Niklas Friman – riittävätkö paukut?

  • 25 183
  • 121
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niklas Friman siirtyi viime kesänä HPK:sta Jokereiden riveihin.
Alkukauden peleissään Frimanilla oli suuria vaikeuksia ehtiä tilanteisiin, Niklaksen liike ei vain yksinkertaisesti tuntunut riittävän KHL-kinkereihin.
Sen verran vähäiseksi entisen HPK:n luottopakin vastuu peleissä kuitenkin tuolloin jäi että miksikään kannattajien sylkykupiksikaan ei Friman suht huterista peliotteistaan huolimatta kuitenkaan kerennyt ajautumaan.

Suht pitkiä tovejakin kauden aikana poppariosastolla istuskellut Niklas paransi selkeästi otteitaan kuitenkin kauden edetessä ja usein miten ne olikin jotkut muut kuin Friman, jotka alakerrassa vuorollaan tötöili.
Muutaman viimeisen kuukauden aikana tulikin useamman kuin kerran mieleen että on se vaan harmi että nämä pakistonkin peluuttamiset ovat enemmän nimeen ja liksaan kuin peliesityksiin perustuvia juttuja..

Itse näkisin että Friman sai loppukaudesta (tammi/helmikuu+pleijarit) suorastaan hämmästyttävän vähän peliaikaa peliesityksiinsä peilaten ja varsinkin muun pakiston otteisiin verraten.

No, eihän Frimaniin mitään isoja ennakko-odotuksiakaan kannattajienkaan puolelta kohdistunut.
Mutta kyllä mä itse näkisin että Niklaksen eväät tulevat jatkossa (21-22) riittämään taistelemaan säännöllisestä peliajasta 3.parissa.
Toki ne nimet ja liksat..
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niklas Friman siis mukana ensi viikolla kokoontuvassa MM-leiriryhmässä.
Olisihan se omalla tavalla ihan mielenkiintoista nähdä Jokereiden poppari-osaston mies ihan kisoissakin.

Vallitsevien olosuhteiden sekä kisojen ajankohdankin huomioiden tulee varmastikkin normaaliakin enemmän kieltäytymisiä ja änäripelaajien tilanteesta ei taida tietää edes Karjala-lippis päässä kulkevat henkilötkään.
Eli saapas nähdä, minkä sorttisen alakerran saa Jalosen Jukan johtama valmennustiimi maaniteltua näihin kesäkisoihin.

Tommi Kivistöhän siellä varmuudella tullaan näkemään. Mutta jos Niklas Friman itsensä lopulliseen kisajengiin raivaa, niin täytyy kyllä sanoa että melkoinen pakisto meillä oli kasassa sittenkin viime kaudella.
Ja tämä ei ole todellakaan epäluottamuslause Niklas Frimanille, vaan ennen kaikkea suora piikki Marjalle ja kumppaneille.
Eli ensiksi peliesitys ja sitten vasta nimi, vai kummin päin se meillä menikään viime kaudella?
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens

Kyllähän alun vaikeuksien jälkeen kevätkaudella Friman pelasi ihan ok.
 
SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Friman on pelannut alkukauden hyvin! Tykkään paljon!

11 peliä pelattuna, tehotilastot 2+3 ja plusmiinus näyttää +3

Viime kaudella peliaika jäi tosi vähiin kun pelasi vaan 26 pelissä, ja nyt, ehkäpä jopa pakon sanelemana, on saanut enemmän peliaikaa ja näyttää että pelin juju on sitä mukaa löytynyt.

Tällä hetkellä ainakin omissa papereissa Friman on Leskisen edellä peluutuksessa, jota en olisi kyllä uskonut ennnen kauden alkua.

Varmaan tehnyt myös kesällä paljon hommia ja nyt ensimmäisen kauden "shokin" jälkeen tietää varmasti paremmin mitä se vaatii, että KHL:ssä onnistuu. On ottanut stepin oikeaan suuntaan ja käyrä näyttää Frimanin kohdalla vakaasti ylöspäin.

Saisi ehkä käyttää vähän lisää kroppaansa ja painaa pari pommiakin silloin tällöin, kokoa kuitenkin löytyy ihan hyvin eikä oo mikään hintelä kääpiö. Siinä voisi olla yks kehityskohta tulevaisuudessa olla fyysisempi.

Tällä hetkellä pelaa kuitenkin hyvin ja on täysin ansainnut paikkansa kentällä, vaikka juuri nyt ei Jokereilla olekaan kovin montaa ekstrapuolustajaa heittää kokoonpanoon.

Hienoa että sai Ak Barsia vastaan kaks onnistumista, on ne ansainnut!
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Tällä hetkellä ainakin omissa papereissa Friman on Leskisen edellä peluutuksessa, jota en olisi kyllä uskonut ennnen kauden alkua.
+ Grantin edellä. Kertoohan tuo toki paljon myös Jokereiden puolustuksesta. Myös Joonas Jalvanti ja Rasmus Rissanen olisivat tällä hetkellä noiden edessä. Mitään Frimanilta poisottamatta - on nostanut tasoaan - niin ei meillä ole kuin kolme tekijämiestä + pari ok peruspakkia alhaalla ja heistäkin Lindbohm on vielä hieman arvoitus pidemmälllä otannalla, koska farssi-iltojakin on jo mukaan mahtunut.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse tuli povailtua viime kauden loppupuolella Niklas Frimanille näilläkin palstoilla "ihan ok" tulevaisuutta Jokeripaidassa.
Nyt näyttäisikin vahvasti siltä että tuo ennustus saattaisi olla jopa toteutumassa.
Frimanin pelaaminen on näyttänyt juurikin siltä, miltä mielestäni hyvän yleispakin pelaaminen pitääkin näyttää.
Jämäkkää puolustuspelaamista ja ihan riittävää hyökkäyksien tukemista. Kyllähän sinne Niklaksenkin peliin toki virheitäkin on mahtunut, mutta jos verrokkina pidetään muita puolustajiamme niin aika vähän on Frimanin tontin puolelta alkukaudesta vuotanut..
Hyvä Niklas!
 
Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Sen jälkeen kun on saanut Silja Line #51:n pois viereltään, kuuteen peliin 2+2 ja teholukema +4. Ottanut steppejä vuoden takaisesta ja itseasiassa jo viime kaudellakin pelasi ihan ok mun mielestä loppukaudesta.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Parantanut selvästi viime kaudesta, olisi mahdollista pelata vieläkin fyysisemmin (eikös puhuttu että on HPK:n alakerran päällikkö)
ja näitä taklauksia olisi kiva nähdä enemmän.

Ja jos ne paukut meinaa loppua, niin tästä lisää..

seeseeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On pelannut mielestäni paremmin nyt muutamassa viime matsissa. Liekö maalit tuoneet ripauksen itseluottamusta lisää, sillä tekee kaukalossa nyt rohkeampia ratkaisuja kuin aiemmin ja syötöt tuntuvat napsuvan lapaan aiempaa useammin. Näin kun jatkaa, niin oikein hyvä!
 
Eelie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, S.S Lazio
Pakko kehua kyllä Frimania. Eilen oli mun mielestä iloa katsoa pelaamista, kun on saanut maalien muodossa itseluottamusta. Tuntui eilen siltä, että on ainut pakki joka saa vedot edes maalille asti. En muista että viime kaudella olisi tällaista näkynyt?

Näyttäisi olevan tällä hetkellä puolustajista paras +- -saldo Jokereissa.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Friman-Kivistö on turvallisin pakkipari tällä hetkellä omissa.
 
Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Pelin haastiksessa antoi itsestään hyvän kuvan. Ei mitään diipadaapa vastauksia, vaan oli täysin tietoinen siitä miten oli pelattu ja mitä pitää tehdä jatkossa. Tykkään, vaikka virheen tekikin paSKAn maalissa.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Riittää paukut nyt. Riittää paukut niin hyvin, että Riimannille pitäis tehdä jatkodiili. Taisto on painanut jo 3 pinnaa enemmän, kuin viime kaudella. Sisäisen pakkipörssin kakkonen. Kehittyy koko ajan. 2 vuoden jatkot, kiitos!
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Riittää paukut nyt. Riittää paukut niin hyvin, että Riimannille pitäis tehdä jatkodiili. Taisto on painanut jo 3 pinnaa enemmän, kuin viime kaudella. Sisäisen pakkipörssin kakkonen. Kehittyy koko ajan. 2 vuoden jatkot, kiitos!

Katsotaan nyt ihan rauhassa ennen pitkiä jatkoja. Jos vetää koko kauden tällä tasolla niin ehdottomasti jatkoa. Huikea eteenpäin meno viime kauden pelokkaasta sähläyksestä.
 
Eelie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, S.S Lazio
Mitäs muuten Niklas opiskelee nyt peliuran aikana? Ei mitään hajua ollut itsellä, että edes opiskelee, mutta instastoryn mukaan opiskeli samalla kun matkusti.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Mitäs muuten Niklas opiskelee nyt peliuran aikana? Ei mitään hajua ollut itsellä, että edes opiskelee, mutta instastoryn mukaan opiskeli samalla kun matkusti.
Taloustiedettä taisi ainakin Kerho-aikanaan opiskella. Hienoa nähdä että Frimanilla on lähtenyt kulkemaan myös KHL:n puolella.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Ja mun mielestä kans hyvä juttu että opiskelee myös peliuran aikana.

Juuh kyllähän tuo kertoo aika lailla tietynlaisesta kypsyydestä pelaajan osalta. Varsinkin näissä tilanteissa missä ei näytä kovin todennäköiseltä, että on tullut / tulee tienattua kymmeniä miljoonia pelaajauran aikana. Jani Rita tietysti hieno esimerkki myös samasta asiasta, kun taisi jopa tyyliin kauppatieteiden maisterin paperit opiskella aika lailla uransa aikana melkein valmiiksi. Siitä sitten taisi aika hyvin tuon pohjalta "normaalille työurallekin" hypätä ongelmitta heti uran päättymisen jälkeen.

Kyllä se elämälle aika lailla erilaisen pohjan antaa, että oletko 16 - 35 ikävuosien välillä tehnyt jotain muuta kuin vain pelannut lätkää ja siinä sivussa pelaillut suurimmaksi osaksi CoDia tai NHL:ää pleikkarilla. Noista lähtökohdista ei välttämättä tule suurena shokkina, että aika monella urheilijalla tulee tietynlainen seinä vastaan uran päättymisen jälkeen, joka sitten voi jenkeissä ainakin hyvinkin nopealla aikataululla johtaa aina sinne kadulle asuvaksi kodittomaksi. Suomessa ei taida onneksi ihan näin radikaaleja esimerkkejä valtavasti olla. Toki eipä täällä ole ihan samaa määrää myöskään noita uransa aikana 30 miljoonaa tienanneita urheilijoitakaan.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Frimanilta jämäkkää tekemistä edelleen ja taas kihahti maali. Hyvin on nostanut tasoaan sitten viime kauden. Hyvä Freeman!
 
Eelie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, S.S Lazio
+11

Joukkueen paras saldo. Tehojakin tullut mukavasti. Ei voi kun hattua nostaa.

Pakko kyllä kans kehua Frimania. Eilenkin oli erittäin vakuuttava puolustusalueella ja mikä parasta saa yllättävän hyvin kiekon maalille asti. Pelaa tällä hetkellä ihan eri tavalla kuin viime kaudella.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Frimanin vahvuus on mielestäni se, että mies osaa pitää touhun simppelinä. Ei lähde hakemaan mitään Grantin ruotsinlaiva käännöksiä hyökkäysalueella vaan jos paikka tulee niin laukaus lähtee tai nopea siirto sivulle. Samoin omissa antaa nopeasti ykkösen eteenpäin niin, ettei paine ehdi riittävän lähelle ja pakkiparin on helppo edistää tästä peliä. Alkaisin sorvaamaan jatkoa tälle miehelle.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Frimanin vahvuus on mielestäni se, että mies osaa pitää touhun simppelinä. Ei lähde hakemaan mitään Grantin ruotsinlaiva käännöksiä hyökkäysalueella vaan jos paikka tulee niin laukaus lähtee tai nopea siirto sivulle. Samoin omissa antaa nopeasti ykkösen eteenpäin niin, ettei paine ehdi riittävän lähelle ja pakkiparin on helppo edistää tästä peliä. Alkaisin sorvaamaan jatkoa tälle miehelle.
Ehdottomasti jatkoa. On tällä kohdalla joukkueen paras pakki. Mitä en vuosi sitten olisi uskonut kirjoittavani ikinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös