Niklas Kokko – Kärppien maalivahtituotannon kirkkain tähti?

  • 89 659
  • 491

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Kokko taisi eilen ryöstää yhden maalin ottelun alussa. Muutoin eilisessä ottelussa maalivahtipelin taso putosi molemmissa päissä verrattuna sarjan aiempiin peleihin. Huippupelastukset maalipaikoissa jäivät tällä kertaa tekemättä, mikä on toki inhimillistä. Niin myös Kokolla kolmannessa erässä ja jatkoajalla.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Kuitenkin silloin, kun ihan puhtaasti hörppää jatkoajalla maalin, ei voida kyllä puhua helvetin hyvästä pelistä. Kokkoon kaatui jatkoajalla tuo peli, vaikka erinomainen maalivahti isossa kuvassa onkin kyseessä.
Tästä pakko olla kyllä eri mieltä, ei tuo mikään hörppy kyllä ollut. Savinainen teki täydellisesti ajoittamalla erittäin hyvän maskin jonka takia Kokko ei nähnyt selvästikään vedon lähtevän, ja siksi räpyläkäsi oli vähän myöhässä. Ei ollut siltikään kaukana että olisi tuon napannut kiinni.

Ilman Kokkoa tämä sarja olisi taputeltu neljässä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei mennyt Kokon piikkiin tuo ratkaiseva ylämummo. Juuri ennen laukaisua kaksi ukkoa meni ohi ja maskasi . Kuti mailakäden puolelle eli olkapäätä olisi pitänyt nostaa aika paljon ja nopeasti. Perussyy on se että Baptiste pääsi niin vapaasti laukomaan.
Mikä ylämummo ja mikä mailakäden puoli? Veto kimposi maaliin Kokon räpylän yläreunasta.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kokko teki muutaman komean torjunnan. Kuitenkin silloin, kun ihan puhtaasti hörppää jatkoajalla maalin, ei voida kyllä puhua helvetin hyvästä pelistä. Kokkoon kaatui jatkoajalla tuo peli, vaikka erinomainen maalivahti isossa kuvassa onkin kyseessä.
Näin se on. Jatkoaikamaalikin on vain yksi maali muiden joukossa ja ehjällä 60-minuuttisella Pelicans ei välttämättä olisi edes pelannut jatkoajalla. Tämä menee ehkä yliajattelun puolelle, mutta Kokon maaliksi voi voittomaalin laittaa. Voi jossitella myös, estettiinkö tilanteessa Lubos Horkya.

Isossa kuvassa Kokkoon ei ole kaatunut peli ja esim. toinen finaali ei olisi ilman Kokkoa jäänyt maalin peliksi, mutta maalivahtien vertailussa Heljanko on kuitenkin ollut moninkerroin käänteentekevämpi pelaaja joukkueelleen. Yhtä lailla isossa kuvassa Tappara osaa olla myös tyly oikeassa paikassa ja lopulta paljon jinxattu Anton Levtchi teki tarvittavat.



 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta näytti siltä, ettei Kokko vaan ehtiny maskin takia näkemään vetoa kunnolla. Siksi pääsi yllättämään. Veto ha maski olivat loistavasti yhteenajoitettuja.
 

Maustemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vähän huono tuuri tuossa ratkaisumaalissa, että kiekko pomppasi räpylän reunasta. Ei olisi silti saanut mennä etukulmasta jatkoajalla tuo veto. Toisaalta myös Heljankolle on mennyt muutama suora veto, joten maalivahtipeliin ei finaalisarja ratkea.

Hauska lukea tätä ketjua, kun jokaisen pelin jälkeen täällä joko lällätellään Kärppien ”virheelle” kun Kokko on pelannut helvetin hyvän pelin, tai ihmetellään miten Kokko on ”hörpännyt” maalin. Nisu pelaa helvetin hyvää kevättä ja pitkän kevään aikana menee lähes väkisin muutama otettavissa oleva selän taakse. Itse ainakin toivon Kokolle pelkästään kaikkea hyvää sekä rapakon takana, että tämän finaalisarjan aikana ja samalla olen sitä mieltä, että Kärpät teki hyvän päätöksen tehdessään Karhuselle jatkosopparin, mikä lopulta aiheutti tämän hetkisen tilanteen.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Itse en nähnyt jatkoaika maalia noin selvänä hörppynä.
Täällä on taiteiltu ties millaista maalia maalivahdin hörpyksi, niin miksipä ei täydellisen maskin takaa tulevaa kovaa vetoa taiteiltaisi.

Kokko oli helvetin hyvä eilen, eikä nuo maalit hänen piikkiin menneet.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Itse toivoisin, että osaisimme kärppäosastolla iloita Kokosta eikä suurennuslasilla löytää virheitä. Vaikka tilanne seuran ja Kokon kanssa oli harmillinen niin ei sen tarvitse heijastua kannattajiin.

Mutta toki jokainen saa katsoa omien lasien takaa tämänkin keissin.
 

Sardinho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo näinhän se on. Jotenkin tuntuu, että osa kannattajista haluaa väkisin saada käännettyä kuvan siihen suuntaan, että pelkästään voitettiin, kun Kokko päästettiin lopulta Lahteen, vaikka todellisuudessa omaan silmään se nyt vaan meni aika 50-50. Karhunen oli rautaa Kärppien maalilla, mutta niin on myös ollut Kokko Pelsun maalilla.

Sitten mitä Kärpät tästä "treidistä" ehkä hyötyi on se, että Karhunen pelaa myös ensi kaudella Kärppien maalilla todennäköisesti ja Kokko taas toisaalta Pohjois-Amerikassa. Toki samaan hengenvetoon todettava, että toivottovasti Visa Vedenpää ei ole sitten ensi keväänä se joka on vastustajan maalin suulla, kun Kärpät putoaa. Ei toki ihan Kokon vertaisesta talentista ilmeisesti puhuta, mutta katsellaan.

Sitten täytyy itse sen verran vielä kommentoida Kokkoon liittyen, että en jaksa liikaa ajatuksia tuhlata siihen, että tekikö Kärpät virheen vai ei, kun päästi Kokon poissa, koska tuskin oltaisiin finaaleissa siltikään, mutta silti se ainakin allekirjottanutta vituttaa, että tuon tason kärppäkasvatti prospekti pelaa todennäköisesti viimeiset Liiga-pelinsä pitkään aikaan ihan jossain muussa jengissä kuin Kärpissä. Lisäksi, kun ottaa vielä huomioon miehen varsin valovoimaisen preesenssin ja sanavalmiuden tuohon ikään peilaten.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Joo näinhän se on. Jotenkin tuntuu, että osa kannattajista haluaa väkisin saada käännettyä kuvan siihen suuntaan, että pelkästään voitettiin, kun Kokko päästettiin lopulta Lahteen, vaikka todellisuudessa omaan silmään se nyt vaan meni aika 50-50. Karhunen oli rautaa Kärppien maalilla, mutta niin on myös ollut Kokko Pelsun maalilla.
Tämä tulee olemaan ikuinen jossittelun aihe. Mitä jos Kärpät olisi pitänyt kiinni Kokosta ja Karhunen olisi pysynyt hifkissä? Olisiko Pelicans ylipäätään voittanut hifkiä, jolle iski pieni maalivahtiongelma? Olisiko Kärpät hakannut päätänsä Pelicansin ja Kokon sijaan hifkiin ja Karhuseen? Karhunen oli minusta selkeästi paras maalivahti välieräsarjassa, suurin syy on se ettei Kokon tarvinut oikeastaan edes esittää mitään ihmeempää. Mutta sitten taas Kokko on nyt finaaleissa näyttänyt olevansa helvetin kova maalivahti.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Onpa väsynyttä haukkua Kokkoa tosta jatkoaikamaalista kun fakta on että Pelicansille olisi riittänyt eilen voittoon perushyvä kolmoserä. Vaan lähettiin pelkäämään ja peruuttelemaan jonka tuloksena Tappara käänsi homman itelleen. Nisu otti sitä ennen monta aika hyvää torjuntaa. Aika montaa syyllistä löytyy tuolle totaalisulamiselle ennen Kokkoa. Kuten esim. se ettei Hölö ottanut aikalisää ajoissa.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Onpa väsynyttä haukkua Kokkoa tosta jatkoaikamaalista kun fakta on että Pelicansille olisi riittänyt eilen voittoon perushyvä kolmoserä.
Eikä tämä ole edes se väsynein aihe, vaan se että huudetaan kilpaa täydellisen maskin takaa lähtenyttä kovaa vetoa maalivahdin piikkiin. Tähän on saanut tällä kaudella toisaalta tottua. Varsinkin jokainen maali minkä Westerholm tällä kaudella päästi saatiin aivan hirveällä mentaaliakrobatialla aina laitettua Westerholmin syyksi.
 

S.T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Tampa Bay
Maaliodottamat sarjassa:
Tappara 14,0 - 7,9 Pelicans
%-jakauma 64-36

Maalit sarjassa:
Tappara 11-8 Pelicans
%-jakauma 58-42
Kokko ollut finaalisarjan parempi maalivahti ja ottanut torjunnoilla Tapparalta kolme maalia pois.

 

JPL

Jäsen
Ei voi kuin hämmästellä, kuinka huikeaa peliä molemmat finaalijoukkueet pelaa. Niin kenttäpelaajat kuin veskatkin. Kokko lähtee takuulla rapakon taakse, enkä kyllä yllättyisi vaikka Heljankokin lähtisi isojen rahojen perään.

Nisulle oli todella hyvä ratkaisu päästä Pelsuihin. Kärpissä ei olisi saanut yhtä hyviä näyttöjä annettua. Nyt on itseluottamus tapissa ja mukava lähteä Amerikkaa valloittamaan ensi kaudella.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse toivoisin, että osaisimme kärppäosastolla iloita Kokosta eikä suurennuslasilla löytää virheitä.

Joo näinhän se on. Jotenkin tuntuu, että osa kannattajista haluaa väkisin saada käännettyä kuvan siihen suuntaan, että pelkästään voitettiin, kun Kokko päästettiin lopulta Lahteen

Eikä tämä ole edes se väsynein aihe, vaan se että huudetaan kilpaa täydellisen maskin takaa lähtenyttä kovaa vetoa maalivahdin piikkiin.
Yllälainattuihin yhteisesti pari asiaa. Minä en näe kilpalaulantaa perjantaisen maalin laittamisessa Kokon piikkiin. En myöskään näe, että täällä olisi erityistä kyvyttömyyttä kehua Kokkoa, kun aihetta on, saati salaliittoteoriaa Kärppien valkopesusta Kokon siirtoon liittyen. Ainoastaan nimimerkki @Goljat tuossa aiemmin tuskaili hänen mielestään keinotekoisen Kokon tuhkimotarinan kanssa.

Omasta puolestani voin sanoa, että kirjoitin Kokon siirron yhteydessä, että Kokko on pudotuspelien paras maalivahti ja Kärpiltä on suuri virhe päästää Kokko kilpailijalle. Olen myös kehunut Kokon pudotuspelisuorittamista. Kokko on ollut juuri niin kova kuin ennakoin.

Pystyn kuitenkin toteamaan huoletta, että perjantain jatkoerän maali Kokon olisi pitänyt ottaa. Ei tähän yksittäiseen maaliin kannata vetää mukaan mitää salaliittoteorioita nimimerkkien motiiveista mustamaalata Kokko. Minulle tuo on yksi tilanne ja sellaisena sitä tarkastelen. Veto pienehköstä kulmasta etukulmaan ja räpylän kautta sisään, eikä todellakaan ollut mikään yläkulmaveto, vaan täysin peitettävissä. Luulen, että Kokko harmittelee itse kovin tuota maalia. Nuori mies on pelannut kuin kylmäpäinen veteraani tähän asti. Nyt kovassa paikassa pieni ajatuskatkos ja helppo maali. Noita sattuu, eteenpäin.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Tässä on mielestäni aivan sama tilanne kuin välieräsarjassa: Pelicansin kenttäpelaajat eivät pysty mätsäämään Tapparan vastaavaan. Aivan kuten Kärpät ei pystynyt välierissä. Etenkään nyt, kun Levtchi herätettiin kevätunilta.

Tässä lopputulema on sama kuin edellisessä sarjassa: maalivahtipeliin tämä ei ratkea, vaikka molarit käännettäisiin miten tahansa päin. xG:n perusteella ja jokaisen finaalin katsoneena Kokko on jopa pienentänyt tuota eroa, jota kenttäpelissä on ollut.

Yksikään maalivahti tässä sarjassa ei kestä sellaista, mitä Pelicans esitti koko avauspelin, toisen pelin toisen erän ja neljännen finaalin päätöserän.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Tämä tulee olemaan ikuinen jossittelun aihe. Mitä jos Kärpät olisi pitänyt kiinni Kokosta ja Karhunen olisi pysynyt hifkissä? Olisiko Pelicans ylipäätään voittanut hifkiä, jolle iski pieni maalivahtiongelma? Olisiko Kärpät hakannut päätänsä Pelicansin ja Kokon sijaan hifkiin ja Karhuseen?
Karhunen olisi melko varmasti pudonnut muutenkin HIFK:n suunnitelmista, koska tuuraaja Hovinen nousi joukkueen ykköseksi. Karhunen olisi mahdollisesti joutunut seuranetsintään ja olisi saattanut päätyä jopa Pelicansiin, jossa oli Patrikainen loukkaantunut ja Olkinuoran tilalle tullut Gustafsson täysi turisti.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Karhunen olisi melko varmasti pudonnut muutenkin HIFK:n suunnitelmista, koska tuuraaja Hovinen nousi joukkueen ykköseksi. Karhunen olisi mahdollisesti joutunut seuranetsintään ja olisi saattanut päätyä jopa Pelicansiin, jossa oli Patrikainen loukkaantunut ja Olkinuoran tilalle tullut Gustafsson täysi turisti.
Näin sen myös sanoin aiemminkin. Ei Kokon jääminen olisi muuttanut mitään joukkueiden tasoeroissa juuri siksi että Karhunen halusi pois IFK:sta ja toinen vaihtoehto Pelicans.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Karhunen olisi torjunut Tapparan 1-0 -maalin.

Hörpss.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Tässä kohtaa onnittelen Kokkoa vaiherikkaasta, mutta onnistuneesta kaudesta ja hopeasta. Toiseksi kirkkain on odotuksiin nähden upea suoritus ensimmäistä täyttä Liiga-kauttaan pelaavalle 19-vuotiaalle.

Kokon lahjat toki tiedettiin, mutta sen verran hyvän alun sai, ettei Patrikaisen peluutusta tarvinnut miettiä keväällä. Kokko ei ehkä ole vahvimpia Ylönen-ehdokkaita ja hypetys sekä kärppäjossittelut ovat ottaneet pahasti ylikierroksia, mutta Kokon omaa panosta Pelicansin finaalipaikan eteen ei pidä väheksyä. Kokon kehityksen kannalta lainaseuran vaihto oli oikea liikku ja tällainen pitkä kevät todellinen testi.

Kausi saattaa jäädä myös viimeiseksi Liiga-kaudeksi vähään aikaan, kun Krakenin organisaatio kutsuu. Onnea vielä Nisulle ja tsemppiä rapakon taakse!
 

Krutov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Omasta puolestani voin sanoa, että kirjoitin Kokon siirron yhteydessä, että Kokko on pudotuspelien paras maalivahti ja Kärpiltä on suuri virhe päästää Kokko kilpailijalle. Olen myös kehunut Kokon pudotuspelisuorittamista. Kokko on ollut juuri niin kova kuin ennakoin.

Näin juuri.

Suuri virhe oli päästää oman maalivahtituotannon kirkkain tähti breikkaamaan kilpailijan väreissä.

Onnea jatkoon, menestystä siinä sivussa. Tulen seuraamaan jatkossakin kuinka pitkälle Lahdesta pääsetkään!
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Suuri virhe oli päästää oman maalivahtituotannon kirkkain tähti breikkaamaan kilpailijan väreissä.
Olisiko breikkausta välttämättä tullut Kärpissä? Eikä eniten luottamuspulan takia, vaan muistakin syistä johtuen (kotikaupungin paineet, tahaton "mukavoituminen" tutussa ympäristössä yms.). Tuottiko "potkut Kärpistä" jopa herätteen Nisulle, että hitto tässähän pitää tehdä hommia jotta sinne NHL:ään pääsee, eikä vain odotella ensi kautta ja ilmaista lounasta?

Sen verran tasaiset molarit ovat Westis - Karhunen - Kokko, että yhtään vähempää tai varsinkaan enempää ei oltaisi ansaittu tämän kauden joukkueella kokonaisuudessaan olipa siellä maalilla em. persoonista kuka vaan. Pronssi oli meidän mestaruus, kuten todettu useampaan kertaan.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Kokko > Karhunen
Keskustelu on kiertänyt viimeiset viisi kuukautta kehää, mutta kysytään vielä: Oliko joulukuun kontekstissa näin? Mikään ei viitannut tuolloin, että Kokko olisi parempi valinta keväälle.
Lyhyesti: Kyllä olisi - muttei kelvannut.
Tähän emme tule ikinä saamaan vastausta. Mielipiteitä saa ja pitääkin olla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös