Juuri nyt...
...on vaikea kehua olevansa o n n e l l i n e n siinä merkityksessä, kuin sen itse mieltää. Monia tyytyväisyyden ja kiitollisuudenkin aiheita toki löytyy, kuten oma koti, puoliso, mahdollisuus pieneen "breikkiin" työelämästä jne. Toisaalta silti, tuntuu kuin sitä etsisi jatkuvasti "sitä jotakin", joka olisi onnellisuutta. Kuvaisin sitä kyvyksi kokea elämää kokonaisuudessaan, ei vain työelämän tuomaa tyydytystä tai vain harrastusta tai vain...jne. Ainakin itse pohdiskelen tällä hetkellä kovastikin; "mitä haluan elämältä ja mitä tehdä sen eteen?" Jos nyt en pysty kovin tyhjentävästi toivestani kertomaan - mutta ehkä jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa, jahka tässä saa ajatuksiaan järjestykseen.
Joskus olen tehnyt itselleni perinteisen, lapsellisenkin, kysymyksen: "Mitä tekisin, jos saisin lottovoiton?" Vastausta on loppujen lopuksi vaikea löytää. Voihan sitä "heittää kehiin" kaikkea perinteistä asuntolainasta autonhankintaan, mutta olisinko sen jälkeen onnellinen? Voisin ollakin jossain määrin, sillä vapaus lainoista ja uusi auto eivät ole ikäviä asioita. Silti mietin, mikä on onnellisen elämän salaisuus....
Monenlaisia elämänkuvioita läpikäyneenä pidän omalla kohdallani kovin tärkeänä, että suhteet lähimpiin ihmisiin toimivat; että avoimuus ja hyväksyntä vallitsevat. Tämä ei kuitenkaan toimi, ellei suhde itseen ole kunnossa; siksi tasapainon löytäminen omien periaatteiden, arvojen ja päämäärien suhteen ovat myös tärkeitä.
Toisaalta, usein sanotaan, että elämän onnellisuus on loppujen lopuksi hyvin pienissä asioissa; tässä valossa koen onnellisuutta, kun Suomi pärjää Olympialaisissa, kun Kerho voittaa, kun saa hankituksi vaikkapa sohvan, kun...kun...jne. Kai onnellisuus voisi olla sitä, että oppii arvostamaan hyviä asioita elämässän, eikä pidä niitä itsestäänselvinä???
Äänestin, etten olisi onnellinen, mutta kadun sitä. Minullahan on koti, puoliso, kolme tervettä kissaa...ja arvostan niitä. Olisikohan onnellisuus sittenkin hyvin pitkälle asennekysymys? Ainakin itse narahdin siitä....