Toit esille omat mielipiteesi ja sitä ennen minä toin omani. Kumpikaan meistä ei ole "enempää oikeassa toisesta", eikö niin?Sun ymmärtämiseen lätkästä en ota mitään kantaa, koska siitä en tiedä mitään. Kyllä mä uskon sunkin tän asian ymmärtävän oikein hyvin, mutta haluat nyt vaan syystä tai toisesta päästä vähän väittelemään asiasta.
Toistan vielä sen, minkä jo aiemminkin olen tuonut esille, että minun tyylini keskustella ei ole todeta vain lakoonisesti: "Olen samaa mieltä kanssasi". Hyvä keskustelu syntyy vain siitä, että keskustelijoilla on ainakin jonkin verran erilaiset näkemykset käsiteltävästä aiheesta. Tosin täällä ikävä kyllä on liian monta sellaista keskustelijaa, jotka kuvittelevat aina olevansa oikeassa ja tuovansa vain faktaa tiskille, vaikka kyseessä on ainoastaan mielipide.
Ymmärrän hyvin kantasi aiheeseen, mutta mulle jäi sellainen maku, että sinä et ymmärrä minun kantaani. Jos näin on, sille en voi mitään.
En edelleenkään välittäisi sellaisesta mestaruudesta, joka olisi voitettu hyvällä tuurilla. Tottatoki se kelpaa, mutta se olisi todella väljähtynyt ja muista nyt, että tämä on vain minun näkemykseni aiheeseen.