Oberstdorfin MM-hiihdot 24.2.–7.3.2021

  • 64 111
  • 671

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Laske silti Suomen eduksi, mitä hankalampi sää on huoltotiimeille. Muistetaan, että Venäjällä on kaluston kanssa ollut vaikeaa, kun olot ovat haastavat.

On totta. Olihan muistaakseni Sotsissa Norjakin jopa kusessa huollon puolella siihen ilmastoon. Suomelle lasken myös eduksi, että nykyisessä huolto tiimissä on henkilö, kuka on Keski Euroopassa ollut voitelupuolella, koska lumen rakenne, keli ja kaikki muukin vaikuttaa voiteluun ja siitä Keski Euroopan olosuhteesta on ihan oman käden kokemusta.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Näemmä täyttä vesikeliä luvassa. Mikäli latuja ei suolata, niin varsinkin miehissä mielenkiintoisia massalähtöjä pehmeässä lumisohjossa.

Kuten Hakola tuossa kertoo, niin huoltorekassa ratkaistaan paljon. Ainakin omalta osalta tämä nostaa odotuksia, uskon Suomen saavan etua kalustosta. Luvassa olevalla säällä ei välttämättä paras hiihtäjä voita, vaan kalusto ratkaisee paljon. Mahdollisuuksia myös isoihin yllätyksiin.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jos oli kelit lämpöisiä kaksi vuotta sitten Seefeldissä, niin nyt pistetään näillä näkymin vieläkin paremmaksi. Saattaa olla, että nähdään kerrankin mielenkiintoiset pitkät matkat, vaikka yhteislähdöllä mennäänkin (valitettavasti). Sinne on toki melkein kaksi viikkoa aikaa ja sää voi muuttua ihan radikaalistikin. Huoltoporukoille on tiedossa aika unettomat kisat, jos keli pysy uollaisena.

En nyt suoraan muista, oliko viime kerralla Oberstdorfin MM-kisoissa (2005) kuinka lämpimät kelit. Vuonna 1987 ainakin avausmatka eli miesten 30 kilometriä hiihdettiin ihan kesäisissä kelissä. Ainoa minkä muistan oli vuoden 2005 kisojen sääoloista oli, että 50 km hiihdettiin ihan julmassa lumipyryssä ja kisasta tuli silloin melkoinen farssi. Asiantuntijatkin sanoivat, että olisi ollut järkevämpää hiihtää kisa väliaikalähdöllä. Yli 3o hiihtäjän ryhmä oli ihan yhdessä kasassa vielä vähän ennen maalia. Silloin muistaakseni pohdittiin ihan vakavasti, että pitäisikö vastaavien sääolojen sattuessa, tehdä sääntöihin pykälä, jolla kisa voitaisiin muuttaa nopeallakin aikataululla väliaikalähdöksi. Koska olihan kisa ihan rehellisesti sanottuna kilpahiihdon irvikuva. Vähemmän yllättäen asia ei edennyt alkua pitemmälle.

Harmittelin silloin ja harmittelen vieläkin, minkälainen kisa olisi ollut, jos se olisi hiihdetty sillä ainoalla oikealla tavalla eli väliaikalähdöllä. Sama voi olla edessä nytkin, mutta nyt lämpimän kelin takia.
 
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Voisiko joku valaista tyhmää siitä, että miksi aina yleisesti ajatellaan Suomen saavaan etua voitelusta märällä kelillä ja taas kärsivän siitä kireämmällä pakkaskelillä kuten tässä tänä vuonna maailmancupissa Ruotsissa?

Luulisi, että Suomessa on enemmän muita maita totuttu kylmään pakkaskeliin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand

Olisiko Venäjä ollut joskus ihan pihalla märällä kelillä. Norja Sotsissa. Ruotsikin joskus?
Ehkä enempi vain kyse siitä, että altavastaajan on etsittävä etua jostain ja uskottava sen tarjoamaan saumaan. Norjassa tuskin ajatellaan, että jes, nyt ainakin voitamme kaikki kullat on erikoinen keli.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Voisiko joku valaista tyhmää siitä, että miksi aina yleisesti ajatellaan Suomen saavaan etua voitelusta märällä kelillä ja taas kärsivän siitä kireämmällä pakkaskelillä kuten tässä tänä vuonna maailmancupissa Ruotsissa?

Luulisi, että Suomessa on enemmän muita maita totuttu kylmään pakkaskeliin.

Yllätyksen mahdollisuus nousee erikoisessa säässä, kun kalustossa on isoja eroja. Lisäksi Suomi on onnistunut usein vesikelillä löytämään oikeat pulverit. (Lahti, Sotshi, Liberec yms.)

Kaluston merkitystä usein vähätellään hiihdossa, vaikka vaikutus lopputulokseen on todella iso.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mun mielestä media laskee turhan paljon Iivon mestarillisen ”kunnon ajoituksen” piikkiin, kun hän on siinä kuulemma ollut aina yhtä hyvä.

Pettymyksenä näille fantasioille sanottakoon, että kisoja edeltävä ”piikkauslepo” eli herkistely nostanee suorituskykyä 1-2% vähän lajista riippuen, mutta vaikka Iivo tuota pystyisi tekemäänkin, niin kokonaisuudessaan esitykset eivät sellaisia ole olleet, joilla huippukunnossa olevat kärkinorskit ja Bolshu lyödään. Ainakin se vaatii em. keskimääräistä kehnompaa päivää päämatkoilla. Toki olen iloisesti yllättynyt jos ”Iivo tekee sen taas” ja nousee palkintopallille, millä tämä kunnon ajoittamisen myyttisyys varmasti maksimoidaan, mutta jotenkin tuntuu, että näihin kisoihin voitaisiin mennä ennemmin teemalla ’viesteistä onnistumiset’.

Luulen Herolan kantavan pitkälti mitalipaineet ja silloinkin ne, jos mäessä tulee vähintään hyvä suoritus.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Pettymyksenä näille fantasioille sanottakoon, että kisoja edeltävä ”piikkauslepo” eli herkistely nostanee suorituskykyä 1-2% vähän lajista riippuen, mutta vaikka Iivo tuota pystyisi tekemäänkin, niin kokonaisuudessaan esitykset eivät sellaisia ole olleet, joilla huippukunnossa olevat kärkinorskit ja Bolshu lyödään.
Eihän Iivo paskimmillaankaan häviä hyvävireiselle Bolsulle kahta ja puolta minuuttia pertsan viidelläkympillä, jonka tuo 2% about tekisi. Eli kulta on meidän!?
 
Sambody

Jäsen
Eihän Iivo paskimmillaankaan häviä hyvävireiselle Bolsulle kahta ja puolta minuuttia pertsan viidelläkympillä, jonka tuo 2% about tekisi. Eli kulta on meidän!?
Noin 35 minuuttia kestävällä 15 km tuo tekee noin 40sek. Taitaa siis Iivo keretä viime hetken kuntokuurilla 15 km kisassakin voittokamppailuun.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Noin 35 minuuttia kestävällä 15 km tuo tekee noin 40sek. Taitaa siis Iivo keretä viime hetken kuntokuurilla 15 km kisassakin voittokamppailuun.

2017 Otepäässä 15km perinteisen kisassa Iivo oli noin kolme viikkoa ennen mm starttia Sundbyn takana reilut puoli minuuttia ja Suomessa helvetti pääsi valloilleen, kun sinne meni mitali tai ainakin kulta. MM startissa Iivo voitti ja Sundby jäi toistakymmentä sekuntia. Minulla on ainakin luottoa siihen, että nuo viime hetken herkistelyprosentit kääntyy Iivon eduksi.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Україна
Kyllä se on niin, että urheilussa ei ole hienompaa asiaa kuin pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat ynnä yleisurheilun suurkilpailut. Harmillista, kun lomat eivät taaskaan kisojen kohdalle osu!

Yhtä mitalia lähdetään hakemaan, kaikki sen yli on plussaa. Norja epäonnistuu hieman ja ottaa tällä kertaa vain 26 mitalia.

Toivon (turhaan) mahdollisimman pientä määrää kisan aikana tehtäviä haastatteluja ja hassutteluja, jotta kisan jännitys ja dynamiikka pääsee oikeuksiinsa. Jorinat voisi ajaa kiinnostuneille kootusti esim. puolilta öin.

On juhlan aika!
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Україна
Kisoja odotellessa lämmittelin YouTuben kautta miesten MM-viestillä Tronheimista -97. Norjan puhtoinen joukkue Sivertsen-Jevne-Dählie-Alsgaard voitti toiseksi tulleen Suomen lähes yhtä hyvin lääkityn kvartetin Kirvesniemi-Myllylä-Räsänen-Isometsä reilusti yli kahdella minuutilla. Suomi puolestaan hopealla yli 40 sekunnin kaulalla Italiaan ja Venäjään.

Pikaisella silmäyksellä kapasiteettia näytti pojilla olleen kuin Mühleggillä Salt Lake Cityssä. Wau!
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jos en ihan väärin ole ohjelmatietoja katsonut, niin ei edes Eurosport näytä huomisia karsintahiihtoja kanavillaan. Se on oikeastaan enää ainoa kisa MM-hiihdoissa, väliaikalähtökisan ohella, mikä itseä ihan oikeasti enää kiinnostaa. Siinä on vielä sellaista urheilun riemua. Ja siinä näkee kuvissa muitakin kuin norjalaisia ym. suurten hiihtomaiden edustajia.

Muutenkin, varsinkin miesten yhteislähdön tulevat olemaan melkoisia ryhmäliikuntatapahtumia, kun latuprofiilit ovat sellaisa, joilla porukkaa saa hajalleen millään. Näkisinpä kerrankin näissä yhteislähdöissa ladun, jossa olisi vaikka 1-2 kilometrin yhtämittainen nousupätkä, ei tarvitse edes olla kovin jyrkkä vaan sellainen inhottavan hivuttava. Muistaakseni Tour de Skillä oli joinakin vuosina sillä
pitkällä etapilla sellainen (Cortina-Dobbiaco). ja sen jälkeen ei mitään palauttavaa laskua vaan vaikka saman verran tasamaata. Voisi porukkakin hajota edes vähän paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat

Höh. Aina ollut hauskaa seurattavaa tuo karsintakisa. Siinä aidosti kannustaa jokaista osallistujaa, koska tietää että he ovat mitä todennäköisimmin täysin puhtaita ja hiihtävät omaksi ilokseen. Onko Adrian Solano mukana?
 
Ei ole vielä lähtölistoja julkaistu, mutta taisi herra Solanon "kunniakas" hiihtoura tyssätä siihen Lahden MM-hiihtojen kahteen
hiihtoon (normaalimatkojen karsinta ja Sprintin karsinta).
 
Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Muutenkin, varsinkin miesten yhteislähdön tulevat olemaan melkoisia ryhmäliikuntatapahtumia, kun latuprofiilit ovat sellaisa, joilla porukkaa saa hajalleen millään. Näkisinpä kerrankin näissä yhteislähdöissa ladun, jossa olisi vaikka 1-2 kilometrin yhtämittainen nousupätkä, ei tarvitse edes olla kovin jyrkkä vaan sellainen inhottavan hivuttava.
Oberissa kyllä löytyy ihan kunnon nousuja ja kaiken lisäksi tuo keli aiheuttanee kalustoeroja normaalia enemmän. Tähän kun lisätään poikkeuksellisen lämmin keli, niin ihmettelen, jos kisat ovat kuvaamasi kaltaisia.

Kohta alkaa!
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Oberissa kyllä löytyy ihan kunnon nousuja ja kaiken lisäksi tuo keli aiheuttanee kalustoeroja normaalia enemmän. Tähän kun lisätään poikkeuksellisen lämmin keli, niin ihmettelen, jos kisat ovat kuvaamasi kaltaisia.

Kohta alkaa!

Oikeassa olet, että tuo keli (kunhan ei vaan sulata kaikkea lunta pois) tuo omat haasteensa niin huollolle kuin hiihtäjillekin.
Tuo oma kommenttini tarkoitti, että jos kisat käytäisiin normaaleissa talvikeleissä, niin silloin, varsinkin miesten kisoissa,
loppukiriratkaisut olisivat olleet todennäköisiä. Tasoerot ovat kuitenkin suht' pienet kärkipäässä.
 
Sambody

Jäsen
Siitä vähän tunnelmia paikan päältä. Siellä jo muiden maiden kanssa harkkakisoissa otettiin tatsia kilpailulatuihin ja Iivon vanavedessä pari muutakin miestä kevensi ylimääräiset pipon alta pois.

Näyttäisi yhä edelleen Vuorinen olevan herkällä jalalla liikkeellä. Liekö sittenkin suomalaisten ykköspyssy sprinttiin. Mäellä ei ole ihan alku kaudesta nähtyä herkkyyttä ollut hiihdossa viime aikoina.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Karsintahiihtojen lähtölistoista käy ilmi, että näissä MM-kisoissa ensiesiintymisen tällä tasolla tekevät ainakin seuraavat hiihdon
"suurvallat": Malesia, Nigeria ja Tansania.

Aika värikäs joukko on taas karsintakisassa koolla, muutama tällä kaudella maailmancupissakin hiihtänyt on näköjään karsintaan joutunut. Ja toki mukana on myös Suomen lahja Bolivian maastohiihdolle Timo Grönlund.
 
Näkyykös nuo karsinnat mistään?
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Näkyykös nuo karsinnat mistään?

Eivät taida näkyä. Eurosport on aiemmin näyttänyt ne kanavillaan, mutta ei näytä nyt. Eurosport Playerilta ne kyllä näkisi.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Eivät taida näkyä. Eurosport on aiemmin näyttänyt ne kanavillaan, mutta ei näytä nyt. Eurosport Playerilta ne kyllä näkisi.
Niinpäs näkyy, lähetys ilman selostusta. Naisten vitosella Latvian Baiba Bendika vaikuttaa toistaiseksi ylivoimaiselta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös