Eräänlainen rajatapaus sattui kohdalleni joskus lähemmäs 20 vuotta sitten. Oli talvinen perjantai-iltapäivä, ja viikon työt olivat suht siististi paketissa sekä omalta että tiimini osalta. Olimme ahertaneet edeltävät viikot melkoisen pitkää päivää, muutamat vielä puolivapaaehtoisesti viikonloppujaan käyttäen. Siksi tuntui loistavalta ajatukselta ehdottaa paikalla olevalle porukalle siirtymistä läheisen baarin puolelle, ja sikäli kun kunkin aikataulu sallii, niin ehkä myöhemmin vielä kaupungille jatkamaan. Koska ns. virallista työaikaa oli vielä reippaasti jäljellä, niin ilmoitin ulkosalle lähtemisestä toimitusjohtajalle. Tämä siltä varalta, että jotakuta vielä kaivattaisiin. Nokkelimmat arvaavat tässä kohdassa, että tuo oli jonkinmoinen virheliike.
Baarissa oli sillä laila hilpeä tunnelma, että homma meni saman tien rynttäämiseksi. Kun toimitusjohtaja sitten soitti anteeksi pyydellen joskus puolentoista tunnin juopottelun jälkeen, niin olotila oli juuri sellainen kuin voi kuvitella. Todettiin siinä puhelimessa, ettei puhe vielä sammalla, joten töitä oli vielä luvassa. Ei kun taksi alle ja asiakkaalle, jossa toimitusjohtaja oli jo palaverissa asiakkaan kanssa. Piti sitten alkuperäisestä agendasta poiketen keskustella tietyistä jutuista myynti- ja markkinointihenkisesti, ja satuin olemaan noissa asioissa toimaria paremmin kartalla. Nyt en ihan tarkkaan muista, johtiko keikka keskustelemieni asioiden osalta myöhemmin kauppoihin, mutta kyseisen asiakkaan kanssa tehtiin kyllä bisnestä jatkossakin. Joka tapauksessa sain toimitusjohtajalta isot kiitokset sekä kontribuutiosta että onnistuneesta skarppaamisesta. Ehkä siinä rajoilla, oliko toiminta loppujen lopuksi kovin ammattimaista, mutta tulipahan tehtyä.