Voimasuhteet vaihtuvat suuntaan ja toiseen, kun vain riittävän pitkään odotetaan. Voiton hetkellä hävinneille ilkkuminen tai tappion hetkellä voittajille kiukutteleminen on suuressa kokonaisuudessa ala-arvoista käytöstä, jolla tulee vain osoittaneeksi pienuutensa ihmisenä.
Mutta eikö tuo ylläoleva ole käytännössä kovan luokan fanikulttuurin perusta, jota halutaan Suomeenkin lisää? Ainakin erilaiset ultras-porukat ja muut "tosifanit" (ei tule sekoittaa porilaisiin opettajiin) tuntuvat kovasti kannattavan ideologiaa, jossa ilkkuminen, solvaukset ja tarvittaessa fyysinen väkivaltakin ovat mukamas sitä aitoa kannatuskulttuuria ja normikäytäntöä ainakin kosteilla vierasreissuilla.
Näillä reissuillahan esiintyy usein myös kollektiivista amnesiaa, eli yhtäkkiä kukaan ei muista tai tunne häiriköitä eivätkä he koskaan muka ole osa faniporukkaa vaan yksittäistapauksia, joita ei voi yleistää. Ovat vain jotenkin mystisesti heilahtaneet fanibussiin ja liikkuneet siellä Mustanaamion tavoin kuin kuka tahansa meistä.
Minusta tuontyyppinen "kannattaminen" on lähinnä verrattavissa huliganismiin sekä otsikon mukaiseen kusipäisyyteen, samoin kuin kaikki sellaiset huutelut, joissa ei keskitytä oman joukkueen kannattamiseen vaan solvataan vastustajia, vastustajan kannattajia tai vastustajan paikkakuntaa. Toki homottelu, ryssittely ja muu tuntuu kuuluvan myös asiaan.
En minä yhtään ihmettele, jos joku pelaaja joskus tuulettaa tämmöistä porukkaa päin. Miksi kenenkään pitäisi "kunnioittaa" laumaa kännisiä apinoita, joiden solvaavat horinat ovat viittä vaille rikossyytteiden alaisia ja joille kannatuskulttuuri voi vääränä päivänä tarkoittaa vastustajan huivilla varustettujen kansalaisten (pahimmillaan jopa naisten ja alaikäisten) pahoinpitelyä?
Jos on rehtiä kannustusta puolin ja toisin, niin silloin harvoin nähdään suuntaan tai toiseen vastustajalle ilkkumista. Ei pelaajien toimesta eikä kannattajien toimesta.