näyttää melkoiselta pakottamiselta, eikä yhtään luovalta jääkiekon pelaamiselta. Ränniralli on tuttua kauraa meille.

Edit. Näkisin siis, että Koivunen - Kunyk - Tieksola voisi olla sellainen toimiva tulosketju. Löytyy jalkoja, pelisilmää, röyhkeyttä ja maalinälkää.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Varmasti puolustukseenkin joku otettaisiin, jos joku sellainen olisi otettavissa, josta koettaisiin olevan hyötyä. Tuskinpa sieltä mitään yv:n erikoismiestä on saatavilla, kun heille on kysyntää muuallakin, paremmin pelaavissa ja paremmin maksavissa seuroissa.
Eipä markkinoilla ole pakkeja juurikaan tarjolla. Tappara on samoilla apajilla, ja hiljaista on.
 
MaxM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tieksola on lupaava nuorimies mutta ei häntä mielestäni vielä vahvistukseksi voi sanoa. Auttaa toki jos loukkaantumisia tulee.
 
Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
Latehan on jo kuukauden pari antanut "poikien pelata", vaikka kyllä se alkukaudesta vaikutta aika tiukalta. Pääosinhan Kärpät on pelanneet vapaasti riskejä ottaen nyt viime ajat, mutta kieltämättä esimerkiksi Ilves-pelissä se ei tuottanut yhtään mitään. Kärpillä ei ollut vastausta Ilveksen loistavaan puolustukseen. Kenties sinne olisi yksi Tieksola tehnyt sen eron, kenties ei.
Edelleen tuntuu elävän joku outo harhaluulo, että silloin kun Kärpät on jyrän alla, se olisi jotenkin valmennuslähtöinen käsky pelata huonosti tai passiivisesti. Vai johtuisikohan oikeasti kenties siitä, että vastustaja on toisinaan (aika usein) parempi. Vastassa on useita hyvin valmennettuja ja hyvin koottuja joukkueita tällä kaudella.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Edelleen tuntuu elävän joku outo harhaluulo, että silloin kun Kärpät on jyrän alla, se olisi jotenkin valmennuslähtöinen käsky pelata huonosti tai passiivisesti. Vai johtuisikohan oikeasti kenties siitä, että vastustaja on toisinaan (aika usein) parempi. Vastassa on useita hyvin valmennettuja ja hyvin koottuja joukkueita tällä kaudella.

En minä tuollaiseen harhaluuloon ole törmännyt, enkä sellaista hakenut jos minuun viittaat.

Tarkoitin, että joukkue ei ole mielestäni ollut hyökkäyspelin osalta tarpeeksi hyvin valmennettu, jotta joukkueen pelaisi potentiaalinsa mukaisesti. Kun vastustaja on valmennettu hyvin, sekä koottu, näkyy vastustajan peli monesti huomattavasti Kärppiä parempana.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Eipä markkinoilla ole pakkeja juurikaan tarjolla. Tappara on samoilla apajilla, ja hiljaista on.
Jep. Sinänsä jopa vähän tyhmää ja sinisilmäisen naiivia nyt toivoa, että Kärpät sen TOP-4 yv-pakin sieltä onnistuisi naaraamaan. Ei sellaisia ja sen tason kavereita ole todellakaan tällä hetkellä tähän kauden aikaan enää tarjolla. Ne slotit olisi luonnollisesti pitänyt täyttää jo pitkälti reilu vuosi sitten loppuvuoden/vuoden vaihteen tienoilla tai ihan viimeistään siinä kevään/alku kesän aikana. Ja vaikka nyt kävisi joku ihan käsittämätön satumaisen huikea tuuri, että markkinoille joku tuon tason pelaaja vapautuisi, niin ei Kärpillä ole mitään palaa, kun Saksa-Sveitsi-Ruotsi -akselilta laitetaan hullun kiilto silmissä tarjouslappua eteen ja epätoivoisesti yritetään haalia kaikkea, mitä vain saatavilla on.

Oliko Sahlstedt kertonut nyt jossain haastattelussa, että Heshkankin perässä oli ollut nyt yli parikymmentä seuraa, jotka sitä kilpailua kävivät ja yrittivät Heshakaa tavoitella? (luonnollisesti Kärpät ei tarvettu nähnyt). Tiedä sitten, mutta voi hyvinkin pitää paikkansa, ottaen huomioon, että millaisia tusinamiehiä joku Bernkin tuossa kahmi ja Ruotsista maksettiin Viljasen loppukauden pätkästä se reilu €40.000. Kiima ja epätoivo haalia pelaajia ulkomailla on kova ja tähän eivät Suomen seurat vain pysty vastaamaan millää tavalla tai tasolla.

Raaka fakta ja ne toiveet murskaava asia siitä saapuvasta 'Messiaasta' vain on se, että ei sieltä markkinoilta enää tähän hätään ja näin vähän, kun on aikaa jäljellä siirtoikkunassa, niin mitään huippuluokan yv-pakkia ole tulossa, pitää vain hyväksyä se tosiasia. Ei ole vapaana sellaista miestä, ja jos satumaisesti vapautuisi, niin ei Kärpillä riitä vääntövoima, kuten nyt ylikuumentuineiden markkinoiden osalta saadaan huomata, kun muut seurat ilemstyvtä pirajoiden lailla äkkiä haaskalle. Toiveajattelun maailmassa on toki hyvä elää ja elätellä jotain absurdeja ja utopistisia haaveita, mutta näillä varmaankin mennään tai sitten Haba naaraa vielä huomisen tai ylihuomisen aikana korkeintaan jonkun "gregmoron" tai "juhotommilan" ja kertoo, miten nyt saatiin sitä mitä on koko ajan haettukin. Näinhän se asia vain kylmästi ja raakasti on. Vastaan en toki missään nimessä laita, jos tämä mainittu "satumainen tuuri" nyt kävisi, mutta kyllähän se vain on kannattajienkin nyt hyvä tiedostaa ne kylmät tosiasiat, niin ei siirtoikkunan sulkeutuessa sitten putoa ihan niin korkealta ja kovaa.

Ei tänne ketään 'vapahtajaa' enää tässä vaiheessa ja näillä markkinoiden tilanteilla ole enää tulossa.
 
Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
En minä tuollaiseen harhaluuloon ole törmännyt, enkä sellaista hakenut jos minuun viittaat.

Tarkoitin, että joukkue ei ole mielestäni ollut hyökkäyspelin osalta tarpeeksi hyvin valmennettu, jotta joukkueen pelaisi potentiaalinsa mukaisesti. Kun vastustaja on valmennettu hyvin, sekä koottu, näkyy vastustajan peli monesti huomattavasti Kärppiä parempana.
Kieltämättä tuli tuo ajatus kommentistasi mieleen, vaikkei nyt suoraan ollut sinulle suunnattu, vaan tuon tyylisiä ajatuksia näkee täällä aika ajoin.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
JYPin kauppa pysyy kiinni ja hyvä niin. Eipähän ainakaan tarvi katsella Vehviläistä missään kilpailijan riveissä. Maalivahtikuviossa loppu hyvin, kaikki hyvin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tieksola tuli. Raikas ja viihdyttävä pelaaja, joten avosylin otan vastaan. Tuttu ympäristö, joten sopeutumisvaikeuksia ei ole. Mielenkiintoiseksi menee ketjut. Haetaanko jopa niin räväkkää vetoa, että pistetään ykköseen Leskisen paikalle, vai menevätkö vanhan mukaan, eli Tieksola Kunykin vierelle. Niin tai näin, yksi lisä syy odottaa innollla perjantain ja lauantain kotipelejä. Pääsee näkemään taiturin taas livenä.

Vielä kaksi päivää on kauppa auki. Jokohan se oli Westerholmin ja Tieksolan jälkeen tässä, vai tuleeko vielä pakki. Enpä tiedä.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Micol

Jäsen
Vielä kaksi päivää on kauppa auki. Jokohan se oli Westerholmin ja Tieksolan jälkeen tässä, vai tuleeko vielä pakki. Enpä tiedä.
Jos kaikkien näiden kovien panostuksien jälkeen jätetään puolustus kuitenkin optimistisesti todella ohueksi, niin jollain viiraa kyllä urheilupuolella päässä ja pahasti. Yli 3,5 miljoonaa euroa pelaajabudjettiin ja sitten siirtorajan jälkeen joukkueessa edelleen 7 liigatason puolustajaa (Niskalaa en edes laske mukaan, kun taso ei päätä huimaa, eikä ole lähelläkään TOP-6 tasoa). Ei yksinkertaisesti voi olla mahdollista tällainen skenaario. Pakki on pakollinen hankinta - ei pääse yli, eikä ympäri, vaikka miten asiaa taikinoi.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Olis tuolla Sportissa vielä täsmälääkkeeksi ylivoimalle tarjolla Hjalmarsson (12+30) ja pakistoon leveyttä tuomaan Johansson (7+17) - ei Sport rosterissa enää, mutta en ainakaan itse ole uutista siirtosta muualle vielä nähnyt. Tuossa ois mahkuja kasata varsinainen svedu tiimi yhteensä kuudella ruotsalaisella pelaajalla. Blomqvist/Westerholm/Björkqvist muodostaisivat yhdessä vielä sen seitsemännen ruotsalaisen joukkueeseen.

Edit: Eikö olihan tuo Johansson jo kelvannut muualle….
Heshkan perässä oli parikymmentä seuraa. Hjalmarsson on menossa Ruotsiin ja Johansson Saksaan. Mutta vaikka eivät olisi vielä mihinkään menossa, niin heidän perässään olisi vähintään saman verran seuroja kuin Heshkalla. Kärpät ei siis kovin todennäköinen vaihtoehto olisi edes toiselle, saati molemmille.

Näillä mennään, ellei sieltä sitten se yksi pakki tule vielä.
 
Apis17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikea on markkinatilanne. Nyt olisi paikka nostaa Atro Leppänen kokeilemaan Liigaan Espoosta. Latella voisi olla jotain kontakteja Espoon suuntaan. Mies on eteenpäin menevä, vielä kehittyvä. Motivaatio ja halu kasvaa korkealla. Ei varmasti maksaisi paljoa, sekä tulevaisuuteen voisi olla isokin pala Kärppiä täällä kasvaessaan. Kaikki huomioiden low riski/high reward mahdollisuus? Pelannut junnuna hyökkääjänä joka näkyy varmasti hyökkäys otteissa, paremmin ku Misellä? Jo aikaisemminkin olen Atron nostanut esiin tällä kaudella, eikä mielestäni olisi ollenkaan huono kokeilu. Niin mallikkaasti Mestiksessä pelaa.

Edit. Enkä nyt sano että olisi varma kortti ja messias. Mutta ei varmasti maksaisi maltaita kokeilla. Eikä olisi seuralle isoa painetta, vaikka pistää penkille 7 pakkii tai vaan reservii jos ei lähde.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olipas mysteerinen loppukommentti! Tietääkö McTorso jotain vai onko hän yhtä pihalla kuin me tavalliset kuolevaiset?
Ihan yhtä pihalla olen. En tiedä, onko sieltä tulossa pelaajaa enää. Ehkä on, koska joukkueen ei ole vielä kerrottu olevan valmis. Eri asia on se, vieläkö kala tarttuu.

Olen samaa mieltä muiden kanssa siitä, että laitureita ei enää tarvita, keskushyökkääjiä ei enää tarvita, eikä maalivahteja enää tarvita. Jos siis vahvistusta on vielä tulossa, se on pakki. Pakin tarve ei kuitenkaan ole mielestäni niin suuri kuin monet täällä kirjoittavat. Kyllä tällä joukkueella mestaruus voitetaan. Tulta munille!
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Vaikea on markkinatilanne. Nyt olisi paikka nostaa Atro Leppänen kokeilemaan Liigaan Espoosta. Latella voisi olla jotain kontakteja Espoon suuntaan. Mies on eteenpäin menevä, vielä kehittyvä. Motivaatio ja halu kasvaa korkealla. Ei varmasti maksaisi paljoa, sekä tulevaisuuteen voisi olla isokin pala Kärppiä täällä kasvaessaan. Kaikki huomioiden low riski/high reward mahdollisuus? Pelannut junnuna hyökkääjänä joka näkyy varmasti hyökkäys otteissa, paremmin ku Misellä? Jo aikaisemminkin olen Atron nostanut esiin tällä kaudella, eikä mielestäni olisi ollenkaan huono kokeilu. Niin mallikkaasti Mestiksessä pelaa.

Edit. Enkä nyt sano että olisi varma kortti ja messias. Mutta ei varmasti maksaisi maltaita kokeilla. Eikä olisi seuralle isoa painetta, vaikka pistää penkille 7 pakkii tai vaan reservii jos ei lähde.
Jaa. Onhan nuo tehot komeat pakille, mutta eiköhän Atro voita mestaruuden K-Espoon kanssa ja sen jälkeen kovempaan sarjaan. (Liiga, Allsvenskan, ICEHL?) Atro varmasti haluaa noilla tehoilla paikan TOP6-pakkina, jonka varmaan saa jostain muusta Liiga-seurasta tai Allsvenskanista kärkipakin roolia esimerkiksi.

Toki jos Kärpät nyt jonkun tryout-sopimuksen hänen kanssa rustaisi, niin en vastaan panisi, mutta aika vaikea nähdä Kärppien toimivan niin. Mielenkiintoinen nimi kuitenkin, jään seuraamaan miten hänen uransa tästä kehittyy. Vaikka tuskin Kärppiin tulee koskaan liittymään sen suuremmin. Ellei sitten muutaman vuoden päästä vedä tykkikautta Espoossa Liigassa, ja Kärpät kotiuttaa tapojensa mukaan oman pojan takaisin kotiin.
 
Sen mitä tiedän niin olen ymmärtänyt hänen olevan valmis hyppäämään tällä kaudella myös Liigaan Mestis mestaruuden todennäköisestä tulemisesta huolimatta.

Tämä tryout olisi paikallaan. Ennätys pakkien pisteissä ja kautta on paljo jäljellä. Jotenki uskon että voisi stuntata ylöspäin todella hyvin jo nyt liigassa. Miehen laukaus on hyvä ja löytää hyvin perille. On juonikas. Puolustussuuntaan vielä tekemistä kovemmissa sarjoissa on varmasti, mutta hyökkäyssuuntaanhan meillä niitä tarpeita on. Latelle puhelin käteen ja kyselee lisää. Luulen kuitenkin itsekin ettei tule nyt eikä tulevaisuudessa liittymään Kärppiin muulla tavalla kun vaarallisena vastustajana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös