Mainos

Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

  • 4 720 332
  • 19 534

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onko muuten Kunykista kuulunut mitään? 31 peliä mahdollisesta 38:sta ja 13 Pistettä kolmoskentässä ja viime pelissä katsomossa. Barys tosin taistelee pleijaripaikasta joten potkuja tuskin luvassa jos vain hoitaa tehtävänsä.

Kunyk oli loukkaantumisen vuoksi sivussa jonka jälkeen ja myös Linden Veyn hankinnan myötä vastuuta on tullut kolmosketjun keskellä. Myös erikoistilanteissa. Peliaika on huidellut 15-18min paikkeilla. Pisteitä on pystynyt loukkaantumisensa jälkeen napsimaan aina silloin tällöin. Mutulla sanoisin, että kolmosketjussa täyttää paikkansa. Pelejä en ole toki nähnyt. Ja eri asia myöskin, että onko Barys tyytyväinen saadessaan Kunykista kolmossentterin, kun alunperin kuitenkin korkean profiilin ulkomaalaishankinta kyseessä.

Ja loppuun korjaus, että kyllä Kunyk myös viimeisimmässä Barysin pelissä oli kokoonpanossa. Kolmosketjun keskellä.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Teen nyt "paluun" palstoille. Toki olen seurannut kokoajan näitä keskusteluita, mutta jostain syytä en ole itse innostunut kommentoimaan täällä vellovia keskusteluita. Mutta nyt pikkasen aktivoidun, ehkä myös muilla "osastoilla"?

Jos suoraan sanon, niin ylläolevaan kommentoin, että ihan perustellusti!! Aina voi joku sanoa, ja saakin sanoa, että kyllä JMA paikkansa Kärpissä täyttää, mutta kun.... Ei tämän hetkisten esitysten myötä (mielestäni, ja ilmeisesti ei myöskään valmennusjohdon mielestä) ei täytä. Valitettavasti. Itse olin paikanpäällä kun JMA ratkaisi 2014 game 7:n ja voi sitä riemua, se oli mahtavaa se. On sitä saanut fiilistellä monesti jälkeenkinpäin, mutta.... ei voi elää liikaa muistoissa.

Tämän kauden JMA on ollut oikeasti varjo menneestä. Jos on jokin loukkaantuminen, niin sen ymmärtää paremmin, mutta kun se haluttomuus ja ylimielisyys peliä kohtaan on paistanut (tai ainakin siltä se on näyttänyt) otteissa koko alkukauden muutamaa välähdystä lukuunottamatta.

Toivoisin toki, että JMA:n parhaat puolet olisi vielä käytössä Kärppien hyväksi kuluvalla kaudella, mutta jos, siis JOS, kyse ei ole loukkantumisesta eikä sairaudesta, niin toivotan JMA:N tervetulleksi rosteriin HYVÄLLÄ asenteella Kärppien puolesta.

PS: Jutussa kerrottiin, että kyseessä ei ole loukkaantuminen, mutta kuin fakta se on, niin pienen kysymysmerkin laittaisin perään, vaikka tosin edellä ilmaisinkin, että jos niin, niin ei se suuri vääryys olisi?
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
No entäs Wellman? Ei ole omaa ketjua. Missä mennään?
Käsivamma kai hänellä on. 6-8 viikkoa näyttää olleen ilmoitettu. Menee siis helmikuulle varmaan.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
No entäs Wellman? Ei ole omaa ketjua. Missä mennään?
Tänään oli mielenkiintoinen keissi ennen Kärppien harjoitusta. Muut pelaajat kävelivät normaalisti hallille. Wellman jätti auton oven eteen ja palasi kantaen isoa kassia n. 15 minuuttia myöhemmin. Kertooko tämä sitten mistään mitään, sitä en tiedä. Pisti vain silmään.
 
Hanslankari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aktiivinen aloitteellinen rohkea sakki

Kuulostaa siltä että kohta kuuluu jotta sopimus purettu. Mikä sinänsä olisi ajankohtaan nähden hieman outoa.
 
Viimeksi muokattu:

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kuulostaa siltä että kohta kuuluu jotta sopimus purettu. Mikä sinänsä olisi ajankohtaan nähden hieman outoa.
On kyllä ihmeellistä touhua. Mikkola joutaisi eka, että saisi viisikkopelin toimimaan.. Ja eihän loukkaantuneen pelaajan kanssa voi purkaa sopimusta? Ei ainakaan yksipuolisesti.
 
Samaa mieltä Largen suhteen. Ei ilmeisesti voikaan. Tuskin purku tulisi muuten kyseeseenkään Kärpiltä, muutoin kuin että Wellmannille olisi löytynyt seura ja asia sovittu.
 
NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
On kyllä ihmeellistä touhua. Mikkola joutaisi eka, että saisi viisikkopelin toimimaan.. Ja eihän loukkaantuneen pelaajan kanssa voi purkaa sopimusta? Ei ainakaan yksipuolisesti.

Seuraavaksi valmentajaksi tosin pitäisi katsoa vähän pidempi projekti, onko tuolla edes vapaana koutseja jotka voisivat ottaa tämän dynastian syliin, ja kantaa takaisin voittojen tielle lähelle euroopan kärkeä?

Paniikkiratkaisujen fani en ole, koska sellaisella vaan pitkitetään tuskaa. Late pihalle, ja kuka sitten tilalle? Raksilan hallin siivooja? Kakkoskoutsi?

Todella typerää olisi vaihtaa tässä vaiheessa koutsia ellei ole iso kala tulossa kunnon sopimuksella. Kojo kelpaisi aivan mainiosti, kunhan sopimus on luokkaa kolme kautta.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS

Eikös Kojo ole jo varattu maajoukkuehommiin. Marjamäki siellä on varmaan isoin nimi vapaana mutta … enpäs tiedä. Veikkaisin että hän ottaa jonkun ison Venäläisen seuran seuraavaksi.

En kenkisi itse Mikkolaa näillä näytöillä missään nimessä, paljon paremmin menee kuin Suikkas-Alatalo ja ehkä Haapakoskikin kolmikolla vaikka viimekseksi mainitun potkut oli liian aikaisin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kuulostaa siltä että kohta kuuluu jotta sopimus purettu. Mikä sinänsä olisi ajankohtaan nähden hieman outoa.
Nimenomaan ajankohtaan ja tilanteeseen nähden ei mitenkään outoa.
Alkukausi Wellmannilta ollut täysi floppi ja useamman viikon saikku vielä siihen.
Jos miehelle on löytynyt uusi seura ni sehän soppii.
Toivottavasti enteilee uuden hyökkääjän hankintaa.
 
Viimeksi muokattu:

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Rautakorven lisäksi yhtenä mielenkiintoisena nimenä nostaisin ensikauden päävalmentajaehdokkaaksi Petri Matikaisen. Toisi mukavasti särmää ja äijämäisyyttä toimintaan, ja on tehnyt hienoa jälkeä keskieuroopassa ja osin Suomessakin. Kärppien resursseilla saattaisi saada kovaakin tulosta aikaan. Tällä hetkellä tilanne on niin surkea Kärpissä, että ottaisin ilosta kiljuen vastaan ihan kumman tahansa näistä herroista. Olisi sentään oikea ammattivalmentaja puikoissa, joten valtava parannus nykyiseen.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche

Ehdottomasti. Hänhän oli varmasti eräänlainen oppi-isä myös Marjamäelle, joka oli Petun apuvalmentaja Bluesissa ja voitti kaksi hopeaa hänen apunaan. "Huippunimistä" tiettävästi myös Raipe vapautuu Pustertalista. Hänkin olisi varmasti Mikkolaa kovempi nimi.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät

Minä taas oon kuullut Matikaisesta juurikin sen, että ei ole millään tavalla pelissä hyvä mutta osaa valmistaa joukkueen kyllä. Tällä hetkellä Kärpät tarvitsee vahvaa pelikirjaa ja jos Matikaisen kohdalla näin ei ole niin en pitäisi vaihtoehtona.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minä taas oon kuullut Matikaisesta juurikin sen, että ei ole millään tavalla pelissä hyvä mutta osaa valmistaa joukkueen kyllä.
Samantyyppistä juttua olen kuullut/lukenut. Itse asiassa juurikin Matikaisen apuvalmentajana toiminut Marjamäki on muistaakseni pariinkin otteeseen nostanut esiin Kärppäpestinsä jälkeisissä mediaesiintymisissä (ainakin Petopodissa ja taisi olla joku toinenkin podcast), miten tärkeää onnistuneessa valmentamisessa on valmennustiimin optimaalinen koostumus ja se että valmennustiimin jäsenet täydentävät toisiaan sekä luonteenpiirteidensä/persoonallisuutensa että osaamisensa suhteen. Se, että Mikkola korvattaisiin Matikaisella ja muu valmennus jatkaisi nykyisellään ei välttämättä olisi ollenkaan toimiva kombinaatio vaikka Matikaisella omat vahvuutensa valmentajana onkin.

Sekä Bluesissa että Kärpissä tuo valmennustiimin koostumus oli kuulemma onnistunut. Ja toki Marjamäen Kärppäpestistä muistetaan sekin, miten hyvin silloinen kapteenisto oli projektissa mukana ja toimi erinomaisena linkkinä pelaajiston ja valmennuksen välillä. Tuollainen yhteenhitsautunut "Dream Team" kun saadaan muodostettua niin kyllähän se näkyy usein myös menestyksenä.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Jos nyt totta puhutaan noista valmentajista niin siellä saattaa olla tällä tahdilla Pekka Virta vapaana ja jos TPS kyntää kans, Ahokas myös. Siinä alkaisi saamaan onnenpyörään jo varsin hyviä osanottajia - pitää vain varoa ettei napsahda rosvosektoriin.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Minä taas oon kuullut Matikaisesta juurikin sen, että ei ole millään tavalla pelissä hyvä mutta osaa valmistaa joukkueen kyllä. Tällä hetkellä Kärpät tarvitsee vahvaa pelikirjaa ja jos Matikaisen kohdalla näin ei ole niin en pitäisi vaihtoehtona.
Toisi tietysti kaivattua vaatimustasoa. Imago moottotisahasta ja munien lyömisestä tiskiin olisi enemmän kuin tervetullutta. Kunnon pelikirjan puuttuminen taas ei, joten siltä osin voi unohtaa. Petun tyyli on selvästi sopinut viime vuosina vielä ICEHL:ään. Haastattelujen perusteella hänen arvonsa on mitattu heittäytymisessä ja hengenluomisessa, kun taas joku Suikkanen on jäänyt enemmän maskotiksi.
 
Finnstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä ihan tilastollisesti katsoen, Kärppien seuraavan päävalmentajan tulisi olla Kari. Jos nyt keskityttäisiin tutkailemaan lähivuosina vapautuvia Kareja.

Lieneekö puolet Kärppien saavuttamista mestaruuksista Karien aikaansaannosta? Kolmehan niitä muistaakseni on peräsimessä ollut ja kaikki on kannua nostellut...
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matikaisen pelikirjan heikkoutta tukee myös se fakta, että hänellä oli 2011-2012 yksi kaikkien aikojen IFK rostereista käsissään ja IFK pelasi niin pelikirja köyhää lätkää, että ihan hävetti. Kyllä se Marjamäki oli aikoinaan se mastermind siellä takana. Toki hyvin sitten täydensivät varmasti toisiaan.
 
J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Kyllä ihan tilastollisesti katsoen, Kärppien seuraavan päävalmentajan tulisi olla Kari. Jos nyt keskityttäisiin tutkailemaan lähivuosina vapautuvia Kareja.

Lieneekö puolet Kärppien saavuttamista mestaruuksista Karien aikaansaannosta? Kolmehan niitä muistaakseni on peräsimessä ollut ja kaikki on kannua nostellut...
Totta. Vaikkapa Mikoista ja Laureista keskimäärin puolet ovat onnistuneet, joten Karia kannatan, jos " varmaa" mestaruutta haetaan.

Rehellisesti sanottuna, myös eräs Karri olisi mukava joskus tulevaisuudessa nähdä vielä Kärppien penkin takana. Voisiko hän olla jonkinlainen turboahdettu versio Kareista?
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä ihan tilastollisesti katsoen, Kärppien seuraavan päävalmentajan tulisi olla Kari. Jos nyt keskityttäisiin tutkailemaan lähivuosina vapautuvia Kareja.

Lieneekö puolet Kärppien saavuttamista mestaruuksista Karien aikaansaannosta? Kolmehan niitä muistaakseni on peräsimessä ollut ja kaikki on kannua nostellut...

Tuo yksi Kari, jonka nimi kirjoitetaan kahdella ärrällä oli aikoinaan tyrkyllä, mutta silloin taidettiin päätyä Suikkaseen, joka oli taas Kari ilman yhtään ärrää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös