Armeijassa sain 7,5, mikä taisi olla ainakin jossain vaiheessa keskivertotulos koko maassa. Omassa komppaniassani (KrhK) olin reilusti keskiarvon (5) yläpuolella. Tulos kertonee jotain kranunviskaajien tasosta, ehkei jutut kranaatinheitinpoikien älyllisestä tasosta olekaan niin tuulesta temmattuja. Kiinnostaisi kuulla tykkimiesten vastaava keskiarvo ;)
Kaiken kaikkiaan olen aivan tyytyväinen omaan pururataani. Varsinkin viime aikoina huomattavasti kehitynyt itsehillintäni on henkilökohtainen ilonaiheeni numero uno. Tai ainakin mielestäni se osoittaa jonkin sortin älykkyyttä, jos pystyy käsittelemään asioita muutenkin, kuin omasta näkövinkkelistä ja hallitsemaan itsensä sen perusteella. Jos jotain olisin itselleni saanut valita, niin matemaattista lahjakkuutta ja poikamaista kiinnostusta teknisiin laitteisiin olisin tekovaiheessani valinnut enemmän. No, tulenhan minä toimeen näilläkin taidoilla, mutta dippaa minusta ei saisi lahjomallakaan.
varjo:
Mikä siinä intin P1:ssä mittasi verbaalisuutta? En muista muuta kuin ne lukujonot.
edit:
Minulta loppui aika intissä myös, taisinpa olla hivenen horkkainenkin silloin. Amk:n soveltuvuuskokeessakin meni pitkäksi, mutta se johtui siitä, että aloin korjaamaan olematonta virhettä jossain puolessa välissä testiä. Älyttyäni ettei virhettä olekaan, oli aika jo niin finaalissa, että loppu meni suurin piirtein vakioveikkaukseksi.