Pari päivää sitten hehkutin, miten olin unohtanut, miten huikean kokonaisvaltaisesti pudotuspelien alku vaikuttaa omiin ajatuksiin ja miten isosti ne voi jännittää. No, olin unohtanut vuosien aikana myös sen, miten kamalalta pudotuspeleissä häviäminen tuntuu. Ekan pelin ratkettua, tai oikeastaan jo sen aikana, alkoi tulvia mieleen kuvia menneiltä keväiltä, jotka uskoin jo siirtäneeni kauas taakse. ”Tätäkö tää taas on?”. Eilen tuli ihan fyysisesti huono olo Hermeksen jatkoaikamaalin jälkeen. Enkä ollut edes juonut.
Eipä silti. Mimmi ihmetteli, miksi mä altistan itseni tällaiselle fiilikselle. Kyselee sitä varmaan itseltäänkin moni täälläkin. Jollain kierolla tavalla mä kuitenkin nautin tästä ihan kympillä. Jos ne tappiot ei vituta, niin sitten voitoillakaan ei ole niin suurta arvoa. Jos niitä joskus näistä peleistä saadaan.
Harmittaa, aivan jäätävästi, enkä tällä hetkellä näe, että Jokerit onnistuisi tämän sarjan kääntämään. Onneksi se ei kuitenkaan ole mun uskosta kiinni, ja urheilussa on tapahtunut paljon ihmeellisempiäkin asioita. Huomenna mennään taas, ja voiton ja tappion välinen ero on silloin tähtitieteellinen. 0-3 ja seuraava peli on kosmetiikkaa. 1-2 ja sarja on todellakin kesken.