Nuuska- ja tupakkaketju

  • 2 293 346
  • 4 082

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Joo-o, se on sillälailla, että meikäläinen lopettaa nuuskankäytön näin viiden-kuuden vuoden käytön jälkeen. Ikenet ei oikein tykkää hyvää, nousseet aika paljon, ja pari, tosin aika pientä, ihmepalluraa tullu ikeniin. Ajattelin mennä hamppilääkäriin tarkastuttamaan nuo, varmuuden vuoksi.

En kyllä muuten olisi lopettanut, ellei huoli noista hampaiden/ikenien kunnosta ja suusyövän riskistä olisi noussut nuuskasta saatavan nautinnon ohitse. Totta puhuen, harmittaa kyllä. Ja nyt kun pistän loput nuuskat menemään, niin katotaan, mitä tapahtuu.

Onkohan muilla kokemuksia nuuskan lopettamisesta? Itse en meinaa tupakkaankaan siirtyä, nenänuuskaa sen sijaan ajattelin silloin tällöin vedellä, jos vähän helpottaisi. Oikeastaan en ole kyllä huomannut niinkään fyysisiä vieroitusoireita, enemmän tuo tapa laittaa nöllii huuleen on niin iskostunut, ja siitä tulevan rentoutuneen olon miellyttävät muistikuvat lähinnä kummittelee. Olen joskus koittanut noita nikotiinittomia nuuskapusseja, a.k.a. teepusseja. Tuntuivat lähinnä samalta kuin olisi laittanut kuivan Pirkan minttuteepussin huuleen, vähän pienemmässä koossa luonnollisesti. Ja huumaava vaikutus oli sama kuin haaleassa Pirkan minttuteessä.

Kiristelee.
 
Onkohan muilla kokemuksia nuuskan lopettamisesta? Itse en meinaa tupakkaankaan siirtyä, nenänuuskaa sen sijaan ajattelin silloin tällöin vedellä, jos vähän helpottaisi. Oikeastaan en ole kyllä huomannut niinkään fyysisiä vieroitusoireita, enemmän tuo tapa laittaa nöllii huuleen on niin iskostunut, ja siitä tulevan rentoutuneen olon miellyttävät muistikuvat lähinnä kummittelee. .

Kyllähän tuosta perkeleestä varsin kivuttomasti pääsi kokonaan eroon, vaikka alkuun se ajatus tuntui lähes mahdottomuudelta. Itsellä ei ollut aikomustakaan lopettaa, satuin olemaan poissa kotoa ja matkan päällä ollessa pääsi nuuskat loppumaan. Lisää olisi saanut vasta seuraavana iltana ja siitä ajatus sitten pikku hiljaa lähti liikkeelle. Entä jos sen lopettaisi kokonaan siihen!? Äkkiä se aika sitten muuttui tunneista päiviksi, päivistä viikoiksi ja nyt jo kuukausiksi. Puolivuotta tässä siis nuuskatonta aikaa takana.

8 -vuotta tuli käytettyä kutakuinkin purkki päivässä tahtia ja kerta laakista lopetin touhun kuin seinään. Pari kolme päivää iski hikeä, olo tuntui hieman tuskaiselle ja vasta ostetut useamman kuukauden varastot kummittelivat pakastimessa. Pitää olla hieman tahdon lujuutta ja halua lopettaa, tosin itsellä homma lähti liikkeelle vähän vitsi mielessä, halusin nähdä alunperin että osaako sitä tuskista huolimatta pitää himot kurissa. Hikoilut ja vapinat kun loppui, enää oli jäljellä tapa ja aikamoinen tyhjiö oli hetken aikaa, tunne siitä että nyt jotain puuttuu. Aamut ei ikinä lähtenyt muuten käyntiin kuin tykittämällä pelti täyteen nuuskaa, ruokailun jälkeisistä ja muista tavoista puhumattakaan.

Mulle pahin virhe oli kertoa lopettamis aikeista kavereille, mulkut tottakai alkoi uhallaan purkkeja pyörittelemään silmien edessä ja ties miten koittivat saada sortumaan. Helppoa se lopulta oli ja on tullutkin naureskeltua niille jotka ei muka pääse millään eroon.

Enää täytyy ihmetellä minne helvettiin ne noin 150 euroa menee, jotka ennen nuuskaan meni kuukaudessa? Ei ole ainakaan tilillä näkynyt.
 

Streider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, FBK, Hartford Whalers, Deutschland
Paskaa tuo nikotiini. Tästä on päästävä eroon lopullisesti. Eiköhän tämä neljän kuukauden kokeilu riitä omalla kohdallani. Varmasti viisas päätös.

Niin on paskaa alkoholikin ja kaikki muut nautintoaineet, mutta eihän ihminen ilman pikku "paheita" jaksa pörrätä menemään. Enkä siis ole nyt tässä kritisoimassa, päinvastoin, onnea valitsemallanne tiellä! Itse olen käyttänyt sen seitsemän vuotta, ilmankin pystyy olemaan pitempiäkin aikoja mutta kyllä tämä vieläkin tupakin polttamisen voittaa kun miettii haittoja. Varmasti ihan järkevä päätös lopettaa, onhan se koukuttavaa tavaraa se nikotiinikin ja jos ilman pärjää niin hieno homma. Nimim. mä voin lopettaa ku haluan...
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Mikäs tilanne Siljan/viikkarin botskeilla nuuskanhinnoissa? Entäs rajoituksien valvonta. Talvella vielä pystyi ostamaan Siljalta käytännössä niin paljon ku perse kestää. Jos nyt vaatimattomasti sais sellasen 20 tornia tuotua.
 

Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Siljan stadin laivoilla on nykyään value pack biittiä eli Ruotsin valtion ehdotus on mennyt läpi ! Biitti on nykyään isompaa kokoa kuin maassa myytävä eli irtoa on 10% enemmän ja pussia jopa 25% enemmän. Näin Mehmet&boys eivät voi ostaa halpaa biittiä laivalta ja myydä sitä kiskassa eteenpäin. Siljan valuepack tuotteet oli Ettan ja General, muut kai tulee perässä? Ja hintakin noussut ! 36,90e per pötkö. Nyt kumminkin oli tarjouksessa Gene ja 3 pödee sai 95,50e. Ostorajoitusta en huomannut, ostin itselleni tuon tarjoussetin Generalia.
 

MiksuMan

Jäsen
Olinhan minäkin tuossa kuukauden-kaksi ilman nuuskaa, kun sitä ei ollut. Nyt on ja se se vasta on mukavaa. Olen huomattavasti leppoisampi perheen isä kun on pasanen ylähyllyllä.

Tämä on kuin suoraan meikäläisen suusta.
Kyllä se niin mukavaa kotona "touhuta" biitti huulessa. Nuuskaa menee varsinkin tietokoneen äärellä ja autolla ajaessa.
Jos töissä en saisi käyttää nuuskaa menisin lopullisesti sekaisin ja jäisi mainokset paikalliseen lehteen tekemättä..
Jääkiekkoharjoitusten loppuvenyttelystä ei tulisi mitään ilman nuuskaa. :)

Tämä on kai sitä kuuluisaa nikotiiniriippuvuutta.
 

jussimy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siljan stadin laivoilla on nykyään value pack biittiä eli Ruotsin valtion ehdotus on mennyt läpi ! Biitti on nykyään isompaa kokoa kuin maassa myytävä eli irtoa on 10% enemmän ja pussia jopa 25% enemmän. Näin Mehmet&boys eivät voi ostaa halpaa biittiä laivalta ja myydä sitä kiskassa eteenpäin. Siljan valuepack tuotteet oli Ettan ja General, muut kai tulee perässä? Ja hintakin noussut ! 36,90e per pötkö. Nyt kumminkin oli tarjouksessa Gene ja 3 pödee sai 95,50e. Ostorajoitusta en huomannut, ostin itselleni tuon tarjoussetin Generalia.
Value pack oli ainakin pusseissa 27 grammaa, kun normi koko on 24 grammaa.
Kyljessä isolla että 25% enemmän. Minun matikkapäällä ei mene jakeluun miten 3 gramman lisäys voi olla 25%. Ois varmaan pitänyt se pitkä matikka lukea lukiossa että tajuaisi :)
 

Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
No kato perkele, tsekkasin pötköstä ja niinpä onkin 27g! Kusettavat jumalauta? Vai tarkoittavatko että pusseja on 25% enemmän? Mene ja tiedä.
 

Red Devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, TPS, HC Boners
Silja Galaxylla saa ostaa nuuskaa myös Picnic-risteilyllä, Galaxy seilaa Ruotsin lipun alla joten ostaminen on mahdollista menomatkalla vaikka Suomen vesillä laiva seilaakin. Europalta nuuskaa ei saa paluumatkalla.

Torstaina pitäisi käydä affenanmaalla kääntymässä, vieläkö tämä onnistuu?
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nuuskaan liittyviä uutisia YLEn sivuilla. Siellä on komisariolla taas huolta tästä kanskuntaa uhkaavasta rikosaallosta liittyen nuuskan myyntiin ja välittämiseen netissä. Ollaan kaikki resurssipulasta kärsivien poliisien ystäviä, nyt kaikki joukolla vasikoimaan laittomasta nuuskan myynnistä tai välittämisestä. Pienellä avustuksella poliisi saa varmasti monta juttua tutkittavakseen ja rikosaalto voidaan pysäyttää tai ainakin rajoittaa sitä. Rötösherrat kuriin perkele !
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Torstaina pitäisi käydä affenanmaalla kääntymässä, vieläkö tämä onnistuu?
Oltiin varmaan samalla retkellä? Hyvin toimi homma tosiaan Siljalla. Vähän siinä jännitin josko jotain myyntirajoitteita ylläpitävät ja teinkin alkuun sellaisen 90 purkin koeoston ja kun myyjä ei silmiään räpäyttänyt, myöhemmin sitten vielä toisen ostokierroksen. Onhan toi vähän raskasta stadista paahtaa aamukuudelta Turkuun, kuluttaa aikaansa laivalla ja himaan kymmeneksi. Lisäksi hinta tosiaan noussut 36,90/pötkö eikä alennuksista tietoa. Mutta loppujen lopuksi ihan kätevää että nuuskavarastot saa täyteen alle vuorokaudessa.
 
Oltiin varmaan samalla retkellä? Hyvin toimi homma tosiaan Siljalla. Vähän siinä jännitin josko jotain myyntirajoitteita ylläpitävät ja teinkin alkuun sellaisen 90 purkin koeoston ja kun myyjä ei silmiään räpäyttänyt, myöhemmin sitten vielä toisen ostokierroksen. Onhan toi vähän raskasta stadista paahtaa aamukuudelta Turkuun, kuluttaa aikaansa laivalla ja himaan kymmeneksi. Lisäksi hinta tosiaan noussut 36,90/pötkö eikä alennuksista tietoa. Mutta loppujen lopuksi ihan kätevää että nuuskavarastot saa täyteen alle vuorokaudessa.

Hehheh... Onneksi täältä Oulusta ei ole kuin 1,5 tunnin ajomatka Haaparantaan, nuuskat autoon ja takaisin. Koko matkaan menee se 3h. Itsellä ainakin lähtisi järki, jos koko päivän joutuisin kuluttamaan nuuskaostoksiin. Mutta hinnoista puheenollen, tuntuu että hinnat vaan nousevat joka käyntikerralla. Viime kerralla ettanin torni maksoi jo semmoset 42e...
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuuskaan liittyviä uutisia YLEn sivuilla. Siellä on komisariolla taas huolta tästä kanskuntaa uhkaavasta rikosaallosta liittyen nuuskan myyntiin ja välittämiseen netissä. Ollaan kaikki resurssipulasta kärsivien poliisien ystäviä, nyt kaikki joukolla vasikoimaan laittomasta nuuskan myynnistä tai välittämisestä. Pienellä avustuksella poliisi saa varmasti monta juttua tutkittavakseen ja rikosaalto voidaan pysäyttää tai ainakin rajoittaa sitä. Rötösherrat kuriin perkele !

Hauskaksi homman tekee viimeistään se, että ystävämme sinisissä ovat yksi tuotteen suurimpia käyttäjäryhmiä.
 

Red Devil

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, TPS, HC Boners
Oltiin varmaan samalla retkellä? Hyvin toimi homma tosiaan Siljalla. Vähän siinä jännitin josko jotain myyntirajoitteita ylläpitävät ja teinkin alkuun sellaisen 90 purkin koeoston ja kun myyjä ei silmiään räpäyttänyt, myöhemmin sitten vielä toisen ostokierroksen.

Jep, eipä paljon myyjiä nuuskamäärät kiinnostaneet. Aika raskas reissu 4h yöunilla parin mukulan, eukon ja anopin kanssa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari tornia tässä tullut pussia imeskeltyä ja pakko sanoa ettei ole meikäläisen juttu tuo pusseilla leikkiminen. Pitää tunkea kaksi kerralla ja pitää parin tunnin tauot välissä, jotta edes vähän vaikuttaisi. Varsinkin kun kaverilla oli myydä vain perus Ettanin pussia.

Löysää tullut vedettyä muutaman vuoden ja siinä on sitä jotain. Lössiä pystyy pitämään sen tunnin huulessa, mutta pussi rupeaa valumaan 15-20min. jälkeen.

Kai sitä tämänkin "harrastuksen" voisi joskus lopettaa, mutta enpä näe sille vielä mitään syytä kun se kuitenkin mielihyvää tuo. Kuukausi sitten tuli oltua pari viikkoa ilman ja sen kyllä huomasi. Ärtyneisyyttä ja kroppa tuntui olevan jossain takalukossa. Aikamoiset potkut tarjoaa se ensimmäinen biitti pariin viikkoon!
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Ke lähdettiin Europalla nuuskanhaku reissuun. 27 tornia tavaraa tarttui mukaan, ja myyjän ilme ei värähtänytkään kun nuo biitit nostin hihnalle. General "tarjouksessa" 95,90€ 3 tornia. Voi niitä aikoja kun pari vuotta sitten samaa tavaraa sai 5 tornia hintaan 108€...
 

MunkADunk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Penguins
Mitenkäs onnistuu yhdistelmä nuuska ja Tallinna? Kaveri olisi lähdössä ensi viikolla Tallinnaan viinanhakuun ja mietinkin, että saako esim. Sadamarketin tupakkakaupasta vielä nykyään nuuskaa? Muistaakseni 2008 siellä myytiin ainakin ettania ja generalia.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvin toimi homma tosiaan Siljalla.

Hienoa, että reissu onnistui. Kiva myös kuulla, että myyjät eivät nakkaa paskaakaan hihnalle ladottavan nuuskan määrästä, koska tarvitsee varmaan heinäkuussa suorittaa moinen reissu. Hovihankkijani vaihtoi työpaikkaa laivalta mantereelle, joten joudun tästä lähtien hakemaan nuuskani itse. Tai ainakin siihen saakka kunnes seuraava frendi päätyy laivalle duuniin.

On kyllä hyvä, että Siljan päiväristeilyltä nuuskaa saa hankittua. Vuorokauden risteilyllä kun palaa jostain kumman syystä rahaa huolella, kun eipä siellä muuta tekemistä ole kuin ryyppääminen. Päiväristeilyllä aika kuluu edes jonkun verran paremmin, ehkä siksi kun tietää, että illaksi pääsee jo kotiin. Samalla on absurdia, miten nuuskan hankkiminen ja maahantuominen kaikesta lakipuolen venkoilusta ja nihkeilystä huolimatta on naurettavan helppoa. Aamulla laivaan, Maarianhaminassa laivanvaihto ja illaksi kotiin reppu täynnä nuuskaa.
 

Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
Tallinnan reissulta biittiä ei saa, laivan pitää käydä Ruotsin aluevesillä jotta myynti onnistuu. Viikkari liputti Xpress:insä Ruotsin alle jotta saisivat myydä mutta mr. SuomenTulli tuli väliin ja kielsi koko homman. Näin jo laivassa olleet biitit ja kaapit roudattiin Hesa-Tukholma laivoille. Olis muuten ollut aika kova myyntivaltti jos olisivat voineet biittiä myydä.
 

Kinke-13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitis Ivanans
Kukaan käynyt haaparannassa viime aikoina? Minkälaisella hintahaitarilla nuuskaa saa mukaansa?
 

Liukumessias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kukaan käynyt haaparannassa viime aikoina? Minkälaisella hintahaitarilla nuuskaa saa mukaansa?

Jos Nuuskakairan tukkuun vie tie niin Thunderin tornit 25-30 euroa, Skrufin torni 35-40 euroa, General liikkuu samoissa lukemissa. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuttavuus Jakobssons pyörii siellä 40 euron kieppeillä.

Jakobssonsia voin suositella kaikille vahvan nuuskan ystäville. Pitkään Thunderilla itseäni turruttaneena Jakobssons sai silti sukat pyörimään jaloissa. Wintergreen -makua löytyi Nuuskakairan tukusta, eikä maistunut lainkaan yhtä scheisselle kuin Thunderin vastaava. Netistä googlettelin tietoja Jakonssonsista, ilmeisesti nikotiinipitoisuus Thunderin luokkaa ja jotain pH-kikkailuja oli tehty mahdollisimman nopan imeytymisen takaamiseksi. Laatutavaraa, josta sellainen voimakas, nopea mutta tasainen vaikutus. Muilla kokemuksia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös