Mainos

Nyt just vituttaa!

  • 2 825 327
  • 13 361

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Salmelainen sen Peltosen sainasi ja antaa tämän korpivaellluksen jatkua, joten ihan yhtälailla hänen kuuluisi lentää pihalle. Kertoo Peltosenkin 2 vuoden jatko kuinka kuistilla Salmelainenkin on. Eihän tällä seuralla ole mitään tavoitteita edes menestyä kun toi touhu on ok. Eniten ärsyttäää se kun tietää ettei mikään muutu vaikka mitä tapahtuisi tai miten huonosti HIFK pelaisi. Olisihan tossa jengissä valtavasti potentiaalia jonkun oikean valmentajan alaisuudessa. Innolla odotan sitä päivää kun nämä kaksi saa kenkää tai lähtevät edes itse ulos umpisurkein tuloksineen.
Ongelman ydin on se, että molemmat herrat ovat Country Clubin elinikäisjäseniä , ja ovat olleet
sitä syntymästään saakka. Jos tuota meininkiä ei olisi olemassa niin molemmat olisi poistuneet
kuvioista jo kauan sitten, Peltonen viimeistään vuosi sitten.

Enkä ihmettelisi jos kummatkin saisi jonkun eläkeviran IFK:n organisaatiosta sen jälkeen kun
nämä pestit ovat päättyneet, Ville ei näillä näytöillä tule olemaan missään vaiheessa mikään kuuma
nimi valmentajamarkkinoila.
 
Ylähirsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Listojen teko on terapeuttista, joten oksennetaanpas lista asioista, jotka ovat alkukaudella eniten vituttanut.

Tobias Salmelainen; Tobias on kasannut jälleen kerran joukkueen hyökkäyspää edellä ja pakisto on jätetty retuperälle. Tämän näki kesällä jokainen. Itku tulee, kun vertailee HIFK:n pakistoa Tampereen joukkueen vastaaviin, ei olla samalla sivulla edes. Selasin menneiden kausien puolustuksia ja viimeisin pakisto, joka ansaitsee hyväksytyn arvosanan, on kauden 2017–2018 pakisto. Tuon kauden puolustus näyttää ehkä hieman puutteelliselta kamppailuvoiman osalta, mutta toisaalta nimiä tuijottaessa tulee fiilis modernista pakistosta. Tämäkään ei tosin ole Salmelaisen kasaama joukkue. Ei voi kuin ihmetellä, että miten on mahdollista, että Salmelainen ei ole kertaakaan onnistunut kasaamaan mitat täyttävää puolustusta.

Ominainen piirre näille pakistoille on ollut käsien puute. Tuntuukin että Salmelainen kasaamat puolustukset ovat noin 20 vuotta jäljessä pelin evoluutiota. Tämä seikka huolestuttaa itseäni eniten, tuntuu että Salmelaisen visio hyvästä puolustuksesta eroaa aivan liikaa nykykiekon voittavasta reseptistä. Vahvistusta tarvittaisiin, mutta eiköhän siellä odotella, että kymmenen vuotta pelaamatta ollut Kotkansalo kääntää palatessaan kelkan.

Hyökkäyksestä en jaksaisi kitistä, olin siihen itsekin tyytyväinen kauteen lähdettäessä. Näyttää kuitenkin, että jalkanopeus ei riitä oikeastaan ketään vastaan. Vähän tulee mieleen viime kauden Kärpät kun katselee tuota lyllertämistä.

Ville Peltonen; laadukas arki, oltiin sitkeitä, hieno jääkiekko-ottelu möyritään, mitä näitä nyt oli. Menisi heittämällä listan kärkeen, mutta Salmelaisen Peltoselle antama jatkosopimus oli sen verran vahva näyttö, että Ville joutuu nyt tyytymään kakkossijaan.

Huhhuh, vielä 2,5 vuotta pitäisi jaksaa tämän herran komennossa. Pelissä en näe mitään kehitystä positiiviseen suuntaan. Vaikeuksissa ollaan yhtä lailla passiivisia joukkueita vastaan, kuin myös aktiivisesti paineistavia joukkueita vastaan. Peli ei tuota maalipaikkoja, silloin kun päästään hyökkäysalueelle organisoidusti tai voitetaan päätykiekko, on tuloksena usein vaaraton kulmaralli. Näistä pitäisi saada edes jäähyjä hankittua, toisaalta se on aika yhdentekevää, että pelataanko ylivoimaa vai ei. Ylivoimat menee Lehterän pitäessä kiekkoa ja muiden seisoskellessa paikallaan.

Puolustusalueen puolustuspeliin olen aiemmin luottanut, mutta eipä voi enää siihenkään luottaa. Ihmeellistä säntäilyä on tullut siitäkin. Voi olla, että epävarma maalivahtipeli on saanut kenttäpelaajat pelkäämään ja siellä yritetään tehdä itse kaikki, kun oikeasti riittäisi, että puolustetaan paras sektori pois ja isketään paine vasta kun riistoon on oikeasti mahdollisuus. Nyt juostaan antamaan paine kiekolliseen, vaikka ollaan jo selvästi myöhässä. Kaikki tietää miten tässä käy, jos vastustaja onnistuu antamaan parikin onnistunutta syöttöä.

Maalivahdit; aika uhkaa loppua, mutta otetaan vielä tähän kiinni. Tähänkin osastoon oli luottavainen fiilis, kun kauteen lähdettiin. Karhuseen ei juuri uskoa ollut, mutta onni onnettomuudessa, onneksi saatiin parempi veskari tilalle Hovisen muodossa ja Roopehan vain tulisi kehittymään entisestään.

No ei ole Roope kehittynyt ei. Viime kaudella itsevarmuus, nyt uppoaa helppoja joka ilta. On ollut epävarma niissäkin peleissä, kun omiin on uponnut vähän maaleja, kiekot putoilevat, vilkuilee selän taakse ja tolpat kilisevät laukausten jälkeen, jotka pitäisi helposti torjua. Hovinen vetää upeilla tilastoilla ja onkin tällä hetkellä ykkösmaalivahti. Pakko kuitenkin sanoa, että Hovinen on ollut maalillaan erittäin onnekas. Usein myöhässä tilanteista tai muuten vain ei tunnu tietävän, että missä se kiekko on, mutta niin vain nekin tilanteet on päättyneet ”torjuntaan”. Ei ole vaikea ennustaa, että Hovisenkin tilastot tulee alaspäin tuolta liigan huipulta. Tämäkin osasto on jäljessä mestarisuosikkeja, mutta tuskinpa tuonne maalille enää ketään hankitaan. Toivotaan tasonnostoa, siihen voi jollain tasolla uskoakin, toisin kuin siihen että Peltonen loihtisi toimivan pelikirjan.

Kaikki on paskaa -asenteesta huolimatta, eiköhän sitä huomenna taas olla ruudun ääressä klo. 18.30, kera naiivin uskon paremmasta huomisesta. Annetaan loppuun vaikkapa Kaskimäelle peukkua, on ollut parempi kuin osasin odottaa.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-

Tähän täytyy tarttua sen verran, että ihan hirveän painokkaasti lähtisi Salmelaista syyttelemään nykyisistä rostereista. Hänhän sanoi, että pelaajavalinnat ovat tehty Peltosen haluamien työkalujen mukaan yhteistyössä. Eli mä tulkitsen tämän niin, että Ville on harrastanut name droppailua pelaajaprofiilien perusteella ja Tobias on sitten koonnut näistä parhaimman mahdollisimman kokonaisuuden. Lepistön ja Leksan jääminen puuttumaan ei toki voi olla näkymättä nykysuorituksessa.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puolustus oli kyllä tavallaan kesällä ihan kunnossa, kun nimet löi kokoonpanoksi. Ongelma on se, että se ei edelleenkään kestä loukkaantumisia, vaan lopulta kentällä on divarijätkiä. Näyttäkää kausi, jolloin ei olla kärsitty niistä loukkaantumisista. Nytkin Lepistö, Kiviharju, Kotkansalo. Lepistö korvattiin, mutta ihan erityyppisellä pelaajalla.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Tätä juuri kovaäänisellä kailotin ahterin seudulle, että mahdollisimman leveäksi se pakistorosteri (järjen rajoissa toki), ettei taas käy niin että 1-2 pelaajaa pois, ja ollaan heikossa tilanteessa. Onko IFK edes pakkimarkkinoilla nyt?

Noh, mutta olisihan tilanne nytkin erilainen kentällä, jos ns. kantavat seinät Melart, Lindbohm ja Sund olisi sillä tasolla, jota odottaa voi. Mutta vituttaa ihan hemmetisti, että taas sieltä puuttuu se kilpailutilanne. Eli käytännössä kun joku pelaa päin persettä niin pelaat silti, tai jos on pientä flunssaa, niin heti soitettava KiVaan Lehmukselle että ehditkö, meiltä loppuu pakit. Tai sitten pelataan kuudella. Ja nythän peruskokoonpanosta ainoastaan Kiviharju on pois pidempään. Kotkansaloa en laske vaihtoehdoksi tässä.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Listojen teko on terapeuttista, joten oksennetaanpas lista asioista, jotka ovat alkukaudella eniten vituttanut.

Tobias Salmelainen; Tobias on kasannut jälleen kerran joukkueen hyökkäyspää edellä ja pakisto on jätetty retuperälle. Tämän näki kesällä jokainen. Itku tulee, kun vertailee HIFK:n pakistoa Tampereen joukkueen vastaaviin, ei olla samalla sivulla edes. Selasin menneiden kausien puolustuksia ja viimeisin pakisto, joka ansaitsee hyväksytyn arvosanan, on kauden 2017–2018 pakisto. Tuon kauden puolustus näyttää ehkä hieman puutteelliselta kamppailuvoiman osalta, mutta toisaalta nimiä tuijottaessa tulee fiilis modernista pakistosta. Tämäkään ei tosin ole Salmelaisen kasaama joukkue. Ei voi kuin ihmetellä, että miten on mahdollista, että Salmelainen ei ole kertaakaan onnistunut kasaamaan mitat täyttävää puolustusta.

Ominainen piirre näille pakistoille on ollut käsien puute. Tuntuukin että Salmelainen kasaamat puolustukset ovat noin 20 vuotta jäljessä pelin evoluutiota. Tämä seikka huolestuttaa itseäni eniten, tuntuu että Salmelaisen visio hyvästä puolustuksesta eroaa aivan liikaa nykykiekon voittavasta reseptistä. Vahvistusta tarvittaisiin, mutta eiköhän siellä odotella, että kymmenen vuotta pelaamatta ollut Kotkansalo kääntää palatessaan kelkan.

Hyökkäyksestä en jaksaisi kitistä, olin siihen itsekin tyytyväinen kauteen lähdettäessä. Näyttää kuitenkin, että jalkanopeus ei riitä oikeastaan ketään vastaan. Vähän tulee mieleen viime kauden Kärpät kun katselee tuota lyllertämistä.

Ville Peltonen; laadukas arki, oltiin sitkeitä, hieno jääkiekko-ottelu möyritään, mitä näitä nyt oli. Menisi heittämällä listan kärkeen, mutta Salmelaisen Peltoselle antama jatkosopimus oli sen verran vahva näyttö, että Ville joutuu nyt tyytymään kakkossijaan.

Huhhuh, vielä 2,5 vuotta pitäisi jaksaa tämän herran komennossa. Pelissä en näe mitään kehitystä positiiviseen suuntaan. Vaikeuksissa ollaan yhtä lailla passiivisia joukkueita vastaan, kuin myös aktiivisesti paineistavia joukkueita vastaan. Peli ei tuota maalipaikkoja, silloin kun päästään hyökkäysalueelle organisoidusti tai voitetaan päätykiekko, on tuloksena usein vaaraton kulmaralli. Näistä pitäisi saada edes jäähyjä hankittua, toisaalta se on aika yhdentekevää, että pelataanko ylivoimaa vai ei. Ylivoimat menee Lehterän pitäessä kiekkoa ja muiden seisoskellessa paikallaan.

Puolustusalueen puolustuspeliin olen aiemmin luottanut, mutta eipä voi enää siihenkään luottaa. Ihmeellistä säntäilyä on tullut siitäkin. Voi olla, että epävarma maalivahtipeli on saanut kenttäpelaajat pelkäämään ja siellä yritetään tehdä itse kaikki, kun oikeasti riittäisi, että puolustetaan paras sektori pois ja isketään paine vasta kun riistoon on oikeasti mahdollisuus. Nyt juostaan antamaan paine kiekolliseen, vaikka ollaan jo selvästi myöhässä. Kaikki tietää miten tässä käy, jos vastustaja onnistuu antamaan parikin onnistunutta syöttöä.

Maalivahdit; aika uhkaa loppua, mutta otetaan vielä tähän kiinni. Tähänkin osastoon oli luottavainen fiilis, kun kauteen lähdettiin. Karhuseen ei juuri uskoa ollut, mutta onni onnettomuudessa, onneksi saatiin parempi veskari tilalle Hovisen muodossa ja Roopehan vain tulisi kehittymään entisestään.

No ei ole Roope kehittynyt ei. Viime kaudella itsevarmuus, nyt uppoaa helppoja joka ilta. On ollut epävarma niissäkin peleissä, kun omiin on uponnut vähän maaleja, kiekot putoilevat, vilkuilee selän taakse ja tolpat kilisevät laukausten jälkeen, jotka pitäisi helposti torjua. Hovinen vetää upeilla tilastoilla ja onkin tällä hetkellä ykkösmaalivahti. Pakko kuitenkin sanoa, että Hovinen on ollut maalillaan erittäin onnekas. Usein myöhässä tilanteista tai muuten vain ei tunnu tietävän, että missä se kiekko on, mutta niin vain nekin tilanteet on päättyneet ”torjuntaan”. Ei ole vaikea ennustaa, että Hovisenkin tilastot tulee alaspäin tuolta liigan huipulta. Tämäkin osasto on jäljessä mestarisuosikkeja, mutta tuskinpa tuonne maalille enää ketään hankitaan. Toivotaan tasonnostoa, siihen voi jollain tasolla uskoakin, toisin kuin siihen että Peltonen loihtisi toimivan pelikirjan.

Kaikki on paskaa -asenteesta huolimatta, eiköhän sitä huomenna taas olla ruudun ääressä klo. 18.30, kera naiivin uskon paremmasta huomisesta. Annetaan loppuun vaikkapa Kaskimäelle peukkua, on ollut parempi kuin osasin odottaa.
Kyllä mä uskon, että mystisesti IFK tulee näihin peleihin jollakin ihme ilmeellä ja vetää taas pinnat kotiin, ja sitten palaa taas pelailemaan varjojen maille niitä "helppoja" vastaan. Tai sitten nyt yhtä mystisesti juuri tässä välissä vp ja frendit on löytänyt viisasten kiven, jolla kaikki tieto huikaisivine pelitapoineen uppoaa kovakalloisten IFK pelaajien aivomassaan, ja loppukausi on sillkka lentoa kohti mestaruutta ilman yhtäkään tappiota, ja vieläpä vastustaja toisena jälkeen murskaten siihen malliin, että kestää vastustajilla päivän pari edes löytää kotio matsin jälkeen.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sen verran kun syksyllä kurkkasin osiotanne, niin tuntui konsensus olleen että kerrankin Tobias koonnut joukkueen joka on jo syksyllä valmis ja äijä sai ylistystä.

Näin sivullisen silmin sanottava, että jäi kyllä suu auki kun näin Peltoselle tehdyn uuden sopimuksen, itse olisin ollut betsaamassa sen puolesta että kohta Ville lentää Nordikselta jonnekin muualle.

Yhden pelin tällä kaudella nähnyt (sponsored by UB, ei se prätkähiiriporukka) ja siinä ei ollut kyllä mitään ideaa koko touhussa.

Sanoisin, että ylivoimaisesti heikoin lenkki tuossa organisaatiossa on Peltonen! Kyllä ne riittävät työkalut on nyt annettu ja jos edes tuolla rosterilla homma ei pelitä niin aivan täysin turha äijä sitten kyllä on.

ps. itse löin ennen kauden alkua joukkueenne puolesta mestaruudesta vetoa, jotenkin tuntuu että tuossa olisi ihan älytön potentiaali olla "leikitellen" paras mutta sitten se munitaan siellä penkin takana oikein huolella.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Sanoisin, että ylivoimaisesti heikoin lenkki tuossa organisaatiossa on Peltonen! Kyllä ne riittävät työkalut on nyt annettu ja jos edes tuolla rosterilla homma ei pelitä niin aivan täysin turha äijä sitten kyllä on.
Villen toiminnassa ei usein ole päätä eikä häntää, ketjujen jatkuva sekoittaminen ja totaalinen
kipsissä seisoskelu pelin aikana on hyviä esimerkkejä pari juttua mainitakseni.

Esimerkiksi eilisessä pressissä Jukurit-matsista näkee oikean tyylinäytteen Villeltä
, OJ vie sitä kun märkää rättiä.

Tällä hetkellä tuntuu aika karsealta ajatukselta että pitäisi mennä vielä 2 kokonaista kautta
Villen komennossa, sen verran sekavaa touhua. Viime kevät oli toki hyvä esitys pohjalta
semifinaaleihin, mutta en silti oikein luottaisi siihen että hänen kanssaan saavutetaan yhtään
mitään, ihan korkeintaan pronssi jos edes sitäkään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK Peltosen jälkeen
Tää meidän romahdus vienyt kyllä aika lailla mielenkiinnon runkosarjasta. Kärki on jo karannut ja heille ei näitä 4 ottelun tappioputkia satu vaikka kuinka asiaa katsoisi. Näin ollen paras mitä voidaan saavuttaa on tämänhetkinen 3. sija. Playoffeihin päästään jossain muodossa kuitenkin. Nyt vaan pelaillaan 35 peliä pois ja katotaan sit kuka tulee poffeissa vastaan.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanoisin, että ylivoimaisesti heikoin lenkki tuossa organisaatiossa on Peltonen! Kyllä ne riittävät työkalut on nyt annettu ja jos edes tuolla rosterilla homma ei pelitä niin aivan täysin turha äijä sitten kyllä on.

ps. itse löin ennen kauden alkua joukkueenne puolesta mestaruudesta vetoa, jotenkin tuntuu että tuossa olisi ihan älytön potentiaali olla "leikitellen" paras mutta sitten se munitaan siellä penkin takana oikein huolella.

Tuossahan koko homma on komeasti kiteytettynä. Pelaajisto on hyvä, mutta mikään ei toimi. Maajoukkuetason veskarikin on aivan hukassa ja lähes kaikki nimimiehet alisuorittavat.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Mikä saa sinut uskomaan kahteen Kärppä-voittoon? Itse odotan tappioputken jatkumista.
Siinähän juuri itse annat vastauksen. Kun IFK:lta odottaa voittoja ja menestystä, se todennäköisesti häviää. Ja kun odotukset ovat nollissa ja fanit puhuvat ns. varmoista tappioista, on tapana hakea viikonlopun Kärpät-tupla-tyylinen voitto.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä saa sinut uskomaan kahteen Kärppä-voittoon? Itse odotan tappioputken jatkumista.
Se, että juuri niin IFK usein onnistuu tekemään. Se mystisesti löytää juuri silloin kun vähiten odotetaan, jonkin suonenvedon, jonka myötä Peltosen patsaalle aletaan jo paikkaa etsimään, sekä tateilijoilta tarjouksia pyytelemään.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Kaikki on paskaa -asenteesta huolimatta, eiköhän sitä huomenna taas olla ruudun ääressä klo. 18.30, kera naiivin uskon paremmasta huomisesta. Annetaan loppuun vaikkapa Kaskimäelle peukkua, on ollut parempi kuin osasin odottaa.
Kiitos, juuri tämänkaltaista materiaalia tarvitsen VP:n omassa ketjussa laittamaani viestiin. Jos siis siitä ei tule mitään ja laitan vain itse kirjeen eteenpäin.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Kyllä Kärpät taas herättää ton porukan (en viitsi kutsua sanalla joukkue) taas ja annetaan 110 lasissa. Todennäköisesti se riittää kotivoittoon (2 tai 3 p) ja sitten voimat loppuvat Oulussa ja tulee pataan. Riippuu tietysti maalivahtivalinnoista myös, mutta vähän tuntuu että ei se Hovinenkaan ole se tämän kauden pelastaja.
 
Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä vähän luulen, ettei se Hovisenkaan ajatuksena ollut että pitäisi pelastaa joukkue vaan toimia hyvänä kakkosena Taposen rinnalla. Nyt sitten joutuu vanhoilla päivillään hemmetti kantamaan selkeää ykkösen viittaa ja yrittää tehdä mahdottomia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös