Nuoruutesi musiikkivideo

  • 19 964
  • 174

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Viimeksi muokattu:

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Asuin vuonna 1989 USA:ssa. Vierailu avasi ajatusmaailmaani monella tavalla. Yksi positiivisista asioista oli musiikki. Suuressa maassa oli mahdollista kuulla huippumusiikkia ja sieltä tuntui löytyvän myös kuuntelijoita hyvin erilaisille musiikkilajeille. Vieläkin hymyilyttää se, että löysin eräästä divarista amerikkalaisessa pikkukaupungissa Suomen Talvisota -yhtyeen vinyylilevyn.

En ollut siihen mennessä elämäni aikana kuullut niin monenlaista loistavaa musiikkia.

Musiikkivideona tämä oli vangitseva ja hottia USA:ssa. Olin kiinnostunut intiaanikulttuurista ja video lisäsi mielenkiintoa entisestään. Tuohon aikaan musiikki ei levinnyt samanaikaisesti kaikkialle maailmaan. Niinpä tämäkin kappale soi Suomessa noin 1/2 vuoden viiveellä verrattuna USA:han.

Tanita Tikaram - Twist in My Sobriety.

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko

Hyvä biisi ja video, mut nyt ei avaudu miten tämä liittyy intiaanikulttuuriin? Tai sitten ymmärsin tekstisi jotenki väärin.
Tanita on syntynyt Saksassa, Britannian kansalainen, Tanita Tikaramin isä on intialais-fidziläinen Britannian armeijan upseeri Pramod Tikaram ja äiti malesian Sarawaki Fatimah Rohani, kertoo Wiki.
Ja biisi kertoo alkoholismista ja korkin uudelleen avaamisesta.
 
Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät

Ehkä tuo Bolivian ylätasangolla kuvattu video tuo intiaanikulttuurin viboja?

Kappale ei muuten kerro alkoholismista, ainakaan Tikaramin itsensä mukaan:

"The song is really about not understanding - when you're 18, you've got a very particular emotional relationship with the world, you feel very isolated, and everybody else is so distant and cold. And I think I was singing about not feeling anything or not being moved by things around. I think this is a strong feeling when you're just after adolescence."
 
Olen joskus (biisin ilmestymisen aikoihin?) sen jostain bongannu.
Siis että twisting my sobriety tarkoittaisi korkin aukaisemista uudelleen, vaikka kaikki meni ihan jees. Tiedä häntä.
 
Tuosta on varmasti erilaisia tulkintoja riittänyt, tuo Tikaramin oma kommenttikin kun on vasta vuodelta 1998, ja sanoituksissa aika paljon tulkinnan varaa.

Omasta nuoruudestani kappale levyltä, joka on ehkä eniten vaikuttanut musiikkimakuuni:

Keeper Of The Seven Keys II oli sellaista musiikkia jota en ennen tuon levyn kuulemista tiennyt edes olevan, ja vei aivan täysin mukanaan.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Tämä teki räjäyttävän vaikutuksen teininä kun joltain VHS-kokoelmalta löysin. Ynkkä, ydinräjähdykset ja tyylikäs Bonnet saivat katsomaan tätä videota uudelleen ja uudelleen.

Jerppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Lapsuudesta löytyy Sabrina - Boys, Roxette - Listen to your heart ja Europe - Final countdown. Niistä jostain harvoista musavideo-ohjelmista mitä noin kaksi televisiokanavaa näytti nuo bongattu. Lisätään vielä Gorky Park - Bang. Ja toki

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Aerosmith oli jo orastavasti ollut suosikeitani 80-luvun lopulla. Samaan kategoriaan kuuluivat tuolloin mm. ZZ Top ja Michael Jackson. Teini-iässä sitten tämä Aerosmithin Get a Grip-levy räjäytti tajunnan. MTV puski vain Aerosmithin videota eetteriin, ja olihan bändi aika vitun cool. Vanhat jäärät heränny näyttään nuoremmille. Teini-iässä näihin tietysti linkittyy aina ne ensimmäiset ihastumiset, ja niin minullakin, mutta niinhän tuo menee.

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Tuosta on varmasti erilaisia tulkintoja riittänyt, tuo Tikaramin oma kommenttikin kun on vasta vuodelta 1998, ja sanoituksissa aika paljon tulkinnan varaa.

Omasta nuoruudestani kappale levyltä, joka on ehkä eniten vaikuttanut musiikkimakuuni:

Keeper Of The Seven Keys II oli sellaista musiikkia jota en ennen tuon levyn kuulemista tiennyt edes olevan, ja vei aivan täysin mukanaan.

Keeperit on kyl kovaa. Lainasin joskus serkulta LP:t ja sit lainasin eteenpäin kamulle miltä en ole niitä ikinä saanut takaisin :D
 
Viimeksi muokattu:

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös