Nokia – jättiläinen huojuu?

  • 953 714
  • 5 138

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Onhan tuosta 3G-versio eli surffailu onnistuu ilman WiFiäkin.

No juu, mutta sinähän olit hankkimassa tuota $500 versiota, jossa 3G:tä ei ole. 16GB tallennustilana on myös riittämätön tuollaiselle laitteelle, jos haluaa elokuvia ja musiikkia siinä säilöä, joten hinta nousee entisestään.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Laitteen suosion määrittelee täysin millaista sisältöä sille tullaan saamaan. USA:n markkinoilla ei luultavasti tule olemaan puutetta kirjoista, leffoista ym. mutta Euroopan kanssa ollaankin eri asemassa. Eri kielialueet ja esim. Suomen tapauksessa menneisyyteen jämähteneet kustannusyhtiöt tuovat oman haasteensa. Täällä julkaisijat eivät edelleenkään näe mitään oikeita mahdollisuuksia ekirjojoissa, vaan ovat vielä täysin printtien lumoissa. Alustavia kartoituksia toki tehty mutta vanhemman johtajasukupolven skeptisyys on todella syvään juurtunutta.

Tämä on aivan totta. Tälläkin laitteella pääkohdealue on varmasti USA:n markkinoilla. iTunesin tv-sarjat ja elokuvatkin ovat jääneet Suomessa haaveeksi ja kotimaisia ekirjojakin joutuu odottamaan varmaan pitkään.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Onhan tuosta 3G-versio eli surffailu onnistuu ilman WiFiäkin.

Hinta 800$.

Samalla rahalla saa laitteita jotka pystyvät tekemään lähes kaiken saman ja paaaaljon muuta.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Hinta 800$.

Samalla rahalla saa laitteita jotka pystyvät tekemään lähes kaiken saman ja paaaaljon muuta.

Tuntuu vähän siltä, että jengi ei tajua, mitä kaikkea AppStrore tarjoaa, sillä nimenomaan siellä on se kaikki kiinnostava kama, joka nyt pääsee paremmin oikeuksiinsa isommalla näytöllä. Jos et ole tutustunut AppStoren tarjontaan iPhonella, sinulla ei voi olla mitään käsitystä, mitä kaikkea iPadilla voi tehdä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tuntuu vähän siltä, että jengi ei tajua, mitä kaikkea AppStrore tarjoaa, sillä nimenomaan siellä on se kaikki kiinnostava kama, joka nyt pääsee paremmin oikeuksiinsa isommalla näytöllä. Jos et ole tutustunut AppStoren tarjontaan iPhonella, sinulla ei voi olla mitään käsitystä, mitä kaikkea iPadilla voi tehdä.

No kerro nyt yksi softa joka AppStoresta löytyy jollei ei löydy vastaavaa sovellusta esim. Windowsille?
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
heh, Noksu sitten läpsii avokämmenellä vihaajien ja analyytikkojen naamaan :)

Puhelinten keskihinta tosin on yhä matala, mutta muuten Nokia otti takaisin asemiaan kaikilla rintamilla, jopa NSN pääsi voitolle.

Mielenkiintoista nähdä Q1:n tulos, kantaako sama hyvä noste sinne ja miten Navigointipäätös vaikuttaa myyntiin. Tosin kaikista mielenkiintoisinta on nähdä miten media uutisoi tätä, Kauppalehdeltä odottaisin "Nokian tulos jäi selvästi Applen varjoon"-otsikointia, Hesarilta ehkä "Nokia maksaa viime vuodelta huomattavasti vähemmän veroja valtiolle kuin edellisinä vuosina".

40sentin osinkokin kyllä lämmittää mieltä.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Nokian tuloksesta ei ole vielä heikkoa lenkkiä löytynyt. Yhtiö kasvatti jopa älypuhelinten markkinaosuuden n. 40 prosenttiin Q4 2009. Kokonaisuutena Nokia myi 126,9 miljoonaa kännykkää vuoden viimeisellä neljänneksellä, joista älypuhelimia oli 20,8 miljoonaa. Yhtiön tulos oli reilusti odotuksia parempi, samoin osinko, joka on ehdotuksena yhtiökokoukselle 0,40 euroa. Todella vahva loppuvuosi Nokialla.
 

bitnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
heh, Noksu sitten läpsii avokämmenellä vihaajien ja analyytikkojen naamaan :)

Puhelinten keskihinta tosin on yhä matala, mutta muuten Nokia otti takaisin asemiaan kaikilla rintamilla, jopa NSN pääsi voitolle.

Tulos on aivan loistava juurikin tuota average selling pricea lukuunottamatta, joka sekin oli parempi kuin "analyytikot odottivat". Kaikki laitteet 63e ja älypuhelimetkin 186e, mikä kertoo siitä, että ne älypuhelinmassat ovat expressmusic-sarjaa. Näyttää vahva tulos tulleen tavallaan "vanhan" Nokian reviiriltä sieltä missä pahimmat kilpailijat ovat Samsung ja LG. Service-puoli ja älypuhelinten alhainen keskihinta kertoo siitä, mihin paukut on suunnattava jos ajatellaan, että Google, Apple ja Blackberry ovat Nokia strategiansa mukaan valitsemat kilpakumppanit. Paljon on ladattu seuraavan Maemo-version varaan.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Motorola ja Sony-Ericsson taisivat kärsiä pahiten Nokian viimeisen neljänneksen jyräämisestä. Nokia myi n. 7-8 miljoonaa kännykkää odotuksia enemmän ja Motorola julkaisi tänään, että sen myynti jäi 12 miljoonaan kännykkään loka-joulukuussa 2009, joka on n. 3 miljoonaa odotuksia vähemmän ja Sony-Ericsson jäi myös viime perjantain tulosjulkistuksen mukaan n. 1,5-2 miljoonaa myytyä kännykkää alle odotusten. Jos Motorola ei saa laskusuuntaansa korjattua nopeasti, niin pian pelkkiä älypuhelimia myyvät RIM ja Apple nousevat suurimmiksi P-Amerikkalaisiksi kännyköiden myyjiksi, jopa kappalemäärällä mitattuna.

Pörssipuolella on huhu, että Nokian shorttaajat ovat n. 70 miljoonaa kappaletta Nokiaa miinuksella ennen New Yorkin pörssin avautumista klo 16.30 ja se on jo aikamoista huumoria, kun kurssi on noussut n. eurolla eilisestä New Yorkin päätöskurssista.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tällä hetkellä Apple 4% laskussa, koko Nasse laskee 2% tahtia.

iPad uutisten jälkipuintia vai jotain muuta?
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Tällä hetkellä Apple 4% laskussa, koko Nasse laskee 2% tahtia.

iPad uutisten jälkipuintia vai jotain muuta?
Taikaa. Steve vain tekee sen mistä muut vain pystyvät unelmoimaan! Uskomaton suoritus, kaunista katsottavaa. Taianomainen käänne. Kaunis, uskomaton, taianomainen.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Aika näyttää, pystyykö Apple kaappaamaan kirjamarkkinat yhtä tehokkaasti kuin musiikin verkkokaupan. Kindle ja muut readerit ainakin ovat minusta epäonnistuneet, koska pelkkä kirjojen lukulaite menee leipäkone- ja munankeitinkategoriaan. Laite, joka tekee vain yhden asian. Tässä iPadilla on kaikki mahkut ottaa ne markkinat haltuunsa, sillä tällä tekee sitten kaikkea muutakin.

Yksi asia tuli mieleen e-kirjoihin liittyen, eli näyttö. Applen iPadissa on ledeihin perustuva LCD, joka ei sovellu tällaiseen käyttöön parhaalla mahdollisella tavalla. Esim. aurinkoisella kelillä näytön katselu lukemistarjoituksessa saattaa jäädä haaveeksi, ja sisälläkin näyttö rasittaa silmiä enemmän kuin esim. Kindle, joka toimii eri valo-olosuhteissa silmiä rasittamatta. Uskoisin, että e-kirjoja varmasti saavat ison läjän kaupaksi, mutta himolukijalle ei varmaankaan ole vaihtoehto.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
40sentin osinkokin kyllä lämmittää mieltä.
Noteerasin saman. 4% divari on harvinaista herkkua Nokialta. Taitaa olla kaikkien aikojen paras prosentuaalinen osinko.

Tämä oli koko Suomen yhteiskunnalle torjuntavoiton päivä. Nokialla menee hyvin ja hyvinvointiyhteiskuntamme viimeisiä rippeitä näiden verovarojen osalta ei toistaiseksi tarvitse lakkauttaa.

Toivosin että suomalaiset pitäisivät Nokian maksavat valtava verorahat mielessä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Veikkaan että Noksu ottaa vähän rekyyliä huomenna, myin pois tänään 10.27 (ostojen keskihinta jotain 9.10 tjsp) ja veikkaan että huomenna saa johonkin 9.6-9.7 hintaan. Uskoisin että 11-12€ saavutetaan maaliskuun loppuu mennessä.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Veikkaan että Noksu ottaa vähän rekyyliä huomenna, myin pois tänään 10.27 (ostojen keskihinta jotain 9.10 tjsp) ja veikkaan että huomenna saa johonkin 9.6-9.7 hintaan. Uskoisin että 11-12€ saavutetaan maaliskuun loppuu mennessä.

Itseäni harmittaa että olin poissa koneelta juuri siinä kahden-neljän välillä, niin ei päässyt rahastamaan Noksulla, joten nyt pitää sitten holdailla ja ihmetellä tilannetta.

Rekyyli voi toisaalta toimia myös toiseen suuntaan, nyt Nokiaa taas saa "halvalla", joten kun eiliset pikavoitot on kotiutettu niin on taas aika tankata. Mutta sinänsä jos tosiaan Nokian tuotejulkistukset tässä Q1:n aikana ovat edes semihoukuttelevia en itsekään oikein näe mitään järkisyytä miksi osake pysyisi alle 10 eurossa. 11-12€ kyllä houkuttelisivat rajuun realisointiin, Noksu on vähän turhan riskaapeli _osake_ omistaa, kun firman tilanteesta huolimatta kurssin käyttäytymistä ei voi oikein ennakoida...paitsi jos on Tero Kuittinen, ROFL :)
 

Astna One

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool, ManU, Real Madrid, Barcelona
Nokia kieltämättä yllätti positiivisesti tänään ja löi jopa analyytikoille jauhot suuhun. Jenkkifirman palveluksessa oleva analyytikko Tero Kuittinen antoi Nokian tavoitehinnaksi aikaisemmin tällä viikolla 7 euroa ja tänään tulosjulkistuksen jälkeen totesi että "arvelinkin kurssin nousevat 10 prosenttia" tjms.

Kukaan optimisti tuskin osasi odottaa Nokialle 40 prosentin markkinaosuus älypuhelimissa, nykyisen markkina-aseman pitäminen tuossa tasossa on haasteena tälle vuodelle.

Nyt kun Nokia tuo ilmaisen navigoinnin puhelimiinsa, noussee myytyjen puhelinten keskihinta ensi kvartaalilla. Sony Ericsson on hyvä esimerkki firmasta joka tekee tappiota vaikka myytyjen puhelinten keskihinta on melkein tuplasti korkeampi Nokiaan verrattuna. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot...
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Taisi afterhoursissa Mikkisofta palauttaa uskoa tekno-osakkeisiin joten luulen että Nokian ylöshivuttautuminen jatkuu huomenna ja lähiaikoina.
 

Ojamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Fedor, sääntö 17 §
Onko Applelle oma ketju? Haku ei heti paljastanut, joten älkää siitä vittuilko. Avatkaa joku aihe jos ei löydy, itsehän en uskalla, bänni on heilunut jo kolmen sentin pätkän lainaamisestakin...
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Itseäni harmittaa että olin poissa koneelta juuri siinä kahden-neljän välillä, niin ei päässyt rahastamaan Noksulla, joten nyt pitää sitten holdailla ja ihmetellä tilannetta.

Rekyyli voi toisaalta toimia myös toiseen suuntaan, nyt Nokiaa taas saa "halvalla", joten kun eiliset pikavoitot on kotiutettu niin on taas aika tankata. Mutta sinänsä jos tosiaan Nokian tuotejulkistukset tässä Q1:n aikana ovat edes semihoukuttelevia en itsekään oikein näe mitään järkisyytä miksi osake pysyisi alle 10 eurossa. 11-12€ kyllä houkuttelisivat rajuun realisointiin, Noksu on vähän turhan riskaapeli _osake_ omistaa, kun firman tilanteesta huolimatta kurssin käyttäytymistä ei voi oikein ennakoida...paitsi jos on Tero Kuittinen, ROFL :)

Ja tästä kaikesta "koneella poissaolosta", holdailusta ynnä muusta kämmenten hikoilusta jää arvo-osuustilien hoitomaksujen ynnä verojen jälkeen käteen niin mitä? (En edes oleta noin kähevien "on the edge" -miehien syytävän rahaa johonkin rahastonhoitopalkkioihin).
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Ja tästä kaikesta "koneella poissaolosta", holdailusta ynnä muusta kämmenten hikoilusta jää arvo-osuustilien hoitomaksujen ynnä verojen jälkeen käteen niin mitä? (En edes oleta noin kähevien "on the edge" -miehien syytävän rahaa johonkin rahastonhoitopalkkioihin).

No siis itsehän harrastan osakesijoittamista ihan noin sen takia että typerää sitä olisi makuuttaa ylimääräistä rahaa tililläkään ja asunto-orjuuden takia noin "pitkäaikainen sijoitustoiminta" hoituu sitä kautta. Toisaalta tätä kautta saa sitten pankilta aika edulliseen hintaan salkkupalveluita, mitäköhän sitä nyt maksaa jonkun 2,50€/kk nettipankista toimivasta salkkupalvelusta ja arvo-osuustili nyt minulla olisi kuitenkin vaikken muka-aktiivisesti sijoittelisikaan.

Mutta siis kun palstalta löytyy oikeitakin sijoittajia, allekirjoittaneen pyöriessä nappiliigassa, todettakoon vain että jos nyt odotan jo miltei varmana keväältä n. 1000€ osinkotuottoja (Tellu voisi toki yllättää vielä positiivisesti, muuten Fortumit, Orionit yms. ovat aika selvää pässinlihaa) koko sijoitussalkun osalta mikä kuitenkin on sinänsä "ilmaista" rahaa, eli kaitpa tuon voisi laskea jo ihan hyödyksikin. Nykyisillä talletuskoroilla kun kaikki pääoman tuotto on vain plussaa. Verot pois ja puhutaan kuitenkin jo ihan mukavasta bonuksesta palkan päälle, pelkästään siitä että sattuu omistamaan jotain lippulappusia.

Sanotaan näin, että osakesijoittaminen on kuitenkin paljon vähemmän stressaavaa kuin vedonlyönti, tässä kun harvemmin (niin kauan kuin ei warranttien kanssa leiki) häviää kaikkea panostamaansa jonkun uskomattoman onnenkantamoisen takia :)
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ja tästä kaikesta "koneella poissaolosta", holdailusta ynnä muusta kämmenten hikoilusta jää arvo-osuustilien hoitomaksujen ynnä verojen jälkeen käteen niin mitä? (En edes oleta noin kähevien "on the edge" -miehien syytävän rahaa johonkin rahastonhoitopalkkioihin).

Nordnetillä ei mene mitään maksuja "holdailusta", treidin hinta on 0.1% treidin arvosta (min 9€) tuossa peruspaketissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös