1988
Calgaryn kisojen aikaan olin armeijassa, mutta sen verran seurasin kisoja ja Suomen pelejä mitä siellä pystyin.
Kisathan alkoivat tappiolla Sveitsille 1-2, ihmetystä se herätti tuolloin ja kun peliä katseltiin jälkilähetyksenä, niin ihmetys oli vielä suurempi: kuinka nuo sveitsiläiset pysyvät pystyssä luistimilla niin etteivät muhkeina roikkuviin viiksiinsä kompastu?
Kanadan Suomi voitti 3-1, ja maaliin Jukka Tammen tilalle jo Ranska-peliin tullut Jarmo Myllys joutui kanukkien hampaisiin. Jamon kasvosuojuksen välejä mitattiin, ja ne todettiin liian isoiksi: Jamolle kaksiminuuttinen ja kakkosvalmentaja Hannu Jortikka huusi pää punaisena Kanadan vaihtopenkille ja valmentaja Dave Kingille arvatenkin hyvän illan toivotuksia. Jamo otti naamansa suojaksi läpinäkyvän pleksin, ensimmäisen ja ainoan kerran kun itse olen maalivahdin nähnyt sellaista käyttävän, ja käytti sitä vielä kisojen jälkeen SM-liigassakin loppukauden ajan.
Tuo Kanada-peli jäi mieleen senkin takia, että silloin yöllä Suomen aikaa kun peli pelattiin, olin yöpäivystäjänä ja siinä helkutin suuren pöydän takana kuuntelin matsia pienestä radiosta ja ajattelin että olis kiva mennä telkkarihuoneeseen katsomaan tapahtumia. En mennyt, tyydyin sitten illan koosteeseen. Aamulla varhain, ennen "komppaniassa herätystä", kun kisapaikalla alkoi yöpuu kutsua, Paavo Noponen tuli vielä ääneen ja semmoinenkin harvinaisuus kuultiin että yleensäkin kaikkeen joukkueurheiluun lähinnä lintuinfluenssan tavoin suhtautuva Paavo mainitsi "Suoomen Leijonien voittaneen tänään Kanaadan miehet". Yleensähän Paavo kisakoosteissaan ainoastaan keskittyi lausumaan omatekemiään runoja hiihtäjistä ja mäkihyppääjistä.
Suomi taisteli tasapelin Ruotsia vastaan 3-3, ja siinä pelissä maalin teki muuten myös Timo Blomqvist. Tuohon aikaanhan Blomqvistin tekemä maali maajoukkueessa oli melkein yhtä harvinaista kuin Ville Snellmanin osumat tänä päivänä SM-liigassa. Mutta niin vaan Jönnin tasoituksella varmistettiin paikka loppusarjaan, Puolasta ei enää ollut vastusta toisin kuin kahdeksan vuotta aikaisemmin.
Loppusarjassa Suomi pesi Länsi-Saksan mennen tullen, mutta hävisi Tsekkoslovakialle. Jamo Myllyksen ainoa tappiollinen peli kisoissa, muuten, ja varmaan sen takia kisojen päätöskamppailussa maalia vartioi taas Jukka Tammi. Sen Suomi-Neuvostoliitto-pelin aikoihin olin lomalla, mutta nuorella miehellä on lomillaan muutakin tekemistä kuin yökaudet lätkää vahdata niin senkin pelin katselin jälkilähetyksenä, vaikka tuloksen jo päivällä olin kuullutkin moneen otteeseen.
Oli se huikea fiilis, kun Timo Blomqvist hyppäsi hopeapallille, ja mitali kaulassa tuuletti villisti. Vieressä hymyssä suin tilannetta seurannut Vjatsheslav Fetisovkin yltyi taputtamaan hopeamitalistille, sen sijaan puvut päällä seremoniaa seurannut ja henkisesti jo hopeaan valmistautunut Ruotsin maajoukkue oli kuin maansa myynyt: Runkken Rundqvistin naamakin oli jos mahdollista vielä viisi tuumaa normaaliakin pidempi. Puhuvat että Runkken ja kummpanit olivat ennen pelin alkua käyneet onnittelemassa Suomea pronssista...