Mainos

Niilo Halonen HIFK:ssa

  • 130 786
  • 905

Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos seitsemän ottelun sarjassa tuolla hyökkäyskalustolla onnistuu kerran jäämään nollille ja kahdesti tekemään vain yhden maalin, niin ei tässä voi syntisäkkiä kaataa veskarin niskaan. Olihan se lauantain peli Haloselta aivan kaamea ja kiekko pomppi muutenkin läpi sarjan, niin silti Haloseen tämä ei kaatunut. Olisi voinut kaatua, jos olisi selvitty välieriin, mutta nyt tässä on isoin peiliin katsomisen paikka kenttäpelaajilla.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Olen täysin samoilla fiiliksillä kanssasi kaikesta. Täysin luokaton maalivahtipeli ja se tämän sarjan ratkaisi. Ja samalla hyvin epäuskoinen tunne, että eikö oikeasti G:n loukkaantumisen jälkeen olisi voitu alkaa ajamaan Taposta myös mukaan. Käsittämätöntä, että lähdettiin kevääseen ratkaisulla, jossa maalivahti joka juuri tullut pitkältä saikulta ja hänellä mitään kokemusta poffeista olisi riittävä. Pelkkää selittelyä, mutta kun siihen oli mahdollisuus, niin heitetään maalin VASTA tilanteessa kun yksi peli on jo ohi ei mene ymmärrykseen. Ja tähän haluan ja vaadin jotain perusteluja. Pitää pientä postia lähettää officelle, vaikka IFK:n ylimielisyyden tuntien sieltä vastaillaan koppavasti ja toivotetaan hyvää kesän jatkoa. Vituttaa.

Kyllä tämä kuvio itseäni ihmetytti myös.

Alkutilanteessa oma oletus oli, että maalivahtikaksikko keväällä saattaisi hyvinkin olla Garteig - Taponen, ja jo sen puolesta ihmettelin ettei Roopelle tatsia annettu, katastrofin varalta.

Tilanne vain korostui, kun Garts hajosi, ja tässä pleijareissa olikin sitten jo puolimahdoton paikka paiskata Taposta riskillä uuniin.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Kyllä tämä kuvio itseäni ihmetytti myös.

Alkutilanteessa oma oletus oli, että maalivahtikaksikko keväällä saattaisi hyvinkin olla Garteig - Taponen, ja jo sen puolesta ihmettelin ettei Roopelle tatsia annettu, katastrofin varalta.

Tilanne vain korostui, kun Garts hajosi, ja tässä pleijareissa olikin sitten jo puolimahdoton paikka paiskata Taposta riskillä uuniin.
En tiedä olisiko kolmannen maalivahdin hankinta ollut joulun jälkeen kuinka järkevä ratkaisu (ainakin esitysten perusteella) mutta viimeistään G:n loukin jälkeen Taponen Liiga rinkiin mukaan. Otteluita oli viellä rutkasti jäljellä runkosarjaan ja tuntumaa liigaan ylle ja Taposelle muutama peli alle ja poffeihin aina päivän kunnon mukaan maalivahti. Ei voi mitään, mutta turha tässä Niiloa on lytätä teki parhaansa, mutta aivan liian kovassa paikassa ja mikäli puheet jostain loukista, niin aika kohtuuton tilanne.
 
Voin myöntää, että minusta ne puheet veskarihankinnasta siirtorajalla kuulostivat ylireagoinnilta aikanaan.

Sen jälkeen paska osui kunnolla tuulettimen, ja jostain syystä IFK pelasi kaiken yhden epävarman kortin varaan. Sitä minun on vaikea ymmärtää, ja se on epäreilua Halosta kohtaan.

Siinä vaiheessa en Niiloa säästelisi, jos olisi saanut terveenä ja normaalisti valmistautua kevääseen, ja suorittaminen olisi silti ollut samaa luokkaa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Haloselle tsempit uran jatkoon. Se että Halosesta puhutaan maajoukkuemaalivahtina, niin ei varmasti ole aivan heti maajoukkueessa jatkossa. Yksi höntsäturnaus kaudessa ei kerro mitään vielä Niilon tasosta, siellä annettiin mahdollisuuksia monelle ehkä tulevaisuuden pelaajalle.

Kun joku puhuu, että Halonen ykkösveskari tulevalla kaudella, niin tuo olisi iso vitsi seuralta ja pyllistys faneille, joukkue tarvitsee oikean ykkösveskarin, myös tasoltaan.

Voisiko itseluottamuksensa täysin kadottanut Halonen olla HIFK:n kakkonen? En näe siinäkään mitään järkeä kenenkään kannalta. Niilolle parasta olisi päästä maakuntiin aloittamaan uraa alusta ilman liian suuria paineita. HIFK:lle parasta olisi ykkönen tyyliin Olkinuora ja rinnalle Taponen, joka tuskin tämän kauden jälkeen haluaa HIFK:ssa jatkaa. Vinni on taas erittäin kokematon kakkonen, mutta osaavat managerit pystyvät hankkimaan pelaajia kesken kauden. Meiltä nyt tietysti puuttuu se osaava manageri.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Se nyt valitettavasti meni näin, mutta tosiasiat on syytä tunnustaa. Ei enää mitään asiaa HIFK:n maalille ja nyt on aika etsiä pelipaikka muualta, olkoon se sitten Mestis tai ulkomaat.
 
Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni Halosta on turha syyttää, koska hänet on laitettu liian kovaan paikkaan. Se on lähes työpaikkakiusaamista antaa liian kovia tehtäviä työntekijälle omaan tasoonsa nähden. Syyttävä sormi osoittaa johtoon, miksi haluatte väkisin peluuttaa Halosta, jonka itseluottamus on jo viime keväästä lähtien ollut rikki.
 
DrE

Mielestäni aikaa on annettu palautumiseen hyvin, varsinkin jos Halonen on itse sitä mieltä.
Vaikka Halosella ei mielestäni riitä voittavaksi liigavahdiksi, ei Ilves pelin maalit mene Halosen piikkiin. Puolustus ja etenkin Melart pelasi ala-arvoisesti.
 
strava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Halonen torjuu hyvin,kunnes päästää yhden. Sen jälkeen pitäs aina ottaa vaihtoon, kun rupee tuleen näitä joita ei torjus brodöörkään.. Knubura ei oo kunnossa.
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Mikä juttu? Mitä siellä oli?
Ilmeisesti kundien skodet ei miellyttänyt ja "VITTU" kajahteli useampaan kertaan katsomoon asti ja suu kävi useamman kundin suuntaan. Ehkä vähän turha huomio, mutta oli vaan niin erikoista käytöstä, että ainakin itse mietin, että ei välttämättä tartu tänään. Surullista oli, että pelaajien skodet upposi aika kovalla prossalla lämmittelyissä, mutta pelissä sitten logoon ja plekseihin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän tässä käy niin, että Niilo pelaa huomenna ja mahdollisesti jopa kaikki pelit ennen maajoukkuetaukoa ja maajoukkuetauon jälkeen HIFK:n maalivahdit ovat Taponen ja Karhunen.

Halonen ei ole missään nimessä huono maalivahti, mutta nyt näyttää siltä, että tie on vain noussut meillä pystyyn. Se ei välttämättä ole kenenkään syytä, vaan joskus vain käy niin.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ilmeisesti kundien skodet ei miellyttänyt ja "VITTU" kajahteli useampaan kertaan katsomoon asti ja suu kävi useamman kundin suuntaan. Ehkä vähän turha huomio, mutta oli vaan niin erikoista käytöstä, että ainakin itse mietin, että ei välttämättä tartu tänään. Surullista oli, että pelaajien skodet upposi aika kovalla prossalla lämmittelyissä, mutta pelissä sitten logoon ja plekseihin.
Heh, lämmittelyssä olikin Nippe vastassa...
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Eiköhän tässä käy niin, että Niilo pelaa huomenna ja mahdollisesti jopa kaikki pelit ennen maajoukkuetaukoa ja maajoukkuetauon jälkeen HIFK:n maalivahdit ovat Taponen ja Karhunen.
Eihän tässä olisi mitään järkeä. Karhunen ehdottomasti maaliin siihen asti kun Tapsa palaa. Eihän sitä voi tietää, että antaako Karhunen mahdollisuuden voittaa matseja, mutta Halosen tason olemme nähneet ja se ei vaan riitä. Voihan se olla, että Karhunenkin floppaa, mutta ei se ainakaan huonommin voi mennä.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sääli kyllä Halosen sulaminen. Ollut joka vuosi erinomainen, liigan paras, voittoprosentti, vaikka torjuntaprosentti ollutkin aina matala. Fanipoikana olisin toivonut parempaa kehitystä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Nippehän pelaa nämä HPK-matsin melko hyvin, kun taas tuli voitto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös