Niin pieni on maailma

[pehtoori]

Vanhoja valokuvia katsellessa tuli mieleen eräästä otoksesta, että "onpas maailma pieni". Tuon lauseen olen itsekin päästänyt suustani, etten sanoisi jopa lukuisia kertoja, johtuen luultavasti maailman pienuudesta. Leikki sikseen, olisi hauska kuulla myös palstaturinoitsijoiden kokemuksia tuosta tunteesta, aloitan tällä mieleeni juolahtaneella tarinalla.

Hiipivä nälkä kitusissä kapusimme kahden kaverini kanssa ulos lennolta Helsinki-Toronto. Nopea auton vuokraus oli ensimmäinen ajatus mielissämme matkalla kohti lähestyvää lyhyttä pyrähdystä kohti Niagaraa. Koneessa jaettiin jotain ihme lappusia, joihin olisi pitänyt kertoa oletko turisti, paljonko on massia mukana taaloissa vai oletko huumekuriiri. Valitettavasti olin Max Cannon-päissäni kirjoittanut lomakkeeseen, että olen Ted, maitomies. Jouduin sellaiseen huoneeseen, joita näkee niissä tyhmissä amerikkalaisleffoissa. Kaksi setää ja lasiseinät. Tämä alustus ei kuulu mitenkään koko tarinan pointtiin, halusin vain saada mielenkiintonne kohoamaan. Kävellessäni ulos huoneesta mietin että onpa pitkä käytävä. Setä takissaan ilmoitti, että seuraa minua. "Ne sun kaksi hippikaveria on jo tuolla hermostuneita sua tunnin odotelleet".

Paras ja mahdollinen oli ainut laatumääritelmä tulevalle alustallemme saapuessamme Hertzin autonjakelupisteelle. YYZ-rekisterinumerollista kiesiä ei ollut saatavilla, jota ihmettelimme suuresti. Siitä huolimatta laitoimme tuon kyseisen kappaleen soimaan mukana tuomaltani levyltä, koska pakkohan sitä vaan on Pearson International Airportilla kuunnella.

Aloimme siinä taittaa pikkuhiljaa ensimmäistä etappia kun oikeasti totesimme, että nyt kurnii jo todenteolla. Sovimme, että seuraavasta mahdollisesta liittymästä sivuun ja pikaruokalaan, jenkkiässä kun ei oikein ole muita mahdollisuuksia motarilta. Liittymä tuli ja niin tuli myös ensimmäinen McDonalds. Kurvasimme Cadillacin nätisti etuoven viereen ja nousimme mitä rehvakkaammin kyydistä. Samaan aikaan havaitsin mattamustan Chevy Vanin rullaavan automme taakse. Olin jo aikaisemmin tottunut tarkkailemaan aina Valloissa rekkareita, joten en ihmetellyt sen suuremmin kun auto oli New York-state -kilvellä varustettu, olimmehan itsekin juuri kohti Buffaloa matkalla, ihan rajan tuntumassa siis.

Hirveä arvontakilpailu oli menossa siinä jonotellessa, että mitä purilaisia ja miten monta ja kelle, kun aloin mielessäni kuulemaan jonossa takanani puhuttavan selvästi suomea. Ilmaisin huolestuneisuuteni ystävilleni, jotka kielsivät hourailuni. Vasta kun pakotin pojat keskittymään, niin kaverini sanoi samalla taaksepäin katsoessaan; "Ei voi olla vittu totta.." Siinä ne kaksi, 18-vuotta - eli koko junnuikänsä - naapureina asunutta kollia halaili keskellä Ontariolaista Mäkkäriä. Toki seuraavaan kymmeneen vuoteen eivät olleet tietääkseni pitäneet yhteyksiä. Toinen lensi jotain 8000 km ja ajoi suoraan siihen ekaan Mäkkäriin, johon toinen oli 8 hengen ryhmällä sillä Vanilla ajanut suoraan New Yorkista asti yhdellä pysähdyksellä. Ja se mäkki ei ollut edes siinä tien vieressä. Silloin oli maailma pieni.

 

[korkki]

Olen tätä samaa käyttänyt jo useissa yhteyksissä mutta kerrotaan nyt täälläkin (vaikken itse siihen suoranaisesti liity).

Tästä on jo muutama vuosi aikaa. Siskoni asuu San Josen lähellä. Ex-vaimoni veljen tytär oli au pairina San Diegossa. Molemmat siis Kaliforniassa, mutta 1000km toisistaan. Noh he olivat sitten törmänneet sattumalta toisiinsa Hollywoodissa vessassa. Olihan se aika absurdia asustella toisella puolen maapalloa ja käydä samaan aikaan visiitillä Losissa ja törmätä toisiinsa vessassa.

Maailma on tosiaan pieni.

 

[kiwipilot]

Sydneyn oopperatalon portaat kevät 2009. Reissussa reilu kuukausi, yhteenkään suomalaiseen ei olla törmätty kun vastaan tupsahtaa vaimon vuosikausia kateissa ollut kaveri. Silloin maailma tuntui pieneltä.

 

[Rixa88]

Ässien Sami Lähteenmäki kävi aikoinaan samaa yläastetta kuin minä. Minua vuoden nuorempi. Kerran liikuntapäivänä valitsin päivän ohjelmakseni lätkän ja pelattiin kiekkoa jolloin tämä kaveri oli samaan aikaan samassa kaukalossa pelaamassa.

 

[alwahla]

Seitsemän vuotta sitten tuli vietettyä työreissulla Malesiassa pari viikkoa. Puolet ajasta kului niemimaalla ja Langkawilla ja toinen puoli Sabahissa, Borneon saarella. Borneolla kun kerran oltiin, niin pitihän sitä päästä villieläimiä katsomaan ja Sepilokin kautta lähdimme sitten pohjoismaalaisen ryhmän kanssa syvemmälle viidakkoon. Runsaat 70 kilometriä hiekkateitä ajettuamme päädyimme eräälle pienelle motellille, joka sijaitsi aivan keskellä sademetsää.

Pakollisen ja sangen mielenkiintoisen joelle suuntautuneen veneretken jälkeen palailimme täysikuun loistaessa ja erilaisten metsäneläinten melskatessa "kotia" kohti. Tässä vaiheessa on todettava sivuhuomautuksena, että koko reissun aikana emme olleet törmänneet yhteenkään suomalaiseen, joten yllätys oli melkoinen, kun rantautuessamme laiturille kuulimme moteliin joenrantaan avautuvalta kuistilta savolaispariskunnan iloisen puheensorinan. Ajatella, että tuollaisesta korvesta löytyi suomalaisia.
Silloin tuli mieleen, kuinka pieni tämä maapallo on.

 

[Lunatico]

Muutettuani etelään niin kun olin ensimmäistä kertaa stadin yössä kaverin kanssa, niin mentiin Sedun oliko se Onnela vai mikä siellä Kampissa niin kuitenkin, mennessäni kyseisen baarin tupakkakoppiin (en muista oliko siellä niitä useampikin) niin helvetti siellä se oli, Joensuun ensimmäiseltä visiitiltä silloinen paras kaveri seisoi siinä metrin päässä. Oltiin nähty viimeksi ehkä vuonna 2004 ja tämä jälleen näkeminen tapahtui syksyllä 2007. Eli 3v siinä meni ettei nähty kun elämät vei eri suuntiin ja sit, kaboom, siinä se oli.

Muutenkin tuolla etelän visiitillä pistin merkille, että aika monella tuikituntemattomalla ihmisellä jotain kosketusta Pohjois-Karjalaan ja vieläpä Nurmekseen. Siis sattumalta jossain kadulla/baarissa yms kun jutteli jonkun täysin randomin kanssa jotain niin aika äkkiä selvisi, että samoilta ilmansuunnilta oltiin. Silloin monesti mietin, että kyllä maailma on vaan niin pieni.

 

[Viivelähtö]

Muutama vuosi takaperin tapahtui Hong Kongissa. Olimme tyttöystäväni kanssa saapuneet lentokentälle yöllä, josta otimme taksin hotellille. Aamulla kävelimme hotellista ulos ja etsimme lähimmän metroaseman. Siinä lippuja automaatista ostaessamme satuin kääntymään ja katsomaan ihmisvilinään ja katso kiinnittyi erääseen etäisesti tutunnäköiseen naisihmiseen. Ja hänkin näytti tunnistavan minut. Koputin tyttöystävää olkapäälle ja sanoin, että onko tuo jostain tuttu. No se oli hänen vanha pelikaverinsa, moikattiin siinä sitten ja todettiin, että maailma on aika pieni. Hän oli vaihdossa ja heidän asuntola sattui olemaan 100 metrin päässä hotellistamme. No käytiin siinä sitten muutaman kerran yhdessä syömässä ja myös yöelämää katsastamassa "paikallisopastuksella".

Mutta kyllä otsikon mukainen olo tuli kun jälkeen päin mietti, että 7 miljoonan ihmisen kaupunkivaltiossa osutaan samalla hetkellä saman metroaseman samaan sisäänkäyntiin ja vielä samalla hetkellä. Metroasemiakin Hong Kongissa taisi olla yli 80.

 

[Lynyrd]

Viime kesänä oltiin avopuolison kans Lontoossa ja siinä monien mutkien kautta hotellille päästyämme päätin käydä hakemassa muutaman oluen lähikaupasta. Matkalla näky yksi viihtyisä terassi ja kun kelikin oli hyvä jäin siihen nauttimaan ensimäisen bissen Lontoossa. Siinä olutta nauttiessa kuulu takaa selkeällä suomen kielellä. - Tuo röökiä poltteleva tyyppi näyttää ihan helevetin tutulta. Luonnollisesti käänsin päätä että kukas se siellä kun äänikin kuulosti tutulta. No perkele muutama vuosi sitten Sveitsiin muuttanut kaverihan se siinä kalja kädessä seisoskeli.
Nauratti kun muutama viikko aikasemmin oltiin skypessä jauhettu paskaa, mutta kumpikaan ei ollu maininnu mitään Lontoon matkasta. Eikä kumpikaan ollu facessa mitään tiedoitellu että minne on menossa.

 

[FASlapsi]

Pari vuotta sitten olin viikon mittaisella työmatkalla Kanadassa, New Brunswickin osavaltiossa, pienessä kyläpahasessa nimeltään Edmundston. Eräs ilta lähdin etsiskelemään jotain ruokapaikkaa, ja pyöriessäni 30 asteen pakkasessa vuokra-autolla pitkin pikkukylän sivukujia ja havaitessani niiden vähäistenkin kaupungista löytyvien ruokapaikkojen olevan kiinni, ajoin pieneen ostoskeskukseen josta mainostettiin löytyvän Subway.

Ennen tilausta funtsin että miten esitän tilaukseni englannin ja pantomiimin sekoituksella, koska paikalliset osasivat useimmiten englannin sijasta ranskaa. Tilauksen vastaanotti kuitenkin nuori tympääntynen oloinen finninaama-jamppa, joka puhui englantia ihan hyvin. Leipää tehdessään ja sekava-aksenttista englantiani kuunneltuaan tämä jamppa sattui kysymään, mistä päin olen, ja vastatessani olevani Suomesta, tylsistyneeseen jamppaan heräsi pieni elonkipinä, ja hän kertoi tavatessaan Australiassa vaihdossa ollessaan kaksi tyttöä Suomesta jotka olivat ilmeisesti tehneet finninaamaan melko lähtemättömän vaikutuksen.

Jampan mielestä oli ihmeellistä, että Edmundstonissa törmää samasta maasta tulleeseen urpoon, mutta kertoessaan tyttöjen asustaneen kaupungissa nimeltä Espoo ja minun ilmoittaessani että minäpäs asun samassa kaupungissa leiväntekijän leuka loksahti lattiaan. Silmät suurina ja henkeään haukkoen poika tiedusteli, sattuisinko tuntemaan näitä tyttöjä, toisen nimi oli Kaarina Iso-Kallio ja toisen Marja Berg, he olivat syntyneet vuonna 1990, Kaarinalla oli vaaleat hiukset ja Marjalla ruskeat ja Kaarinan isä oli kuulemma joku semikuuluisa politiikko Suomessa.

No enhän mä nyt niitä saatana tuntenut, vittu Espoossa asuu hei kuitenkin joku 250 000 ihmistä, ollu koskaan kuullutkaan ton nimisistä tytöistä, Kaarina lisäksi varmaan vielä puhunut paskaa kuuluisasta faijastaan. Sanoin vaan sille hyperventiloivalle semi-franskille että tee nyt se mun leipä loppuun äläkä enää kysele mitään vitun tyhmää tai kusen tähän sun tiskilles.

 

[Buddha]

Mutta kyllä otsikon mukainen olo tuli kun jälkeen päin mietti, että 7 miljoonan ihmisen kaupunkivaltiossa osutaan samalla hetkellä....

Ho Chi Minh cityssä, missä budjaa jotain reilu 9- miljoonaa kengänkuluttajaa kuului museon pihalla kovaa, että Buddhaaaa... Silmät pyöri vähän aikaa kuin hedelmäpelin rullat ja aika skitsofreeninen olo, kun näin entisen duunikaverin siinä. Sen verran porukkaa kokoajan liikenteessä, että jos olisin sattunut paikalle pari sekuntia myöhemmin, niin ei olisi tavattu.

 

[Musta Nuoli]

Kaikkiin näihin ilmiöihin on selkeä ja luonteva selitys, joka perustuu kehittämääni filosofis-uskonnolliseen elämänkatsomukseen, josta olen valmis kirjoittamaan kalliita pamfletteja sekä ottamaan rahat pois kansanjoukoilta.

Maailmankaikkeus on verrattavissa roolipeleihin, tässä tapauksessa nettiroolipeleihin. Toisiinsa törmäävät henkilöt (tai pikemminkin heidän lihaa ja verta olevat avatar-pelihahmonsa, jotka luulevat omistavansa vapaan tahdon, mutta joita tosiasiassa ohjaillaan hahmon ominaisuuksien mukaisesti muualta) pelaavat samalla serverillä, ja törmäilevät sen takia toisiinsa paljon todennäköisemmin kuin pitäisi. Valtaosa muista ihmisistä on vain NPC-hahmoja, suuren Kosmisen Peliohjelman ohjaamia virtuaalihahmoja. Heitä on miljardeja.

Oikeita pelaajia on paljon rajoitetumpi määrä samalla serverillä, ja pelaaja tuntee heistä todennäköisesti maksimillaan noin 150, ei juurikaan enempää ja luultavasti paljon vähemmän. Muiden kanssa kommunikointi on rajoitettua ja koostuu lähinnä "name", "job", "goodbye"-tason viestinnästä, jossa valitaan valmiista valikoista samat fraasit ja saadaan vastaukseksi samat fraasit. Mutta jos joku näistä n. 150 oikeasta pelaajasta sattuu olemaan online oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin hän havaitsee välittömästi toisen oikean pelaajan miljoonien ei-pelaajahahmojen massasta.

Jossain muualla joku muu voi pelata tismalleen samoja kenttiä ja samoja karttoja, mutta eri serverillä, ja tämän takia nämä henkilöt eivät koskaan törmää toisiinsa, vaikka olisivat samassa työpaikassa, koulussa tai samassa asuinlähiössä. Jokainen meistä tietää ihmisiä, joista on kuullut juttua mutta joita ei syystä tai toisesta ole koskaan tavannut, vaikka se on paljon epätodennäköisempää kuin tuttuun törmääminen kaukomailla.

Tajusin juuri, että tämä teoriani on todennäköisempi ja uskottavampi teoria kuin valtaosa maailman uskonnoista, elämänkatsomuksista ja new age -teorioista. Ei kun siis sitä pamflettia kirjoittamaan, ja ajan myötä uskonsotia aloittamaan.

 

[SamSpade]

Kaikkiin näihin ilmiöihin on selkeä ja luonteva selitys, joka perustuu kehittämääni filosofis-uskonnolliseen elämänkatsomukseen, josta olen valmis kirjoittamaan kalliita pamfletteja sekä ottamaan rahat pois kansanjoukoilta.

Hitto. Lähes samansuuntaista olen itsekkin ajatellut. Vapaan tahdon illuusiosta ja kuinka jokainen valinta on oikeasti vain valinta muutamasta vaihtoehdosta, joilla on vain 2-3 mahdollista loppua. Eli vainkka kuinka teemme, päätämme niin pelin kaltaisesti vain muutama lopputulos on meille mahdollinen, seikkailujen määrä ja laatu siinä välissä vain muuttuu, rajoitettujen valintojen valitsemisen myötä.

 

[tomageeni]

Naapurissamme lapsuudessani asuneeseen tyttöön törmäsin Heathrow'ssa 2009. Tätä ennen en ollut häntä tavannut n. viiteen vuoteen. Samassa koulussa olimme ala- ja yläasteen.

Toki tämän kohtaamisen epätodennäköisyyttä lieventää se, että se tapahtui lentokentällä ja kone Helsinkiin oli lähdössä parin tunnin kuluttua. Itse olin siis tulossa vaihdolla Atlantin yli ja hän oli ollut Lontoossa käymässä. Ilmeisesti samassa koneessa olimme loppumatkan, mutta siellä en enää häntä huomannut.

 

[Timbit]

Ho Chi Minh cityssä, missä budjaa jotain reilu 9- miljoonaa kengänkuluttajaa kuului museon pihalla kovaa, että Buddhaaaa... Silmät pyöri vähän aikaa kuin hedelmäpelin rullat ja aika skitsofreeninen olo, kun näin entisen duunikaverin siinä. Sen verran porukkaa kokoajan liikenteessä, että jos olisin sattunut paikalle pari sekuntia myöhemmin, niin ei olisi tavattu.

Bangkokissa, missä on asukkaita about saman verran kuin Ho Chi Minh Cityssä, kävin lomallani sellaisessa Hyvinkään kokoisessa ostoskeskuksessa. Ja eikö siellä sitten jollain käytävällä seilaa vastaan yksi puolituttu opiskelukaveri. Olivat kuulemma kavereiden kanssa vain lyhyellä stop-over-pysähdyksellä, ja onnistuivat tulemaan meidän kanssa samaan paikkaan samaan aikaan.

Salmon Armissa, siis siinä lähiössä suunnilleen puolivälissä Vancouverin ja Calgaryn välillä, sattui hotellin respaan työvuoroon juuri se ainoa suomalainen työntekijä (ja todennäköisesti samalla koko kylän ainoa suomalainen) silloin, kun teimme check-inin.

 

[Mazaa]

Pari vuotta sitten olin viikon mittaisella työmatkalla Kanadassa...

Ei jumalauta, meinasi mennä kuset housuun tuota lukiessa.

Tästä tuli mieleeni elämäni toiseksi suurin virhe, eli kävin viikon pituisella vierailulla Turussa viime vuosituhannen puolella. Ei olisi pitänyt, enkä ole uudestaan mennyt.

Kevään jo sarastaessa vuonna -95 olin viimeistä kertaa ulkojäillä luistimet jalassa jollain raisiolaisella hiekkakentällä, johon elämäänsä kyllästynyt vahtimestari oli saanut kiinteää vettä vain kahden millin kerroksen hiekkaerämaan päälle. Jäätä oli jäljellä sen verran vähän, että jouduin perstuntumalla olemaan luistelematta samoja uria toiseen kertaan, tai muutoin tuloksena oli kaksoislütz kahdella voltilla kerien, vauhdin äkillisesti pysähdyttyä kuin seinään. Sen ajan luistimet eivät vielä ymmärtäneet maaäidin syvintä olemusta ja yhteistyö hiekan kanssa oli olematonta.

Ilmassa ensimmäistä kertaa pää alaspäin pyöriessäni huomasin kentän laidalla kaksi LA Kingsin klubitakkiin pukeutunutta herrasmiestä, jotka olivat äärimmäisen keskittyneitä ottamaan kuvia paikalla olleista noin kymmenestä pelaajasta juuri tuolla hetkellä. Epävireisen kaksoisaxelini alastulo kuului aikalaisten kuulopuheiden mukaan Raumalle asti, kun luistimen terä sanoi juuri ratkaisevalla hetkellä riks, raks ja poks. Samalla hetkellä toinen amerikkalaisista sankareista tiputti kädestään kaksi kuutionmuotoista esinetta maahan säikähdettyään alastulostani seurannutta 1,2 richterin maanjäristystä niin maan perkeleesti.

En näiden esineiden merkitystä aluksi ymmärtänyt, kunnes pelien päättymisen jälkeen huomasin maassa edelleen olevan kaksi noppaa joiden silmäluvut näyttivät numeroita yksi ja neljä. Kyseiset herrat olivat oppineet scouttaamisen jalon taidon luultavasti suoraan Matti Virmanen academystä, sillä mistään muualta ei noin taitavia draftauskykyjä pystynyt oppimaan, ei mistään. Herrat olivat lyöneet ei niin viisaat päänsä samalla hetkellä yhteen, ja arvontakoneen tuottama tulos oli yksi plus neljä on yhteensä viisi. Tämä oli lopullinen päätös änärin vuoden -95 draftin kolmosnumeron varaukseen. Päättivät sitten poimia höntsäilyvuoromme kankeimman ja hitaimman pakin noppien silmäluvun ja selässä olleen pelinumeron perusteella.

Karma seuraa aina mukana ja 9/11/2001 se iski takaisin, kun eräs samalla kevään harjoitusvuorolla ollut radikaalimpi vasen pakki oli kokenut vastaavan kohtalon allekirjoittaneen kanssa ja änärivaraus oli jäänyt vain yhden nopanluvun päähän. Rättipääpakki otti United Airlinesin lennolla kovemmat keinot käyttöön tunnistettuaan Mark Bavisin nimikyltin "the Los Angeles Kings director of pro scouting and ultimate lord of Kings scout since 1847". On sitä pienemmästäkin casesta mennyt lätkäpiireissä hermot pahemminkin, vai mitä Semir Ben-Amor? Kyseinen rättipää päätti hieman hermostuttuaan napata koneen omaan käteensä ja tähdätä sen Staples Centerin kylkeen erehtyen vain hieman kohteesta. Paikalta löytyneet nanotermiitin jäännökset sekä Kingsien kausikortin palaset todistavat tämän vailla erehdyksen mahdollisuutta.

Vitut mä Aki Bärin änäriuraa olisinkaan halunnut, pilluakin on saanut vain noin kaksi kertaa.