Nybondakselle potkut!

  • 188 149
  • 755

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nelosen aamun liigamakasiinissa haastateltiin pelaaja-agenttia, joka kertoi, että Liigan osalta sopimuksia tehdään eniten alkuvuodesta, tammikuun ja toukokuun välillä.

Jos Nybari ja Summanen eivät ole ensi kauden kuvioissa, niin toivottavasti uusien yrittäjien kanssa ollaan hyvissä ajoin liikkeellä, ettei käy niin kuin Nybarin ja KJ:n ensimmäisellä kaudella tai tänä vuonna, jolloin oltiin pahasti myöhässä pelaajamarkkinoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Nybari saa ottaa ison siivun itselleen tästä korpivaelluksesta. Pitää toki ymmärtää se, että Nybarin tehtävä on hankkia pelaajia, joita KJ, Petu ja nyt Summanen on halunnut. Eli ei ole reilua pistää koko paskaa yhden miehen niskaan, mutta eihän elämä reilua aina olekaan.

Tällasta urheilupuolen kokoonpanoa voisi koittaa seuraavaksi:

C.Ruuttu
G.Stubb

K.Kivi
J.Tanska
J.Lundell


Muuten hyvä lista, mutta tässä asiayhteydessä tärkein eli utj kusee huolella. Ruuttua ei lähellekään Nordista, kiitos. Kaverihan on täysi puuhastelija! Blegin puolelta varmaan valotetaan lisää, mitä se Espoossa sai aikaan, (tai siis ei saanut).
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jarkko Ruutu UTJ:ksi? Höpöhöpö.

Jos ja kun Nybondas tuolta pallilta suistetaan, on suurin ehdokas pallille ehdottomasti Mika Kortelainen.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jarkko Ruutu UTJ:ksi? Höpöhöpö.

Jos ja kun Nybondas tuolta pallilta suistetaan, on suurin ehdokas pallille ehdottomasti Mika Kortelainen.

Entäs Kiva-Harri. On kuitenkin jo organisaatiossa, sopis mun puolesta Nybarin seuraajaksi hyvin, ei sentään ihan tyhjistä joutuisi edes aloittamaan.
 

Andrew

Jäsen
Jos ja kun Nybondas tuolta pallilta suistetaan, on suurin ehdokas pallille ehdottomasti Mika Kortelainen.

Oletko tosissasi vai menenkö miinaan? Oletko kuunnellut minkälaisia juttuja Mika Kortelaisella on noissa Nelonen Pro lähetyksissä. Hieno pelaaja ura, mutta noiden juttujen perusteella ei todellakaan vaikuta miltään ammattilaiselta, joka suoriutuisi tuommoisesta tehtävästä.

Tässä on koko Suomen jääkiekkoilun suurimpia ongelmia. Jarmo Kekäläisen ja Jukka Holtarin jälkeen tulee käsittämättömän iso kuilu osaamisessa toimiston puolella.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Entäs Kiva-Harri. On kuitenkin jo organisaatiossa, sopis mun puolesta Nybarin seuraajaksi hyvin, ei sentään ihan tyhjistä joutuisi edes aloittamaan.

Rindell ei välttämättä olisi HIFK:lta yhtään huonompi valinta uudeksi UTJ:ksi. Valmentajana Rindellin näytöt Suomesta eivät vakuuta, mutta sille ei kannata antaa liikaa painoarvoa, koska huonostakin valmentajasta voi todistetusti tulla hyvä UTJ (vrt. Mika Toivola). Ymmärtääkseni Hari oli Rindellin scouttaus ja Puustisenkin hankinnassa hänellä oli luultavasti näppinsä pelissä, joten jonkinlaista osaamistakin taitaa olla. Lisäksi Rindellin maineesta hyväkäytöksisenä herrasmiehenä ei pitäisi olla haittaa UTJ:n asemassa, toisin kuin Nybondaksen väitetystä ylimielisyydestä.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mä näkisin, että suurin yksittäinen syy seuran tämänhetkiseen tilaan on Summanen. Miestä ei missään nimessä olisi pitänyt viime kaudella palkata, vaan katsoa loppuun saakka, miten Sormunen kaudestaan olisi selvinnyt. Tämän vuoden joukkue on ensimmäinen heikko joukkue, jonka Nybondas on kasannut. En nyt yhden epäonnistuneen joukkueen kasauksen jälkeen heittäisi miestä heti ulos. Viimekauden joukkueessa oli toki heikkoutensa, mikä erityisesti korostui, kun vertasi naapurin huippujoukkueeseen, mutta ei se silti todella heikko joukkue ollut. Selkeä epäonnistuminen oli Joel Perraultin hankinta, mutta muuten joukkue oli mielestäni hyvä. Paremmalla valmennuksella oltaisiin helposti oltu kuuden joukossa ja välierissä.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uudeksi UTJ:ksi mielellään henkilö joka ei kumarra dinoja, ei ole hommassa HIFK-laisuuden takia, eikä tule tähän hommaan opettelemaan. Ei siis mitään Köllejä, kiitos!

Toisin sanoen joku ammattilainen jolla on suhteet valmiina. Joku Erkka olisi unelmakiinnitys, mutta on niitä muitakin.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Nybondaksen vastuulla on keväällä menetettyjen puolustajien korvaaminen ns. säästöliekillä, vaikka joukkuetta olisi pitänyt hilata ylöspäin suht vaatimattoman kauden jälkeen. Melart, Klubertanz, Varakas olivat koko liigan puolustajien pistepörssissä 22 parhaan joukossa + lisäksi loppukaudella joukkueessa luuti Järventie.

Tomppa oli nähtävästi sitä mieltä, että tuosta voidaan hyvinkin tinkiä ja em. neljän korvaajiksi palkattiin "hoppas hoppas"-haut Eklund, Birch, DeSantis + pari junnutulokasta, joista paras menetettiin heti kättelyssä P-Amerikan farmeihin. Forsberg on ollut ainoa ok paikkaushankinta, mutta muuten ei tunnu tulevan valmista ollenkaan. Amatöörin toimintaa.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä uusi UTJ tarvitaan ehdottomasti. Nimistä en tiedä, mutta parasta olisi jos uudella UTJ:lla ei olisi HIFK taustaa ja toisi uusia tuulia ja näkemyksiä siitä miten urheilupuolta tulisi kehittää ja johtaa. En usko, että mitään tulee muuttumaan jollei hallitus aidosti sitoudu muuttamaan vanhoja rakenteita. Koko hyväveli järjestelmä pitäisi organisaatiosta kitkeä pois jos halutaan urheilupuolella menestyä. Sama koskee scouting osastoa joka pitäisi pistää uusiksi kokonaan.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos nyt miettii urheilutoimenjohtajalta vaadittava ominaisuuksia, voisi hyvä kokonaisuus syntyä seuraavista:

- Omaa pelaajataustaa muualtakin kuin Suomesta
- Kokemusta Pohjois-Amerikan sarjoista
- Ollut tekemisissä kykyjenetsinnän kanssa
- Hankkinut kokemusta työelämästä jääkiekon ulkopuolelta/ kouluttautunut jääkiekkouran jälkeen
- sivistynyt, tulosorientoitunut
- HIFK- taustainen

Näillä määritteillä vaan etsimään - no, ei ihan helppo juttu. Mutta yksi idea mulla on: Toni Lydmanin hyödyntäminen puolustuspelaamiseen kehittämisessä ja potentiaalisten vahvistusten kartoittamisessa. Onkohan edes kysytty?
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En kyllä pidä tuota IFK-taustaa lainkaan merkittävänä, ehkäpä jopa päinvastoin. Ne muutamat menestyksekkäät vuodet, joita seuralla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on ollut, ovat käsittääkseni perustuneet aika pitkälti siihen, että on jostain syystä ymmärretty tuoda seuraan huippuosaajia IFK:n ja seuran mädän kulttuurin ulkopuolelta.
 
Viimeksi muokattu:

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nelosen aamun liigamakasiinissa haastateltiin pelaaja-agenttia, joka kertoi, että Liigan osalta sopimuksia tehdään eniten alkuvuodesta, tammikuun ja toukokuun välillä.

Jos Nybari ja Summanen eivät ole ensi kauden kuvioissa, niin toivottavasti uusien yrittäjien kanssa ollaan hyvissä ajoin liikkeellä, ettei käy niin kuin Nybarin ja KJ:n ensimmäisellä kaudella tai tänä vuonna, jolloin oltiin pahasti myöhässä pelaajamarkkinoilla.

Erittäin hyvä pointti ja erityisesti ykköskorin pelaajien kanssa pitää olla ensi kautta silmällä pitäen liikkeellä hyvissä ajoin. Tämä siksi, että Ilmalan jengi on jo aloittanut kotimaisten kärkinimien värväysyritykset ja varmaan jokainen liigajoukkue pyrkii kiinnittämään EHT-tason pelaajia hyvissä ajoin. Tarjolla on kuulemma ollut Sir Penan mittapuulla mottipäisiä summia.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
En kyllä pidä tuota IFK-taustaa lainkaan merkittävänä, ehkäpä jopa päinvastoin. Ne muutamat menestyksekkäät vuodet, joita seuralla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on ollut, ovat käsittääkseni perustuneet aika pitkälti siihen, että on jostain syystä ymmärretty tuoda seuraan huippuosaajia IFK:n ja seuran mädän kulttuurin ulkopuolelta.

Tämä on valitettavan totta. Olen myös sitä mieltä että uusia tuulia sisään, ei HIFK-taustaa omaavaa UTJ;ksi, vaan ammattimiestä joka toisi kunnianhimon, nöyryyden ja työnteon taas kunniaan. Nämä HIFK-perhejutut ovat suoraan kuin jostain vapaamuurareiden manifestistä. Sisäsiittoisuudesta on vaan harmia pitkässä juoksussa. Ammattitaito ja aiemmat näytöt etusijalle uutta utj;ta valittaessa!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ammattitaito ja aiemmat näytöt etusijalle uutta utj;ta valittaessa!

Näinpä. Tuskin kukaan jää kaipaamaan Nybondasta, jos hänet erotetaan hallituksen toimesta tehtävistään. On kuitenkin huseerannut jo aika monta vuotta ja senkin puolesta pitäisi laittaa äijä kiertoon, ei ole kehittynyt työssään. Pari viime vuotta katastrofeja palkanmaksun ja hankintojen suhteen. Samalla myös junioritoiminta saattaisi ottaa kehitysaskeleita, jos tilalle tulisi todellinen ammattilainen, ilman mitään siteitä IFK:iin. On kestämätön tilanne, jos edustus ei pysty hyödyntämään omaa juniorituotantoa tämän paremmin.
 

Fordél

Jäsen
Eihän tää kausi ole mennyt Nybondakselta ihan putkeen. Paljon selviää, kun katsoo viikonlopun ottelun kokoonpanoa. Kakkosen keskellä pelasi laituri Peltonen, kolmosen keskellä laituri Pakarinen, kolmosen laidassa Mestislaina Iossafov, kärkihankinta Fata on jo potkittu pellolle, maalissa lähtökohtaisesti tämän kauden kolmosveska ja katsomossa istuu Gillies, josta on hyötynyt tähän mennessä vain vastustaja.

Rahaa on palanut ja pääasiassa hankinnat ovat olleet kaikkea muuta kuin onnistuneita. Korjausliikkeitäkään ei ole pystytty juuri tekemään ja resursseja tuskin riittääkään läheskään kaikkien ongelmien korjaamiseen. Samaan aikaan pitäisi kasata tulevan kauden joukkuetta, mutta tämä työ lienee aika pahasti vaiheessa. Tulevasta suunnasta kun ei näytä olevan oikein mitään tolkkua.

Kaiken tämän keskellä on vaikea liputtaa Nybondaksen jatkon puolesta. Mielestäni seura kaipaa nyt uutta osaamista ja näkemystä, etenkin urheilupuolelle. Antaisin siis potkut Nybondakselle ja aloittaisin seuran uuden suunnan hakemisen uusin voimin.
 

Stigu

Jäsen
Annan ääneni seuraavaksi UTJ:ksi edelleen Saipan karavaanarille, joka operoi jengiä tasan puolet pienemmällä pelaajabudjetilla kuin Karavaanari. Kelatkaa, kun tämä kaveri saisi tuplabudjetin. Olisiko siellä Birchejä, DeSantiksia, Gilliesejä, Wargheja, Shittivanoja, Perävaloja, Retiiseitä, Blockeja, ym? Tuomenoksan mukana otetaan ensi kauden valmentajaksi Pekka Tirkkonen. Ei paha kaksikko.

Herää tietysti kysymys, mitä tapahtuu Tom Nybondakselle? Vastaus on: Hänet pistetään neloselle vetämään ohjelmaa "Suomen tomnybondas". Se on jääkiekkokaukaloihin siirretty versio ohjelmasta "Suomen Surkein kuski", jossa siis etsitään Suomen huonointa urheilutoimenjohtajaa. Kriteereinä mahdollisimman iso budjetti mahdollisimman huonolla tuloksella.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdottomasti kenkää vaan jos ei vieläkään tajua itse erota. Ja miksi eroaisi, karavaani kulkee ja palkka juoksee.

Hyviä hakuja Nybari on kieltämättä tehnyt useampia, mutta kokonaiskuva on hukassa jo kolmantena peräkkäisenä kautena. Tämän kauden kokoonpano on se pahin rimanalitus, vaikka kiieltämättä se näyttäisi huomattavasti kovemmalta McLeanin ja Raannan kanssa. Turha noista on kuitenkaan mitään sulkia Nybarin hattuun antaa kun eivät pelanneet peliäkään.

Viimeistään noista palkkataulukoista jo luulisi sokeimmankin IFK-pomon näkevän, että mies ei osaa hommiaan. Aivan vitusti rahaa kankkulan kaivoon viime kaudelta ja se ei ole mitään tähän kauteen verrattuna. Vaatii jo aika vahvaa suorittamista koota IFK:n resursseilla joukkue, jossa on yksi kiekolliseen peliin kykenevä sentteri, 4 liigatason pakkia (joista yksi on saikulla 90% ajasta) sekä veskariosasto, joka on jäänyt hierarkiassa A-junnuikäisen kasvattimme taakse.

Lisäksi tuo junnupuoli huolettaa, se kun jostain kumman syystä myös kuuluu Nybarin vastuualueisiin. A-junnuissa ei ole ketään liigakelpoista pelaajaa edes tuuraajaksi ja ilmeisesti siellä edelleen vannotaan brändin nimeen, tutistaan ja tötistään sen sijaan, että jalostettaisiin pelaajia edustusjoukkueen käyttöön, kuten muut organisaatiot tekevät. Toisaalta Nybari ei tarjoa omille junnuille juuri edes näytön paikkoja vaan palkkaa mielummin täytejätkätkin maakunnista.

Nybarin työn jatkaja tulee toivottavasti hyväveli-kerhon ulkopuolelta ja tuo urheilullisuuden takaisin IFK:hon. Ylimielisyys on ihan kivan IFK:lainen piirre, mutta katteeton ylimielisyys on lähinnä vain surkuhupaisaa. Kohta 3 vuotta vanha mestaruus ei vaikuta enää mihinkään, kun sen jälkeen touhu on ollut nähdynlaista paskaa. Ulos, nyt ja heti, välittömästi!
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
A-junnuissa ei ole ketään liigakelpoista pelaajaa edes tuuraajaksi ja ilmeisesti siellä edelleen vannotaan brändin nimeen, tutistaan ja tötistään sen sijaan, että jalostettaisiin pelaajia edustusjoukkueen käyttöön, kuten muut organisaatiot tekevät.

Veikkaan, että moni ainakin pitkän linjan kannattajista haluaa nähdä 'omia poikia' ja luulisi mahdollisuuden päästä edustusmiehistöön olevan junnullekin motivoiva. Suorastaan järjenvastaista, jos brändiä ei ole päivitetty nykyaikaan.

Ylimielisyys on ihan kivan IFK:lainen piirre, mutta katteeton ylimielisyys on lähinnä vain surkuhupaisaa.

Just niin. Jos joku toinen tekee sama työtä kuin minä, mutta paremmin, haluan oppia häneltä. Tuntuu, että IFK:ssa tämä on täysin mahdoton ajatus.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun katson IFK:n mikkihiirikokoista pelaajamateriaalia, en voi uskoa, että tässä on entinen "Iso ja Ilkeä IFK". Kuinka joku voi olla niin pihalla, että poistaa fyysisyydestään tunnetusta joukkueesta järjestelmällisesti kaiken fyysisyyden? Miksi?

Koska Nybarilla ei ole harvainta aavistusta mihin suuntaan hän haluaa IFK:ta viedä. Mielistelee faneja vanhoilla fraaseilla, mutta tekee sitten käytännössä päinvastaista. Niin kauan kun Tomppa häärää johdossa, tämä konttaus ja surullisuus jatkuu.
 

AnotherBrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canadiens
Annan ääneni seuraavaksi UTJ:ksi edelleen Saipan karavaanarille, joka operoi jengiä tasan puolet pienemmällä pelaajabudjetilla kuin Karavaanari. Kelatkaa, kun tämä kaveri saisi tuplabudjetin.

Sinänsä kannatettava ajatus, mutta Tuomenoksa tuskin on lähdössä mihinkään. SaiPa on nykyisellään mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten myös "omien poikien" johtama seura voi tehdä urheilullista ja nykyään ilmeisesti myös taloudellista tulosta vaikka pelaakin pienillä pelimerkeillä. TJ, UTJ, valmentaja ja apuvalmentaja ovat käsittääkseni kaikki entisiä SaiPa-kapteeneja. Eli hyvävelikerhon riski on ilmeinen, mutta totuus ja tulos onkin jotain ihan muuta, ainakin syksyllä. Olisiko ero siinä, että TJ Kallioniemi on riittävän jämäkkä vaatiakseen myös omilta pojilta vahvaa suorittamista?

Mutta ei voi olla niin ettei HIFK:n UTJ:ksi olisi löydettävissä rautainen ammattilainen, jos sellaista oikeasti etsittäisiin. Valitettavasti tilannetta tuskin edes kartoitetaan. Kuten muissa ketjuissa on monesti todettu, HIFK:ssa näille asioille tehdään jotain vasta kun talouspuoli kusee.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Nybondaksen vastuulla on keväällä menetettyjen puolustajien korvaaminen ns. säästöliekillä, vaikka joukkuetta olisi pitänyt hilata ylöspäin suht vaatimattoman kauden jälkeen. Melart, Klubertanz, Varakas olivat koko liigan puolustajien pistepörssissä 22 parhaan joukossa + lisäksi loppukaudella joukkueessa luuti Järventie.

Mm. Melartin tilalle olisi tullut Vainonen, Varakkaan tilalle tuli Eklund ja Klubertanzin tilalle olisi tullut Kousa ellei meillä olisi Ramia. Eli ok 1/3 saatiin sattuneista syistä, mutta taas kerran en kaataisi koko paskaa Nybiksen niskaan.

Mulla ei ole mitään väliä, vaikka tilalle otettaisiinkin joku muu. Ongelmana on vaan juuri tuo osaavien ihmisten löytäminen. Kuka on se joka toisi sitten sen mestaruuden? Siitä kun Nybarilla on kuitenkin näytöt. Ruuttu, antakaa mun kaikki kestää. Rindell voisi olla ihan hyvä haku, johtuen omasta valmentajataustastaan, mutta kyllä minusta ongelma on nimenomaan PohjoisAmerikan scouttauksessa. Sieltähän ei saada kun pelkkää paskaa ja yhdistettynä Ramin persoonaan jonka takia suomestakaan ei saatu pelaajia, joukkue on se mitä se on tänä vuonna. Eli kannattaa nähdä hieman laaja-alaisemmin tuo ongelma.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Tosin huhut hallien käytäviltä kertovat, että HIFK olisi valmistelemassa Jarkko Ruudun palkkaamista UTJ:ksi. Kovia huhuja, tiedän, mutta kai näissä aina joku totuus on takana?

Haha! Ei vittu mitä läppää. Yksi syy sille, ettei IFK saanut klaarattua Ruutua, oli se, ettei IFK osannut/pystynyt/kyennyt/halunnut tarjota Ruudulle tehtävää jääkiekkouran jälkeen.

Mutta ystäväni Kyynikon avaamaan ketjuun, niin kenkää olisi pitänyt tulla jo! Saatiin Pena aikoinaan ulos, nyt Nyyperi Ulos-lakanat kehiin!
 

Wicked

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Los Angeles Kings
Tämä on valitettavan totta. Olen myös sitä mieltä että uusia tuulia sisään, ei HIFK-taustaa omaavaa UTJ;ksi, vaan ammattimiestä joka toisi kunnianhimon, nöyryyden ja työnteon taas kunniaan. Nämä HIFK-perhejutut ovat suoraan kuin jostain vapaamuurareiden manifestistä. Sisäsiittoisuudesta on vaan harmia pitkässä juoksussa. Ammattitaito ja aiemmat näytöt etusijalle uutta utj;ta valittaessa!

Tuo HIFK-perhejuttu mielestäni kuuluisi enemmänkin faneille eikä toimistolle. Paha sanoa näin, mutta UTJ on HIFK:lla töissä, joten perhekriteerit ei täyty ja tulosta ON synnyttävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös