Kuusimetsään käy miekkosen mieli
Älkää nyt tuomitko ervatsaloa hätiköityjen johtopäätösten nojalla, sillä tässähän rakennusmestari toteuttaa vain luontaisia vaistojaan. Ei varastaminen ole koskaan ollut mesulle mikään rikos, vaan eräänlainen luontaisetu, jota sopii soveltaa kaikilla elämän osa-alueilla. Miksei siis myös naapurin metsä kuluisi näihin?
Toisaalta ihmettelen, että mestari itse vaivautuu kuusimetsään, eikä laita sitä alkoholismin ja ”rakentamisen” välillä tasapainoilevaa apumiestä asialle, kuten muissa anastamiseen liittyvissä toimissa. Tämä ruokkoamaton apparihan, joka poikkeuksetta on nimeltään joko Arska taikka Reiska tekee kuitenkin aina ne kuormat aliurakoitsijoiden tilaamista tarvikkeista firman autokuskin kanssa mestarin omiin projekteihinsa tarvittavista tarveaineista. Kuten myös rekrytoinnin kuutamourakoilleen pimeän työvoiman suhteen. Hävikin ja sen oikean työmaan aikataulujen viivästyksen voi aina laittaa sen työmaapäiväkirjan tai aikataulupalaverien pienellä räntätyn tekstin nojalla sen tyhmimmän aliurakoitsijan piikkiin, joka ne on puumerkillään silkkaa ymmärtämättömyyttään todeksi kuitannut. Mitäs läksi koko urakkaan, pössö!
Nyt ei pidä luulla, että olen tässä etusormi ojossa tuomitsemassa moista toimintaa, sillä minä, jos kuka tiedän, että kantatilan metsistä vohkitun kuusen ympärillä leikkiä lyövät lapsoset tuovat juuri sen aidoimman joulumielen Röörinkin rujoon mieleen. Minullakin nimittäin on jonkin verran omaakin kuusikkoa, josta kesäaikaan harventelen varsin oivan oloisia joulukuusia roviolla poltettaviksi. Ei tulisi mieleenikään säästää näitä parhaita jouluksi kotiin vietäviksi – saati sitten sukulaisille jaettaviksi. Siinähän tärvääntyisi koko vapahtajamme synkkäreiden syvin olemus.
Suvulleni toimitan kyllä kuuset, mutta valitsen aina tarkoituksella kaikkein harvimmat ja toispuoleisimmat väärärungot heille, jotka pitää naruin köyttää kalusteisiin kiinni, jotta ne ylipäätään kestää pidot pystyssä. Nämä sukulaiset koostuvat pääosin juuri näistä samaan sukupuoleen seksuaalista mielenkiintoa tuntevista yksilöistä, jotka eivät parempaa joulupuuta ole ansainneet – saati että sellaisen itse orjentuisivat varastamaan. Merkonomeja ja muita nysväreitä kaikki tyynni.
Oman perheeni joulun huipennukseksi kaadan aina ”isännän” metsästä vankkaoksaisen, väljällä kasvupaikalla varttuneen säännöllisen mallisen noin kymmenmetrisen näreen, jonka oksat kaartuvat kauniisti ylöspäin. Kävyt ja räkätin pesä ovat myös must. Tuosta silpaisen kaksi ja puoli metriä latvasta kotiin viemisiksi. Peitän tulojälkeni havuilla lakaisten, ja kävelen edestakaisin jäljet naapurin mökille, jonka pokasahaa liiteristään rikokseen vuosittain lainaan. Muistan myös taivastella tutun miehen röyhkeyttä isännän asiaa minulle taivastellessa. Se, jos mikä tuo joulumielen.
Kohta saa taas sikaa!
Juohtuipa vaan mieleeni
