Nyt just vituttaa!

  • 2 583 383
  • 12 208

tuffgong

Jäsen
Ei se JVR ole tainnut mennä vielä minnekään, joten turhaan sillä mitään vitutusta nostatat. Kaikesta muusta sitä käyrää voikin nostattaa kummasti. Helpommalla tietysti pääsee, jos laskee itsensä samalle tasolle kuin joukkue, eli ryhtyy HMV kannattajaksi.

huh, eikös siitäkin ollut kuitenkin huhuja johonkin suuntaan liikkeellä? jos olisit sanonut että meni saipaan, niin olisi voinut jo alkaa etsimään partaveistä ja laskemaan kuumaa vettä ammeeseen :D
 

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lainattu kaikkien aikojen tylsin HIFK-ketjusta...

Kuuma huhu mediamaailmasta:

Radio Novassa ollaan äärimmäisen huolissaan siitä, että HIFK on viemässä Novan paikan valtakunnan virallisena HMV-instituutiona. Novassa on tehty vuosikausien työ nykyisen valta-aseman saavuttamiseksi ja tähän mennessä heillä ei ole ollut vakavasti otettavia uhkaajia täydellisen mitäänsanomattomuuden saralla. Nyt HIFK on jo läähättämässä niskaan.... korostaa HIFK A4-tiedotteessaan.

Alkaa olla jo vaikee sanoa, kumpi vituttaa enemmän, Novahan on vituttanut aikojen alusta. Alkaa olla ainoa ero siinä että Novaa joutuu väkisinkin sietämään, kun liikkuu julkisilla paikoilla, IFK:n tapauksessa ihan itse raahautuu halliin kerjäämään ns. "kuivana kakkoseen". Mitäs läksit.....?
 

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
Osui ja uppos.

Siinähän se totuus tuli ytimekkäästi sanottua. Radio Nova ja HIFK:n tämän kauden liigajoukkue. Täysin samanlaisia, eli täysin munattomia, mauttomia, hajuttomia paskoja. Nyt on tää vitutus tunne ottanut musta niin vahvan otteen, että on itseasiassa erittäin paha olla. Ei näy edes valoa tunnelin päässä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Alkaa olla jo vaikee sanoa, kumpi vituttaa enemmän, Novahan on vituttanut aikojen alusta.

Elämme synkkiä aikoja. Odottelen just radion ääressä tulisiko sieltä "Maailman laidalla.....". Ihana kappale, voisi ottaa tämän kauden HIFK:n tunnariksi aina kun joukkue tulee jäälle?
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Siinähän se totuus tuli ytimekkäästi sanottua. Radio Nova ja HIFK:n tämän kauden liigajoukkue.

Joo, ja Radio Novan soittolista ja HIFK:n pelikirja herättävät hyvin samantyyppisiä kysymyksiä:

- Onko sitä edes?
- Mitä järkeä siinä on?
- Kuka saatana sen on laatinut?
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllä HIFK;n tulisi soittaa enemmän Mambaa hallissa. Sopisi tähän perseilymeininkiin kuin nenä päähän! En tiedä kumpi vituttaa enemmän, huonosti kasattu jengi + paska valmennus, vai se että mitään korjausliikkeitä ei edes yritetä tehdä. En käsitä miten nyky-HIFK poikkeaa entisajan Pena&dinot-ajasta!? Silloinkin vitutti!
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Sinänsä hauskaa/vituttavaa, että nyt jo toivoo kauden loppuvan ja uuden alkavan. Ensi kaudella todennäköisesti on parempi koutsi ja kilpailukykyisempi joukkue. Vain jäätävät lockout hankinnat voisi pelastaa kauden. Huoh..
 
Viimeksi muokattu:

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinänsä hauskaa/vituttavaa, että nyt jo toivoo kauden loppuvan ja uuden alkavan. Ensi kaudella todennäköisesti on parempi koutsi ja kilpailukykyisempi joukkue. Vain jäätävät lockout hankinnat voisi pelastaa kauden. Huoh..

Sama homma. Jotenkin niin tuskaista katsoa tätä nykymeininkiä, että toivoisi jo kauden olevan ohitse, vaikka pari kuukautta sitten se vasta alkoi. Sen kun nyt vaan näkee jo kauas, että tästä ei tule näillä miehillä yhtikäs mitään.

Sinäänsä ei edes haittaisi tämä sijoilla 7-10 pyöriminen, jos kentällä nähtäisiin edes viihdettä. Kovaa ja rajusti taklaava HIFK, joka taistelee hamaan loppuun asti. Toki, taisteleehan jätkät nytkin, mutta viihdettä he eivät tarjoa paskan vertaakaan. Viimeksi on ollut tällainen olotila joskus Baxterin aikakaudella. Ei kiinnosta tippaakaan edes tämän viikon Jokeri matsi.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Nyt vituttaa... Jokerit oli parempi tänään, ei siinä mitään, niinhän sitä epäiltiinkin ennen peliäkin. Mutta kun tajuaa että joukkue onkin täynnä Mikki Hiiriä jotka sulivat Jokereiden FYYSISEEN peliin niin se pistää vituttamaan. Miten tässä näin kävi? Naapuri on fyysisempi kuin me?
Jostain syystä sekin vituttaa että SBA:ta käteltiin ottelun jälkeen.

Meidät on perseraiskattu ja me alistumme siihen?
 
Suosikkijoukkue
IFK Peltosen jälkeen
Lähdin tänään hallille vailla minkäänlaisia odotuksia, joten eipä tää matsi jaksa edes vituttaa. Pientä toivonkipinää oli havaittavissa 30 peliminuuttia, mutta siihen se sit tyssäs. Päästetään kaveri rinnalle ja ohi. Loppusaldona totutut 0 pinnaa.

Soppa vois nyt oikeesti pikkuhiljaa alkaa pakkaa kamojansa, vai kuinka kauan seurajohdolta löytyy häneen luottamusta... Vituttaa
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Vituttaa, että meillä on niin sekava ja huono joukkue, että Jari Sailio näytti ihan hyvältä pelaajalta.

Lisäksi vituttaa sentteritilanne. Tai oikeastaan se ei enää edes paljon vituta, naurattaa enemmänkin.

Vituttaa myös, ettei oikeastaan edes vituta kauheasti. O'Sullivanin myötä joukkueesta katosi ainoa oikeasti kiinnostava yksittäinen elementti. Joukkueessa pitäisi olla edes vähän särmää, jotta se voisi herättää kunnollisia tunteita, edes vitutusta.
 

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei toimisto tule tekemään mitään tämän asian ratkaisemiseksi ja syy siihen on ,että kausareilla saadut rahat on tilillä ja muulla ei ole väliä. Ei siellä mietitä fanien pettymystä ja vitutusta. Siellä paskatkaan välitetään jos joku nyt ei saa sitä mitä on kausarin ostaessa odottanut saavansa. Ei paljon valittaakaan voi ,kun tuote ei olekaan sitä mitä on ostanut. Etenkään silloin jos halli vielä muutenkin on täysi niin juna puskuttaa eteenpäin ja herrat nauraa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Etenkään silloin jos halli vielä muutenkin on täysi niin juna puskuttaa eteenpäin ja herrat nauraa.

Sitäpaitsi uusi hallikin on tulossa ja kaikkihan on ihan helvetin jees HIFK-perheessä, eikös vaan? Vittu, tässä tulee ikävä jopa Mälkiän sonni-ifk:ta, joka räpisteli samoilla sijoilla. Mutta jäähytilaston top10:ssä oli kahdeksan HIFK-miestä! Miten voi jengi olla yhtä aikaa jääkiekkoilullisesti paska, ikärakenteeltaan täysin pielessä, mikkihiiripitoisuudeltaan äärimmäisen iso ja tämän päälle se vielä kehtaa vetää HMV-lätkää ilman fyysisyyttä ja tunnetta? Painajaismainen kausi, oikeasti. Baxterin kaudella meille tuli sentään Tibbetsiä ja Ustrnulia, eikä muniin puhalleltu muutenkaan. Ja luulin Baxun kohdalla, että nyt on saavutettu absoluuttinen pohja. Vitut, ei oltu lähelläkään! Ja pakkohan tämäkin on sanoa ääneen kiihkottomasti: Petu Matikainen oli kuitenkin ammattivalmentaja ja se näkyy Sopan touhuja seuratessa. Veikkaanpa, että KHL ei vie Sormusta meiltä.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Veikkaanpa, että KHL ei vie Sormusta meiltä.

Olen pahoillani informaationi aiheuttaman tuskan johdosta, mutta luotettavalta lähteeltä saamani tiedon mukaan Soppaa ollaan viemässä KHL:n ensi kauden laajennusjoukkue Tbilisin Pyrinnön penkin taakse.

Kun tänne pitää jotain asiapitoistakin saada tuserrettua niin sanotaan vaikka, että viime kauden paska on vaihtunut ripuliksi. Itse pääsin tänään oikein lähietäisyydeltä seuraamaan Sopan touhua, ja olihan se aika surkuhupaisan näköistä. Välillä tuntu ettei Pasi seuraa edes koko matsia. Tuijotteli varmaankin sitä kuuluistaa isorintaista blondia tai isoperseistä brunettia.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Miten voi jengi olla yhtä aikaa jääkiekkoilullisesti paska, ikärakenteeltaan täysin pielessä, mikkihiiripitoisuudeltaan äärimmäisen iso ja tämän päälle se vielä kehtaa vetää HMV-lätkää ilman fyysisyyttä ja tunnetta? Painajaismainen kausi, oikeasti. Baxterin kaudella meille tuli sentään Tibbetsiä ja Ustrnulia, eikä muniin puhalleltu muutenkaan. Ja luulin Baxun kohdalla, että nyt on saavutettu absoluuttinen pohja. Vitut, ei oltu lähelläkään!

Eikös Baxter kuitenkin vei IFK:n sääleistä puolivälieriin, ja sielläkin otettiin yks voitto jopa? Eli hänhän oli aivan valtaisa visionääri Soppaan verrattuna, kun katsoo joukkueiden nimilistoja.

Itse asiassa tässähän alkaa jo toivomaan Penaa penkin taakse. Siitä voi päätellä, kuinka syvällä uidaan.

Se tässä vituttaa, kun kukaan ei tee mitään ja kaikki ovat tyytyväisiä (paitsi me fanit). Kuhtakin antoi keskiviikkona Maikkarille lausuntoa, kuinka tässä ollaan menossa parempaan suuntaan. No saatana, voidaanko tästä vielä huonompaan suuntaan edes mennä??
 

scholl

Jäsen
HPK. siis miten vittu tollainen seura voi olla sarjan kärjessä. Elättelin jo toiveita, että putoavat divariin. SaiPa ei vituta. Se on ihan piristävää, että pärjäävät hetken pienellä budjetilla, mutta samalla myöskin opetus muille seuroille siitä, kuinka huonoa työtä muut ovat tehneet. Mutta siis oikeasti HPK ja lantsarit: ei jumalauta.
 

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
HPK. siis miten vittu tollainen seura voi olla sarjan kärjessä. Elättelin jo toiveita, että putoavat divariin. SaiPa ei vituta. Se on ihan piristävää, että pärjäävät hetken pienellä budjetilla, mutta samalla myöskin opetus muille seuroille siitä, kuinka huonoa työtä muut ovat tehneet. Mutta siis oikeasti HPK ja lantsarit: ei jumalauta.

HPK on hyvä esimerkki siitä että hengen suhde materiaan on kolmen suhde yhteen. Vituttaa, ettei IFK:ssa riittävän usein tajuta sitä.

ot: Teretuloa takaisin scholl, sinä kriittisen ajattelun tuohitorvi.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HPK on hyvä esimerkki siitä että hengen suhde materiaan on kolmen suhde yhteen. Vituttaa, ettei IFK:ssa riittävän usein tajuta sitä.

ot: Teretuloa takaisin scholl, sinä kriittisen ajattelun tuohitorvi.
Jep, minunkin puolestani tervetuloa takaisin scholl.

Tuossa Kerhon ja SaiPan vuorotellessa sarjakärjessä kuitenkin sarjan ollessa jo näinkin pitkällä, on taas hyvin osoitettu miten sitä hyvällä duunilla ja toimivalla pelillä tehdään ihmeitä siitä materiaalista ja näennäisistä "puutteista" huolimatta.

Täällä purraan jumalauta hammasta yhteen toukokuusta lähtien aina talveen asti, kun ei ole sitä ja sitä ykkössentteriä koodinimellä "Stara Kingi" ja huolehditaan kun pakistossa Kousan paikalla onkin nyt vaan Ville Varakas eikä Marek Dominaattori. Kausi kun alkaa, nimilistalla voidaan pyyhkiä persettä kun ollaan näköjään joka tapauksessa aivan metsässä pelisysteemin täydellisen puutteen vuoksi.

Meillä on Kuhtaa, Peltosta, Luttista, Petrelliä, Somervuorta, Granlundia, Söderholmia, Varakasta, Liivikiä ja vaikka ketä hyvältä kuulostavaa nimeä heittää kokoonpanoon, vituiksi menee ja samaan aikaan SaiPa hakkaa kaikille luun kurkkuun seuraavalla tähtiloistoa ja isoja nimiä tarjoavalla kokoonpanolla:

Löfman-Koho-Jekimovs
Giliati-Rissanen-Mankinen
Poukkula-Hämäläinen-Koivisto
Lee-Flinck-Vauhkonen

Backman-Savilahti
Salcido-Bruun
Pukka-Riikola


No, kevät on eri asia, kausi on pitkä jne, mutta viime kevät mielessä ei oikein uskalla senkään suhteen liikaa odottaa ja varmaan pudotaan juuri SaiPalle tai Kerholle ensimmäisellä kierroksella.

Ja ensi toukokuussa taas mietitään, että viime kausi meni aivan vituiksi ja nyt tarvitaan tolle ja tolle paikalle ainakin se 400 000 euroa kaudesta tienaava isokala, ettei ensi kausi ole samaa paskaa. Samaan aikaan SaiPa hankkii 24 000 euron kausidiilillä Seppo Suoratumpun joka laittaa tulevan kauden avausmatsissa 2+2 ja nousee hirveään lentoon.
 
Viimeksi muokattu:

Stadista

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja ensi toukokuussa taas mietitään, että viime kausi meni aivan vituiksi ja nyt tarvitaan tolle ja tolle paikalle ainakin se 400 000 euroa kaudesta tienaava isokala, ettei ensi kausi ole samaa paskaa. Samaan aikaan SaiPa hankkii 24 000 euron kausidiilillä Seppo Suoratumpun joka laittaa tulevan kauden avausmatsissa 2+2 ja nousee hirveään lentoon.

Toi oli hyvä.

Tekee ihan hyvää, että näin käy. Uusia Seppoja tarvitaan, myös meillä esim Nykopp
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja ensi toukokuussa taas mietitään, että viime kausi meni aivan vituiksi ja nyt tarvitaan tolle ja tolle paikalle ainakin se 400 000 euroa kaudesta tienaava isokala, ettei ensi kausi ole samaa paskaa. Samaan aikaan SaiPa hankkii 24 000 euron kausidiilillä Seppo Suoratumpun joka laittaa tulevan kauden avausmatsissa 2+2 ja nousee hirveään lentoon.

Tämä on ihan totta.

HIFK:lta puuttuu tällä hetkellä visio siitä, että minkälaista jääkiekkoa pelataan ja minkälaisia pelaajia pelitapa vaatii. Nybondas kommentoi vain, että HIFK haluaa pelaajia, joilla on voittamisen vietti on kova. Sitten HIFK hankkii Tyler Redenbachin.

Otetaan naapuriseura Jokerit esimerkkinä. Siellä on Kekäläisen palkkaamisesta lähtien ollut visio siitä, että minkälaista jääkiekkoa siellä pelataan. Valmentajaksi palkataan sitten tämän koulukunnan valmentaja ja pelaajamateriaali rakennetaan sen mukaan. Valmentajanvaihdoksen jälkeen ei pelaajamateriaalia tarvitse vaihtaa, vaan tulee jatkumoa. Kekäläinen haluaa kiekollisesti laadukkaita ja hyvin liikkuvia pelaajia. Samaa voidaan sanoa tämän kauden Saipasta ja HPK:sta. Pelaajamateriaali ja pelitapa menevät käsi kädessä.

HIFK:n tapauksessa kulloinkin palkattava valmentaja sanelee pelitavan. Tietyn pelitavan valmentajaa ei varsinaisesti haeta, vaan ne voivat olla jopa toistensa ääripäitä. Matikaisen kanssa jatkettiin KJ:n pelaajamateriaalilla, mutta valmentajaksi palkattiin, jonka pelitapaa KJ:n joukkueen vahvuudet eivät tukeneet. Tämän jälkeen hankittiin joukkue, jonka vahvuudet olisivat olleet Matikaismaisessa pystysuunnan jääkiekossa ja sitten valmentajaksi valitaan Sormunen, joka alkaakin joukkueen vahvuuksien vastaisesti peluuttamaan jotain kiekkokontrollin ja pystysuunnan kiekon sekasikiötä. Tämän lisäksi HIFK:n joukkue on ikärakenteeltaan epäbalanssissa ja jalaltaan hidas.

SM-liigan valmennuksen taso on menossa alaspäin ja silti HIFK onnistui hankkimaan liigan huonoimman valmentajan.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Saipalla ja HPK;lla ei taida olla CountryClubia missä tirehtöörit, isot ja pienet, istuvat sikarit suussa ja konjakkilasi kädessä hymistellen hyviä kausarimyyntejä ja sitä mitä HIFK joskus on ollut. Pikkupaikkakunnilla KAIKKI tekee nöyrästi duunia, meillä ei Nybari edes tiedä mitä työnteko ja sana nöyryys tarkoittaa. Siksi siellä menee nyt hyvin, meillä päin vittua!
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
HIFK:n tapauksessa jatkettiin KJ:n pelaajamateriaalilla, mutta valmentajaksi palkattiin Matikainen, jonka pelitapaa KJ:n joukkueen vahvuudet eivät tukeneet. Tämän jälkeen hankittiin joukkue, jonka vahvuudet olisivat olleet Matikaismaisessa pystysuunnan jääkiekossa ja sitten valmentajaksi valitaan Sormunen, joka alkaakin joukkueen vahvuuksien vastaisesti peluuttamaan jotain kiekkokontrollin ja pystysuunnan kiekon sekasikiötä. Tämän lisäksi HIFK:n joukkue on ikärakenteeltaan epäbalanssissa ja jalaltaan hidas.

Tässähän se ongelma on, meillä piti olla Petun näköinen joukkue. Eli oli suunnitelma pelityylistä ja siihen sopivat pelaajatkin. Lopulta kuitenkin Petu saa sellaisen tukon rahaa ettei siinä pienet sillan polttamiset tunnu missään ja päättää lähteä venäjälle.
Sitten IFK on tyhjän päällä, ilman päävalmentajaa. Päätetään antaa Sopalle mahdollisuus, onhan hän kuitenkin omapoika ja valmentanut useamman vuoden. Tuntee pelaajat jne.
Nyt sitten soppa on tosiaan koittanut kumartaa nykykiekon suuntauksen suuntaan (olipa hienosti sanottu) ja sotkea jotain muotikiekkokontrollia peliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös