Nuoren miehen kriisi. Omia kokemuksia?

  • 8 869
  • 28

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Haluaisin kuulla enemmän tuosta lainaamastani pätkästä. Onko se mahdollista? Onko sellaista tilaa?

Tarkoitukseni oli kaunopuheisesti kuvata sitä, että suuret itselle asetetut vaatimukset ja pelko epäonnistumisesta ovat yksi syy siihen, miksi en aina kykene tekemään asioita tai ottamaan osaa minkäänlaiseen kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen. Tila, jossa voi varauksetta luottaa itseensä ja ikään kuin täyttää omat vaatimuksensa, on äärimmäisen pieni.

Tavallisen nettifoorumihapatuksenkin aikaansaaminen voi olla hankalaa ja tuskallisen aikaa vievää, jos ei luota itseensä. Saati sitten todellisessa elämässä, jossa huoliteltu ulosanti ja ediitin viuhuttaminen ja itsensä mahdollisimman fiksuna esittäminen ei ole helppoa, kun pitää toimia nopeasti. Tällöin mielummin sulkeutuu kuoreensa ja pitää itsetuntoa yllä epärealistisin kuvitelmin ja haavein.

Tämä kirjoitettu nyt varmaan tuoksahtaa kyyniseltä ja mädältä, mutta pitää muistaa, että yksinkertaistava raadollisuus on vain yksi, sinänsä hedelmällinen, näkökulma itseen. Se sopii minusta ketjun henkeen.

hannes_kon tavoin pitää tässä vaiheessa vähän laittaa varauksia. Oikeasti minä en mitenkään eriskummallinen ihminen ole. Pärjään tässä maailmassa ihan ok. Se on totta. Valittua raadollista, kyynistä näkökulmaa havainnollistaakseni sopii tässäkin selittää, miksi toimin tässä juuri näin. Äkkäsin tarpeen puolustella itseäni, etten värittäisi liiallista kuvaa tallustelevasta oireyhtymästä. Sitä tuskin useimmille muutenkaan teen. Mutta jokin tarve tuli kuitenkin, mikä viestii itseluottamuksen murenemisesta. Samasta asiasta viestii myös se, että mukaan piti vetää ketjun aloittajan varaukselliset huomautukset ja anteeksipyytelyt. Piilottaa siis oma epävarmuuteni ikään kuin ketjun idean taakse.

En kuitenkaan ole missään nimessä hengeltäni kyyninen, sillä osaan nauttia elämästä ja hyväksyä aidon ilon. Toki tietynlainen kyynisyys, ironisuus ja varauksellisuus seuraa kaikkea tekemistä ja siihen on helppo palata. Sisimmässäni kuitenkin, yksinkertaisesti, kärsistäen ja raadollistaen haluaisin toki olla koko maailmaa ympäröivä sädekehä. Epäilen, että haluan sitä ehkä enemmän kuin joku toinen, vaikka ihmisillä usein toki on pahana tapana kuvitella kaikkien muidenkin olevan pohjimmiltaan samanlaisia kuin he itse. Tuo edellinen lause verraton esimerkki kyynisväritteisestä ironiasta (tai oikeastaan ironisuudesta, koska tekijältäkin lause lipsahti ihan tuosta vaan, pakertamatta), kuten vähänkään tarkka lukija huomannee.

Luulen, että ihan pohjimmiltanikin koen jotakuta vahvemmin tarvetta olla jotakin. Tähän syynä luulisin olevan sen, että lapsena koulussa tie kukkulan huipulle oli tukittu.

Nyt muuten huomaan näpytteleväni sellaisella paatoksella, että itseluottamus on kääntänyt selkävoiton. Jos olisin fiksu, vetäisin henkeä.

.................................

Kaikkivoipaisuuden koti oli joskus esimerkiksi kuulas talviyö. Sielua hyväili jokin muodoton tunne siitä, että juuri minä olen lahjakas ja erityisen merkityksellinen.

Tämän tunteen ainakin minä käsitän sellaiseksi, ettei sitä missään todellisessa elämässä saa aikaan, vaikka samanhenkisiä kiksejä toki voi saada esimerkiksi nettikirjoittelusta. Mutta tässäkin ollaan jo tosimaailmassa. Mikään aukikirjoitettu ei enää voi saavuttaa samankaltaista muodotonta pätevyyttä; ei ole sattumaa, että minäkin olen nuoruuteni haaveillut runoilemisesta ja tuskissani rustaillutkin. Runossa voi kuvitella tuon muodottoman ajatuksen siirtyneen sanoiksi sellaisenaan, täydellisenä.

Huomioitavaa on kyllä se, että huono itseluottamus ja epärealistiset vaatimukset eivät ole ainoita syitä siihen, miksi ihminen joutuu sulkeutumaan ja puolustelemaan. On olemassa pelkoja, joista ei tässä enempää. Mutta esimerkiksi kirjan lukeminen voi olla tuskallista, jos joutuu pelkäämään ja karsinoimaan omia mielenliikkeitään, koska kammoksuu tiettyjä tuttuja teemoja. Näin oli joskus. Totuuttakin joutuu pelkäämään, mutta jossakin määrin pitää uskaltaa luottaa siihen, että itseä koskien on itse totuuden ylin auktoriteetti, ja tällöin itseluottamus ja tavallaan kyky pärjätä ja elää valitsemallaan tavalla on totuuden mittarina se tärkein.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Olin yläasteikäinen juuri pahimman laman aikana. Siitä ajasta on jäänyt jotenkin hyvin selkeästi mieleen tietynlainen harmaus ja monien ihmisten ahdistus - ja ennemminkin ne marraskuiset koulupäivät, kuin päivät ennen kesäloman alkua. Muistan ne lähes päivittäiset tappelut ja kiusaamisen, jonka kohteena olivat toiset oppilaat ja myöskin opettajat. Myös varsinaisten huumeongelmien todellinen rantautuminen Suomeen osuu tuolle ajalle ja niistäkin tuli arkipäiväinen asia monille. Luulen, että juuri tuohon aikaan poikkeuksellisen moni yläasteikäinen teki ne väärät valinnat. Siltä se ainakin silloin näytti ja siltä se vaikuttaa edelleen, kun mietin, mitä jengille mahtaa kuulua.

Koska en itse ottanut juuri mitään tuolloin vakavasti, selvisin kaikesta onnekseni hyvin. Osasin kai ottaa asiat riittävällä huumorilla. Olin riittävän rohkea / nössö, että ihan kaikkia mahdollisia asioita olisi tarvinut kokeilla. Olin riittävän kovaääninen / hiljainen, että minua olisi koskaan kukaan kiusannut. Ja onneksi myös riittävän kova / pehmeä, että olisin itse kiusannut. Taustatkin oli kunnossa, kun oli hyvä kaveripiiri, harrastuksia jne. Eikä tietenkään kaikki harmaata ollut: toki se hauskanpito kavereiden kanssa, ekat jurrit ja ekat mammahommatkin ovat jääneen hyvin mieleen :)

Tuo aika oli kaikessa mielessä radikaalien muutosten aikaa Suomessa. Neuvostoliiton hajoamisen takia Suomesta tuli muutaman vuoden shokkiterapian kautta länsimaa. Suomeen rantautui ensi kertaa kaikki länsimaiset elämäntavat - niin ne positiiviset kuin negatiivisetkin. Muurein suojattu lintukoto, joka kiinnosti yhtä vähän läntistä kuin itäistäkin maailmaa, murtui. Erikoistalousalueesta tuli markkinatalous, valtionyhtiöistä pörssiyhtiöitä, kumisaapastehtaasta matkapuhelinjätti. Ei ole pieni asia vapaa-ajan ja perhe-elämän kannalta, että suomalaisista työnantajista tuli osakkeenomistajilleen tulosvastuullisia sen sijaan, että työrytmi olisi seurannut edelleen kommunistisen naapurimaan suunnitelmataloutta.

Tämä talouden täydellinen rakennemuutos, massatyöttömyys sekä melko rajut yhteiskunnalliset muutokset heijastuivat perheiden ongelmien kautta väkisinkin myös nuorisoon ja kouluyhteisöön. Sanoisin, että aika kova rako viettää ne pahimmat teinivuodet :)
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
On omakohtaisia kokemuksia. Itse olin koko lapsuuteni kiusattu lapsi. Joskus jopa kotona ei saanut olla turvassa vaan pelko oli jonkin aikaa koko ajan läsnä. Myönnän itselläni olleen kostonhimoisia ajatuksia mutta en koskaan olisi tehnyt mitään Jokelan tapaukseen viittaavaa. Lopulta elämisen halu voitti ja elämäni sai uuden suunnan. Tätäkään lyhyttä tekstiä ei ollut helppo kirjoittaa.

Olen myös ollut avuttoman ystävän roolissa kuten tässä Jokelan tapauksessa tämä Miro. Oma lapsuuden ajan paras kaverini on julkisuudessa esillä ollut murhaaja. Hän murhasi aikanaan 16-vuotiaan pojan 90-luvun lopulla ollen itse 18-vuotias. Tiedän kaverin taustoista paljon ja yritin auttaa, selvittämään ongelmia mutta lopulta en pystynyt auttamaan merkittävästi vaikka kuinka yritinkin. Tämän kaverin isä oli paljon muualla töissä (kuten myös oma isäni ajoittain) ja kyseinen nuori poika vielä silloin usein kertoi minulle kuinka paljon häntä ottaa niin sanotusti kupoliin että oma isä yrittää ostaa poikansa rakkautta tuomalla tuliaisi työkeikoilta.

Kyseinen kaveri, Pekka nimeltänsä ajautui huonoon seuraan sattumalta. Ehkä hän yritti etsiä jännitystä tekemällä asioita jotka ei ollut sallittuja. Hän ajatui rikoskierteeseen. Alkuun pieniä rikkeitä, näpistyksiä ja vandalismia. Yritin edelleen auttaa häntä puhumalla asioista vaikka itsellänikin oli vaikeaa ja vaikka tämä Pekka oli joskus minua kiusannut. Mitä sitten, niin oli kaikki muutkin. Pekka vaan halusi olla kova kaveri eikä pahemmin puheistani välittänyt. Yhdessä vaiheessa Pekan elämään tuli mukaan satanismi. Se vaihe meni onneksi ohi aika nopeasti, ehkä puolessa vuodessa. Mukaan tuli itsensä viiltelyitä jne. Lopulta Pekka valitsi kaverikseen, parhaimmaksi kaverikseen, täydellisen sekopään. Silloin Pekka alkoi eristäytyä ainakin minusta.

Pekan kotona oltiin yritetty saada Pekka takaisin ruotuun kurin avulla. Näin jo silloin että se oli jonkin verran väärä ratkaisu. Pekka kapinoi vastaan entistä kovemmin. Joskus ajoitta Pekka avautui minulle, koska tiesi luottavansa minuun. Pekka puhui haluavansa kuolla nuorena kuten idolinsa Kurt Cobain. Pekka myös kertoi haluavansa julkisuutta tavalla tai toisella. Kerroin silloin Pekalle omia näkemyksiäni erinäisistä asioista, myös oman mielipiteeni Pekan sekopäisestä "kaverista". Pekka oli hetken hiljaa ja totesi minulle sen jälkeen että hän valitsee itse oman seuransa mutta myönsi että kyseinen kaveri on "välillä aika hullu" ja että hän joskus toivoo "että olisin joskus valinnut toisin mutta nyt on liian myöhäistä". Asia jäi silloin siihen, koska ymmärsin ettei Pekka halunnut asiasta enempää keskustella. Ei kestänyt kauaakaan tästä kun Pekka jäi kiinni autovarkaudesta, kännissä totta kai. Omassa kotonani minua kiellettiin viettämästä aikaa Pekan kanssa. En tuota ratkaisua hyväksynyt ja totesin vain että valitsen oman seurani ja kunhan en tee mitään rikollista enkä edes seuraa rikollista tapahtumia vierestä niin kaiken pitäisi olla ok.

Yhtenä kesäyönä Pekka kopotti huoneeni ikkunaa ja halusi tulla juttelemaan. Olin väsynyt, mutta suostuin Pekan toiveeseen koska hän oli kaikesta huolimatta ystäväni ja ystäviä pitää auttaa. Pekka kertoi aika nopeasti että oli ottanut amfetamiinia. Järkytyin hieman mutta olin väsynyt ja aika nopeasti se asia ei enää ollut mielessä. Juttelin Pekan kanssa taas vakavia. Pekka ilmoitti minulle arvostavansa minua suuresti koska pystyin pitämään päätökseni. Olin aikanaan 15-vuotiaana päättänyt etten halua olla Pekan mukana kun Pekka oli seikkaillut paikoissa jossa ei olisi pitänyt seikkailla. Pekka toivoi pystyvänsä samaan. Yritin vain sanoa että se vaatii vain itsehillintää. Ajattele vaikka mistä joutuisit luopumaan jos jatkaisit jotain sellaista toimintaa, sanoin. Pekka sanoi vaan ettei se ole niin helppoa. Aika meni nopeasti kun Pekka selitti eikä edes huomannut kun välillä torkahdin. Kuusi tuntia meni että hujahti. Tässä vaiheessa Pekka oli jäänyt jo toisen kerran kiinni autovarkaudesta. Seuraavana kesänä olin päättänyt aloittavani lähes kaiken alusta ja muuttavani Jyväskylään. Yritin houkutella Pekkaa mukaan jotta hän olisi erossa tuosta sekopäisestä tyypistä. En toki syytä sanonut, mutta Pekka kyllä ymmärsi. Hän sanoi kyllä ajatuksen kiehtoneen mutta sanoi myös ettei uskalla. Yritin vielä kerran kysyä Pekalta jos hän sittenkin lähtisi mukaani. Tämä jo mainittu sekopää oli siinä vieressä ja Pekka vaan naureskeli ehdotukselleni. Täysin erilaista käyttäytymistä kuin kahdestaan minun kanssani. Muutin seuraavana päivänä ja olin asunut Jyväskylässä noin pari viikkoa kun uutisissa ja iltapäivälehdissä mainittiin tuo Kotkan järkyttävä surma. En millään suostunut uskomaan että Pekka oli jotain tuollaista tehnyt ennen kuin tunnistin Pekan yhdestä kuvasta vaikka hän piti lehteä kasvojensa edessä.

Jälkikäteen kuulin asioita mitä oli tapahtunut. Pekka oli juonut alkoholia ja ottanut diapameja. Sekopää kaverinsa oli entistä sekopäisempi ja aloittanut julmuudet, pakottanut sen jälkeen Pekan jatkamaan tai maistamaan itse veistä. Pekka oli seuraavana aamuna itse ottanut poliiseihin yhteyttä ja tunnustanut tekonsa. Televisiossa Pekka esiintyi mukamas ylpeänä. Pekka sai haluamaansa julkisuutta, mutta häpesi tekoansa suuresti.

En ole Pekkaan ollut yhteydessä Jyväskylään muuttamiseni jälkeen. En ole pystynyt antamaan Pekalla anteeksi tekoaan vaikka uhri ei ollutkaan minulle tuttu. Joskus kuitenkin mietin mitä jos olisin yrittänyt auttaa Pekkaa enemmän? Mitä jos olisin tehnyt jotain toisin? Lopulta on jäänyt avuttomuuden tunne mutta myös ajatus että jokaisen henkilön ratkaisut ovat kiinni itsestään. Jos joku henkilöä ei halua apua tai itse yrittää auttaa itseänsä, niin silloin tätä henkilöä ei pysty auttamaan. Ei vaikka kuinka haluaisi.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Jos joku henkilöä ei halua apua tai itse yrittää auttaa itseänsä, niin silloin tätä henkilöä ei pysty auttamaan. Ei vaikka kuinka haluaisi.

"If you are looking for other people to provide attitude, you are not going to succeed." - Pat Quinn
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös