Nyt tässä 36-vuotiaana on alkanut huomaamaan, että ei tämä kroppa enää ole samanlainen väsymätön kone, jollainen se joskus oli.
Jotain pientä kremppaa vähän noin niin kuin koko ajan jossain. Ei ongelmiksi asti, mutta sillä lailla, että jossain kuitenkin aina kolottaa. Yhdestä paikasta kun helpottaa, niin eiköhän kohta iske johonkin toiseen paikkaan jotain.
Olen myös huomannut, että illalla nukkumaanmeno 21-22 välillä on alkanut olemaan jo ihan toistuva tapa. Ihan viimeistään klo. 23 nurkilla. On alkanut kiinnostamaan yllättävän paljon, että miten jaksaa seuraavana aamuna tehdä asioita, ja kuinka aikaiseen herää. Ja ylipäätänsä se, että saa tarpeeksi unta on muodostunut hyvin tärkeäksi arjen prioriteetiksi. Päivätorkut ovat myös usein paikallaan, vaikka edellisenä yönä olisikin nukkunut ihan hyvin.
Kropan huoltamiseen kaikenlaisesta venyttelystä alkaen pitää kiinnittää jo paljon huomiota, että tämän koneiston saa pysymään paremmin toimintakykyisenä.
Tätä se iän lisääntyminen nyt sitten vissiin vaan on. Ihan helvetin outo ajatus, että kohta on jo 40-vuotias. Nämä vuodet menee niin uskomatonta kyytiä. Tuntee itsensä vieläkin oikeastaan ihan lapseksi. Mutta ei kai se ole ihan huonokaan asia?