Mainos

Nyt vituttaa!

  • 3 131 532
  • 11 859

Urheilija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Osallistutaan tähän keskusteluun nyt vielä sen verran, että läpsyttimet yhdistettynä aktiiviseen ja äänekkääseen taputtamiseen ja muuhun kannatustoimintaan toimii ihan ok, mutta monessa hallissa ja varmasti myös Jokereiden peleissä, silloin kun tunnelma ei ole tapissaan, tuo läpsytinkannustus on aivan karseaa, monotonista kuraa. Tässä video-esimerkki Porista (linkki vie YouTubeen). Tiedän myös pelaajia, jotka eivät pidä yhtään näistä mukatunnelmaa luovista lärpyttimistä...

Jokerien matseissa läpsytittimiä ei ole käytetty yleisön toimesta ihan yhtä hölmösti, kun joissain nimeltä mainitsemattomissa halleissa tässä maassa, jossa läpsyttimiä läiskittiin vierasjengin pyörittäessä ylivoimaa. Veikkaan tämän johtuvan areenan kannattajakulttuurista, johon päädyn ohjaama kannatus kuulunut muita halleja pidempään. Nykyiset 15-20-vuotiaat eivät edes muista aikaa ennen Eteläpäätyä. Siksi myös läpsyttimien kanssa odotetaan, että kannatus alkaa päädystä ja siihen sitten yhdytään.
 

Drygin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Minnesota
Toi chantti on kuin onkin viimeisen minuutin juttu. Mielestäni capoilla petti tilannetaju hieman, kun chantti aloitettiin ensimmäisen kerran jo kuusi minuuttia ennen erän päätöstä. Loppuosa viestistäsi onkin aika absurdia. Kukaan ei ole nähdäkseni suuttunut, jos sivukatsomoista eivät kaikki nousisikaan. Mistä lie olet tällaisen kuvitelman saanut? Jos joku suuttuisikin, niin se olisi hänen ongelmansa. Ketään ei myöskään kiinnosta sun myötähäpeäsi, EP kannattaa kuinka parhaakseen näkee. Ja toi chantti toimii ihan jokaisessa runkosarjapelissäkin ottelun viimeisellä minuutilla voiton hetkillä, kuten ollaan monesti todistettu.

Perustuu oman kokemukseen paikan päällä, ei tosin tällä kaudella.

Chantti nimenomaan toimii ja hyvin. Pointti oli lähinnä tuoda esille, että sitä ei kulutettaisi puhki ja se ajoitettaisiin oikeisiin paikkoihin. Esimerkiksi juuri mainitsemiisi ottelun loppuhetkille ja silloin kun on oikeasti aihetta saada koko halli seisomaan ja taputtamaan, kun kotijoukkue on pelannut hienon pelin tai tiputtamassa vastustajaa ulos playoffeista. Silloin kun sitä aletaan jauhaa 6 minuuttia ennen loppua ja joka pelissä niin se ei mielestäni toimi, toki mielipideasia enkä tästä sen enempää lähde edes väittelemään.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Minusta kuusi minuuttia olisi ihan hyvin voinut kannustaa seisaallaan. Mutta en lähde dumaamaan ketään, kukin tyylillään.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Mielestäni capoilla petti tilannetaju hieman, kun chantti aloitettiin ensimmäisen kerran jo kuusi minuuttia ennen erän päätöstä

Itseasiassa Ville aloitti tuon chantin siinä kuuden minuutin kohdalla. Mielestäni tuo oli ainakin hyvä veto koittaa ottaa koko halli messiin viimeisen 5min kannustukseen!
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itseasiassa Ville aloitti tuon chantin siinä kuuden minuutin kohdalla. Mielestäni tuo oli ainakin hyvä veto koittaa ottaa koko halli messiin viimeisen 5min kannustukseen!
Tottahan tuo, ihan unohdin. Oli hieman yllättävä veto, mutta omasta mielestäni parempi olisi ollut esimerkiksi ''Jokeriiit, Jokeriiit....Suomen super-Jokeriiiiit'' -chantti. Jengi lähtee yleensä ihan hyvin messiin taputtamaan siihen, jos on fiilis päällä.

@Drygin Tajusin kyllä pointtisi. Tartuin vain epäkohtiin, jotka eivät pitäneet paikkaansa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En muista milloin on näin paljon vituttanut. Pakko lähteä ulos kävelemään.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Voi vitun vittu. Ei oo vähään aikaan kyllä syöny näin paljoa. Vittu.
 

Bentlii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Zlatan Ibrahimović, Narrit, Atleti
Nyt on pakko aktivoitua taas täällä. Siis herrajjumala, että vituttaa. Ei saatana mikä farssi loppu.
 

Infinity

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, maajoukkue
Hetkellisen euforian tilalle armoton vitutus. Miten voikaan näin ottaa päähän. Ossi minkä teit! On varmaan kiva tunnelma kopissa.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Kun luulin sen ekan Minskin pelin jälkeen ettei voi enempää enää vituttaa häviö. Olin väärässä! Siis ei jumalauta!!!! Kuinka tyhmä tuo Ossi voi olla. Oli kyseenalainen tai ei mut ei tollasia taklauksia nyt 2 min ennen loppua. Ei tarvi ihmetellä miksei ole kapteeni enää.
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Hölmö teko Adonikselta. Kova tuomio, mutta ihan turhaan anto Ozzy aiheen antaa penalttia ja vielä isoa sellaista. Vituttaa saatanasti
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Harmillinen loppu hienolle ottelulle.
 

Kärkiminttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
VMP. No luulis poikien tajuavan mitä tässä sarjassa saa tehdä ja mitä ei. Tuomaritkin kyllä antoi niin maksimituomiot noista kahdesta vikasta jäähytilanteesta, että kyllä vituttaa. Ja vitun filmaavat Igorit. Eiköhän noista kahdesta "loukkaantuneesta" jampasta molemmat ole taas elämänsä kunnossa huomenna.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
En muista milloin on näin paljon vituttanut. Pakko lähteä ulos kävelemään.

Itse otin Captain Morgan lekan ja kaadoin lasillisen. Sellainen tunne, että näitä menee tänään vielä useampi. Ottelu ratkesi SBA:n ja Ossin jäähyihin. Jos nyt kaikki poliittinen korrektius jätetään pois niin ottelu ratkesi tuomareihin.

Vituttaa, että tämä tuomaripeli ei voinut tulla yllätyksenä Jokereille. Tiesihän sen kaikki, että vikat minuutit pelataan alivoimalla. Siksi siellä alettiin kuolemaa tekemään ensin SBA:n tilanteesta joka oli tuomarivirhe ja sitten Ossin tilanteesta joka oli tuomareilta pelin raiskaus ja ratkaisu.

Mä uskallan väittää, että jos lukemat olisi toisinpäin niin kummastakaan ei olisi tullut edes 2 minuuttia.
 

Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Kaikki kunnioitus TsSKA kohtaan on nyt ohi. Vittu mitä rottailua ja puolisikaa aivan jatkuvalla syötöllä. Ja näillä tuomareilla tekevät sitä aivan saatanan varmaan jatkossa.

Huikea peliä, aivam armoton vitutus..

Ja ne tuomarit..ne ratkaisivat tämän pelin.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Vai ei saa taklata kun on 2 minuuttia jäljellä? Tottavitussa saa. Väänänen kärsi totaalisen tuomarimurhan tilanteessa. Ryssäfilmaaja menetti melkein tajuntansa olkapäähän osuneesta taklauksesta. Ottelun ratkettua tämä tajuton mies oli pirteänä tuulettelemassa voittoa. Näin se pelätty tuomaripeli toimii. Kaikki lopun jäähyt olisi voinut jättää viheltämättä, mutta kun ohjeita pitää noudattaa. Kaksi ja puoli erää tuomarit veti ihan mukiinmenevästi, mutta viimeiset kymmenen minuuttia annettiin rahalle vastinetta. Tätä sarjaa Jokerit ei voi voittaa, ikävä kyllä.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Ihan turhaa itkemistä. Ryssät saivat taklaustilanteissa jäähyjä samalla lailla, ja Ossi sai ison koska kaverilta näytti sammuneen valot. Aivan vitun turha häviö ja aivan vitun turha jäähy tilanteessa jossa kiekko omilla eikä mitään hätää. Pelkäänpä, että tuohon femmaan meni myös se vierasvoiton mahis tässä sarjassa. Kaveri sai helpotuksensa ja pahimmat paineet pois ja jatkossa alkaa materiaaliero jylläämään.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Ihan turhaa itkemistä. Ryssät saivat taklaustilanteissa jäähyjä samalla lailla
Mutta viimeisellä kympillä kun peliä ratkottiin, se jäähyjen suunta yksipuolistui. Mulla meni ainakin usko tasapuoliseen tuomaritoimintaan lopullisesti. Enkä ymmärrä niitä palstaveljiä, jotka Väänästä syyttävät. Ossi pelaa kovaa, ryssä huomasi tilaisuutensa tulleen, filmasi puolitajutonta, ja dumarit sai syyn antaa slaaviveljille mahdollisuuden ratkoa peli. Näin se toimii.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Aivan vitun turha häviö ja aivan vitun turha jäähy tilanteessa jossa kiekko omilla eikä mitään hätää. Pelkäänpä, että tuohon femmaan meni myös se vierasvoiton mahis tässä sarjassa. Kaveri sai helpotuksensa ja pahimmat paineet pois ja jatkossa alkaa materiaaliero jylläämään.
Nooh, vituttaa täälläkin mutta koko ajan ollut vähän sellanen fiilis että katellaan eka matsi, ja tokassa isketään ja sit himassa sarja 3-1:een.

Tässä on edelleen kolme mahista ottaa se vierasvoitto ja mun veikkaus on että se tulee huomenna. Game 5 on toinen mahdollisuus, seitsemänteen jos mennään niin menee liian vaikeaksi.
Silti, vituttaa.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
ryssä huomasi tilaisuutensa tulleen, filmasi puolitajutonta, ja dumarit sai syyn antaa slaaviveljille mahdollisuuden ratkoa peli. Näin se toimii.

Joo, se oli just näin. Älkää huoliko, jos tuo vitonen olisikin ollut kakkonen, niin kyllä lisää jäähyjä olisi ollut tiedossa jatkoajalla. Se ryssän filmaus oli niin läpinäkyvää, että harvoin enää nykyään saa sellaista todistaa. Siellä sitten myöhemmin vaihtoaitiossa ujosti paineltiin jääpussia niskaan. Ryssien joukkueellahan on sen verran paljon ryssää kokoonpanossa, että sitä apinaa varmaan moraalisista syistä lepuutetaan huomenna "loukkaantuneena".
 

syndi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, HJK-Hockey, NHL
Ei mene ymmärrykseen miten tällä tasolla tuomarit ratkovat pelejä. Voi vittu kun ottaa pannuun! Huomenna on uusi päivä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös