Missä kunnioitus, kun tuuletellaan 6-0 maalia? Hienosti Ylitalo paikkasi Revon tällä osa-alueella!Tulee hymy huulille, kun kohdassa 3:22 koko Isomäen halli kaikuu Ylitalon huudosta tuulettaessaan uransa avausmaalia Liigassa.
Kyllä Porissa voi tuuletella vaikka 0-13 maaliaMissä kunnioitus, kun tuuletellaan 6-0 maalia? Hienosti Ylitalo paikkasi Revon tällä osa-alueella!
Juu eikä siitä jakseta enää edes twitterissä pahoitaa mieltään kun se on tullut niin tutuksi.Kyllä Porissa voi tuuletella vaikka 0-13 maalia
Mä olen vähän skeptinen että kahteen ekaan ketjuun riittäisi, mutta 3-4 ketjuihin kyllä. Kiekon kanssa ratkaisuihin tarvitaan aika paljon oveluutta ja potkua vielä, mutta pelaamalla ja onnistumisilla nuo yleensä paranevat.On pakko nostaa ketju ylös. Mieshän pelasi tänään ykköskentässä kuin kuuluisi sinne. Jäätävä vimma kaksinkamppailuissa. Nopeus lisääntynyt huomattavasti. Itseluottamus pilvissä. Käsiäkin alkaa löytyä. Vielä kun saisi vähän pisteitä taululle. Ylitalo saattaa hyvinkin olla kelpo kakkoskentän mies muutaman vuoden päästä. Tulee mieleen viime kauden Mikko Petman.
Mitkä asiat saavat olettamaan/ennakoimaan, että pian 22-vuotias Ylitalo olisi menestyvässä/mestaruutta tavoittelevassa organisaatiossa "todella hyvä 3-4.ketjun kaveri"?Tulee olemaan todella hyvä kolmos- nelosketjun kaveri
Ei mikään konkreettinen varmaan. Tilastoista voi tehdä tiettyyn pisteeseen asti arvioita, mutta aika paljon tapahtuu niiden takanakin.Mitkä asiat saavat olettamaan/ennakoimaan, että pian 22-vuotias Ylitalo olisi menestyvässä/mestaruutta tavoittelevassa organisaatiossa "todella hyvä 3-4.ketjun kaveri"?
Itse en ole nähnyt sellaisia merkkejä - missään vaiheessa tätä tai edellistä kautta.
Kehityskaaria on toki erilaisia, mutta rohkea ennuste miehen pelihistorian ja kentällä tapahtuvien asioiden perusteella.
Ikää on kuitenkin 1.2. alkaen se 22, eli mikään untuvikko enää.
Liigassa 68 matsia hyökkääjänä, tehot 1+3=4 -6 (pistekeskiarvo 0.06/ottelu).
Esimerkiksi reilut 15kk nuorempi Mikko Petman on pelannut 136 liigamatsia 16+14=30 0.
Hänestä vois mielestäni tehdä tuon kaltaisen ennusteen ihan selvin päin. Mutta miten ja millä perusteella Ylitalosta ?
Siis menestyvän/mestaruutta tavoittelevan organisaation "todella hyvä 3-4.ketjun kaveri".
Joo, itsekin toivon Ylitalon osoittavan oletukseni täydellisen vääriksi.Ei mikään konkreettinen varmaan. Tilastoista voi tehdä tiettyyn pisteeseen asti arvioita, mutta aika paljon tapahtuu niiden takanakin.
Ja jos Petmanilla on ollut 11p, ja -4 samassa pelimäärässä kuin Ylitalolla on nyt, niin en minä välttämättä ihan niin suoria johtopäätöksiä vetäisi kuin sinä.
Asennetta on aivan älyttömästi, taitotaso ei valitettavasti kyllä matchaa.
Kehityskaaria on toki erilaisia, mutta rohkea ennuste miehen pelihistorian ja kentällä tapahtuvien asioiden perusteella.
Ikää on kuitenkin 1.2. alkaen se 22, eli mikään untuvikko enää.
Liigassa 68 matsia hyökkääjänä, tehot 1+3=4 -6 (pistekeskiarvo 0.06/ottelu).
Esimerkiksi reilut 15kk nuorempi Mikko Petman on pelannut 136 liigamatsia 16+14=30 0.
Tällä hetkellä Ylitalon pelillinen anti on lähelle Kainulaisen vastaavaa. Kainulaisen osalta se on lähellä nollaa.
Kyllä näistä nuorista Suni, Tammela ja jopa Hämäläinenkin ovat Ylitaloa edellä monessa asiassa, Päivärinnasta nyt puhumattakaan. Ylitalo pääsee kiekon kanssa hyvin alueelle, mutta siihen se sitten yleensä jääkin. Lopputulos on yleensä huono syöttö, kiekon menetys tai laukaus pienestä kulmasta. Tammelan otanta on toki liian pieni, mutta hän on kuitenkin avannut pienellä peliajalla maalitilinsä niin CHL:ssa ja Liigassakin. Hämäläinen on lisäksi ainakin mun silmiin esiintynyt erittäin pirteästi pelaamissaan peleissä ja Suni nyt pesee Ylitalon mennentullen jokaisella sektorilla, paitsi suorassa luistelussa. Eli täysin samaa mieltä, Ylitalon olisi hyvä lähteä ottamaan tämän kauden jälkeen roolia ja kehitysaskelia Mestiksen puolelle.Lisätään Ylitalon omaan ketjuun, kun huhuketjuissa alkoi karkailemaan aiheen vierestä.
Kuten jo joku sanoikin, Ylitalolla on suurimmat puutteet juuri peliälyssä. Ratkaisut ovat huolimattomia ja hätäisiä sekä usein täysin logiikan vastaisia. Tällä hetkellä rinnastan kaksi vuotta nuoremman Iivari Säkkisen yhtä hyväksi pelaajaksi, Säkkisellä ehkä jonkin verran parempi pelipää.
Ehkä siis ei ole enää kummankaan etujen mukaista roikottaa Niklasta ensi kaudella mukana, vaan hakea hänelle pelipaikkaa Mestiksestä. Parin vuoden jälkeen nähdään, onko hänestä hyväksi 3-4 kentän pelaajaksi. Tällä hetkellä Ylitalon pelillinen anti on lähelle Kainulaisen vastaavaa. Kainulaisen osalta se on lähellä nollaa.
Joopa joo. Sanoa toki saat mitä haluat, mutta en mä kyllä tiedä miten olet päässyt tähän lopputulemaan?En tiedä saisiko tätä sanoa ääneen, mutta Petmanin anti on samaa tasoa.
Ei kannata kuitenkaan luopua toivosta, koska pelaajillahan on tunnetusti erilaisia kehityskaaria. Jotkut puhkeavat kukkaan vasta 25 ikävuoden ylitettyään tai jopa myöhemmin, ja yleensä tälläisellä "late bloomerilla" se tapahtuu nopeasti ja yllättäen, aivan kuin hän olisi äkkiä tajunnut pelistä ja pelaamisesta jotain uutta, tai löytänyt kokonaan uuden ulottuvuuden itsestään.
En tiedä saisiko tätä sanoa ääneen, mutta Petmanin anti on samaa tasoa.
Joopa joo. Sanoa toki saat mitä haluat, mutta en mä kyllä tiedä miten olet päässyt tähän lopputulemaan?
Turha minua on syyttää. Tilastojen valossa Ylitalo ja Petman pelaavat suunnilleen yhtä heikosti. Petman toki tekee maalin silloin tällöin.Tää oli isoin aivopieru hetkeen, mitä oon lukenut.
Itse en pidä Mikko Petmania ihan niin kovana prospektina mitä täällä moni, mutta….Turha minua on syyttää. Tilastojen valossa Ylitalo ja Petman pelaavat suunnilleen yhtä heikosti. Petman toki tekee maalin silloin tällöin.