Mainos

Niklas Österlund HC TPS:n toimitusjohtajaksi

  • 70 582
  • 150

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Össehän tuli meille toimitusjohtajaksi jonkin kytkykaupan kautta. Nyt kytkykauppaan osallistuneet ovat tietääkseni jättäneet hallituksen. Suunta on ehkäpä parempaan.

Kyllä Östersund on ehdottomasti yksi mittari sille kuinka todellista toiminnan elvyttäminen ja uudelleenarviointi Tepsissä on. Jos on duunissaan vielä syksyllä, pitää kysyä kuinka todellista muutoshalu seurassa on. Tai ainakin on pystyttävä osoittamaan tehtäväalue, jonka Ö klaaraa oikeasti eikä vain leikisti ja että onko hänen TET:ssään tryout vai ei.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Össen koulutus ja taustansa pankin konttorinjohdossa kuitenkin antavat osviittaa että osaa numeraaleilla tehdä jotain. Ehkä osaa vähän jopa myydäkin. Onhan tässä sekin mahdollisuus olemassa että kun taustalta on ne korvaan kuiskuttelevat pahoilaiset nyt lähteneet kalppimaan niin tämäkin reppana alkaisi näyttää toimitusjohtajalta. En siis tällä tarkoita häntä puolustella (aurajoelle tarkennukseksi) vaan ihan out-of-the-box ajatteluna heitän ilmoille että siellä saattaisi tämäkin veitikka kääriä nyt hihansa.

Sammakoitaan ei tule saamaan omissa papereissani aikaiseksi mutta jos alkaa tekemään uudelle hallitukselle raportoitavaa duunia kunnolla niin mikäs siinä.

Ihan hyvin voi lähteä kiertoonkin, en minä sillä.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Miksiköhän tällä kaverilla on suuria vaikeuksia suuta avatessaan saada tuotettua sanoiksi totuutta tahi muutenkaan järkevää asiaa?

Toivottasti on edes talouspuolella sitten helvetin hyvä.

Hallitus voisi kyllä kieltää häntä antamasta mitään kommentteja. Silkka hiljaisuuskin parempaa kuin todellisuudesta irtoavat kommentit.
 
Olen ihmetellyt tätä samaa. Enkä mitään ihan vähän aikaa. Tekee itsestään ihan täyden pellen puhuessaan medialle aivan mitä sattuu. Paskanjauhantaa ja faneille avovittuilua, siitä on meidän Össe tehty.

Todennäköisesti on talouspuolella hyvä, mutta käsittääkseni ei ole kauppakorkeassa käynyt myynti- tai markkinointilinjaa vaan johtamislinjan (johon toki lukeutuu myös jonkin verran talouspainotteista koulutusta). Juuri näitä ulostuloja muiden muassa on tuohon tutkintoon harjoiteltavissa suuriakin määriä mutta ei ole vain oppi mennyt perille.

Hietarintaa ikävä näiltä osin, joskin ei sitten talouspuolella ollut varmaan niin jehu kuin Össe sitten. Kuvittelisin että Österlund olisi saanut potkut jo mikäli olisi hoitanut leiviskänsä heikosti.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Todennäköisesti on talouspuolella hyvä, mutta käsittääkseni ei ole kauppakorkeassa käynyt myynti- tai markkinointilinjaa vaan johtamislinjan (johon toki lukeutuu myös jonkin verran talouspainotteista koulutusta). Juuri näitä ulostuloja muiden muassa on tuohon tutkintoon harjoiteltavissa suuriakin määriä mutta ei ole vain oppi mennyt perille.

Hietarintaa ikävä näiltä osin, joskin ei sitten talouspuolella ollut varmaan niin jehu kuin Össe sitten..

Ihan tosissaan meinaat, että sillä mitä kauppakorkeassa on lukenut, olisi asiassa olennainen merkitys? Ehkä siis tarkoitat, että valmiuksia olisi, mutta ei silti osaa. En ole sellaista tiedekuntaa nimittäin nähnyt missä osattaisiin opettaa ihminen pärjäämään toimittajien kanssa, joko osaa tai ei. Toimittajat osaavat kysyä, avoimia kysymyksiä ja niiden päälle tarkentavia sellaisia, joilla jutun teon kannalta merkitystä. Össe ei selvästi pärjää tässä asetelmassa kerrassaan lainkaan. Tässä maassa on huippupaikoillakin, jota TPSn toimarin hommat eivät ole, ihmisiä joilla sama ongelma vaikka kuinka olisi prepattu haastatteluun.

Olennainen asia siis, kuten itsekin toteat, olisi kieltää Össeltä kommentit kokonaan. Sitten päästäänkin siihen olennaiseen, että mitä teemme toimitusjohtajalla, joka ei pärjää kuin talousarvion laadinnassa ja siinä pysymisessä. En ole tältä osin aivan varma onnistutaanko tässäkään tällä kaudella, mitä tosin en kritisoi.

TPS:n oma pääoma on Hietarinnan ja edellisen hallituksen onnistumista, ei Össen.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Oikeasti on ihan samantekevää kuka Tepsin toimitusjohtaja on. Tänne ilmestyy joka tapauksessa "toimarille heti kenkää"-ketju samana päivänä kun nimi julkistetaan, vaikka tulisi millainen sateentekijä tahansa. Sama koskee Tepsin hallitusta.
 
Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
Oikeasti on ihan samantekevää kuka Tepsin toimitusjohtaja on. Tänne ilmestyy joka tapauksessa "toimarille heti kenkää"-ketju samana päivänä kun nimi julkistetaan, vaikka tulisi millainen sateentekijä tahansa. Sama koskee Tepsin hallitusta.

Ja väitteesi perustuu mihin? Tiedän, että kärjistät, mutta kyllähän tällä palstalla esim. Österlund toivotettiin uutena, nuorena kasvona tervetulleeksi seuraan. Kaverilla oli saumat olla uuden TPS:n keulakuva ja hänelle tämä mahdollisuus annettiin mielestäni myös kannattajien keskuudessa. Viime kauden sähellys ja mediakohut peräperään aiheuttivat ihan ansaitusti tämän _hieman_ ammattitaitoa epäilevän ilmapiirin.

Pidempiaikaisen rämpimisen jälkeen oikeastaan kaikki muutokset on otettu mielestäni lähinnä positiiviselta kannalta. Odotukset ovat luonnollisesti kovat, mutta kenellä ei omaan seuraan liittyvissä asioissa olisi?
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Mulle on sinänsä aivan sama vaikka Össe kertoisi kannattavansa Jokereita ja kysyisi samaan hengenvetoon kuka vittu on Saku Koivu, jos mies vain hoitaa oman ruutunsa. Össen tehtävä on käsittääkseni pitää talous kunnossa sekä juontaa kauden jälkeinen lehdistötilaisuus, missä keskustellaan siitä, miksi kausi meni taas penkin alle ja Arse etsii pelaajat sillä rahasummalla, jonka hallitus on hälle siunannut.
Hietarinta oli omalla paikallaan kunkku tiedottamisesta lähtien mut jonkin mielestä Össe on parempi.
 
RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan tosissaan meinaat, että sillä mitä kauppakorkeassa on lukenut, olisi asiassa olennainen merkitys? Ehkä siis tarkoitat, että valmiuksia olisi, mutta ei silti osaa. En ole sellaista tiedekuntaa nimittäin nähnyt missä osattaisiin opettaa ihminen pärjäämään toimittajien kanssa, joko osaa tai ei. Toimittajat osaavat kysyä, avoimia kysymyksiä ja niiden päälle tarkentavia sellaisia, joilla jutun teon kannalta merkitystä. Össe ei selvästi pärjää tässä asetelmassa kerrassaan lainkaan. Tässä maassa on huippupaikoillakin, jota TPSn toimarin hommat eivät ole, ihmisiä joilla sama ongelma vaikka kuinka olisi prepattu haastatteluun.

Olennainen asia siis, kuten itsekin toteat, olisi kieltää Össeltä kommentit kokonaan. Sitten päästäänkin siihen olennaiseen, että mitä teemme toimitusjohtajalla, joka ei pärjää kuin talousarvion laadinnassa ja siinä pysymisessä. En ole tältä osin aivan varma onnistutaanko tässäkään tällä kaudella, mitä tosin en kritisoi.

TPS:n oma pääoma on Hietarinnan ja edellisen hallituksen onnistumista, ei Össen.

Ja itseasiassa se pääoma kertyi Hietarinnan aikana, mutta pohjan loi Sutela. Ei hietarinnalla ollut paljonkaan tekemistä Suikkasen palkkaamisen suhteen tai sen joukkueen, joka keväällä 2009 aiheutti kivan kiekkobuumin Turussa. Nuo kaksi asiaa loivat pohjan 2010 mestaruudelle ja sen jälkeen Suikkasella rahastamisen. Yleisesti toimitusjohtajan vaikutus tulee 1-3 vuoden viiveellä.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
MTV3: "Myös seuran tiedotuspolitiikka on erikoista. Pelaajakoordinaattori Ari Vuori vastasi MTV:n yhteydenottoon, että organisaatiossa on sovittu, että toimitusjohtaja vastaa tiedottamisesta. Toimitusjohtaja sysää kysymyksiin vastaamisen hallituksen jäsenille".

TPS on keksinyt ikiliikkujan! Tiedotusvastuu hallituksen JÄSENILLÄ? Kohtalaisen todella erikoinen linjaus. Hallinto ja tietyt normitoimintatavat ovat näköjään edelleen yhtä sekaisin kuin hyökkäyksiin lähdöt.

Toimittaja: "Hankkiiko TPS vielä uusia pelaajia ennen siirtorajaa?", Vuori: "olen urheilutoimenjohtaja, enkä mikään ennustaja, soita Nikkelle". Toimittaja: "Vuori pyysi soittelemaan sulle, hankkiiko TPS uusia pelaajia ennen siirtorajaa?", Öster: " Oota vähän, kattelen tässä just ilmaisesta sanakirjasta mitä tarkoittaa try-out, tiedäks sä? Mut hei, hallituksen jäsenet vastaavat". Toimittaja: " Vuori ja Östermalm pyysivät soittamaan sulle, hankkiiko TPS uusia pelaajia?", Kouki: "Oota vähän, mulla treenit kesken uusimman Louhimiehen leffan epätoivoisen putkirunkkarin roolia varten, mutta soita siis Louhimiehelle, se päättää rekryt".
 
Viimeksi muokattu:

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onkohan Tepsissä vaatimustaso ihan kohdallaan, kun valitaan näitä vastuuhenkilöitä. Österhagström ja Valtonen kertoo hurjasta kunnianhimosta? Näitä työssäoppijoita on ollut tapana ottaa hieman vähemmän vastuullisiin hommiin tienaamaan kannuksensa.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS
Oli sitten päätösvalta näissä asioissa kenellä tahansa, niin kyllä näitä asioita pitää etukäteen miettiä, että mitä sanotaan medialle, kun näitä tullaan kuitenkin kysymään. Varsinkin jos kyseessä on toimitusjohtaja.

Jos ei tällä hetkellä ole uutta koutsia tulossa viikon sisään tai olla edes asiasta keskusteltu tai aiotaan antaa Suikkaselle vielä aikaa, niin kyllä pitäisi tulla kuin apteekin hyllyltä, että johto antaa täyden tuen ja työrauhan valmentajalle eikä kommentoida mitään epämääräistä siihen väliin. Pahin olisi, että ei kommentoida mitään ja siirretään vastuuta eteenpäin, mutta ei kai niin sentään kukaan tekisi... eiku.

Kyllä tämä vähän haiskahtaisi, että jotain siellä on tapahtumassa, mutta toisaalta ei olisi eka kerta kun tiedottamisessa kustaisi tällä porukalla.
 
Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli sitten päätösvalta näissä asioissa kenellä tahansa, niin kyllä näitä asioita pitää etukäteen miettiä, että mitä sanotaan medialle, kun näitä tullaan kuitenkin kysymään. Varsinkin jos kyseessä on toimitusjohtaja.

Tosin tässä tapauksessa kysymys sanatarkasti kuului: "Onko seuran hallitus käsitellyt valmennuksen asemaa?". Mielestäni ei tuohon TJ: llä voi olla muuta kuin yksi vastaus.

Jos taas oltaisiin tiedusteltu yleisemmin Suikkasen asemasta tms ja sen jälkeen Österlund olisi vedonnut hallitukseen, niin sitten voitaisiin oikeutetusti alkaa kyselemään seuran tiedotuspolitiikan perään. Nyt kyse oli lähinnä toimittajan ammattitaidosta (tai sen puutteesta) / lööpin luomisesta.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ja itseasiassa se pääoma kertyi Hietarinnan aikana, mutta pohjan loi Sutela. Ei hietarinnalla ollut paljonkaan tekemistä Suikkasen palkkaamisen suhteen tai sen joukkueen, joka keväällä 2009 aiheutti kivan kiekkobuumin Turussa. Nuo kaksi asiaa loivat pohjan 2010 mestaruudelle ja sen jälkeen Suikkasella rahastamisen. Yleisesti toimitusjohtajan vaikutus tulee 1-3 vuoden viiveellä.

Sutelan aikana TPS teki 2.7 miljoonaa tappiota. Hän sai käytännössä potkut kesken kauden. Ja Suikkasen rekrytoi Vuori. Jotenkin nyt ei väitteet täsmää. Ehkä taloudellinen pohja kuitenkin luotiin muita reittejä pitkin.
 
Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Mites nyt tuota kun Niklas Österlund hyppää futiksen puolelle? Uutinen.

Edit. Kah, sieltä tulikin lisäuutisia.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
TPS:n hallituksen puheenjohtaja Perkonoja totesi muutama viikko sitten, että toimitusjohtaja vastaa taloudellisesta menestyksestä. Ilmeisesti vastuu on nyt realisoitunut, sillä tästä kuluvasta kaudesta tulee taloudellisessa mielessä todella haasteellinen.

Koskahan urheilutoimenjohtajan vastuu urheilullisesta menestyksestä (lue menestymättömyydestä) realisoituu? Sitä odotellessa.
 
J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mitä Tepsin ketjuista on tullut luettua, niin aika inhottu Österlund lopulta oli. Eikä varmaan mikään ihme. Tämän ketjun ensimmäisellä sivulla oltiin vielä hyvin positiivisin fiiliksin liikenteessä uuden miehen tullessa ruoriin kehuja jaettiin aika vuolaasti henkilökohtaisia kavereita myöten. Kieltämättä jätti itsestään todella ylimielisen ja oudon kuvan. Kuulostaa aika yllättävältä, että jatkaa futispuolella?
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse olin todella yllättynyt siitä miten feikki jätkä Össe lopulta oli. Samoja tuttuja paljon opiskelupiireissä ollut ja miehestä oli sellainen positiivinen ja ammattimainen kuva ennen tätä pestiä. Toki ilman että henk.koht. tunsin kaveria. Vessanpöntöstähän se ihan jokaisen positiivisuuden rippeen kiskaisi melko lahjakkaasti tj-taipaleellaan.
 
Et ole tosissasi? Ks miehen tausta. Ei tämä saatana niin mene, et kauppakorkeakoulun jlk aletaan vetämään hommaa missä pitää olla esillä ja ymmärtää vaikka kysyä joltakin järkevämmältä/enemmän tahi eri aineita lukeneelta että mites tämä juridiikka jne. Mutta, mä lopetan össen osalta tämän nyt tähän ja toivotan kaikkea onnea potkupallon parissa.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hienoa että yhdestä mätäpaiseesta päästiin. Harmi vain, että jotenkin on vaikeaa enää uskoa millään olevan mitään väliä. Klaanipaskoja on joka nurkalla ja koskaan ei tiedä meneekö paremmaksi vai hullummaksi meno jatkossa. Uskoa tässä osoitteessa ei ole jäljellä enää yhtään.

Jotenkin tämän kauden meno on kuin Pietarin torilla. Ulkopuolisen on ihan mahdoton seurata juonta, mutta uskallan väittää, ettei tuolla sisäpiirissäkään ole enää mitään todellista tietoa siitä että mihin tämä kaikki johtaa. Nyt on vissiin Supercellin miehet rahoineen nousemassa taustalla, mutta saippuaoopperan jatko-osissa saamme ihmetellä, että kuka heidän korvaansa jää kuiskuttelemaan. Mentorit ja Kiprusoftit ovat vakiocastingia, Nummelinit taitavat päästä peesaamaan. Jursi on jo kaivettu haudasta ja Zacarias Jesus Koivun paluuta odotellaan.

Jos sitä uskoa olisi, niin tässähän toki positiivisesti ajattelisi että tällä kaudella viimeinkin tehdään ne loputkin tarpeelliset korjausliikkeet. Valmennus ja tj lähti, seuraavaksi painolastina olevat vanhat pelaajat, Mountain sekä muut ammattitaidottomat ovesta ulos. Vuoden vaihteessa saamme kuulla otteita uudesta raamatusta, jossa visioidaan pitkäjänteinen jä jämäkkä paketti jota noudattamalla nousemme kuin Peenis tuhkasta.

Don't get me wrong, oikea mies lähti kerrankin ovesta ulos. Harmi vaan, että mustapekka osui sitten tuohon toiseen samanmerkkiseen seuraan. Kuunnelkaa, kuuluuko sieltä kuolinkellojen kuminaa?

Mutta joo, on tämä sen verran huikeaa saippuaa että vaikea elää ilman.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Össen siirto jalkapallon puolelle on varmaan hänelle itselleen hyvä asia. Lukujen ja talouspuolen hahmottaminen sujunee helpommin, kun koko jalkapallopuolen budjettikin on pienempi kuin esimerkiksi jo yksistään Petteri Nummelinin palkka.

Esiintymistarpeet julkisuudessa jalkapallon divarijoukkueen toimitusjohtajalla ovat aivan minimaaliset.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Et ole tosissasi? Ks miehen tausta. Ei tämä saatana niin mene, et kauppakorkeakoulun jlk aletaan vetämään hommaa missä pitää olla esillä ja ymmärtää vaikka kysyä joltakin järkevämmältä/enemmän tahi eri aineita lukeneelta että mites tämä juridiikka jne. Mutta, mä lopetan össen osalta tämän nyt tähän ja toivotan kaikkea onnea potkupallon parissa.

En tiedä millä oli tuon pankkivirkansa aikoinaan saanut mutta pankkialalta kuiskutelleet äänet kertoivat että on lahjakas jannu. Eivät näemmä tienneet tosin mistään mitään.

Mitä tulee tuohon kauppakorkea-osaasi, niin vaikkei sieltä valmistu kaltaisasi pelkän lainalan ammattilaisia, kuuluu oikeustiede olennaisesti kauppatieteiden maisterintutkintoon. Ja nämä kurssit siis käydään ainakin Åbo Akademin osalta yhdessä ruotsinkielisen oikeustieteiden tiedekunnan opiskelijoiden kanssa. Jotkut suorittavat jopa suurempia kokonaisuuksia sivuaineena tai lisäopintoina.

Össen osalta en jaksa selvää mitä aikoinaan tuolla on opiskellut mutta ihan pakollisia kursseja lakitieteestä tuolla kyllä joutuu suorittamaan. Siis senkin verran että osaisi näitä perusjuttuja käsitellä teoriassa. Mies lahjakkaasti antoi kyllä ymmärtää että nuo hänen ot-tenttinsä on joku kaverinsa käynyt maksua kirjoittelemassa kun lanseerasi näitä omia linjauksiaan melko komealla tavalla esim. Suomis-vyyhdin aikana. Koskien tuota esiintymistä niin myös siihen löytyy ihan tarpeeksi pakollisia kokonaisuuksia opintosuunnitelmista, en tiedä tosin missä mr. Österlund on harhaillut yliopisto-uransa aikana.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Össen siirto jalkapallon puolelle on varmaan hänelle itselleen hyvä asia. Lukujen ja talouspuolen hahmottaminen sujunee helpommin, kun koko jalkapallopuolen budjettikin on pienempi kuin esimerkiksi jo yksistään Petteri Nummelinin palkka.

Esiintymistarpeet julkisuudessa jalkapallon divarijoukkueen toimitusjohtajalla ovat aivan minimaaliset.

Vai onko kyseessä sittenkin Veikkausliigaseura? Tj ja utj Ykkösen jengissä kuulostaa kohtuuttomalta kulurakenteelta. Lisäksi VMP tukijana ja MyPa ilman liigalisenssiä. Seuraava info heti kun liigan tilanne ratkeaa jne...

Oli miten oli, TPS näkee tässä jantterissa jotain mitä muut eivät näe.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
En tunne kaikkia taustoja mutta ulkopuolisen silmin tässä haluttiin jonkun mielestä "hyvälle jätkälle" löytää organisaatiosta laatikko jossa voi vielä toimia. Koska kyllähän tuo muuten aika potkuilta vaikuttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös